Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen Ihmisen luokittelusta.
Viimeisin kielimafian muutos tuli englannin kielen kuvaukseen 28.1.
*
I
Tämä aihe on niin laaja, niin vaikea ja ajoittain jopa niin mahdoton, että se melkein kaatuu päälleni.
Minulla on kyllä tästä teemasta sanottavaa ja paljonkin (olen siitä myös kirjoittanut blogeissani), mutta se vaatii ainakin viiden päreen verran pohdintaa, eikä sittenkään päästä tyydyttävään lopputulokseen - koska sellaista tässä asiassa ei ole!
Joka tapauksessa - filosofin näkökulmasta naturalismi on tämän ajan peruseetos. Humanismi lienee kärsinyt - pitkälti myös omaa 'hienoperseisyyttään' - henkisen vararikon.
Osittain myös tämän kehityksen seurauksena meille ilmestyy noitaTakkiraudan tapaisia, naturalismissaan lappusilmäisiä 'kybog-sanakirjoja', jotka tietokoneet aikanaan tulevat täysin korvaamaan.
Luokittelut joka tapauksessa säilyvät. Koko ajatus makrotason rauhanomaisesta rinnakkainelosta maailmakatsomusten välillä on perimmältään tekopyhää toiveajattelua.
Myös mikrotasolla antagonismi erilaisten mielipiteitten, käsitysten ja havaintojen välillä - jopa yhden ja saman ihmisen ajatusmaailmassa - on tosiasia, jota ei voi väistää (näin esim. Nietzsche ja Freud).
Rauhanomaisen rinnakkaiselon kannattajat ehkä luulevat, että myös ihmisen tietoisuudessa voisi vallita yksimielisyys siitä, mikä on tosi tai epätosi käsitys asioista ja asiaintiloista. Tämä aristoteelinen perusaksioona tekee ajattelusta - varsinkin semantiikasta - kuitenkin torson.
Nietzsche piti tällaista käsitystä ihmisen kognitiosta ja psyykestä miltei typeränä - ja aivan perustellusti - sanokoon tekoälyn tutkijat mitä tahansa. Ihminen ei ole tekoäly.
Kaksiarvologiikka ja/eli kolmannen poissuljetun laki on perustavaa laatua oleva malliesimerkki siitä, miten tämä formaalilooginen perusaksiooma (joka on toki välttämätön johdonmukaisen päättelyn kannalta) typistää ihmisen ajattelun moninaisuutta ja syvyyttä (Prokrusteen vuode) yrittäessään saattaa sen järjestykseen, saada siihen koherenssia ja pitää sen puoliväkisin korrespondenssissa empiirisen todellisuuden kanssa.
II
Myös - ja väittäisinpä jopa (Matti Sintosta kompaten) HY:n käytännöllisen filosofian laitoksen professorin, Timo Airaksisen tapaan, että etenkin akateemisessa maailmassa riidat eri ajattelujärjestelmien ja perusnäkemysten välillä tulevat aina olemaan - ainakin täysin vastakkaisten vakaumusten suhteen - syviä ja joskus miltei traumaattisia. Henkilökemiatkin sakkaavat ajoittain niitten takia.
Vaikka tietysti on heti muistettava (mikä olikin Airaksisen varsinainen pointti), että noihin riitoihin kytkeytyy myös kilpailu- ja valtaintressejä - ei aina mutta säännöllisin väliajoin - ainakin silloin, kun kilpaillaan professorinviroista.
Tämä eri filosofisten näkemysten perusantagonismi kävi hyvin selväksi esimerkiksi biologian filosofiasta kirjan toimittaneen, Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian laitoksen tieteenfilosofian luennoitsijan, dosentti (-98) Matti Sintosen kommentista kysymykseeni eri filosofisten näkemysten suhteista toisiinsa - esim. Wittgensteinin antirealismi ja Popperin väite filosofian sidoksesta luonnontieteeseen ja tieteeseen ylipäätään - siis tietynlainen, naturalistinen realismi.
