May 10, 2007

Yhteinen 'pimeytemme'

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni "Brändien massapsykologiaa" kommenttiin.
(Päre numero 900)
*
ad jussi

Ajattelusi muistuttaa siinä mielessä Kemppisen vastaavaa, että se (jos nyt tarkoituksellisesti hieman liioittelen) heittelehtiii informaation ja empiiristen faktojen kaaoksessa sinne tänne - aivan kuin sillä ei olisi mitään suuntaa - lähtökohtia tai päämäärää.

Itse olen pyrkinyt tässä brändikeskustelussa tekemään 'vanhanaikaiset' eli sen, minkä rationalistinen filosofi on aina tehnyt: olen käsitteellistänyt tietyn empiirisen ilmiön nappaamalla käyttööni erään tunnetun ja paljon käytetyn käsitteen - laajentanut sen alaa (ekstensio) syventäen samalla sen sisällöllisiä merkityksiä (intensio).

Tällainen tapa integroida sekavalta vaikuttavaa ilmiötä on varsin kätevää, joskin on myönnettävä, että siinä tulee myös vedettyä monta kertaa mutkat suoriksi eli yksinkertaistettua ilmiötä sen kaikkien ilmenemismuotojen suhteen.

Silti väitän, että 'modifioidessani ja korottaessani' brändin tavallista lajikäsitettä korkeampaan kategoriaan onnistun tuomaan paremmin julki ainakin oman näkökulmani kaupankäynnin yleiseen problematiikkaan sekä hyve-etiikan että eräitten taloustieteellisten oletusten suhteen.

Filosofointi on sitä, että syventäessään asioita tulee samalla yksinkertaistaneeksi, ja jos ajatuskokeilu on onnistunut, tuo yksinkertaistaminen ei välttämättä ole negatiivinen asia vaan tekee käsiteltävästä ilmiöstä ymmärrettävämmän ja pohdinnat siitä koherentimmiksi.

Tällaiseen - sanoisinko reflektiiviseen 'taloudellisuuteen' empiirikot ja tilastotieteilijät harvoin jos koskaan pääsevät.

Heille todellisuus on lukemattomien tutkimusprojektien loppuraportointia ja noitten raporttien välisen koherenssin etsimistä sitä kautta.

Tämä kuitenkin merkitsee, I) että empiirisillä tutkijoilla on a) joko vain yksi metodi tai b) erittäin paljon metodeja sekä II) etenkin sitä, että heidän käyttämänsä argumentaatio-apparaatisto on matematiikan tavoin äärimmäisen rönsyävää ja monenlaista, jatkuvien kehien kautta kulkevaa ja silti oikeutettua (matematiikan ja argumentaation sisäisten välttämättömyyksien takia).

Perimmältään empiirikon pyrkimys on kuitenkin sama kuin rationalistillakin: hahmottaa todellisuudesta uskottava ja toimiva kuva.

Rationalisti pyrkii siihen luomalla uusia käsitteitä tai antamalla (kuten minun tapauksessani) käsitteille uusia merkityksiä ja universalisoimalla niitä korkeamman tason diskurssin kiteytymiksi.
On sitten aika paljon kiinni persoonallisuudesta ja mentaliteetista kumman tavan kukakin valitsee.

Itse koen läheisimmäksi Kantista alkaneen transsendentaalisen rationalismin mallin (siis ei-metafyysisen tai 'kvasimetafyysisen' rationalismin), jossa empiirinen maailma oletetaan realistiseksi todellisuudeksi.

Kantin ajattelu tulee erottaa (edes Schopenhauer ei ymmärtänyt tätä seikkaa kunnolla!) Berkeleyn idealismista/nominalismista sekä postmodernin ajattelun aivan äärimmäisestä relativismista tai sosiaalisesta konstruktivismista.

Berkeleyn perusidea: 'oleminen on havaituksi tulemista' (todellisuus ei siis ole olemassa reaalisena ja tajunnasta riippumatta - ei edes materiaalis-energeettisenä - ilmiönä) ja postmoderni ilmiöiden konstruoinnin ja dekonstruoinnin kehä ovat lopulta yhden ja saman ajattelutavan: nihilismin ilmauksia.

