April 9, 2011

Jumalallinen sikiö

Sikiötä totutellaan tarkkailu-yhteiskunnan jäseneksi
*
Kirjoitettu vastaukseksi Sammalkielen kommenttiin edellisessä päreessäni Abortti on aikamme laillistetuin murha.

Motto:
Oikeuksien ja velvollisuuksien todellinen symmetria taataan vasta sitten, kun oikeudet toteutetaan ensisijaisesti kaikkien velvollisuuksina ja toissijaisesti henkilökohtaisina vaatimuksina.

1
Okei. Perusteltua tekstiä, mutta en voi hyväksyä sen perusväittämiä.

Ensinnäkin - teorisoit ja argumentoit itsesi ajoittain kaiken inhimillisyyden ulkopuolelle - esimerkiksi, mitä raiskausten vähättelyyn tulee. En piittaa tässä siitä, että humanismiin vetoaminen on useimmiten pelkkä halpa klishee, mutta raiskauksen vähättely, naisvihamielisyytesi, jopa totalitaarisen hallitsijan käyttämän väkivalta-uhkan puolustelu ja täysin [sekä epärealistinen että naisia demonisoiva] ehdoton abortin kieltämisen vaatimus kertovat jotain konservatiivisen luonteesi sovinistisesta fundamentalismista.

Väitellään nyt kuitenkin. Olet nimittäin varteenotettava 'vastustaja' ;/] - [Saatana muuten tarkoittaa kirjaimellisesti vastustajaa].

Kun likipitäen väinpitämättömästi hyväksyen kirjoitat, että raiskauksia nyt vain tapahtuu ja paljon, tulkisen kantasi epäsuorasti väkivallan - jos ei pyhittämiseksi niin ainakin 'tarkoitus pyhittää keinot'-politiikan raadolliseksi puolustuksesi.

Mitä Eichmannin tulee, niin hän toimi [toisin kuin Hannah Arendt väittää] kantilaisesti väärin, sillä vaikka ihmisen pitää totella universaalia käskyä, hän on aina henkilkökohtaisesti vastuussa teoistaan, sillä eihän kukaan muuten olisi vapaa valitsemaan yleistä lakia [mm. Zizek].

Pelkän robottimaisesti toteutetun velvollisuuden [oikeuksista nyt puhumattakaan] taakse ei voi paeta omia rikoksiaan [ja päätöksiään ylipäätään]. Tai tetysti voi, mutta se on itsepetos ja universaali valhe. Kuitenkin velvollisuus - samalla kun se on useimmiten ehdoton, sisältää myös henkilökohtaisen vastuun, joka ei siis voi toteutua ilman moraalista autonomiaa. Ja Eichmann ei ollut autonominen yksilö vaan banaali robotti.

Sikiön elämän oikeuttamisen perustelet perinteiseen malliin geneettisesti [sikiö on geneettisesti ihminen, joten sillä on ihmisen oikeudet], mikä ei minulle ole perimmäisesti relevantti sikiön oikeuksia tai ylipäätään moraalia tukeva periaate.

Mistä sinä sait kriteerin määrittää sen, milloin sikiö on ihminen ja että se ylipäätään on ihminen? Kuka sen kriteerin sinulle antoi? Tiede ja terve järki - nuo jälkiviisauksista suurimmatko? - [Ei vaan kyseessä on henkilökohtaisesti valittu/hyväksytty pakko ex nihilo!]

Sikiöllä ei ole lainkaan oikeuksia, mistä seuraa, että oikeudet joudutaan antamaan sille [toistan: en kannata aborttia] ilman kiistattomia ja kaikkien hyväksymiä naturalistisia perusteita [koska sellaisia ei moraalikysymyksissä ole].

Kaikki biologiset selittelyt ovat tässä enemmän tai vähemmän relatiivis-argumentatiivista pilkunviilailua, jolla yritetään vedota johonkin moraalisesti muka oikeuttavaan positiiviseen evidenssiin, joka ei kuitenkaan tarkemmin analysoituna oikeuta yhtään mitään [paitsi subjektiivisena valintana].

