April 21, 2011

Varokaa kääpiöitä!

Jussi Halla-aho arvelee hysteeristen vihreitten saattavan aiheuttaa levottomuuksia Suomeen.

I
1
Aloitan päivän mauttomimmalla mielipiteellä, joka tulee Portugalin ex-presidentti Mario Soaresin suusta. Soares haukkuu Suomen Persuja [kääpiöiksi] esittäen argumentteinaan heitä vastaan anakronismeja, jotka paljastavat hänet nostalgikoksi, joka on paennut realiteetteja maansa historian kolonialistiseen nationalismiin.

Soaresin sosialismi sisältääkin outoja, miltei itsensä kumoavia jännitteitä, sillä jalomielisen humanistinen hienoperse-vasemmistolaisuus ei meitä kovin pitkälle auta sellaisessa maailmassa, jota hallitsee kasvoton valta eli Pääoman Molok.

Soaresin lausunto on katkeruudessaan epätoivoinen ja jopa naurettava. Mitä tekemistä Portugalin muinaisella merivalta-asemalla muka on EU:n nykyisen rahapelin kanssa? Ei niin kerrassaan yhtään mitään.

2
Talousvaikeuksissa painivassa Portugalissa Suomen eduskuntavaalitulos herättää yhä tunteita. Portugalin ex-presidentti Mario Soares kirjoitti katkeraa tekstiä, jossa totesi Suomen muuttuneen äärikonservatiiviksi maaksi, kertoo Yle.

Portugalissa pelätään, että vaalituloksen myötä Suomi voi kaataa EU:n ohjelman Portugalin talouden pelastamiseksi.

Soaresin mukaan solidaarisuuden puute leimaa nyt EU:ssa vahvoja, "sekä ei niin vahvoja - kuten Suomea, joka tänään on äärikonservatiivinen".

Sosialisti Soares muisteli sen sijaan lämmöllä Suomen edesmennyttä pääministeriä Kalevi Sorsaa (sd).

- Vertailen keskenään hänen jalomielisyyttään ja niitä kääpiöitä, jotka tänään haluavat hallita Suomea, heidän eettisiä arvojaan ja vihamielisyyttä Portugalia kohtaan - mikä valtava ero! Soares jyrisi.

- Tänään suomalaiset uskovat, että spekulatiiviset markkinat ja rikolliset luottoluokituslaitokset voivat tuhota kansakuntia, joilla on yhdeksän vuosisadan itsenäinen historia. Se on hirmuinen harha, Mario Soares kirjoitti Ylen mukaan.

http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=497267

II
1
Jussi Halla-aho väittää, ettei Tanskassa ole syntynyt vastakkainasetteluja nationalistisen kansanpuolueen saatua siellä poliittisen vaa'ankieliaseman. Mutta jotain mätää Tanskan maassa silti nyt on. Ilmapiiri on kireämpi ja ahdistavampi kuin ennen syytettinpä siitä sitten ketä tahansa.

Tulkitsen niin, että Halla-ahon mukaan syy maahanmuuttokysymyksen tiimoilta käytäviin/käytyihin levottomuuksiin lankeaa [ilmeisesti aina ja missä tahansa] vihreiden ja ylipäätään liberaalien kontolle, ja että Persut [konservatiivit] olisivat tässä asiassa puhtaita kuin pulmuset.

Hehheh. Pestessään Persujen kädet Jussi-Pilatus syöttää tuossa kohdassa rankempaa pajunköyttä kuin, mihin minä agitaattori Räsäpäänä ikinä pystyisin ;\]

Nyky-konservativismi on [täysin ymmärrettävä] jarru-reaktio liberalismin globaaliin arvonihilismiin [liberaalit arvot ovat muodollisia eli vailla muuta tosiasiallista substanssia kuin talous-hedonismi], joten ei tässä asiassa ole syyttömiä tai puolueettomia.

Politiikasta eli arvojen sodastahan näissä kiistoissa on siis kyse - ja politiikassa kaikki on - jos ei ihan luvallista niin ainakin mahdollista.

Mutta mikäli Jussi Halla-ahon asenne leviää, se ilman muuta provosoi Suomen kansaa jakautumaan entistä jyrkemmin nationalistis-fundamentalistisiin arvokonservatiiveihin [fasistien ja rasistien esiaste] sekä pehmo-demokraattisiin hienoperse-humanisteihin [liberaali-idealisteihin].