Siinä missä empiirikko, joka ei yleensä tee ontologisia sitoumuksia (idealismi, realismi) todellisuuden suhteen, on vaarassa ajautua probabilismissaan ja fallibilismissaan äärimmäiseen skeptisimiin, siinä puolestaan rationalisti, joka yleensä aina on tehnyt ontologisia ja tietoteoreettisia sitoumuksia, saattaa noitten sitoumusten pettäessä eli menettäessä uskottavuutensa ajautua absoluuttiseen arvonihilismiin, joka on tavallaan kaiken ajattelun 'nollapiste'.

Skeptikko saattaa havainnoidessaan vielä jatkuvasti testailla maailmaa, mutta nihilisti ei ajatellessaan ja havainnoidessaan edes katso eteensä, koska hän näkee vain pimeyttä, johon minkäänlainen 'järjen valo' ei pysty edes himmeästi tuomaan ontologista tai epistemologista 'selkeyttä ja varmuutta'.
*
Summa: me tarvitsemme siis Immanuel Kantin filosofiaa - aina ja yhä edelleen.

Sitä pitää vain 'päivittää' ottamalla huomioon uusimmat luonnontieteelliset ja käsitteellis-argumentatiiviset 'paljastukset' - ihan niinkuin teki Kant itse omana aikanaan. Kant nimittäin tunsi hyvin aikansa luonnontieteelliset teoriat.

On väitetty, että Kantin ajattelu perustuu newtonilaiseen fysikalismiin eikä sovellu enää suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan todellisuuteen, mutta tällainen ajattelutapa suhtautuu Kantiin kuin aikalaishistorioitsijaan, jolla on enää vain dokumentaarista arvoa.

Mikään ei voisi olla virheellisempi arvio Königsbergin neron ajattelun merkityksestä ja ulottuvuuksista kuin tällainen - yleensä nihilistin (Rorty) tai tieteellisen empiristin (esim. Kari Enqvist ja muut 'umpireduktionistit') - mielipide Kantista.

Edustan myös kantaa, jonka mukaan Nietzsche alunperin hyväksyi Kantin 'I Kritiikin' tietoteoreettis-metafyysiset johtopäätökset (muttei suurinta osaa II (moraalifilosofia) ja III Kritiikin (estetiikka) periaatteista.

Nietzsche kuitenkin tulkitsi perspektivismissään Kantin ymmärryksen muodot aivan äärimmäisellä tavalla, jossa ne muuttuivat universaaleista järjen matriiseista kontingenteiksi valtapyrkimyksiksi.

Tähän suuntaa ei ole syytä jatkaa kovin pitkälle, koska - kuten olen useasti huomauttanut - vaikka relativismia ja solipsismia ei mielestäni voikaan kumota loogisen argumentaation kautta (päinvastoin kuin esim. McIntyre tai ylipäätään realistit ajattelevat), niin relativisti ja solipsisti eivät voi elää ihmisyhteisössä - he ovat pysyvästi jonkin toisen 'maailman' asukkeja - ikäänkuin skitsofreenikkoja tai autisteja, joiden on äärimmäisen vaikea käsittää, että inhimillinen, kommunikatiivinen todellisuus ei ole yksinpuhelua vaan edellyttää myös kykyä kuunnella toisia ihmisiä.

Ääriesimerkkini relativismista ja solipsismista - Nietzsche ja Wittgenstein, olivat kuitenkin kahtiajakoisia ihmisiä - kummallakin oli filosofinen minänsä ja sosiaalinen minänsä eivätkä nämä kaksi välttämättä kohdanneet toisiaan kovin usein.

(Huom! 1) Itse tosin olen päätynyt väittämään entistä vahvemmin, että, mikäli ei tunne Nietzschen elämää ja luonnetta, ei voi myöskään ymmärtää hänen filosofiaansa.
2) Wittgenstein tosin halusi ymmärtääkseni irtisanoutua skeptisimistä ja relativismista, mutta onnistuiko hän siinä yrittäessään siirtyä Tractatuksen tieteellisestä monismista kielipelien pluralismiin? Sitä sopii kysyä ja ehkä myös epäillä.)

####
Siinä oli taas kerran katsausta tapaani ajatella filosofisesti.

Todettakoon vielä lopuksi, että jos/kun vatvoo tarpeeksi kauan käsitteen ja havainnon sekä hyveen ja paheen dialektiikka, saattaa tosiaankin kyynikon tavoin päätyä 'tynnyriin' asumaan ja kävelemään lyhty kädessään kaupungille kirkkaassa päivänvalossa.