2
Olennaista minulle on ongelma, miten/miksi aborttia voi ja pitää vastustaa, jos sikiö saa oikeutensa vain siten/siksi, että nuo oikeudet sille 'armosta' annetaan, koska se ei itse ei pysty itseään oikeuttamaan. - Miten siis on mahdollista, että ihmisellä on ehdottomia velvollisuuksia sikiön suhteen, jos hän ei voi vedota sikiön luonnollisiin oikeuksiin, koska niitä ei ole?

Tätä ongelmaa lähestyn Wittgensteinin ei-propositionaalisen foundationalismin kautta.

Selventääkseni ajattelutapaani väitän, että velvollisuutemme sikiötä kohtaan on kuin ei-luonnollinen [erotuksena luonnolliseen teologiaan] uskomme Jumalaan.

Yhtä lailla kuin sikiö Jumalakin on perimmältään moraalin [hyvä ja pahan] ja kognitiivisen ymmärryksen [syntaktisen ja semanttisen kompetenssin] ulkopuolella. Joka muuta väittää, tekee naturalistisen virhepäätelmän eli taikoo moraalia ja oikeuksia sieltä, missä on pelkkää lihaa, verta ja suolenpätkiä tai ylipäätään luonnollista evidenssiä, josta ei seuraa luonnollisena pidettyä pyhyyttä ilman muutosta ihmisen maailmankatsomuksessa [mutta silloinkaan pyhyys ei ole maailman alkuperäinen vaan ihmisen sille antama ominaisuus].

Kantani lähentyy fideismiä, jonka ei-propositionaalinen foundationalismi implikoi. Emme voi saada mitään kognitiivisesti ristiriidatonta ja kiistatonta positiivista evidenssiä sikiön ihmisyydestä - emme vaikka toki tiedämme, että kyseessä on ihmiseksi kehittyvä alkio. Mutta sikiö ei ole alkeellisimmassakaan mielessä mikään juridisesti kompetentti subjekti. Jonkun pitää puhua sen puolesta.

Ajattelen vertauskuvallisesti [joskin kaikki puhe Jumalasta on allegoriaa], että kaikkivaltias Jumala on analogian tasolla kognitiivisesti yhtä avuton, yhtä paljon iihmisten uskosta ja armosta riippuvainen olio kuin sikiökin [ siis hyvän ja pahan tuolla puolen, syntaktisesti ja semanttisesti ei-kompetentti - persoonaltaan ja fenotyypiltään epämääräinen energia-prosessi].

Ei ole niin, että sikiö saa meissä kausaalisesti [automaattisesti ennalta määräten] aikaan vakuuttuneisuuden luonnollisesta oikeudestaan olla olemassa. Ei myöskään ole niin [tämän takia olen ulkona ortodoksisesta ja katolisesta teologiasta], että me uskomme Jumalaan hänen primaarin kausaalisuutensa aiheuttamien [luonnollisen, luonnossa havaittavien] vaikutusten häikäisemänä . Joka niin väittää, on maagisen taikauskon vallassa. - Usko Jumalaan syntyy hänen sekundaarin kausaalisuutensa myötä - ihmisen omassa toiminnassa ja reflektiossa.

Uskomme sikiön oikeuteen syntyä on siis verrattavissa ei-propositionaaliseen uskoomme [joka on varmuuden fideistinen laji] Jumalan olemassaoloon [tässä myötäilen Kierkegaardia ja Barthin dialektista teologiaa eli vieraannun D. B. Hartin ortodoksisuudesta].

Tämä on äärimmäisintä individualismia ja jopa egoismia - ikäänkuin käänteistä postmodernia kyynisyyttä, joka egoisminsa säilyttäen silti kumoaa itsensä [vrt. Hegelin Aufhebung] nimenomaan uskomalla ex nihilo [tyhjästä, ilman perusteita] velvollisuuteen kunnioittaa vielä syntymätöntä elämää ikäänkuin se olisi jumalallinen olemassaolo itsessään [vrt. Kierkegaardin uskon 'hyppy'].

