January 24, 2009

Hiljaisuus

Kielimafia jakoi ensimmäisen kappaleen kahtia, muotoili sen uusiksi ja teki lisäyksiä 25.1 - viimeksi klo: 12.35.
*
Vähän ennen kuin Pathos palasi pieneltä näyttämöltä (Malmitalon inva-wc) jätettyään Doris Häkkisen ylipateettisesti stanislavskilaiseen tyyliinsä replikoiden, Athos ja Typhus olivat päättäneet lähteä Pickwick Pubista keskustaan tapaamaan erästä Athoksen Parnasso-kaveria, joka oli sattumalta läpikulkumatkalla Lontoosta Helsingin kautta Pietariin.

Tämä Typhuksenkin tietämä englantilainen venäläisen kirjallisuuden tutkija, jonka piti jatkaa aamujunalla matkaa, soitti yllättäen Athokselle ja ilmoitti saapuneensa juuri hotelliin ja menevänsä käymään rautatieasemalla. Athos vastasi tapaamiskutsuun myöntävästi hetkeäkään epäröimättä.

Kirjallisuusveljekset tosin manailivat keskenään Pathoksen puuttumista, koska heistä olisi ollut kovin hauskaa todistaa oikein asiantuntijalle, että Suomesta löytyi ilmielävä Rasputinin, Raskolnikovin sekä Ivan ja Dmitri Karamazovin kaljupäinen klooni, joka väitti syvimpänä pyrkimyksenään olevan muuttua munkki Aljoshaksi - Karamazovien nuorimmaksi veljeksi.

Jospa he olisivatkin voineet aavistaa, mitä oli tapahtumassa. Jospa he olisivatkin ehtineet estää Pathoksen muuttumisen irstaan juopottelevasta, röyhkeän sanavalmiista ja vastustamattoman viettelevästä Rasputinista kirveensä kanssa huitovaksi, kostonhimoiseksi Raskolnikoviksi. Mutta niin suopea ei kohtalon draama suostunut sinä iltana olemaan kenellekään sen roolihenkilöistä.

Athos ja Typhus keskustelivat intensiivisesti kolme tuntia englantilaisen matkamiehen kanssa yhteisestä rakkaudestaan - kirjallisuudesta - rautatieaseman yläravintolassa, kunnes tämä halusi lähteä nukkumaan. Sibelius lähtisi klo 07.23, joten hereillä piti olla jo kuuden aikaan aamulla.

Hyvästeltyään matkalaisen Typhus, joka oli ottanut jälleen maailmanmiehen roolin kieltäytyi käyttämästä junaa tai linja-autoa ja tokaisi lievässä konjakkihiprakassaan Athokselle:

- Sinä tiedät Parnasso, missä Doris Häkkinen asuu. Me mennään nyt sinne. Kello on vasta vähän yli kymmenen ja Dorishan valvoo yleensä yli puolenyön. Ja onhan sulla sen puhelinnumero.

Athos soitti, mutta puhelin ei vastannut, vaikka hälyttikin. Athos jätti kännykkään ääniviestin:

- Hei sinä suloisin haiku! Minä ja Volgan lautturi olemme sinun luonasi puolen tunnin kuluttua. Ostin sinulle oman Doriksen kukkakaupasta. Se on verenpunainen.

Typhus änkesi vielä hihkaisemaan ääniviestin lopuksi:

- Ja minä ostin sinulle, nöpötiainen, neekerisuukkoja. Entisen appeni kauppaketjun sekanamitavarakioskista, jota pitää täällä rautatieasemalla marokkolainen ystäväni Ahmed Abu-Hanna - Umayya Abu-Hannan sudanilainen velipuoli. Kohta nähdään sinä runotyttöni mun!

Ja niin he ottivat taksin lennosta ja ilmoittivat kuskille Doriksen osoitteen.

- Garcon! - Omenapuunkuja 7, Malmi, ilmoitti Athos luontaiseen olemukseensa ja tapoihinsa nähden epätavallisen suureellisesti nuorelle taksimiehelle. Mutta seitsemän ison oluttuopin jälkeen ei olla köyhiä, kipeitä eikä nöyriä.

Taksissa Typhus kysyi:

- Entäpä jos Doris ei ole kotona?

- Kyllä se melko varmasti on. Se pitää kirjoittaessaan usein puhelinta kiinni ja hälytysäänen nollilla. Sitäpaitsi mä tiedän, että sillä ei ole mitään iltamenoja tällä viikolla. Juteltiin nimittäin viimeksi sunnuntaina yhdestä kirjallisuusarvostelusta, ja siinä yhteydessä Doris tuli kertoneeksi tämän viikon suunnitelmistaan.

Typhus katsoi Athokseen vinosti myhäillen - ikäänkuin olisi selvillä jotakuinkin kaikesta, mitä Athoksen ja Doriksen välillä oli muka tapahtunut:

- Sinä tunnet hyvin Doriksen asioita. Mutta eikös teillä ollutkin aikoinaan läheinen suhde - muutaman hetken verran? Siis tarkoitan tietysti työn merkeissä, Typhus lopetti vakavoituen joskin sarkastinen virne naamallaan.

- So so. Annas nyt olla. Menneet on menneitä ja minä olen naimisissa - ollut jo melkein tarpeeksi kauan.