'Common Sense-ironikko' voisi kuitenkin hieman hämmentää Diogenesta kysymällä onko se pimeys, jonka keskellä tämä tuntee kävelevänsä hänen 'omaa pimeyttään vain muiden typeryyttä'.

Ehkä Diogenes mestari-ironikkona vastaisi, että koska hän - vaikka elää tynnyrissä - on edelleen yhteisön jäsen, täytynee tuon pimeyden(kin) olla 'kaikille yhteistä'.
Mutta vain hän yksin - Diogenes ('universaali solipsisti') on tuon pimeyden 'havainnut.'

2 comments:

Jussi said...

No joo, hauskaahan tämä on ollut taas kerran. Ehkäpä tämä näistä brändeistä tällä erää alkaa kuitenkin riittää.

Mutta vielä vähän jäi sanomatta : ) eli Minusta ihmisen mieli on amfibinen ja aikatavalla tuulten mukana ohjautuva. Toiset ovat siinä suhteessa herkempiä, kuin toiset.

Brändin käsite on niin kapea, ettei sen avulla kovin pitäviä yleistyksiä pysty tekemään. Siis miksi tehdä niitä ollenkaan, ainakaan kategorisia sellaisia.

Kun toveri Taanila kysyi Haavikolta, mitä oli 50-luvun modernismi ja mihin se pyrki ... , Haavikko vastasi yksi kantaan 'se oli vain metodi ei siinä ollut mitään sen kummempaa'.

Vain metodi.

Tapasi ajatella on tietenkin omasi. Jos ihmisellä on arvokas menneisyys ovat sen antamat impulssit arvokkaita.

Kas niin, ken olet?

Osa voimaa syvää,
mi tahtoo pahaa vain ja aikaansaa vain hyvää.

Goethe;Faust

Minulla oli koulussa biologian ja maantiedon opettajana kaveri, jonka kutsumanimi oli Ilo-Imppa. Ilo-Imppa oli käynyt tuolla neuvostomaassa joskus 50-luvun puolenvälin paikkeilla - oli ollut ilmeisesti vähän perusteellisempi vierailu - ja hän kuvasi näkemäänsä tähän tyyliin; Pitkiä harmaita talorivejä ja suuria kortteleita. Missään ei näkynyt minkäänlaista väriä ja kaikki talot olivat melkein samanlaisia.

Hän oli matkan järkyttämä vielä vuosienkin perästä.

Tiedän ihmisiä jotka ovat yliherkkiä äänille,muodoille,väreille,materiaaleille.

Sitten on ihmisiä, jotka ovat yliherkkiä sille, että joku edellä mainituista asioista puuttuu, tai että ne kaikki puuttuvat.

Yliherkkyyttä on muunkin laista. Minkälaista elämää se Kant oikein vietti?

Muistaakseni Glenn Gould oli tyytyväinen neuvostojen maassa havaitsemastaan värittömyydestä ja muotojen tautofoniasta.

Kumpi oli oikeassa Ilo-Imppa vai Glenn Gould?

Oliko Neuvostoliitoissa valmistetuissa tuotteissa oma brändinsä? Minun muistaakseni niissä oli.

Onko brändi maineen varjo?

Che Guevaran kuvia näkee kaikenlaisissa yllättävissäkin yhteyksissä, kuten vaikka golfpaidoissa. Johtuu kai siitä, että kaveri oli oikeastikin golfin ystävä, kuten kai aika monet lääkärit yleensäkin ovat.

Bachin niin sanottu kahvi-kantaatti on yksi hänen harvoista avoimesti maallisista vokaaliteoksistaan. Bach käyttää siinä melko samanlaisia tekstuureja ja teemoja, kuin hartaimmassa kirkkomusiikissaan. Brändi on kuitenkin sama.

Sam Inkinen sanoi aikanaan - muistatko vielä kaverin - että hänen kohdallaan on julkisuudessa eniten huomiota kiinnitetty Alfa Romeoon ja futonpatjaan.

" Seistiin ovella. Minä koputin, oven avasi pitkä, hoikka, hienostunut tyyppi, joka löyhkäsi taiteellisuutta. Ihan näki että hän oli syntynyt luomaan, luomaan suuria asioita, täysin esteettömästi, joutumatta koskaan kärsimään sellaisista pikkuseikoista kuin hammassärky, uskon puute, huono onni. Hän oli niitä jotka näyttävät neroilta. Minä näytin tiskarilta, joten nuo tyypit yrittävät aina kusta minua silmään."