Kyseistä uskoa voi kieltämättä pitää eräänlaisena ihmeenä [ei-propositionaalisena varmuutena], mutta mitään geneetikkojen hyöty-magiaa tai luonnollista teologiaa edustavien teologien supranaturalistista argumentti-taikauskoa se ei ole.

3
Mitä tulee pahuuden arkipäiväistymiseen, niin siinä Hannah Arendt varmaan osuu jo lähemmäs totuutta, vaikka pitäessään Eichmannin banaalia pahuutta [minä vain tottelin käskyjä] kantilaisena tekona hän siis osuu teoreettisesti harhaan.

Abortista on luultavasti tullut monelle naiselle melko banaalia eli yhdentekevää pahuutta näinä pintaliitäjä-hedonistien aikoina, jolloin vapaus on valttia ja moniarvoisuus vesittää kaiken vakavuuden elämästä.

Entä naisen viha sikiötä kohtaan? Ja ettei tuollaista vihaa ole oikeutettua kokea myöskään raiskaus-raskausten yhteydessä? Miksei? - En vetoa nyt siihen, ettei sikiöllä ole oikeuksia, sillä onhan meillä kuitenkin velvollisuuksia sitä kohtaan vaan lähden siitä, että jos raiskaus on hyväksyttävää eikä siitä saa seurata ressentimenttiä ja vihaa, ja että jos sikiöllä on kaikki oikeudet eikä naisella lainkaan, niin sorry vain - en osaa edes kuvitella minkälainen tuollainen maailma voisi olla.

Itse en sellaisessa halua elää, sillä eikö juuri siellä ole mahdollista sortaa ihmisiä anonyymisti ja vainoharhaisesti kuin Kafkan byrokratioissa [lienet katsonut Arbatin lapsia?] ja tukkia kenen tahansa turpa vetoamalla luonnottomiin kieltoihin [rakasta vihamiestäsi] ja muka sikiöitten ja eläinten luonnollisiin oikeuksiin, joita ei kuitenkaan ole olemassa kuin lähinnä maagisina oman itsesäilytystarpeemme projektioina?
*
Me ihmiset olemme Jumalan kaltaisia. Me ikäänkuin luomme antamalla lapsillemme ja ylipäätään eläville ja elottomille olioille nimiä, jotka puolestaan synnyttävät meidän mielissämme nimiä kantaville identiteetin ja ylipäätään semanttisen ulottuvuuden [jopa kiville]. Samassa mielessä me myös lahjoitamme oikeuksia sikiöille ja eläimille, koska koemme, että meillä on velvollisuuksia niitä kohtaan - [ensin tulee aina velvollisuudentunne, jonka annetut oikeudet ikäänkuin pitävät vireillä; tosin liberalismi on tehnyt kapitalismin maailmasta oikeuksien ja vapauksien pirstoman 'addikti-persoonallisuuden', joka ei velvollisuuksistaan enää piittaa vaan jättää niiden hoitamisen lakimiehelleen].

Vaikka toisin uskotaan [jopa myös biologien piirissä], me todella olemme jumalallisia niin hyvässä kuin pahassa [toisin sanoen moraalin tuolla puolen]. Me vain 'päätimme' enemmän tai vähemmän perustellusti luoda/kehittää tämän maailman ihmiselle sopivaksi - maailman, joka alunperin ei ollut mitään ilman ihmisen uutta luovaa kättä ja kieltä.

Ja me luomme de facto tyhjästä, koska maailmassa an sich ei ollut kognitiivisia merkityksiä eikä moraalisia velvoitteita vasta ennenkuin me tulimme symboleinemme ja semantiikkoinemme täyttämään maailman ja olemassaolon merkitystyhjiöitä. Tosin juuri tämän vuoksi kaikki, mitä me luomme kutsuen sitä maailmaksi onkin pelkkää artefaktaa eli turhaa rihkamaa ja muotia, katoavia imagoja sekä ekologisesti tuhoavaa teknologiaa.

