Käytännön metafysiikkaa 2

Epistemologiset oikeutusteoreetikot ovat tiedon suhteen passiivisia realisteja tai empiristejä, jotka olettavat, että ihmisen kognitiivinen aktiivisuus ja/tai havainto-olosuhteet eivät vaikuta ratkaisevasti havaitun/koetun tiedon perimmäiseen luonteeseen, joka voidaan siis pätevästi oikeuttaa luotettavilla mittareilla ja kriteereillä. Konventionalistit kritisoivat tätä kantaa ja edustavat [hyvin yleisesti ottaen] päinvastaista näkemystä.
*
[Kielimafian lisäyksiä viimeksi osaan II 30.4]
*
Pari vastausta Tomille hänen edellisessä päreessäni esittämiin kommentti-kysymyksiin.

I
1
Tomi kysyi: 'Miten suhtautuisit, jos osoitettaisiin, että meillä ei ole oikeata vapaata tahtoa, vaan pelkkä illuusio siitä.'

Jo itse todistamisyritys tai ylipäätään väite, että vapaa tahto voidaan kumota tai että se todistetusti on kumottu, on itsessään aina osoitus vapaan tahdon olemassaolosta ja vaikutuksesta. Eläimille ei tulisi [niiden oletettuun] mieleenkään pohtia moista asiaa, koska niillä ei ole vapaata tahtoa.

Kytken vapaan tahdon välittömästi tietoisuuden näkökulmaan ja olen episteeminen antirealisti tässä asiassa. Vapaa tahto ei voi olla havainnon kohde tai ominaisuus kuten ei tietoisuuskaan [paitsi introspektiona, joka ei ole tieteellistä havainnointia vaan pikemminkin esteettistä kokemusta].

Jos nimittäin tietoisuutta tutkitaan havaintokohteena, silloin ei nimenomaan tutkita tietoisuutta vaan jotain aivan muuta, joka on reifikoitu, rajattu ja strukturoitu tietoisuudeksi. Tällaista lähtökohtaa tutkimukselle voi kuitenkin kärjistetysti sanottuna [paitsi että se siis jo alunperin on kategorisesti pielessä] pitää yhtä hatarana kuin, jos tutkittaisiin muutamaa rannalta löytynyttä jalanjälkeä ja yritettäisiin niistä päätellä, mihin tämä jäljet jättänyt yksittäinen ihminen oli lopulta menossa.

Silmä [perimmäinen ymmärrys], joka havainnoi maailmaa on itsessään väistämättä havainnon ulkopuolella. Tieto, jota maailmasta saamme, on 'silmän' mahdollistamaa tietoa, jolloin havaintoa ei voi pätevästi erottaa havaitsijasta. Silti saamamme 'silmän' tieto on riittävässä määrin oikeaa ['splendid fiction'] kyetäksemme elämään maailmassa [olemme 'harjaantuneet' tiedon käytön suhteen; miksi ja miten - siihen en tässä ala vastaamaan ;\].

Vakuuttavin [joskin tietysti ad absurdum-] todistus vapaan tahdon kumoamisen ja siten myös minuuden ja tietoisuuden olemassaolon kumoamisen puolesta on se, että kyseisen väitteen kannattaja vaikenee lopullisesti. Vedän siis tässä Wittgensteinin Tractatuksen loppusanojen tulkinnan äärimmäisyyksiin.

W. ei kuitenkaan Tractatus-vaiheessa ollut vielä selkeästi antirealisti, mutta [piilo-]kantilainen empiristi kylläkin. 'Filosofisissa tutkimuksissa' hän sen sijaan ei ole enää kiinnostunut havaintojen semanttisesta verifikaatiosta [kuten Carnap ja loogiset empiristit vielä -30-luvulla], koska tajusi, ettei sitä voi toteuttaa ajautumatta metafyysisiin esioletuksiin tiedon [annetun myytti] ja kielen suhteen [analyyttisten ja synteettisten lauseitten/tiedon välisen erottelun perimmäinen mahdottomuus], vaan korosti tiedon riippuvaisuutta havaintojen tekemisen [ja kokemisen] säännöistä - kielipeleistä.

Kielipeli-idea on antirealistista pluralismia - postmodernin konstruktivismin varhainen lähtökohta ja näkökulma.

Silti W. yritti aivan lopuksi [Varmuudesta] välttää pluralisminsa ajautumisen relativismiin hahmottelemalla ns. ei-propositionaalista foundationalismia. Tässä näkemyksessä varmuus ja usko eivät ole enää selkeästi erotettavissa toisistaan, koska kyseessä on ikäänkuin itsestään selvä ['common sense'] tieto [eräänlainen fideismi].

2
Et Tomi luultavasti pysty ymmärtämään [ja koska et ymmärrä, et myöskään voi väittää vastaan - haha], mitä tarkoitan, joten tästä ei kannata enää [tälläkään kertaa] jatkaa keskustelua. Kyseessä on täydellinen aksiomaattinen blokki näkemystemme välillä. Sitä ei voi sovitella argumenteilla tai ylipäätään todistuksilla. Jatka siis rauhassa matemaattisia harjoituksiasi.

II
1
Tomi kirjoitti: 'Et ottanut edelleenkään kantaa siihe, että useat uskontojen väitteistä ovat luonnotieteellisiä ja siten periaatteessa testattavissa.'

Uskontojen äärimmäisimpiä väitteitä ei pidä edes yrittää ymmärtää ehdottoman realistisesti ja vain luonnontieteeseen täysin itsekritiikittömästi hurahtanut idiootti lähtisi testaamaan niitä empiirisesti.

