May 7, 2007

Varmuus= luottamus= usko

Kirjoitettu kommenteiksi mm. Ripsan, A-K.H:n ja helaneen kommentteihin A-K.H:n päreessä "Usko ainoastaan".
*
helanes sanoi...Ei Antti Eskola mitään uutta uskontoa. Hän puhuu vanhempiensa ja isovanhempiensa hämäläisestä, hartaasta, turhia kyselemättömästä tavasta uskoa, lapsenuskosta.
*
A-K.H sanoi...
Ei siinä mitään pahaa. Jotkut sanovat, ettei lapsenusko riitä. Teologia on toki kiinnostava ala, mutta välillä tekee mieleni puolustaa ns. tavallista uskovaista kaikenlaisen eksegetiikan ja uskonnonfilosofian paineessa.
Kun Pihtiputaan mummo ristii kätensä ja sanoo, että Isä meidän, joka olet taivaassa, niin ei siihen muuta sbstanssia tarvita.

RR
Antti Eskola herätti sympatiaa pastori, kasvatustieteen tohtori Teemu Laajasalon vetämässä Krypta-tv-haastatteluohjelmassa, vaikkei mulle selvinnyt oikeastaan muuta kuin (jos oikein tulkitsin), että Eskola kyllä omalla tavallaan uskoo, joskin lähes täysin irrallaan teologisista dogmirakennelmista, joista hän ei katso olevansa pätevä (sekä asiantuntemuksen että persoonansa tasolla) sanomaan mitään.

Kirkon hän hyväksyy, mutta haluaisi lisää keskustelua kaltaistensa 'uskovien uskonnottomien' välille (en muista käyttikö hän nimenomaan näitä termejä), jotka kuitenkin etsivät ja edustavat juuri tuota hänen 'hiljaista uskoaan.'
*
Tällainen usko koskettanee hyvin monia suomalaisia, jotka käytännössä ovat ns. 'nimikristittyjä' - siis sekularisoituneita, ja jotka kokevat luterilaisen kirkon virastoksi/byrokratiaksi, jossa virkamies-pappi hoitelee kasteet, ripit, häät ja hautajaiset siinä missä poliisi passin myöntämisen.

Mutta Eskolan 'usko' (jos se siis on uskoa, kuten hän jaksaa aina kysyä) on olennaisesti mutta ei ehkä kirkon kannalta sittenkin tarpeeksi(?) enemmän kuin pelkkä nimikristillisyys, jonka edustaja ikäänkuin asiaa sen kummemmin problematisoimatta katsoo, että kirkko edustaa maallisessa byrokratiassaan ns. 'korkeampaa', 'tuonpuoleisesta hallintoauktoriteettia'.

Tässä käytännöllisessä rituaalitoiminnassa kirkolla on siis nimikristitylle sen perusfunktio.

Jos kirkko uskaltaa olla rehellinen itselleen: tällainen sekularisoituminen edustaa jo hyvin pitkälle vieraantunutta suhdetta kirkon julistamaan uskon sanomaan.

Eskola tulee lähemmäksi mutta tekee selväksi, että hän ei usko teologien ehdoilla, joskaan ei ole itse enää? pelkkä sekularisoitunut, kirkkoa pelkkänä museona ja/tai aatteellisena sivistys- sekä hallinto-organisaationa pitävä 'uuspakana'.

Kieltämättä mielenkiintoinen tapaus nykyään tämä entinen tiukan linjan vasemmistolainen antiklerikaali.
*
Ripsa sanoi...
Ei kai Eskola sentäs ole väittänyt olevansa klerikaali-uskovainen, ei edes vissiin uskovainen?