Mitä väliä on sillä, että me ennemmin tai myöhemmin tuhoudumme, koska meitä ei oikeastaan ole edes olemassa. Me vain keksimme itsemme kerran. Yhtä hyvin voimme todeta: nyt tämä saatanallinen sirkus saa loppua, koska se ei ollut totta vaan taikatemppujen sarja - charlatanin höpinää ja kivikuvien palvontaa {vrt. Ontot miehet].

Entä miksi me sitten tulimme ja keksimme itsemme? Siihen ei ole vastausta ja juuri siksi ei-propositionaalinen foundationalismi on kognitiivisesti kaikkein mielekkäin epistemologinen kanta, jolla voimme oikeuttaa omat velvollisuutemme toisten oikeuksia kohtaan. Me emme nimittäin voi oikeuttaa niitä argumentiivisesti, mutta me voimme [ja silloin meidän on oikeastaan pakko] kyetä varmuuteen, jossa kierkegaardilaiselle uskon hypylle annetaan sille kuuluva rooli.

Tällainen ajattelutapa vastustaa moraalisesti latteaa ja triviaalia tieteellisyyttä, josta on vain askel rasismiin, korruptoivaa kapitalismia, joka päätyy metarasismiin [kartellisoituneeksi pääomaksi] sekä kaikkia iskulause-ideogioita, koska ei ole olemassa rasismista vapaata poliittista sitoutuneisuutta.

Jäljelle jää Diogenes Sinopelaisen kyyninen hyveellisyys, jonka perusperiaatteena on yksilön ehdoton intellektuaalinen autarkia contra eettis-moraaliset priorisoinnit ja hierarkisoinnit, jotka ovat Diogeneen kaltaiselle kyynikolle adiafora eli täysin yhdentekeviä todellisen hyveen kannalta.

4
Sammalkieli kirjoitti: - Ei tietoa viattomuudesta tai syyllisyydestä? Mitäs väliä sillä on? Alat kuulostamaan ihan vähän joltain John Lockelta, joka oikeutti intiaanien maiden varastamisen sillä, että näiltä puuttuu yksityisomaisuuden käsite. Parhaimmillaankin tuo pointtisi on pelkkä sofismi. Mutta juuri tiedon puutteeseen vedoten on aina viety alistettujen oikeudet.

Locke puhuu tietysti paskaa tuossakin. Non sequitur. Mutta et sinäkään puhu samasta asiasta kuin minä sinänsä ovelassa rinnastuksessasi.

Jos pitää jotakuta tietämättömänä, siihen yleensä sisältyy komparatiivinen oletus tai oivallus siitä, että tuo jokin ei tiedä sitä, mitä minä tiedän, mutta aivan hyvin hänellä olisi kompetenssia tulla tietoiseksi ja vapautua tietämättömyydestään.

Entä onko sikiö tuollainen olento?

Nyt ei hyväksytä relevanttina väitettä, jonka mukaan sikiön [ellei sitä abortoida] syntyessä ja kehittyessä vauvasta aikuiseksi, se tulee tietämään, ymmärtämään ja vapautumaan sorrosta, jonka kohteeksi on joutunut tietämättömyytensä vuoksi. Teet melkoisia hyppäyksiä potentiaalista aktuaaliseen ja näköjään vertaat sikiötä jopa kognitiivisen kompetenssinsa osalta työläiseen, jolta kapitalisti pimittää tietoja, minkä takia hän hän ei tiedä tulevansa huijatuksi.

Mutta onko sikiöltä lainkaan mahdollista pimittää tietoa tai oikeuksia? Jos on, puhutaan maagisesta sikiöstä, jolla on yliluonnollisia kognitiivisia kykyjä. En ymmärrä, mikä sellainen voisi olla. Kerro minulle.