- Entäs se meidän rakas hullumme - Alfa-Romeo eli Pathos Fallkullalainen?, jatkoi Typhus. Missähän se luuraa tällä hetkellä? Pitää kai sikahumalassa yksinpuhelua kaksiossaan olemattomille naisilleen ja kilpaileville uroksille. Se voittaa kaikki väittelyt - tai julistaa muussa tapauksessa keskustelun päättyneeksi. Nakkelee niskojaan ja haistattaa pitkät niillä, jotka näyttävät pääsevän vähänkään horjuttamaan sen mielipiteitä.

- En yhtään osaa sanoa, Athos pohti. Kuten hyvin muistat, Pathoshan otti aika pahasti nokkiinsa, kun me ei lähdetty sen kanssa etsimään Dorista Sikanovan asunnolta. Mitä siitäkin nyt olis tullut? Täysi farssi. Ei ei! Minä en lyö käsiäni ruskeaan aineeseen, koska se juttu on täysin Doriksen heiniä. Jos on totta, että Doris lähti Ernestin matkaan vapaaehtoisesti, niin kenelläkään meistä ei ole siihen mitään sanomista. Nainen tekee valinnan. Mies vain vonkaa.

- Tuolla asenteella sä voisit ihan rauhassa erehtyä biologian ja estetiikan luentosaleista. Kummassakin paikassa ja tapauksessa kuulijasi saisivat relevanttia tietoa oppiaineestaan.

- No hehheh!, naurahti Athos kyynisesti Typhuksen letkautukselle. Kyllä kai mä nyt sentään Hellaakoskeni osaan. Nousen puuhun laulamaan. Vesistötutkija kun olen.

Typhus päätti olla vinoilematta sen enempää. Vastassa oli nimittäin melko kuva luu, mitä runouden ja runoilijoiden tuntemiseen tuli. Typhus itse lukeutui enemmän dekkarimiehiin - Poen nerokas C. Auguste Dupin suurena ihanteenaan. Mutta se, mikä häntä ja Athosta odotti Doriksella, olisi yllättänyt itse huipputerävän Dupininkin.

Taksi ajoi nopeasti perille, sillä yhdentoista aikaan illalla eivät ruuhkat enää hidastaneet matkantekoa keskustasta Pohjois-Helsingin suuntaan.

Auto pysähtyi sievästi veistetyn valkoisen portin eteen, Typhus latasi kuljettajan käteen tasarahan, ja parivaljakko pysähtyi hetkeksi aikaa vilkuilemaan puutarhaa ja taloa pantuaan portin uudelleen säppiin takanaan.

- Kaunis piha. Ja sisältä näkyy valot. Kyllä Doris kotona on. Olit oikeassa, hihkaisi Typhus.

Pihavalo valaisi melko himmeästi, eivätkä miehet huomanneet lumeen jääneitä jälkiä, jotka oli havaittavissa myös rappusilla. Ne olivat jotenkin oudon tummia jälkiä. Olisi luullut, että kengänpohjiin tarttunut ohut, jäinen lumikerros jättäisi porraslankkuihin ja kuistin lattialle paljon vaaleammat painaumat.

Mutta Athos ja Typhus eivät edes pohtineet koko asiaa, vaikka sen kyllä ohimennen havaitsivat. He vain kävelivät innoissaan nopeasti läpi kujan, raput ylös kuistille ja soittivat ovikelloa.

Kukaan ei vastannut, vaikka talon sisältä heijastui kirkasta valoa, ainakin kahdesta huoneesta. He koputtivat vielä myös ovea useaan kertaan. Ei vastausta. Viimein Athos käänsi ulko-oven kahvaa, ja vedettäessä ovi avautui.

- Onko ketään kotona? Täällä on kaksi postimiestä, jotka soittavat aina niin monta kertaa, että vastataan, heitti Typhus oven suusta.

Vain hiljaisuus vastasi.

Miehet astelivat viimein varovasti suureen eteiseen, koputtivat eteisen ja olohuoneen erottavaa ovea. Äänettömyys alkoi tuntua heistä jo sangen oudolta täysin valaistussa talossa. Eteinen oli kuitenkin pimeä, eivätkä he huomanneet mattoon imeytyneitä punaisia tahroja.

- Avaa jo, Typhus sanoi levottomana. Tässä on nyt jotain omituista.

Varovasti Athos käänsi olohuoneen ovea saranoillaan Typhuksen kurkkiessa hänen vieressään sisälle, ja kun ovi aukeni kokonaan, heille selvisi kuin lähelle iskenyt salama olisi jyrähtänyt, mitä Doriksen luona aivan äskettäin oli tapahtunut.
*
Tämä teksti on jatkoa päreelle Kairos-hetki.

4 comments:

van Vaari said...

Hrrr.... Uskaltaako seuraavaa lukea? Hyvin osaat nostaa jännitystä!

Anonymous said...

Anonyma sex- och kärleksberoende eller SLAA (efter Sex and Love Addicts Anonymous) är ett tolvstegsprogram för att tillfriskna från beroende av relationer, sex, pornografi, etcetera.

Det enda villkoret för medlemskap i SLAA är en önskan att sluta agera ut ett mönster av sex- och kärleksberoende. SLAA är självförsörjande genom frivilliga bidrag från sina medlemmar och är öppet för alla som behöver det. Lokala grupper finns på flera orter.

Homo Garrulus said...

"The Bucket List" - katso se

Rauno Rasanen said...

HG

Poistin piikkilanka-aitasi, koska se ei toiminut ja oli räjäyttää kommenttlaatikkoni.