Kuitenkin perimmältään arvokyyninen Kokoomus-rahavalta juoksuttaa näitä molempia kuin pässejä narussa. Koska kumpikaan osapuoli ei kritisoi pääoman kasvotonta mafiaa vastaan vaan riitelee omien idealististen dogmiensa legitimaatiosta, voi pragmaattisen röyhkeä rahavalta kävellä vihellellen pankkiin ja vahingoniloisesti hiukan hymyilläkin mennessään.

Tilannetta voisi nimittää aatteellis-poliittiseksi noidankehäksi, joka hyödyttää siis lopulta [jälleen kerran] vain kapitalismia. Entä onko tällaisesta neoliberaali-teknokraattien ja uskonnollis-konservatiivisten fundamentalistien syklisestä umpikujasta enää ulospääsyä? Ainakin Slavoj Zizek haluaa uskoa niin - [ks. 2].

2
Slavoj Zizek emphasized that social mobilization and the emergence of European solidarity among workers is the only way to break out of the vicious cycle that neoliberal technocrats and religious fundamentalists are driving the continent.

GLR: Today we’re witnessing in Britain the largest march since the Iraqi war. After a year of unrest in many European countries an image of possible solidarity appears. Is there anything to be gained by European solidarity and is this solidarity even possible? What is the European project about today?

SZ. ?? paraphrase this quote from May 68: It’s not possible, but it’s necessary. If by saying Europe we mean what is worth fighting for like egalitarian legacy, the idea of solidarity, welfare state and so on, then, maybe it’s the only thing that can give us, some hope. Europe, not only, cannot realize its project but it cannot even see what this project is. What makes me happy in this protest today is that it gives me the pleasure to correct my previous analysis which was that today in Europe you only have two choices: On the one hand the pro-capitalist liberal parties which can at the same time be progressive in issues like human rights, abortion and so on and on the other – the only moment of true passionate politics – right-wing anti-immigrant formations. My claim is that this would be a dead end if these were the only choices. It’s a great hope for Europe that some kind of radical or authentic left is awakening.

[Excerpted from an interesting conversation of the Greek Left Review with Slavoj Zizek and prof. Costas Douzinas. - The second quote refers to Zizek’s critique of both localist and Negrian optimism as regard to social change opportunities - ks. jatko linkistä].

III
Jussi Halla-aho (ps) sai eduskuntavaaleissa 14 884 ääntä. Halla-aho on helsinkiläinen kansallismielinen poliitikko, joka on saavuttanut maineensa erityisesti nettikirjoituksillaan.

Perinteisen median kanssa Halla-aho toimii eri tavalla kuin muut poliitikot: hän ei vastaa kaikkiin kysymyksiin, mutta selittää haastattelujensa taustoja nettifoorumillaan sitäkin laveammin ja omasta näkökulmastaan.

Vaalien jälkeen Facebookissa on levitetty Halla-ahon vuonna 2005 kirjoittamaa ihmisarvoa koskevaa tekstiä, jossa hän perustelee, miksi kaikki ihmiset eivät hänen mielestään ole samanarvoisia.

HS yritti haastatella Halla-ahoa aiheesta keskiviikkona.

Tekstissä Halla-aho sanoo, että "yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä".

Hän kirjoittaa myös, että ihmisten yhtäläinen arvokkuus on samanlainen ajalle tyypillinen julistus samaan tapaan kuin aiemmilla vuosisadoilla on julistettu, että "aurinko kiertää maata", "paavi on erehtymätön", "naisella ei ole sielua" tai "itsetyydytys aiheuttaa likinäköisyyttä".
Netissä on alettu levittää vanhoja tekstejäsi esimerkiksi ihmisarvosta, seisotko sen takana edelleen?

"Mitä tarkoittaa seistä niiden takana?"

Allekirjoitatko ne?

"En rupea kommentoimaan vanhoja kirjoituksia. On aika naurettavaa kaivella vanhoja kirjoituksia, keskittyisin mieluummin asioista keskustelemiseen."

Oletko sitä mieltä, että kaikilla on sama ihmisarvo?

"En aio vastata tähän. Yrittäkää te Hesarissa keksiä jotain vähän parempaa kirjoitettavaa."

Ymmärrät varmaan, että tämä kiinnostaa, kun olet nyt kansanedustaja?