Kuolemanpelko vain ottaa eri ihmisissä eri muotoja. Minulle Eskola ei ehtinyt olla proffa. Minulla oli niin ihana proffa, jonka nimen juuri unohdin, että kun se hukkui, en voinut muuta kuin lopettaa sospsykan opinnot.
Se oli innostava, toverillinen ja tavattoman lukenut.Istuttiin tuntitolkulla Tampereen yliopiston alakuppilassa juomassa litroittain kahvia ja puhumassa sosiaalipsykologiaa ja muita yhteiskuntatieteitä.
Lähinnä käsityksekseni jäi, että se oli paljolti tuomassa amerikkalaista sospsykaa Suomeen. Sen takiakin, tai ehkä juuri siksi, minusta Eskolan kirjat saavat jäädä puolestani kirjastoon.
Minusta tuntuu jotenkin tieteen häpäisyltä ruveta julistamaan lapsenuskoa.
*
RR
Nyt en ymmärrä. Tekisi mieleni sanoa suoraan, että höpö höpö!

Kun kirjoitan: (entinen) antiklerikaali, se ei implikoi, että Eskola olisi nyt 'klerikaali-uskovainen'.
*
Tarkennan myös Eskolan 'tyyppiä' sosiologina ja sosiaalipsykologina, sillä vaikken ole aiheesta arvosanoja suorittanutkaan, hänen(kin) kirjojaan olen kyllä lukenut.

Eskola ei enää nykyään asetu ainakaan ideologisesti avoimen vasemmistolaisena klerikalismia vastaan, koska ei enää avoimesti edusta sitä aatetta - jos koskaan on edes sosiologian metodologina (kylläkin poliittisesti) antanut marxilaiselle dialektiikalle tieteellisesti metodologisen monopolin, sillä lanseerasihan juuri hänkin! nimenomaan myös amerikkalaista sosiologiaa ja etenkin sen metodologisia malleja Suomeen.

Tiedän kyllä, että sosiologia on tieteenalue, jossa historian ohella poliittinen suuntautuminen vaikuttaa eniten itse opetuksen linjauksiin, mutta olisi luullut sinun tietävän Eskolan kirjoista hiukan enemmän; - ikäänkuin ne olisivat merkinneet sinulle enää pelkkää aikalais-propagandaa. Pöh! sanon minä.

Eskola on eräs suomalaisen sosiologian tärkeimpiä pioneereja myös sosiologian metodologioiden tunnetuksi tekemisen alueella, ja noita metodologioita kehiteltiin viime vuosisadan puolenvälin paikkeilla ja hieman sen jälkeen juuri ei-kommunistisissa maissa, sillä kommunistinen marxilaisuus oli jo alunperinkin jämähtänyt poliittisista syistä dogmaattiseksi 'liturgiaksi'.

Eskolan luennoima Gramsci ja tämän hegemonia-käsite on tietysti asia erikseen, mutta kommunistisessa 'kaanonissa' sekin leimattiin revisionismiksi.
*
Eikä Eskola todellakaan kai sano olevansa edes uskovainen vaan kuvailee kristillisyyteen liittyviä tuntemuksiaan hyvin karusti sanalla 'usko' ja nimenomaan juuri hiljainen usko tai lapsenusko-termejä korostaen.

Tämä ei minusta ole naivia tai höyrähtänyttä puhetta vaan oman sielunrauhan ja henkisen tasapainon etsintää sekä pohdintaa.

Lapsenuskon perusta kiteytyy mielestäni äärimmäisen 'luottamuksen' käsitteessä, sillä äärimmäinen luottamus on juuri mielenrauhan ehkä perustavin edellytys.
Eikä sitä voi saavuttaa minkään propositionaalisen argumentimuodostuksen kautta.

(Toki teologit kautta aikain ovat etsineet uskolleen rationaalista oikeutusta, jotta se kelpaisi ja soveltuisi myös yleisen episteemis-ontologisen argumentaation raameihin eikä jäisi vain fideistiseksi 'monologiksi'. Mutta tällaisenkaan, filosofisemman debatin puitteissa, Eskola ei halua oman 'uskonsa' luonnetta käsiteltävän ).

Vakuuttuneisuus luottamuksen merkityksessä lähenee jollain tapaa Wittgensteinin pyrkimyksiä, joita hän pohti viimeisissä muistiinpanoissaan 'Varmuudesta'.

