January 25, 2009

Anteeksi, mutta olen sitä mieltä, että teidät pitäisi tappaa

Kirjoitettu kommentiksi lähinnä Jarin kommenttiin Mummon päreessä Profiilia ei ole saatavilla.
Kielimafia tarkesi Pariksen taustoja - klo: 23.40.
*

Mun elämäni on fiktio, näytelmä, mielen luoma draama.

Siteeraan itseäni tämänpäiväisesssä kommentissani HG:lle päreessä Jalo kilpa:

'Sinä (kuten kuka tahansa Muu - pun intended) olet minun blogissani just sitä, mitä minä haluan - jos haluan....
Minä taas puolestani 'vain' leikin oikeaa elämää. Mutta sellaista 'oikeaa oikeaa' elämää minulle ei ole olemassakaan.
*
Olin itse esikoinen 7 vuotta 23 päivää. Sitten mulle syntyi ensimmäinen veli. 5 vuotta liian myöhään, jotta siitä olis voinut tulla mun leikkikaveri.

Olin seitsemän vuotta molempien sukujen lellikki. Sain kaiken ja kiukuttelin kaikesta. Mitä nyt välillä olin kuulemma aivan ihana. Tällainen 'heiluri' olen yhä vielä tänä päivänä.

Veljen nimi on muuten Jari (ei se hiihtäjä).

Mitä siihen mainitsemaasi miesten väliseen 'mittailuun' tulee, niin kieltämättä - minä olen erittäin dominoiva ja koleerinen tyyppi.

Mutta tämä depressiota pakeneva hysteeris-panikoituva koleerisuus ja dominoivuus periytyy äidiltä.

Isäni oli - kuten aiemmin olen täällä kirjoittanut - hyvin etäinen joskin mitä suurimmassa määrin turvallinen, kohtelias ja jopa kiltti ihminen.

Tällainen geeni- ja persoonallisuus-sekoitus kaikkine muine sukurasituksineen sitten synnytti minunlaiseni äksyn narrin.

On kuitenkin itsestään selvää - ja nyt uskon vakaasti myös evoluutiobiologisiin perusteluihin, että miehet kilpailevat aina keskenään naisista ja vallasta ylipäätään.

Käytän mieluusti tässä yhteydessä esimerkkiä myyttisestä Troijan sodasta.

Troijan prinssi Paris ryösti Spartan kuninkaan Menelaoksen puolison Helenan ja vei Troijaan (tosin he molemmat olivat rakastuneet toisiinsa), ja Kreikan miehet päättivät kostaa moisen kunnianloukkauksen, koska tuo nainen sattui edustamaan heidän korkeinta aateliaan ja symboloi siten paitsi heidän valtiollista (heimojen, kaupunkivaltioiden) autarkiaansa myös heidän henkilökohtaista kunniaansa.

Nykyään emme juurikaan tunne poliittisesti tällaista paatosta, koska elämme kulutuksen, julkisuuden ja vaihtuvien identiteettien (imagojen) sivilisaatiossa. Kunnian kulttuuri on muuttunut itsensä häpäisemisen, häpeän ja tunnustamisen kulttuuriksi - tosi-TV:ksi.

(Valitettavasti Foucault'a jäi kesken luonnostelemansa neljäs osa Seksuaalisuuden historiaan, jossa hän olisi käsitellyt juuri näitä - kristinuskon eetoksesta ja mentaliteetista periytyviä ja modifioituneita - teemoja).

Mutta kyllähän esimerkiksi islamin ja kristinuskon välinen kiista, mitä kunnianloukkauksiin tulee, sisältää mutatis mutandis analogisia aineksia kreikkalaisten 'Troija-trauman' kanssa.

Lakiuskonnollisessa islamissa kunnianloukkauskynnys on paljon matalampi kuin liberaalissa ja kaksinaismoralistisessa kristinuskossa.

(Minulla on tässä asiassa - kunnian kulttuuria sympatiseeraavana 'Pathoksena' - paljon pohdittavaa ja vaiettavaa, mutta oli nyt miten vain, niin satiirikkojen tappaminen merkitsee aina tyrannian valtaan pääsyä - siis vapauden ja luovuuden tukahduttamista.)

Troijan sodan alkusyy on melko yksinkertainen ja siten myös hyvä esimerkki siitä, miten arvovaltakiistat syntyvät.

Ensin kiistellään yleisellä tasolla, sitten joku menettää itsekontrollinsa ja kohdistaa toiseen osapuoleen henkilökohtaisen loukkauksen, ja jos toinen ottaa siitä nokkiinsa, edessä on 'kaksintaistelu' - jopa konkreettisesti.

Aiemmin duel oli etenkin nuorten miesten perinteinen tapa selvitellä välejään mm. Saksassa, kunnes se kiellettiin lopullisesti lailla. Jopa Nietzschellä - kiltillä ja kohteliaalla Nietzschellämme oli miekasta saatu pieni arpi nenässään kaksintaistelun seurauksena! Crazy enough. Lukenut liikaa Homerosta...

Englantilaiset sen sijaan 'keksivät' small talkin ja ryhtyivät kohteliaiksi toisilleen. Britit tekevät vain 'verettömiä' vallankumouksia (1688/-89), ja siksi heistä onkin tullut niin mestarillisia vittuilijoita - anteeksi satiirikkoja. Vastapuoli 'tapetaan' sanoilla.

Pinnan alla siis kytee kuitenkin viha - kuten Englannissa syntyneet punk- ja hevi-kulttuuri paljastavat.

Arvovaltakiistat eivät pahimmillaan nykyäänkään ratkea kuin tappamalla toinen. - - - Ellei Nobel-Mara sitten ehdi väliin sovittelemaan onnistuneesti. Tai poliisi - tai psykoterapeutti, joita nykykulttuurissamme riittää joka lähtöön, tarpeeseen ja vitutukseen - kunhan vain rahaa löytyy tai ylipäätään joku instanssi maksaa heille 'muka muka-terapioistaan'.

Psykokulttuuri on kapitalismia par excellence. Ja kapitalismi on laillistettua riistoa.

4 comments:

Jari said...

Minä,

Beatlesin, progen, funkin ja sitten lopulta punkin kasvattama... Tähän kommentoin.

Tapettava meidät on.

Tapettava monta kertaa.
Spontaansti,ilolla.
Haikeasti, mutta kaksi kertaa silti.
Tai kolmesti, niinkuin Pinokkio aikoinaa, ne aseet...

On se hyvä ettei lehmät lennä.

Mitä tähän sanoisi Robespierre?

ninni said...

Arvovaltakiiista on kehittymätöntä kehitysta, siis
suunta on suunnitteilla. sisarusten arvovltakiistoja ei ole meillä päin ollut. muita kiistoja kyllä.
mikseivät ne kaikki ole arvovaltakiistoja...riippuu kai egon suuruudesta, asemasta..pienikin puhuja voi muuttaa historiaa

historia on ennelta suunniteltu

Anonymous said...

lehmien abduktoita onollu

ninni said...

robespierre on kuollu.