May 4, 2007

Vaimo vei rahat ja oikeutuksen tietoon - 'epistemologinen' essee

Kirjoitettu alunperin Hotasen salablogin' päreeseen 'Olemassaolosta', jonka jokainen saa etsiä itse.
(Alkuperäiseen verrattuna tätä versiota on täydennetty ja korjailtu - Lisäys klo: 15.45)

*
Alkuperäinen päre

Gorgias (n. 483–375 va) oli kreikkalainen filosofi, sofisti, joka esitti todistuksen kol­melle väitteelle: 1) Mitään ei ole olemassa. 2) Jos jotakin olisi olemassa, ei kukaan voisi sitä tietää. 3) Jos jotakin olisi olemassa ja joku voisi sen tietää, hän ei voisi ilmoit­taa sitä toisille.

Hänen todistustaan ei tunneta, mutta oletetaan hänen näkemyk­sensä ol­leen, ettei ei ole mitään ehdotonta.


Hotis kirjoitti kommentissaan ko. päreessä seuraavasti:

On olemassa erilaisia tiedon määritelmiä, joista klassinen on Platonin Theaitetos-dialogissa
1. A uskoo, että p,2. A:lla on päteviä perusteita sille väitteelle, että p,3. p on tosi
Tämän mukaan tieto on hyvin perusteltu tosi uskomus.


Todellisuuskäsitystä, joka useimmilla ihmisillä on arkiajattelussaan, kutsutaan naiiviksi realismiksi. Sen mukaan saamme välittömästi oikeata tietoa siitä, millainen todellisuus on. Mielestäni tällainen käsitys ei ole kovinkaan naiivi. Arkiajattelu ei välttämättä eroa paljon, jos aina ollenkaan, filosofisesta ajattelusta.

Skeptisismin ja varman tiedon välimaastoon sijoittuu Peircen fallibilismi, jonka mukaan ihminen on erehtyväinen ja tieto aina enemmän tai vähemmän epätäydellistä ja epävarmaa. Silti voi tapahtua edistymistä kohti tiedollista totuutta.

RR

Hotasen esimerkki Gorgiaan nihilismistä on ontologinen eli olemassaoloa ja olemista koskeva, mutta seuraavassa aion tarkastella totuutta ja tietoa epistemologisesta eli tietoteoreettisesta perspektiivistä - siis kommentti-osion näkökulmasta.

*
Platonin määritelmä on hyvä mutta kovin yleistävä. Ongelmalliseksi sen tekee kakkos-premissi. Mitä merkitsee pätevyys?

Tiedämmekö todella silloin, kun väitämmme perustellusti tietävämme?

1) Internalistien mukaan 'sisäinen' vakuuttuneisuus riittää, koska pelkät aistihavaintoon perustuvat perustelut muodostavat loputtoman ketjun - ns. premissien regressio.

Väite on perusteltu induktiivilogiikan kritiikillä. Emme voi tietää ovatko kaikki korpit mustia. Siis aivan kaikki - eivät ainoastaan nykyiset vaan myös menneet ja tulevat. Jos yksikin korppi on vaikka valkoinen, kaikki korpit eivät ole mustia.
Tämä on loogisesti pätevä kritiikki, vaikka vaikuttaakin pilkunviilaukselta.

Empiristisemmin suuntautuneet pitävät moista vaatimusta tiedolle niin tiukkana, että se johtaa väistämättä skeptisimiin. Meidän pitäisi vain hyväksyä tiedon todennäköisyys-luonne. Todennäköisesti kaikki korpit ovat mustia (esim. 90%:sti).

Mutta tässä ei tietenkään ole kumottu skeptikkoa. Internalistit väittävätkin skeptisimin kieltääkseen, että meidän on pakko vakuuttua aistihavaintojen totuudesta 'sisäisesti', jotta pystyisimme puhumaan tiedosta.

Näin ollen käsitteistä tulee internalistille olennaisesti havaintoa konstituoivia, episteemisen varmuuden takaajia.

Internalistille kaikkien korppien mustuus voi olla 'itsestään selvä' totuus, jota ei tarvitse kyseenalaistaa. On oikeutettua sanoa kaikkien korppien olevan mustia. Tämä on internalistille varmaa tietoa ikäänkuin 'perususkomuksen' tasolla.
Internalisti voi uskoa kaikkien korppien mustuuteen yhtä suurella varmuudella/oikeutuksella kuin vaikka Jumalan olemassaoloon (vrt. Plantinga).