"Ihmiset voivat käydä lukemassa niitä, en ala kommentoimaan yksittäisiä lauseenpuolikkaita."

Onko kaikilla ihmisillä samanlainen ihmisarvo?

"Naurettava kysymys."

Miten niin?

"Siten niin. Mennäänkö me eteenpäin vai lopetetaanko puhelu."

Voisitko kuitenkin vastata siihen, että kun olet kirjoittanut, että tasa-arvo ja suvaitsevaisuus . . .

"Ihan turha jankuttaa, kun tiedän justiinsa miten aiot sitä juttua käsitellä."

Onko tasa-arvo ja suvaitsevaisuus menneen maailman älyttömyyksiä samaan tapaan kuin . . .

"Suljen tämän puhelimen nyt, jos et sä lopeta tuota jankutusta."

Myöhemmin iltapäivällä Halla-aho kommentoi nettikirjoitustaan Homma-foorumilla: "Eihän minun kirjoituksessani ole kyse muusta kuin siitä, että koska ihmisarvon olemassaoloa (ja määrää) ei voida objektiivisin keinoin todentaa tai mitata, 'ihmisarvo', samoin kuin 'yhtäläinen ihmisarvo', ovat kulttuurisia konstruktioita ja aikaan sidottuja."

Hän kirjoitti myös: "Hanna Kaarto Hesarista tuossa juuri soitteli, että seisonko todella näiden 'Facebookissa leviävien' ihmisarvonäkemysteni takana. Hänellä oli myös pitkä lista lauseita ja lauseenpuolikkaita, joihin hän kaipasi kommenttiani. En kommentoinut."

Lauseita tai lauseenpuolikkaita ei esitetty kommentoitavaksi, vaan Halla-aholle ainoastaan kerrottiin, että muitakin esimerkkejä kirjoituksista olisi paljon.

Aiemmin haastattelussa Halla-aho kertoi olevansa valmis ministeriksi, ja eniten häntä kiinnostaisi sisäministerille kuuluvat asiat kuten maahanmuutto ja aselaki. Myös eurooppalaisista aatetovereista hän oli valmis puhumaan.

Hän sanoo toivovansa, että perussuomalaisten voitto johtaa Suomen "Tanskan tielle". Tanskassa nationalistinen kansanpuolue on vaa'ankieliasemassa.

"Pitäisin toivottavana Tanskan tietä, jossa ei ole syntynyt voimakasta vastakkainasettelua, vaan maahanmuuttokriittinen ajattelu on levinnyt muihinkin puolueisiin vähän niin kuin vihreä ajattelu Suomessa", Halla-aho sanoi.

Muissa maissa, joissa nationalistiset puolueet ovat ottaneet suuria voittoja, on nähty myös katumellakointia maahanmuuttokysymysten tiimoilta. Halla-ahon mukaan mahdollinen mellakointi Suomessa ei riipu perussuomalaisista.

"Vihreät ovat onnistuneet viime kunnallisvaaleista lähtien myrkyttämään suomalaisen poliittisen ilmapiiriä aika pahasti. Voi olla, että osa porukasta saa itsensä lietsottua sellaiseen hysteriaan, että alkavat kivet lennellä kadulla, mutta toivottavasti ei."
*
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Halla-aho+ei+suostu+selitt%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n+ihmisarvokirjoituksiaan/1135265572953
http://blog.p2pfoundation.net/zizek-on-the-awakening-of-a-new-authentic-left-in-europe/2011/04/12
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Halla-aho
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://tuuritapio.blogspot.com/2008_10_01_archive.html

9 comments:

IDA said...

Itse olen tässä asiassa jyrkästi eri mieltä Jussi Halla-ahon kanssa. En silti tajua mikä hänen kirjoituksessaan oli kauheaa.

Mielestäni ainoa selkeä ja mukava ateistinen kanta on, että ihmisarvoa ei tosiaankaan voi määritellä. Jos sitä lähdetään ateistiselta pohjalta määrittelemään, niin juuri tuo instrumentaalinen arvo on se mihin päädytään ainoana määriteltävissä olevana.

Myönnän kyllä, että en tunne länsimaista filosofiaa - hyppäsin Platonin Valtion ensimmäisestä luvusta suoraan Tuomas Akvinolaiseen ja jäin jumiin ;) - ja voi olla, että sekoitan määriteltävän ja mitattavan.