Ne kiistat ovat äärimmäisen pahoja akateemisen maailmankin sisällä aina ja edelleen. Hyvä että edes kunnon keskusteluyhteys saadaan aikaan. Richard Dawkins esimerkiksi väisteli vuosikausia Alister McGrathin toivetta käydä julkista debattia Dawkinsin kanssa ateismin ja luonnontieteen suhteesta toisiinsa.
Toisaalta minä voin kyllä hyvin ymmärtää Dawkinsia tässä asiassa: miksi jaaritella ihmisten kanssa, joiden näkemyksiä ei voi sietää eikä muuttaa miksikään (hymiö).
Mutta onhan Dawkins kuitenkin tehnyt todella valtavan paljon hyvää työtä popularisoidessaan evoluutiobiologiaa. Kunnioitan häntä tämän takia paljon, vaikka yhä pidänkin hänen ateismi-kritiikkiään melko alkeellisena.
III
Itse olin aikoinaan huono matematiikassa ja inhosin koko ainetta syvästi. Mutta sitten tapahtui jotain outoa.
Kun suoritin viimein -90-luvun lopulla lukioni loppuun tehdessäni samalla yliopistollisia arvosanoja täyttä häkää, sain kuitenkin melko helposti - lainkaan kotilaskuja tekemättä! - kahdeksikkoja matikan kokeista.
Ja numerot vain paranivat loppua kohden, joten halutessani perehtyä asiaan olisin kai saanut kiitettäviä.
Olin kuitenkin laiska - taas kerran - enkä jaksanut pohtia asiaa, joka ei 'suostunut' selviämään minulle 'tarpeeksi' nopeasti.
Ja vaikka aloinkin silkasta mielenkiinnosta pohtia matematiikkaa metatasolla filosofisesti, ei se minua käytännössä kiinnostanut edelleenkään. Tämä lienee ollut varsinainen pääsyy siihen, etten jaksanut pohtia niitä kotilaskuja.
Kuitenkin matematiikan ja muiden luonnontieteellisten aineitten helppo omaksuminen yllätti ja ihmetytti minua niin suuresti, että puhuin asiasta myös matematiikan opettajalleni sekä eläkkeelle siirtyvälle rehtorille, joka oli biologi.
Kotkan lyseon ilta-/aikuislukio on luonnontieteen reaalia painottava. Jouduin -97-98 suorittamaan kaikki pakolliset kemian, maantiedon, fysiikan ja biologian kurssit myös lukion ensimmäiseltä, jonka olin -70-luvun alussa jo suorittanut (kielilinjalla tietenkin).
Fysiikan kokeesta sain jopa 9½. Biologian pakollinen kakkoskurssi DNA-ketjuineen oli tunnetusti ehkä lukion vaikein, A-englannin ohella, mutta kiitettävä tuli siitäkin - helpommin kuin englannista!
Paras sarja Kotkan aikuislukiossa - aiemman päivälukion arvosanat mukaanlukien - oli kuitenkin 8 historian kurssia, joista kaikista tuli kiitettävä - viimeisestä 10.
Kielistä paras oli - yllätys yllätys - ruotsi, vaikka sanavarastoni siitä englantiin verrattuna on varsinkin nykyään suppeahko. Yo-kokeen ruotsin rakennetestissä mulla oli vain 1 virhe.
Mutta se oli silloin. Nyt on ruotsi jäänyt lingua francan eli englannin - tuon idiomeista koostuvan kiertoilmaisukielen! - jalkoihin.
*
Päivälukion toinen jäi aikoinaan kaksi kertaa kesken keväällä - - Räsänen lähti hullujen huoneelle, kunnes palasi viimein bloggaamaan - vai sanoisinko pikemminkin 'päreilemään', sillä enhän minä mikään informoiva ja keskusteleva tyyppi ole - minä vedän showta!
15 comments:
Kaikille matematiikan kanssa ahdistuville ja ahdistuneille (joka tuhoaa oppimiskokemuksen) suosittelen teosta Charles Seife: Nollan elämänkerta. Painos on kylläkin loppu, teoksen toki saa käsiinsä, jos haluaa.
Mikä onkaan oikeastaan nolla?
Sakkaus on sana.