Jo ensimmäinen systemaattinen eksegeetti Origenes [n. 200 jkr.] painotti allegorista Raamatun tulkintaa [joittenkin mielestä aivan liikaa, koska eihän Raamattu voinut olla pelkkää runoutta - mitä se tietenkään ei ole]. Tämän asian kanssa eksegetiikka on taistellut alusta lähtien, mutta olen ilman mitään varauksia sitä mieltä, ettei realistinen tulkinta esim. ylösnousemuksesta ole mahdollinen, joskin väitän vielä enemmän: se ei ole edes tarpeellinen.

Kuitenkin juuri kyseisen epäuskon takia olen ateisti, Ajattelen nimittäin, että 'aidon ja oikean' uskovaisen täytyy välttämättä uskoa todeksi persoonallisen Jumalan olemassaolo ym. intuition vastaiset kontrafaktuaalit. Minä en usko ja muuta tapaa uskoa aidosti ei mielestäni ole.

Ja silti uskonnollisten ääriväitteitten metaforis-praktinen tulkinta on mielestäni mahdollista ja jopa välttämätöntä moraalisen, esteettisen ja psykologis-antropologisen [itse-]ymmärryksemme kannalta.

Moraalitajumme ja moraalisääntömme nimittäin perustuvat aina luonnollisina ja realistisina pitämiimme moraaliasenteisiin, joita ei kuitenkaan voi perustella lopulta kuin praktisen metaforistiikan ja allegorian kielellä - ja sitähän uskonnollinen kieli juuri on.

[Evoluutio-psykologien moraalitunne-oletukset eivät puhu moraalista vaan primitiivisistä emootioista [vaistoista ja vieteistä], joista on yhtä paljon matkaa vakavasti otettaviin moraaliperiaatteisiin kuin äidinrakkaudesta lähimmäisenrakkauteen eli siihen, että kaikki ihmiset ovat perimmältään eksistentiaalisesti samanarvoisia [mitä ei tule sekoittaa oikeudellisen tasa-arvon ristiriitaisiin pykäläviidakoihin].

Toimiva moraali voi perustua vain uskontoon, joskin kantilaisittain meidän on syytä käyttää autonomista järkeämme tässä asiassa niin pitkälle kuin vain pystymme välttämään akuutin ristiriidan uskonnollisen käskyn/auktoriteetin ja vapaan järkemme välillä.

'Taistelu' tai rajanveto moraalisen auktoriteetin ja itsenäisen moraalisen valinnan välillä on kieltämättä vaikea ongelma eikä vain minulle, mutta en ole lainkaan vakuuttunut siitä, että ihminen pelkästään ja yksinomaan vapaata järkeään käyttämällä - ilman mitään sisällöllistä [siten myös yhteisöllistä] kontekstia ja viiteryhmää pystyisi ikäänkuin ex nihilo - oikeaa rationaalista proseduuria noudattaen päätymään oikeaan eli moraalisesti hyvään valintaan moraalisesti pahan sijasta.

Markiisi de Sade'nkin sadistisessa budoaarissa noudatettiin tarkasti ja 'tieteellisesti' sovittuja sääntöjä, jotka orgioihin osallistuvat olivat kukin kohdallaan hyväksyneet, mutta huolimatta muodollisesta kantilaisuudestaan de Saden nautintojen käytännöt olivat yleisen käsityksen mukaan moraalittomampia kuin, mitä sen ajan ranskalainen yhteisö/yhteiskunta pystyi itselleen tunnustamaan tai suostui 'virallisesti' edes kuvittelemaan.
Ergo: Ei vapaan järjenkäytön varassa tehty valinta eikä [kuten hyvin tiedetään] sofistikoiduinkaan oikeus voi taata, että se, mitä valitaan ja se, mikä on oikeuden päätös, ilmaisisivat tai heijastelisivat varmuudella hyvää ja oikeudenmukaista moraali-asennetta.

Miten siis yhdistää moraalisesti 'oikea' sisältö/konteksti ja autonomisen järjen vapaa ja juuri vapaudessaan ehdottoman oikea valinta [Kantin kategorinen imperatiivi]?

Väitän edelleen, että vapaasti omaksuttu uskonnollinen kanta on tähän tarkoitukseen erinomaisen toimiva ratkaisu, vaikkei silloin mitä ilmeisimmin pystytäkään täysin välttämään kulttuurirelativismia.

2
Yhteenvetona Tomille vielä, että jos uskonnollisten ajatusjärjestelmien merkillisimmätkin väitteet pitäisi välttämättä testata luonnontieteen menetelmillä ennenkuin niistä olisi muka edes mahdollista löytää järkeä, niin ilman muuta kaikki uskonnot romahtaisivat silloin välittömästi omaan absurdisuuteensa [ja niinhän sinä Tomi ajatteletkin].

Mutta uskontojen kieli kuten sanottu ei ole ensisijaisesti luonnontieteellistä vaan se palvelee hyvin monenlaisia sekä yksilön että ihmisyhteisön kannalta integroivia tarkoitusperiä [ei tietenkään täydellisesti].

Kummallista silti, että tämäkin itsestäänselvyys jää sinun ymmärryksellesi Tomi täysin vieraaksi. Taidat olla kone etkä ihminen. Matruunakin, joka [kuten sinä] palvoo numeroitaan ja kaavojaan, sentään tajuaa, miksi minä tässä päreeni kakkos-osassa olen kirjoittanut uskonnoista niinkuin kirjoitan.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antirealismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Anti-realism
http://www.philosophyprofessor.com/philosophies/anti-realism.php
http://fi.wikipedia.org/wiki/Origenes
http://www.personalityresearch.org/metatheory/antirealism.html