2) Eksternalistit asennoituvat tietoon aina empiristisemmin. Tiedolle on löydyttävä perusta empiirisen havainnoinnin kautta. Induktiologiikan kritiikki siis tekee tämän asennoitumisen kyseenalaiseksi.

Reliabilistit ovat eksternalisteja, joiden mielestä tiedon tulee perustua siihen, että sen on saavuttanut luotettavin menetelmin, kognitiivisesti kompetentti ihminen, joka on noudattanut tutkimuksen tekemisen yleisiä periaatteita (hyvereliabilismi).

Tämän linjan ongelma on paitsi sama kuin reliabilistien yleensä - havaintojen kontingenttisuus ja loputtomuus - myös se, mitä tarkoitetaan tiedollisella kompetenssilla. Ainahan joku voi väittää, ettei vastaväittäjän kompetenssi riitä. Tarkoittako hän tiedon määrää vai henkilön persoonallista olemusta?
Tämä ongelma ei taida ratketa kuin kehäpäättelyllä: koska tiedän, olen kompetentti, mutta skeptikko nauraa - jälleen kerran.

Edmund Gettierin lyhyehkö artikkeli 1960-luvun alussa mullisti tietoteoreettisen kekustelun, joka oli jämähtänyt Platonin malliin kautta vuosisatojen.

Hän osoitti, että mikään havintoon perustuva vakuuttuneisuus ei voi antaa meille varmuutta (perusteltu oikeutus ei takaa varmaa tietoa), koska voimme tulkita vaikka pellolla olevan lampaan lehmäksi kaukaa katsoessamme tai olettaa, että aamulla lompakossamme on aivan varmasti tietty määrä kolikoita, koska ne olivat siellä illalla nukkumaan mennessä - ja silti erehdymme.

Lisäys

Seuraava esimerkki on minun - ei Gettierin, vaikka hän kolikoista tunnetussa esimerkissään kirjoittaakin.
Gettierin esimerkki on myös komplisoidumpi ja sofistikoidumpi kuin minun, mutta periaatteessa ongelma on aivan samaa muotoa molemmissa:
olemme oikeutettuja uskomaan, että meillä on perusteltua ja totta tietoa, mutta näin ei sittenkään ollut.

Gettierin tarinassa miehellä 'on tosi uskomus ja vain sattumalta oikeaan uskomukseen ohjanneet perustelut'. Minun esimerkkini tapauksessa miehellä on sattumalta väärä mutta periaatteessa oikein perusteltu uskomus.
Painotan enemmän uskomuksen kuin oikeutuksen sattumanvaraisuutta, joten joku voisi väittää, etten puhu samasta asiasta kuin Gettier.
(Kts. Tietoteoria.)

*
Emme vain tienneet, että vaimo kävi aamulla 'ratsaamassa' lompsamme etsiessään itselleen sopivaa parkkikolikkoa.
Koska vaimo lähtee tuntia aikaisemmin työhön, hän ei ehtinyt asiasta ilmoittaa, ja pöydälle jätetty, asiaa koskeva kirjelappu, oli lennähtänyt hänen lähtiessään oven aukaisusta ja avoinna olevasta ikkunasta syntyneen ilmavirran johdosta sohvan alle.

Näin ollen mies, joka oli varma (hänellä oli siis 'oikeaa tietoa') siitä, että hänellä oli kolikoita kahvi- ja bensa-automaatille, yllättyi.

Mies oli kyllä oikeutettu uskomaan, että tarvittavat kolikot löytyisivät, mutta kas - Gettier osoittaa, että oikeutus ei vielä riitäkään antamaan meille varmaa tietoa, ja tämä oli hänen merkittävä kritiikkinsä Platonin malliin.

Nyt voidaan tietysti spekuloida, että jos nainen olisi jättänyt lapun pöydällä olevaan lappupiikkiin eikä irrallisen siihen kohtaan, jossa mies pöydässä istui, tämä olisi havainnut lapun, koska se ei olisi lennähtänyt näkymättömiin.

Näitä jossitteluja riittää loputtomiin, mutta ne eivät ole olennaisia itse oikeutuksen kritiikin kannalta, koska ilmeistä on, ettei miehellä ollut mitään syytä epäillä oikeutustaan väittää, että hän TIESI lompakossaan olevan tietyn määrän kolikoita.

Perusteltu oikeutus ei siis kuitenkaan riittänyt takaamaan, että hänellä oli varmaa tietoa.