Informoiva OLET..keskusteleva varmasti, mitåäs höpötät
Ei tiedä milloin jossain klikkaa ja makrotason keskustelu loksahtaa (paikalleen?
Se taas ettö yksi ihminen esittää (hieman tai) vastakkaisia ajatuksia ei ole ristiriidassa todellisuuden kanssa. kyllä riita edistää
anonymous
Täytyypä lainata tuo 'Nollan historia' kirjastosta. Aihe kiinnostaa minua niin filosofian, tieteen kuin teologian ja taiteenkin kannalta melkoisesti.
Tunnen jonkun verran yleisiä taustoja. Esimerkiksi kreikkalaisen rationalismin lievän 'kammon' nollaa kohtaan. Se liittyy osaltaan 'horror vacuin eli tyhjyyden kauhun' käsitteeseen.
Nolla edusti tyhjyyttä mutta samalla myös ääretöntä kaikkeutta.
Aristotes todisteli, että nollalla ei ollut mitään käytännöllistä merkitystä.
'Varhaisimmissa lukujärjestelmissä ei ollut nollan käsitettä lainkaan. Niissä luvut olivat laadullisia. Luvut vastasivat kysymyksiin, kuten "kuinka monta halkoa olemme kasanneet". Tällaisessa lähtötilanteessa nollalla ei ole juurikaan merkitystä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/0_(luku)
*
Elias Lönnrot muuten ehdotti vuonna 1839 suomen kielen nolla-sanaksi 'tyhjykkää'.
HG kirjoitti:
'Sakkaus on sana.'
Sakkaus on tässä jälleen metafora - kielikuva. Etkö sinä ymmärrä metaforista kielenkäyttöä?
Kyvyttömyys sukkuloida faktis-kirjaimellisen ja fiktiivis-metaforisen välillä viestii ehkä - no jaa - jääköön sanomatta, ettei tule langenneeksi mutu-juttuihin.
Faktis-kirjaimellisesti kyse on tietysti tästä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sakkaus
Yritäs nyt ekstrapoloida tästä faktasta metaforan ulottuvuuteen siinä kontekstissa, jossa sakata-termiä päreessäni käytän.
Tarkoitin the word, THE word. Liittyy turbulenssiin ja ala-vireen vaatimuksiin.
hyvä sana: tyhjykkä !
- sama nolla-ano kuin edellä
Nyt alkaa uusi filosofia-eera. Sinä ja minä näimme jotain ihan muuta kuin nämä eipäs-juupas-porukka, joka näkee vain teatterin. Olemme strukturalisteja ja siksi nämä läskisoossityypit (ks. empatia-määrittelyni) eivät ymmärrä mistä puhumme ja pitävät meitä vain sotilaallisen hirveinä hirviöinä.
Mutta muutos on tajuttava tätä kautta koska se on sama kuin ilma lentokoneen alla. Et ole siis laivan kapteeni vaan lentsikan kapteeni? Kerro minulle jotain mitä en tiennyt sillä se olisi nyt aika.
Muuten tämä kirjoittaminen vain jatkuu.
Ja sitten toive; kohtaa minut jos tapaamme; kerro, että olet RR.
Pls.
Todettakoon, että mikä tahansa Rankinen levyaktuaattori voi sakata, kun sen nousukulma ylittää sakkauskulman ja virtaus irtoaa levyn pinnasta. Tällöin alipaine täyttyy äkisti ja tuloksena on väkivaltainen läpimeno.
Yleisin sakkauksen muoto on toki lentokoneessa, kun joko nopeus pääsee laskemaan liian alhaiseksi tai yritetään liian jyrkkää nousua, mutta myös veneen potkuri voi sakata, ja purjeveneen purje sakkaa helposti, kun nousukulma tuuleen on liian iso. Silloin se lepattaa. Ilman sijasta fluidina voi helposti olla jokin neste, kuten vesi. Siipipyöräpumpun sakkaaminen on vaarallista, koska siipipyörä voi vahingoittua.
Metafora on helppo. Kun yritetään liian korkealentoista liian vähillä aineksilla, voi käydä niin, että tajunnanvirta irtoaa ja tuloksena on lässähdys.
