(Lisäyksiä klo: 18.45) Kuten uploadaaja kertoo, tämän videon kuvitus sopii todellakin erinomaisesti juuri tähän biisiin. Led Zeppelinin 'junttablues' etenee monotonisesti 'muristen' ja äärimmäisellä voimalla eteenpäin ilman että mikään sitä voisi estää - aivan kuten hurrikaani Katrina.
Kappaleen nimi - Kun pato murtuu - sen musiikki - Led Zeppelin neloselta (1971) - ja videon kuvat New Orleansista elo-syyskuun vaihteesta 2005 ovat siis kuin yksi yhteen.
Ne jotka jaksavat kuunnella ja katsella videon loppuun, saavat kokea yllätyksen lopussa.
Kitaristi Jimmy Page näyttää, miten biisi lopetetaan, vaikka sen luonnollisin tapa olisikin tässä tapauksessa feidautua pikku hiljaa pois - aivan kuten myrskykin laantuu. Mutta levyillä ei ole loputtomasti aikaa joten...
Älkää antako monotonisuuden 'häiritä' vaan kuunnelkaa, millaisella jytkeellä rumpali-vainaa John Bonham mätkii basareita. Turhaan ei sitä miestä kehuttu.
Jimmy Page sanoi, ettei olisi voinut edes kuvitella ketään toista Zepin rumpuihin.
Mutta turha kehua vain Bonhamia, sillä Robert Plantin hurja huuliharppu ja laulu riipii sielua, Pagen slidekitaran - nimenomaan biisin loppupuolella takaperin äänitettyjen slideteemojen virittäessä tunnelman lopullisesti maagiseksi 'heavy-blues-swampiksi', johon John Paul Jonesin jyräbasso rumpujen ohella rakentaa lähes infernaalisen vaikutelman rajuilmasta.
Tämä on Zeppeliniä parhaimmillaan.
Samalta - nimettömältä (untitled) albumilta löytyy myös bändin ja koko rockin eräs kaikkein kuuluisimmista (ellei kuuluisin) kappaleista, jonka eteerisen kaunista tunnelmaa tässä kuultava biisi hienosti täydentää: Stairway to Heaven, jossa etenkin J. P Jones osoittaa erilaisten -akustisten ja elektronisten kosketinsoittimien taitonsa, ja jonka lopussa Page soittaa ehkä hienoimman ja rajuimman kitarasoolonsa ever.
Myös Black Dog ja Rock`n Roll ovat huippusuosittuja. Albumia pidetään Zeppelinin parhaana myös sen monipuolisuuden ja kokeilevuuden (akustiset folkteemat) takia.
***
(Kun pato murtuu, 'pahan(t) voimat' purkautuvat lopullisesti. Ettei tämä vain olisi jonkinlainen - sanoisinko geopoliittinen - ennusmerkki - 'until there`s a Bad Moon Rising...').
***
When the Levee Breaks (Led Zeppelin 1971)
07:10
I found hundreds of pictures online that I streamed in sequence to Led Zeppelin's "When the Levee Breaks". The song is extraordinarily appropriate to the catastrophe that was and continues to be New Orleans.
I found hundreds of pictures online that I streamed in sequence to Led Zeppelin's "When the Levee Breaks". The song is extraordinarily appropriate to the catastrophe that was and continues to be New Orleans.
*
www.patrickchalfant.com/leveeindex.html. (Aihetta sivuten löytyy myös kohtalaisen tunnettu samanniminen kirja.)
8 comments:
On komea tulvaniitty. Terveisiä vain suurherttuatar Gerontossteinille
lähettää
herttua Senilisstein
Hei hyvä Rauno,
Kiitos kirjoituksestasi.
Sulla on hyvä musiikkimaku;)
Pidätkö muuten King Crimsonista
ja John Mayallista. Musta
mm. kappaleet Epitaph ja
I talk to the wind ja Mayallilta
So many roads ovat todella
loistavia.
Saisitko tuon So many roads -nimisen kappaleen kuunneltavaksi
ja katsottavaksi tänne-
olisi hienoa.
Ystävällisesti Matti
a-k.h
Suurherttuatar on tänään tapaamassa sukulaistaan kreivitär Adele van der Kemppiä (ei sukua J. Kemppiselle) ja on luvannut tuoda minulle tuliaisina van Kemp sikaareja sekä kuuluisaa, kaukaisesta siirtomaasta hankittua portviiniä ja makean kirpeillä 'potenssiyrteillä' maustettua mantelikaakaolikööriä sekä suklaatryffeleitä.
Notta tuskin maltan odottaa. Hänen pitäisi saapua aamuyöllä yksityisellä Zeppelin ilmalaivallaan ja laskeutua tuohon Malmin lentokentän (vajaan 2km:n päässä) 'ilmalaivaparkkiin'.
Huomen illalla harjoittelemme Verdin 'Aidaa ja Rigolettoa' sekä Puccinin 'Toscaa'.
'Sevillan parturi' meni viime vuonna vähän niinkuin pakkopullana, koska yleisö tykkää noista Rossinin 'hömpistä'...