Charles Bukowski

Mutta sehän sehän on kokonaan toinen juttu.

Ilja Repinin poika Juri Repin kuoli pudottuaan pelastusarmeijan yömajan neljännen kerroksen ikkunasta kadulle.

Kun Stefan Lindfors sai aikanaan 300 000 markan Muutoksentekijä-palkinnon, hän sanoi että palkinto tulee hänelle vähän myöhään, kun hän on jo tuon muutoksen tehnyt.

En tuota omaa ajatteluani viitsi tässä erityisemmin alleviivata - siis tarkoitan seuraavaa;

Ajattelusi muistuttaa siinä mielessä Kemppisen vastaavaa, että se heittelehtiii informaation ja empiiristen faktojen kaaoksessa sinne tänne - aivan kuin sillä ei olisi mitään suuntaa - lähtökohtia tai päämäärää.

Myönnän heikkouteni, mutta wikipedia silti jaksaa huvittaa;

Kaaoksella tarkoitetaan epäjärjestystä, sekasortoa. Kaaoksella tarkoitetaan myös maailman muodostumista edeltänyttä oletettua järjestymätöntä olotilaa.

Kaaosteoria on fysiikassa (näennäisen) säännöttömiä ilmiöitä koskeva teoria, mutta yleisesti oletus jonka mukaan epäjärjestys eli kaaos on maailmankaikkeuden perustila.

Fakta on arkikielessä tosiasia.Tosiasia on yksilökohtaisesta käsityksesta tai tulkinnasta riippumaton asia, tosiseikka, tosio.
Fakta on myös suomalainen talouselämän alan aikakauslehti.

Empiirinen tutkimus eli empiirinen tiede tarkoittaa tutkimusta, jossa tiedonhankinnan välineenä ovat toistettavat tutkimukset havainnoimalla ja mittaamalla. Luonnontieteet (esimerkiksi kemia, fysiikka, biologia, geologia) ovat empiirisiä tieteitä. Empiirinen tiede on vastakohtana teoreettiselle tieteelle.
Sana empiirinen tulee kreikan sanasta empeiria (kokemus).

Informaatio on viesti, jolle vastaanottaja on antanut merkityksen. Viesti, jolle ei ole annettu merkitystä, on raakaa dataa. Tulkitusta ja sisäistetystä informaatiosta syntyy tietoa.

Erityisesti tuo kohta 'raakaa dataa' viehättää. Otsikolla raaka ei ole sivua - mikä harmi!

Jussi said...

Jatkaisin toisesta aiheesta, eli vesipistooleista... ei ei ei vaan piti kirjoittaa, että kun se brändi keskustelu lähti liikkeelle tuosta Kemppisen kellosta ja ideasta vähän kehittää ko laitetta lisää, niin mieleeni tuli jo silloin tämä seuraava, mutta unohdin sen silloin ja kiusallani liitän sen tähän.

Eli, tuo iPod on aika kiva vempain. Sen käyttöliittymää ja ominaisuuksia varmaan vielä kehitetään lisää ja hyvä niin.

Kun on tuo kirjastokortti, niin ajatusta kirjastoista, voisi hiukan kehittää, siten että kyseiseen aparaattiin saisi imutettua kaiken ( tai ainakin melkein kaiken), mitä siellä kirjastossa on.

Toki pitää olla isompi näyttö ja guin pitää olla
sellainen, että se sisällön lajittelu on toimiva ja helppo käyttöinen.

iTunes on aika hyvä, mutta jos esimerkiksi sen masiinan saisi nettiin ja wikipedia kasvaisi niin laajaksi, että joka sanasta löytyisi yksi tai useampi haku, niin se ei silloin toimi oikein hyvin tällaisena.

Se olisi kiva tietopaketti taskussa. Sitä voisi sitten siellä tynnyrissä räplätä. Tietysti olisi kiva, jos joku pehmeä ja oikein ääntävä naisääni voisi vielä lukea sen valitun opuksen kuulokkeisiin harppujen soidessa hiljaa taustalla.

Niin ja se pitäisi tietenkin saada tulostimeen kiinni.

Tässä aiheeseen liittyviä linkkejä;

http://displayblog.wordpress.com/tag/lg-innotek/

http://www.youtube.com/watch?v=ynL8BCXih8U

http://www.youtube.com/watch?v=oVwbUljGs3g