Jos lentokoneen toinen siipi kantaa ja toinen sakkaa, tuloksena on syöksykierre. Siitä oikaistaan työntämällä sauva eteen, antamalla vastajalkaa ja lisäämällä kaasua. Syöksykierre oikenee ja muuttuu pystysyöksyksi, josta oikaistaan vetämällä sauva taakse.
Mikäli lentokoneen painopiste on pituusakselilla hyvin edessä nostovoimakeskiöön nähden, kone ei mene syöksykierteesen ja sen sakkaus on pelkkää vähäistä tärinää (läpisakkaus). Jos taas painopiste on nostovoimakeskiön takana, kone on hyvin epästabiili ja menee helposti syöksykierteen sijasta lattakierteeseen, josta meitä opetettiin että sitten hypätään laskuvarjolla - lattakierre ei oikene itsestään.
Ai niin. Metallurgina on pakko todeta, että henkilökemiat eivät voi sakata. Ne voivat kyllä sakkautua eli muodostaa sakan. Se puolestaan ei ole kiva asia, mikäli tavoitteena on sujuvasti virtaava systeemi.
Matruuna kirjoitti:
'Ai niin.'
Luen tekstejäsi nykyään kuin ne olisivat parodiaa. Sillä tavoin pystyn sulattamaan sinut. En muuten.
Parodinen tulkinta toimii jonkinlaisena katalysaattorina temperamentissani tapahtuvalle asenneilmaston sekoittumiselle (ei suinkaan puhdistumiselle!), joka siis - kuten sanottu - aikaansaa (minimaalisen) sietokyvyn sinua kohtaan.
Mamma mia, ihanaa kuulla Rautarouvaa täällä aika arkisten ihmisten hollilla. Täällä me mummon kaa isketään tää Ärr niin hyvin ku osataan.
Mummo on päässy paremmalle puolelle; sinne invavessaan. Minä vasta suunnittelen omaa hyökkäystä missä raiskaan räsäsen niin, että sen silmät hyppää koloistaan. Eiku hei, sooli sit leikkii.
Soonsitsiin? Va? Ku flygarit flygaa ja birdit haukkoo henkee.
Olen nolla - mites olis mun elämänkerta?
Ps. Nautin yksinolosta, vieläkin. Mutta se ei tarkoita, että olisin aina yksin: olen sosiaalinen yhtä paljon. Kun lapsena olin yksin pidin siitä, että sain leikkiä nukkekodilla ja paperinukeilla: monella nukella: ei vain yhdellä. Minun roolini kasvoi holistisesti heti alusta, en siis kehittänyt äiti-roolia pelkästään ja sitä tein vasta 12-13vuotiaana kun yleensä jätetään nuket. Silloin rakastuin serkkuni nukkeen, joka oli pehmeä mutta kädet ja pää oli kovia. Tämä nukke tuli niin rakkaaksi että tätini antoi sen minulle koska minun serkkuni oli niin pieni, ettei erottanut vielä nukkeja. Hyvin huomaavainen täti, ja ikävä kyllä hän ei ole enää suvussa (hänet syötiin ties minne; ei kuulu enää joukkoon). Minä olisin sopinut hänen kanssaan paremmin kuin omaan sukuuni missä ovat vähemmän empaattisia? Enpä tiedä, nukke oli vain upea muisto.
Mitäs tähän sanotte; te, jotka uskotte ymmärtävänne kaiken lasten kasvatuksesta. En potenut yksinäisyyttä ikinä - olin iloinen ja pidin siitä, että olin myös yksin. Mutta minun äiti ei kyennyt minusta antamaan sitä rakkautta mitä olisi pitänyt ja sen olen hänelle antanut anteeksi. Se on taas seikka joka juontaa hänen lapsuuteen ja tyttönä-olemisen-traumaan. Äiti oli kolmas tyttö ja olisi pitänyt olla poika. Niin minäkin, toinen tyttö ja isäni jo silloin ns. baanalla.
Äiti "joutui" olemaan minun kanssa.
Post a Comment