Locke ilman muuta huijasi intiaaneja yksityisomaisuuden käsitteellään, mutta minä kerron sikiölle rehellisesti vain sen, mikä on reaalisesti minun vallassani [eli että voin tappaa sen tai kokea velvollisuudekseni vastustaa sen abortoimsta].

Intiaani olisi lopulta ymmärtänyt, mihin Locke pyrkii ja ryhtynyt luultavasti puolustamaan maitaan, mutta sikiön suhteen kognitiivinen yhteys on poikki niin kauan kuin se syntyy ja oppii puhumaan.

Haluan yhä vielä painottaa, että tulkittiinpa sikiön ja intiaanin kehitysero sitten laadulliseksi tai vain asteittaiseksi, niin siitä huolimatta sikiö voi saada oikeuksia vain, jos niitä sille velvollisuudentunteesta annetaan. Mutta kun näin tapahtuu, tuo velvollisuus on ehdoton.

Toistan, että minun mielestäni mitään luonnollisia apriori-oikeuksia ei ole alunperin olemassakaan. On vain konstruoituja joskin ehdottomia velvollisuuksia ex nihilo. Teoreettinen perspektiivi-eromme ei silti välttämättä erota oikeus-velvollisuus-käsityksiämme toisistaan käytännössä juuri lainkaan. 

Oma 'nihilistinen' näkemyksenihän on 'vain' lähinnä epistemologis-semanttinen kannanotto siihen, mihin viime kädessä vetoamme [jos tunnustamme sen, miten tiedollinen oikeutuksemme lopulta kulkee], kun puhumme toisten oikeuksista, eikä siinä itse asiassa ole edes kyse moraalista oikean ja väärän määrittelemisen merkityksessä.

Summa:
Ei-propositionaalisesta foundationalismista, jonka mukaan luonnollisia oikeuksia ei voi perustella ja oikeuttaa episteemisesti, ei seuraa, etteikö niitä olisi olemassa velvollisuuksina suojella mm. sikiöiden elämää.

Sitäpaitsi luonnollisten oikeuksien tunnustaminen ei johda automaattisesti siihen, että niitä itsestään selvästi ja luonnollisesti kunnioitettaisiin, joten pelkkä oikeuksien myöntäminen ilman vastaavien velvollisuuksien varmistamista, ei ole tae noiden oikeuksien toteutumisesta käytännössä.

Vihonviimeiseksi toistan, että koska sikiö ei voi vaatia oikeuksia, se ei myöskään voi saada niitä muuten kuin aikuisen velvollisuutena. Olkoon sofismi tai ei, mutta näin päättelyni menee. Oikeudet eivät muuta maailmaa oikeudenmukaisemmaksi vaan velvollisuudet.
*
http://www.filosofia.fi/node/4304
http://fi.wikipedia.org/wiki/Autarkia
http://www.kirkkojakaupunki.fi/arkisto/uutiset-ja-ilmiot/8310

3 comments:

Rauno Rasanen said...

Take it easy, Sammalkieli.

'Kannanottosi' ja kommenttisi ovat ihan ok, koska osaat perustella näkemyksiäsi niin vakuuttavasti ja johdonmukaisesti, mutta en tosiaankaan voi lähteä aivan samaan suuntaan kanssasi.

Intuitioni ja luonteeni sanovat toisin. Eivät niinkään argumentatiiviset seikat, joita pidän perimmältään persoonallisen mentaliteetin käsitteellisinä laajennuksina [voluntaariset emootiot ja neuroosit; esim. taipumus optimismiin tai pessimismiin].

Ehkä meidän pitäisi lähestyä tätä aihetta rationalistisen ja voluntaristisen päätösteorian kautta [esim. kaavakuva: 'Filosofian historian kehityslinjoja' s.154 1. painos].

Itse edustan äärimmäisintä voluntarismia - niin äärimmäistä, että se joutuu tavallaan kumoamaan itsensä säilyttääkseen uskottavuutensa uudella tasolla [Hegelin Aufhebung].