Niiden ydinajatuksena lienee juuri ajatuskulku, joka lähtee siitä, että olet päätynyt tiettyyn 'mielen vakuuttuneisuuteen' ja sinua vaaditaan muuttamaan se tai ainakin asettamaan se tiukan muodollisen falsifikaation testattavaksi.

Kyse on siis ymmärtääkseni pikemminkin vakaumuksesta - mitä se sitten yksityiskohtaisesti lieneekään - kuin loogisen todistekielipelin eräästä 'ratkaisusta' tai ratkaisuehdotuksesta.

Wittgenstein kirjoittaa jotenkin niin, että 'varmuus' onkin juuri sitä, ettei sinun tarvitse muuttaa mielipidettäsi - ja ilmeisesti tämä varmuus perustuu (oikeutus on luultavasti virheellisesti konnotoiva sana tässä) luottamukseen - siis ikäänkuin lapsen uskoon.

Varmuus=luottamus=usko.
*
Pohdi Ripsa tätä. Kommenttisi oli siinä mielessä hyvä, koska se 'kirvoitti' minut muotoilemaan oman 'versioni' Eskolan 'sanastosta.
En ole toistaiseksi lukenut ainuttakaan kirjaa hänen 'usko-trilogiastaan'. Olen ainoastaan käynyt läpi referaatteja sekä keskustelua näistä kirjoista ja katsonut mainitsemani 'Krypta-haastattelun', joten tietysti hahmotelmani on siltä osin haparoivaa.

Mutta jotain luulen onnistuneeni ainakin itselleni aiheesta selventämään.

4 comments:

Jussi said...

Huomenta.

Ripsasta en tiedä, mutta sivusitpa mielenkiintoista aihepiiriä.

Olisi mukavaa lueskella aiheesta enemmänkin, eli ehkä suunnilleen linjalla Edvard Westermarck, Erik Allardt ja Heikki Varis.
Tuo Osmo Kontula ei niin kovasti jaksa innostaa.

Eskolahan sai 2006 valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon.

A-K.H said...

RR

Kirjoitat hyvin, kuten aina, kun kirjoitat ymmärrettävästi, ja joka ei ymmärrä, syytäköön itseään, vaikka toisaalta vaka vanha Wittgenstein oli sitä sitä mieltä, että jos asioita ei voi ilmaista selkeästi, on parempi vaieta.

Joittenkin asioitten kanssa joutuu näkemään hirmuisesti vaivaa tullakseen ymmärretyksi - väärin.

Joskus joutuu kirjoittamaan umpimähkään ja toivomaan, että joku ymmärtäisi. Jo vaka vanha Ockam sanoi, ettei pidä manata liikaa olioita. Sekin on hyvä muistaa.

Soitten asiaan.

Olen laitoskirkon suhteen ulkopuolinen yksityisajattelija. Sen vuoksi voin hieman kummastella, että tänäisessä täkäläisessä SS-lehdessä kerrotaan, että tänään alkavalle kirkolliskokoukselle on tehty aloite, jossa esitetään evankelisluterilaisen kirkon ilmasto-ohjelman laatimista. Mikäpä siinä: papit polkupyörille.

Pysyisi nyt ev.lut. kirkko kuitenkin lähinnä Sanan julistamisessa ja erinäisissä toimituksissaan markettien siunaamisista kasteisiin, häihin, hautajaisiin, sosiaaliseen ensihoitoon ja Markku Koiviston jahtaamiseen.

Miten olisi Suomen evankelisluterilaisen kirkon yleinen soidensuojeluohjelma? Sellaisellekin voisi olla tilausta.

Jussi said...

Heh-eh : )

Anonymous said...

Mietin uskon ja luottamuksen suhdetta:mielestäni luottamus on tunne, samoin varmuus. Usko taas kestää, vaikka tunteet vaihtelevatkin, kun on ottanut Jeesuksen sydämeensä ja hyväksynyt hänen sijaiskärsimyksensä ristillä ja sen jälkeisen ylösnousemuksen taivaaseen.