Wagner on tällä hetkellä passee, joskin Suurherttuatar on kyllä tehnyt sopimuksen 'Tristanin ja Isolden' harjoituksista vuodelle 2009/2010.
Mozart palaa ohjelmistoon jo sitä ennen: 2008 ja 2009 vaihteessa.
*
Näin meillä. Entä miten siellä Kuopion periferian suunnalla kulttuuri 'kukoistaa'?
'Seitsemää veljestä' tankataan ja Esa Pakarinen junior laulaa 'Lentävän kalakukon' työväenhenkisillä sanoituksilla..?
Ehhehehhehee...Huumoria pitää olla...
Terveisin: Vapaaherra ja ylimys von Rasnanenkoff.
Mattitaneli
Mayallin bändistä on sanottu, että se toimi englantilaisen bluesboomin - siis nuorten bluesmuusikoiden 'korkeakouluna' 1960-luvulla ja hiukan jälkeenkinpäin.
Ajatellaaanpa pelkästään myöhemmin todella kuuluisia kitaristeja, jotka ponnistivat Mayallin 'Bluesbreakersien' kautta maailmanmaineeseen: Eric Clapton, Peter Green, Mick Taylor, Coco Montoya (+ monet monet muut huippumuusikot).
*
'King Crimson' oli progressiivisen rockin huippunimi -60-luvun lopulla ja 1970-luvulla.
Bändi toimi etenkin kitaristi Robert Frippin johdolla.
Singlenäkin julkaistu 'Epitaph/21st Century Schizoid Man' on klassikko.
*
Yritän tsekata Mayallin 'So Many roads'in, mutta en voi luvata mitään se löytymisestä.
Biisi on mulle kyllä tuttu, mutten pysty pelkän muistini perusteella 'lokalisoimaan' sitä tiettyyn lp-julkaisuun.
Varhaisesta Mayallista ei 'Tuubista' löydy kovin monia videoita, ellei niitä sinne aivan viime aikoina ole ilmestynyt lisää.
Tää biisi on ainakin 'A Hard Road' LP:n 20 ja about 30 vuotta myöhemmin julkaistujen uusien CD-koosteiden bonusraidoilla.
En saanut heti selvää, millä LP:llä se alunperin mahdollisesti on julkaistu.
Kaikista Mayallin -60- ja 70-lukujen LP:eistä kun ei myöskään löydy esittelyjä saatikka biisilistoja ainakaan wikipedian nopean selaamisen perusteella, mutta ainahan voi etsiä lisää toisia reittejä pitkin.
Ei 'So Many Roads' ainakaan alkuperäisellä Peter Greenin kitaroimalla 'A Hard Roadilla' ole, joskin sessioissahan äänitettiin materiaalia yleensä huomattavasti enemmän kuin mitä sitten lopulta valittiin varsinaiseen julkaisuun.
Voihan olla myös niin, että biisi on julkaistu vain singlenä ennen näitä myöhäisiä CD-bonuksia.
*
Jauhan tätä asiaa lähinnä juuri jo mainitsemani asian takia, että biisi on mulle tuttu, ja pidin siitä aikoinaan, joten kiinnostaisi tietää siitä tämänkin takia hiukan enemmän nyt - ja tietysti myös nähdä ja/tai kuulla se.
Hiukan epäilen löydänkö, mutta yritetään.
ävyh ieh
Kiitos informaatiosta. Jos teiltä on pari kilometriä Malmin lentoasemalle, niin taidat olla niitä Jakomäen poikia, kuten olen ounastellutkin. Käykäähän köyhien Stokkalla.
itsesillävätsy
a-k.h
En asu Jakomäessä.
Tapanila ja Puistola ovat Malmin ohella tätä paikkaa lähinnä.
Eihän se Jakomäkikään tietysti monen kilometrin päässä ole.
Nimeä en sano, mutta hyvin uusi asuinalue on kyseessä.
mattitaneli
Eipä löydy 'So Many Roads'ia Mayall-versiona, mutta Otis Rushin soittamana ja laulamana kyllä.
Ihan ehtaa mustaa bluesmeininkiä, joskin hiukan ehkä skarpimmin saisi Rush soittaa.
Fiilistä kyllä on.
http://www.youtube.com/watch?v=jyqbCm5FWCQ
Hei hyvä Rauno,
Kiitos todella paljon Sinulle
tuosta monin tavoin kiinnostavista
Mayall ja King Crimson-tiedoista! Näin on kuten sanot,
kovan tason korkeakoulu monille
bluesmiehille. Mulla on Mayallin
70-vuotis cd, mutta siinä ei ole
tuota So many roadsia. Itse tarkoitin juuri tuota versiota,
missä Peter Green ( Fleetwood Mac)
soittaa.
Täytyy ostaa se kaupasta ( jos löytyy), kun
saan aikaiseksi. Nyt on taas
kova kiire. Loppuarvioinnit
vielä muutamille abeille.
Vielä kerran kiitos.
Ystävällisesti Matti
Post a Comment