En nimittäin ole nominalisti - en ainakaan perinteisessä mielessä - [vrt. kripkeläinen antideskriptivismi, jota myös Zizek edustaa].

Tahtomisesta pitää aina palata takaisin järkeen ja loogiseen päättelyyn [tahdon ja järjen luuppi, jossa tahto toimii hengen (intellektin) dynamona, järki tahdon paatoksen koodaajana], vaikka järjellä onkin aina vain suostutteleva ja legitimoiva rooli päätökseteossa.

Olen joskus hieman huvittunut, miten Zizek yrittää hegeliläisittäin korostaa rationalistista päättelyä pakkoneuroottisesti viimeiseen asti ja kuitenkin hänen perimmäinen mentaliteettinsa ['neuroosinsa'], jolla [ei suinkaan rationaalisella argumentilla] hän oikeuttaa verisenkin vallankumouksen leniniläisessä hengessä [ei pidä odottaa vaan ottaa valta heti, koska oikeaa hetkeä ei ole eikä tule], ilmentää puhtaasti voluntaristista lähtökohtaa.

[Zizek on kritisoinut terävästi Carl Schmittin poliittista voluntarismia, joka toteutui [johdonmukaisesti mutta vastoin Schmittin 'katolista' idealismia makaaberina mafia-rasismina] natsismissa, muttei itse pääse irti vallankumous-retoriikassaan samantyyppisestä asenteesta politiikkaan kuin Schmitt, sillä myös Lenin oli voluntaristi]

Tekstini on tässä muodossaan intuitiivinen kokeilu ja torso luonnos, mutta mielestäni Wittgensteinin ei-propositionaalisesta foundationalismista saa sopivin varauksin ja laajennuksin perustavan lähtökohdan velvollisuuksien voluntaariselle ensisijaisuudelle menettämättä tiukkaa rationaalista otetta jonnekin kehnoimman eksistentialismin sovittelevaan, jopa altruistiseen mutta silti kaikki optimistiset perspektiivit tuhoavaan kyynisen turhautuneeseen paatokseen [vrt. Saarnaajan kirja, Mika Waltarin sinuhelainen resignaatio].

*
Olisi vielä paljonkin sanottavaa tähän teemaan ja aiheeseen liittyen, mutta myöhemmin ehkä lisää.

Olet SK niitä ihmisiä, jotka tavallaan pakottavat minut hahmottamaan nihilismiäni käsitteellisesti ja argumentatiivisesti uudestaan.

Ajattelumme tangeeraa [ei enempää] poliittisesti mutta konstituoituu erilaisista lähtökohdista.

Sinä olet funktionalistinen rationalisti, minä kantilainen [sic] voluntaristi, joka yrittää 'korottaa' Nietzschen hyve-perspektivistisen pluralismin, jota Wittgensteinin myöhäisfilosofia varauksin muistuttaa, universaalimmalle tasolle.

Minä tosiaan olen nietzscheläinen nihilisti, joka siis yrittää legitimoida tahdon tekemät tärkeimmät ['oikeat'] moraaliset päätökset ehdottomiksi velvollisuuksiksi.

Velvollisuus edustaa tahdon eli voluntaristisen päätösteorian elementtiä, oikeus taas järjen eli argumentatiivis-intellektuaallisen legitimaation ensisijaisuutta.

Kumpikin toimii maailmankatsomuksellisen uskon ja varmuuden perustana - ei kuitenkaan tasavertaisesti. Alussa ja lopussa on tahto. Siinä välissä sitten vaikuttaa järki-usko.

*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=kripke+antidescriptivism+zizek

Sammalkieli said...

Hyvin argumentoitua tekstiä. Kommentoin nyt vain yhtä kohtaa:

"Entä onko sikiö tuollainen olento?"

Entä onko kehitysvammainen tuollainen olento?

Rauno Rasanen said...