Joka tapauksessa näen itse tämän kysymyksen niin, että ainoastaan Jumalan auktoriteetti takaa ihmisarvon. Inhimilliset määrittelyt eivät voi mennä sen yli.

hg said...

Liian monimutkainen filosofointi johtaa aina harhaan.
Samalla tietoa pitää ensin olla että voi ajatuksissaan sen jälkeen olla intuitiivinen.

hg said...

Olen IDA:n kanssa samaa mieltä: ihmisarvoa ei voida määritellä jonkun maun mukaan.

Anonymous said...

Halla-aho 2005:

"Minun mielestäni on aivan outo ja loukkaava ajatus, että Esko Valtaoja ei olisi arvokkaampi kuin joku Juha Valjakkala, Helena Lindgren tai asematunnelissa seinää kannatteleva maahanmuuttaja."

"Kunnes joku kertoo minulle, että miten niin kaikki ovat samanarvoisia, olen edellä sanotusta seuraten sitä mieltä, että erilaisuus on eriarvoisuutta ja että kaikki ovat eriarvoisia. Sen sijaan, toisin kuin egalitaristit kuvittelevat, eriarvoisuudesta ei seuraa vähempiarvoisten kaasuttaminen, ellei kaasuttamiselle ole muuta pätevää syytä. Mielestäni olen arvokkaampi kuin metsäpolulla lojuva hiirenraato, mutta en minä sen takia revi raatoa palasiksi. Mielestäni maailma on mukavampi paikka, jos siellä on taidetta (uskonnoista ja eduskunnasta en ole ihan varma) ja kielentutkimusta. Mutta jos vene alkaa vuotaa, pidän selvänä, että yli laidan on heitettävä ensimmäisenä vähäarvoisin lasti, ts. taiteilijat ja kielentutkijat."

PS. Jussi Halla-aho on kielentutkija.

PPS. Mutta todellakin, mihin perustuu uskomus, että kaikki ovat samanarvoisia? Ainakaan tuleva valtauskontomme islam ei näin opeta.

Rauno Rasanen said...

Kaikki ovat perimmältään samanarvoisia.

Jos tästä periaatteesta livetään jollain arvoverukkeella eli siitä tehdään aksiologinen lähtökohta, niin minun omaatuntoani ei hetkauta pätkääkään tappaa joku Jussi Halla-aho silmää räpäyttämättä - enkä usko, että hänelläkään tekee tiukkaa teloittaa minut. Emmehän ole samanarvoisia vaan kumpikin toistemme mielestä vähempiarvoisia.

Kannattais vähän pohtia ennenkuin alkaa julistaa eriarvoisuuden sanomaa, mihin loogisesti johtaa rodullisten tai kansallisten hierarkioiden rakentelu eli ihmisten asettaminen älyllisesti ja rodullisesti eriarvoisiin lokeroihin.

Se johtaa avoimeen rasismiin, jonka esimerkillisinä pioneereina toimivat juuri natsit.

Halla-ahon on turha saivarrella tästä tosiasiasta sen enempää - hän on puhunut itsensä pussiin jo ajat sitten.

Julistaessaan eriarvoisuutta hän on samalla julistanut sodan heikoimpia ihmisiä vastaan.

Eiköhän tuollaiset tyypit ole syytä viedä Haagin ihmistuomioistuimeen ennenkuin ne ehtivät manipuloida hyväuskoisia ja pahantahtoisia ihmisiä yhtään enempää.

Jos kerran tunnetaan taannehtiva oikeus, niin yhtä hyvin pitää säätää ennakoiva ja ennalta ehkäisevä oikeus.

Mutta koska kyseessä on poliittinen päätös, on mahdotonta määritellä etukäteen, mitkä rikokset ennakoidaan ei-toivottaviksi eli pahoiksi - mitkä taas tieteeksi [haha - olemme kusessa lakiemmme kanssa - jälleen kerran].

Anonymous said...

Jussi ei julistanut, Jussi pohti.

Mutta aiheen pohtiminenkin on näköjään suvaitsevaiston piirissä kielletty, koskapa älykäs Räsänenkin sortuu sen tuomitessaan uskomattomaan asenteelliseen soopaan - kuka tahansa diktaattori olisi kiitollinen moisesta epä-älyllisestä änkytyksestä.

