Vallan ja nihilismin yhteenkietoutuminen

Kirjoitettu kommentiksi Androgyynihullumiehen päreeseen Nietzsche puhuu.
(Lisäys - PS.)
*
'Moraalin alkuperästä' (1887) teksteissä Nietzschen ajattelu on kaikkein koherenteimmillaan.

Hän itsekin ihmetteli vuotta myöhemmin - 1888 kesällä, miten hyvin oli onnistunut tuon pamfletin ajatuskulkujen kokoamisessa kielellisesti ja intuitiivisesti osuvien ilmaisujen puitteisiin.

Kaikki kolme esseetä perustuvat vallantahdon ja nihilismin teemojen soveltamiseen a) moraalin, b) yhteiskunnan ja c) merkittävimpien kulttuuri-instituutioiden (uskonto, tiede) alueilla.

I essee - Hyvä -paha, hyvä-huono

1) Vapaat eli ilman rajoituksia elävät ('luonnollinen' vallanhakuinen asenne - ei varsinaisesti moraali) sekä 2) epävapaat, hallitut ja rajoitetut (dekadentti, nihilistinen ja ressentimenttinen moraali).

II essee - Syyllisyys, huono omatunto ja muuta senkaltaista

Vallankäyttö kurinpidon, syyllisyyden ja huonon omantunnon ylläpitäjänä: vallan yhä hienostuneempi soveltaminen hallinnan keinona ja moraalisen omantunnon muokkaajana: ihmisluonnon 'kesyttäjänä' eli sosiaalistajana .
(Tämä on se essee, jota Foucault sovelsi kirjassaan 'Tarkkailla ja rangaista').

III essee - Mitä merkitsevät askeettiset ihanteet?

Askeesi (eräs nihilismin 'käytännöllinen' muoto, joka voi ilmetä monin tavoin - ei ainoastaan uskonnon vaan myös filosofian ja tieteen eli 'totuuteen pyrkimisen' alueilla).
Valta ja nihilismi eivät siis suljekaan pois toisiaan kuten ensimmäisen esseen perusteella sattaisimme luulla.

Nietzsche palaa III:ssa esseessä ikäänkuin alkuun, mutta nyt hän ei enää pyri tekemään eksplisiittistä erottelua vapaan ja vallanhakuisen (tavallaan ei-moraalisen) ja epävapaan sekä syyllistämään pyrkivän, ressentimenttis-nihilistisen (varsinaisen moraalisen) asenteen välillä.

Ihminen siis tahtoo mieluummin ei mitään kuin on tahtomatta.

Tärkeintä on, että olennaisin eli itse tahto-affekti ja tahto-motivaatio kyetään säilyttämään jopa nihilistisimmässä pyrkimyksessä (askeettinen pyrkimys kohti ei-mitään: kohti Jumalaa tai Totuutta).
*
PS.
Nietzschelle ihmiset eivät siis Moraalin alkuperän 'loppukaneetin' mukaan ole skeptikkoja tai edes pessimistejä (kuten esim. Schopenhauer väitti olevansa), vaikka heidän pyrkimystensä voisikin sanoa olevan nihilistisiä.

Näin siis sen vuoksi, että ihmisen tahto, joka määrää koko hänen olemustaan, pyrkii aina intentoimaan jotain elämisen kannalta erittäin merkityksellistä, ja vaikka tuo tahdon intention reflektiivinen kohde olisi jotain tyystin epäluonnollista (tahdon kieltoa: askeettinen moraali), tuonpuoleista (Jumala) ja metafyysistä (Totuus), niin olennaista tässä on se, että itse tahto tulee 'pelastetuksi'.

Siten myös itse ihminen 'pelastuu' tyhjyyden, kadotuksen ja kaaoksen hulluksi tekevältä paniikilta.