[Kysyt joko ovelasti, epäselvästi tai sitten minä vain itse sekoilin viittauksissani, mutta jouduin kuitenkin muuttamaan vastaustani]

Minun praktisista ja teoreettisista lähtökohdistani [desisionismi, personalismi ja velvollisuusetiikka] katsottuna asia on selvä - ilman muuta ei ole.

Viime kädessä kukaan ei ole - ihmisistä eläimiin ja geeneistä kiviin, jos saa hieman kärjistää ;\].

Tarkoitus ei kuitenkaan ole preferoida mitään sovinistis-fasistista paternalismia vaan pikemminkin jonkinlaista omantunnon etiikkaa, jolloin voisin siteerata vaikka psykiatri Ronald Laingia, joka kirjoitti likipitäen mahdottomasta tilanteestamme moraalin suhteen jotenkin näin: istumme täysinäisessä pelastusveneessä keskellä valtamerta ja olemme toisillemme velkaa kaiken eli oman elämämme [en nyt muista sanatarkasti mutta jotain tuollaista Laing tarkoittaa].

[Suhtaudun nykyään antipsykiatriaan varsin neutraalisti, mutta suosittelen edelleen Ronald Laingin kirjaa 'Kokemisen politiikka ja paratiisin lintu', joka on oikeastaan kaunokirjallis-filosofinen kokeilu - ei pelkästään eksistenssi-analyysia kokemisen arveluttavista syvyyksistä - ja jopa arveluttavin keinoin - esim. Lsd]

Luonnostelin [ja yritän luonnostella lisää; tuppaa vain teksti rönsyämään liikaa niinkuin aina] täsmä-kysymyksesi herättämän selvennystarpeen takia laajempaakin vastausta, koska olen nyt päätynyt kaulaani myöten desisionismiin, joten aihe vaatii yleiskatsauksen, jossa linkitän itseäni laajemmin ja perustellummin päätösteoreettiseen näkökulmaan.

Huhhuh. Isoja asioita. Ajanko nyt Carl Schmitt'in vanavedessä itseäni intellektuaaliseen marginaaliin ;\] - - So what?

Olennaista tässä on rajata päätösteoria niin, ettei siitä livetä slippery slide personalismin ja päätöksen eksistentiaalisen luonteen liiallisen korostamisen kautta ulos kaikesta yhteisöllisyydestä ja normatiivisuudesta.

Jos nimittäin väitän, että velvollisuus [joka seuraa kantilaisittain täysin itsenäisestä ja siten spontaanin kausaliteetin sanelemasta[?!] päätöksestä totella kategorista imperatiivia, jota voi psykologisesti kuvata hyväntahtoisuudeksi ilman sääliä [Kantille hyväntahtoisuus on ainoa hyväksyttävissä oleva moraali-psykologinen taipumus; sääli sen sijaan on sairautta]; - jos siis näin ajateltu velvollisuus määräytyy schmittiläisesti lopullisen päätöksen tavoin ex nihilo, niin miten voin vakuuttaa ketään siitä, ettei kyseessä ole silkka mielivalta, jossa velvollisuus toimii pelkkänä kulissina?

En ehkä mitenkään. Mutta juuri tästä nousee myös Nietzschen dilemma. Pitäisi olla ikäänkuin yli-ihminen, joka arvioi kaikki arvot uudestaan ja asettaa uudet - eikä mitä tahansa arvoja vaan kulttuuris-yhteiskunnallisesti pätevät ja toimivat arvot.

Mutta mitä ne sellaiset arvot ovat ja mistä ihminen voi saada tahdonvoimaa ja älyä toimia johdonmukaisesti ja kaksinaismoraaliin tai silkkaan pahuuteen lipsumatta noiden arvojen mukaisesti? Help me God!

*
http://www.amazon.co.uk/Politics-Experience-Bird-Paradise/dp/0140134867#_
http://en.wikipedia.org/wiki/Decisionism
http://en.wikipedia.org/wiki/Personalism