Räsäsellä riittää älyä, mutta uskallus ajatella ihan itse puuttuu. Vahinko.

Rauno Rasanen said...

Halla-aho teki aksiologisen valinnan pohtiessaan eriarvoisuuden perusteita ja päätyessään siihen, että ihmiset eivät ole rodullisesti ja geneettisesti samanarvoisia.

Aivan saman aksiologisen valinnan on tehnyt Takkirauta.

Kaikki muu seuraakin sitten ikäänkuin itsestään tuosta valinnasta.

Eikä tällaisessa argumentaatiossa lopulta paljonkaan älyä tarvita, sillä kyseessähän on perimmältään yritys legitimoida omat ennakkoluulot ja asenteet muka-tosiasioilla, jotka eivät sellaisenaan ja itsessään totta vieköön loogisesti oikeuta minkäänlaista diskriminointia saati sitten rasismia.

Halla-ahon ja Takkiraudan ihmisarvo-asenteet jos mitkä ovatkin silkkaa politiikkaa - ja likaista sellaista.

IDA said...

"Eiköhän tuollaiset tyypit ole syytä viedä Haagin ihmistuomioistuimeen ennenkuin ne ehtivät manipuloida hyväuskoisia ja pahantahtoisia ihmisiä yhtään enempää."

Miksi ei saman tien Katynin metsiin. Väärässähän ne ovat kuitenkin ja yhteiskunnalle vahingollisia. Mitä niitä jossain sellissä elättämään?

Teillä kommareilla tuntuu olevan tuo Haagin ihmisoikeustuomioistuin mukana niin kauan, kuin siitä on teille hyötyä. Kun sen tuomiot on laillistettu universaaliksi totuuksiksi, niin sitten alkaakin tasa-arvoinen tuomitseminen niiden totuuksien mukaan liukuhihnalta ja rikokset ihmisoikeuksia vastaan ovat tietysti niin suuria, että tuomioissa ei ole varaa olla tarkka tai mitään mahdollisuutta käsitellä ihmisiä yksilöinä ei ole, koska tasa-arvoiset oikeudet ovat alati vaarassa.

Te kommarit olette tuosta kaikesta suuresti vastuussa. Toisaalta on onnenne, että unelmanne tuskin toteutuvat enää. Nietzschekin on kuollut ja suurimmat kommarifilosofit analysoivat Madonnan konsertteja Vanity Fairissa, elleivät jopa Cosmopolitanissa.

Rauno Rasanen said...

Ensinnäkään minä en ole kommunisti vaan satiirikko, jolle ilmaisun vapaus on pyhä ja luovuttamaton asia ja toisekseen sinä et ole luultavasti edes lukenut Zizekiä [ainakaan muutamaa riviä enempää].

By the way - juuri Haagiin 'ne' pitää viedä, ettei niitä teloiteta 'vahingossa' siellä Pirkkolan 'metsässä'.

Haag on nimittäin yhtä aikaa ihmisoikeusrikollisen hengen turva että oikeudenmukainen tuomiopaikka.

Jos et viitsisi länkyttää IDA. Oman uskottavuutesi takia, koska juuri suuttuessasi paljastat perimmäisen 'hyväuskoisuutesi' kaikkein selkeimmin.

Olisin kommentoinut aiempaa kommenttiasi jossain vaiheessa vaikkapa päreen muodossa, mutta taisit panna nyt itse pisteen sille ajatukselle, sillä mitä muuta ovat urheasti puolustamasi 'ajattelija'-Halla-ahon esittämät ihmisarvo-spekuloinnit kuin inhimillisiä määrittelyjä, joita hän pitää tieteellisesti todistettuina evoluution totuuksina - ja tieteellähän on nykymaailmassa jumalallisen legitimaation leimasin hallussaan.

Tarkoitan, että Halla-ahon puolesta joko ollaan tai sitten asetutaan selkeästi häntä vastaan. Kaikki muu on pikkusormen antamista paholaiselle, ja sehän vie hyväuskoisilta ennenpitkää koko käden.

Haagiin sanon minä - ennenkuin tuo nappisilmäinen Kylmä-Kalle rupeaa tosissaan vaatimaan neekereille Itä- ja Pohjois-Suomeen reservaatteja! - Tosin onhan niistä jo Timokin vihjaissut.