Reliabilisti väittäisi nyt, että tieto ei ollut luotettavalla tavalla saatua. Miten niin? Kuinka ihmeessä mies olisi voinut epäillä oikeutustaan tietoon, koska hänellä ei ollut ainoatakaan vastaevidenssiä? Ei edes 'aavistusta' eli jotain selvänäköisyyteen viittaavaa internaliststa vakaumusta (joka ei ole sekään tietoa).

Opetus tarinassa on se, että me emme milloinkaan pysty kontrolloimaan tiedollisten oikeutustemme perusteita täydellisesti, koska todellisuus on - ainakin meille itsellemme - kontingentti (epämääräinen, sattumanvarainen), ja sisäinen varmuutemme asioista perustuu pikemminkin arvauksiin (myös teoreettisiin), tottumuksiin ja tapoihin kuin 'kirkkaisiin ja selkeisiin ideoihin' kuten Descartes`n 'cogiton' tieto.

Tietenkään tästä ei voi vielä vetää samaa johtopäätöstä kuin Gorgias, jonka mukaan 1) mitään ei ole, 2) mitään en voi tietää, 3) mitään en voi sanoa, mutta käyttäkseeni tietoteoreetikkojen 'uusinta' jargonia, voin kyllä todeta, että tarinan aviomiestä 'otti pannuun' hänen havaittuaan itsestään riippumattoman erehdyksen tiedollisen oikeutuksensa suhteen.

*
PS. Tapaus ei aiheuttannut sen suurempaa perheriitaa. Asia ratkaistiin lopulta niin sanotussa 'Supreme Courtissa' eli 'sänkyoikeudessa'...mutta ei maha mittää - mieheltä oli joka tapauksessa viety perusteltu oikeutus tiedolliseen varmuuteen...

PPS. Fallibilismin periaatteella voinemme sanoa, että miehen tietoisuudessa tiedollisen oikeutuksen suhteen on saattanut tapahtua edistystä.
Erehdyttyään kerran ja opittuaan syyn siihen, hän ei enää ole niin varma siitä, että on oikeutettu tietämään lompakossa olevien kolikkojensa oikean määrän.
Kutsun tätä 'sokraattiseksi' edistymiseksi', koska siinä lähestytään koko ajan tietoisuuden 'varmuustilaa', jossa oikeutuksen oikeutus lähenee nollaa...

5 comments:

credible said...

miten parannat ihmistä, rauno?

........ said...

mikä sinun mielestäsi on ihminen

Rauno Rasanen said...

credible

Ihmistä pitää 'jalostaa' kuin kasveja sekä eläimiä. Lopputulemaksi saamme olion, joka toimii muurahaisen tai mehiläisen tavoin yhteiseksi hyväksi toteuttaessaan itseään.

Ei siis mikään 'surkuteltava?' Hamlet pääkalloineen ja 'hirvittävine' tietoisuuksineen vaan reipas informaatioyhteiskunnan 'yrittäjä'.

Sanalla sanoen oppinut, innovatiivinen ja ahkera rahankeruuautomaatti!

(Hymiöitä..)

Androgyynihullumies said...

"Ihmistä pitää 'jalostaa' kuin kasveja sekä eläimiä. Lopputulemaksi saamme olion, joka toimii muurahaisen tai mehiläisen tavoin yhteiseksi hyväksi toteuttaessaan itseään."

Really?

Rauno Rasanen said...

Noo...se nyt oli eräs vaihtoehto, jota kuitenkin on kehitelty sekä teoreettisesti että käytännössä merkittävällä tavalla historian aikana.
Yleensä sitä on nimitetty totalitarismiksi tai fasismiksi/natsismiksi.

Mutta kyseessä on sillä tavoin yleinen vaihtoehto, että se sisältyy implisiittisesti myös uusliberalistiseen ihmiskäsitykseen, jossa nimikettä 'yhteisö' käytetään samasssa merkityksessä kuin markkinoita.

Pyrkimys on silti sama kuin totalitarismissa ja fasismissa: muodostaa markkinoita, joita voi manipuloida mielin määrin sekä ihmisten että sijainnin suhteen.

Ja tässä pyrkimyksessä - kartellikapitalismissa - parhaiten menestyvät markkinat=yhteisöt toimivat siten että niissä työkenteleviä ihmisiä jatkuvasti 'jalostetaan' hierarkiseen sopeutumiseen - muurahais-tai mehiläispesän kaltaisen yhä laajenevan markkina-monopolin luomiseen, jonka hallintomuotona on oligarkia ja nepotismi.

(Hymiöitä - lue: tämä on siis kauhukuva tulevaisuudesta!!)