Linkola, romantiikka ja rationaalinen argumentointi

Kirjoitettu kommenteiksi Kemppisen päreeseen Linkola jumalana.

*
Linkolalla on joka tapauksessa loistava kyky ilmaista aito tunteensa ja huolensa luonnontilasta. On pakko tunnustaa, että en aikoinaan voinut liikuttumatta lukea "Toisinajattelijan päiväkirjaa"; - se kolahti lähes yhtä täydellisesti kuin Nietzsche, Dostojevski tai Camus.

###

Kemppiselle todettakoon vielä tähän päreeseen kirjoitettujen, eräitten tosi hienojen kommenttien hengessä, että tottakai? sinun "valtakunnan älykkönä" pitää olla kaikkien "hyvien aatteiden markkinatori", eikä silloin pidä hyväksyä ääripessimistisiä, linkolamais-spenglermäisiä "ylilyöntejä", mutta mitä tällainen asenne merkitsee pitemmän päälle?

Ostatko vain jossain hyvin illusorisessa mielessä (sinäkin) itsellesi ja ihmiskunnalle lisäaikaa spekuloimalla demokratian ja teknologian mahdollisuuksilla.

Aikaa ei nimittäin välttämättä enää edes ole, koska Titanicimme konetta ei saa totaalisti pysäytettyä tai sen kurssia muutettua tarpeeksi nopeasti...

Mutta tuskin sinäkään ajattelet maapallon tilasta, kuten jälkiviisaat laivainsinöörit Titanicista, että olisi ollut tuhojen kannalta parempi ajaa suoraan päin jäävuorta kuin yrittää väistää sitä epätoivoisesti.
Ja kuitenkin ne, jotka eivät ota Linkola vakavasti, pitävät tahtomattaan parempana ajaa päin jäävuorta - maksoi mitä maksoi.
*
Jos nyt vaivun kyynisyyteen (mitä tosin yritän yleensä tietoisesti välttää) totean, että vaihtoehdoilla ei enää ole väliä, koska "loppu tulee" - aivan varmasti!

"Turn the lights off! Mankind has left biosphere. What a show it was..."

Olemme kuin keisari Nero ihastelemassa itse sytyttämäämme tulipaloa...(Toki on hiukan epävarmaa, sytyttikö Nero Rooman palon, mutta ekosfäärin tuhoutumisen aiheuttajasta ei ole epäselvyyttä.)

###

Esitin peräjälkeen kolme kommenttia, jotka olivat eräälainen jatkumo 1) rationaalisesta Linkola-kriittisestä pohdinnasta 2) esteettis-elämykselliseen ja 3) pessimistis-nihilistiseen Linkola-sympatiseeraukseen.

Jos joutuisin julkisesti vastaamaan mainituille kommentaattoreille (Kemppinen ja "nuoriso on rappiolla"), mihin näistä kannanotoista viime kädessä sitoudun, niin se on (syvästi huokaisten) ensimmäinen, eli olen samaa mieltä heidän romantiikan kritiikkinsä kanssa tässä asiassa, vaikka monesti itseni romantikoksi luokittelenkin, joskin tämä sitoumus on enemmän esteettis-elämyksellistä kuin rationaalista laatua.

Varoin tietoisesti käyttämästä termiä romantiikka analysoidessani Linkolan "luontomystistä gnostilaisuutta", koska olisin joutunut itseni kanssa hankalaan tilanteeseen tämän käsitteen käytön suhteen.

Mutta nythän se tuli ja tulee sanotuksi. Minulla on taipumusta linkolalaisuuteen ja spengleristiseen pessimismiin tunnetasolla, mutta rationaalisesti kiellän ne nimenomaan väitetyn epäjohdonmukaisuuden nimissä.

Ja silti - Petjan hieno kommentti heitti avoimesti oikeat kortit pöytään.

Linkolan argumentointia voi nimittäin eräiltä osiltaan todellakin pitää järkähtämättömän vastaansanomattomana, mutta - hänen aksiomaattinen, ihmiskielteinen arvoperustansa, jonka tueksi hän kuuluttaa biologiatieteen "tummanvihreimmät" sävyt, ei sitä ole.
*
Kirjoitan tätä lievässä sieluntuskassa, mutta sittenkin - jos ei Linkolan tavoin usko teknologiaan ja länsimaisten arvojen tulevaisuuteen, niin mikä muu kuin heikkous - pelko (kuten Linkola itsekin myöntää) estää minua tai häntä tarttumasta aseeseen ja lahtaamasta esimerkiksi Henrik Liliusta ensimmäisten joukossa?

Tietenkin se merkitsee käytännössä myös itsemurhaa, mutta sanoisin Linkolalle tässä, että jos sinulla riittää vakaumusta vaan ei rohkeutta, niin minulla pettää jo vakaumukseen uskomisen kohdalla, eikä se johdu vielä pelosta vaan käsityksestä, mitä rationaaliseen päättelyyn vaaditaan, jotta sitä voisi pitää vakavasti otettavana perusteena - tässä tapauksessa ekoterroristiselle toiminnalle.

En siis oikeastaan edes ehdi vielä pelkovaiheeseen, vaikka sinä kyllä väittäisit, että juuri pelko panee minut itsesäilytysvaiston paineessa selittämään asiat itselleni parhain päin, mutta sinä sen sijaan et koskaan luovu uskosta vakaumusta tukevien argumenttiesi pätevyyteen, vaikkei sinulla olekaan rohkeutta toteuttaa tuota vakaumusta kuin varsin rauhanomaisesti.

Tämä "tunnustus" tulkoon siis esitettyä jonkinlaisena yhteenvetona sekä Kemppiselle että Linkolalle.