Koottuja kommentteja 1

Järveläisen päreen"Lisää kirjoja" kommenttisatoa.
(Lisäyksiä 2.4)

*
Pöhlmanin Dogmatiikkaa tuli luettua joskus -80-luvulla, jolloin en ymmärtänyt teologiasta vielä oikeastaan mitään, mutta jos systemaattisuudesta (ja puhdasoppisuudesta) puhutaan, niin eiköhän sitä siinä ole ihan riittämiin.

Samoihin aikoihin luin huuli pyöreänä myös Työrinojan väitöskirjaa Wittgensteinin uskontokäsityksestä - "Uskon kielioppi".

(Taidan toistaa itseäni näissä muisteloissa, mutta "ikä painaa" kuten Olavi Paavolainenkin totesi kesken jatkosodan kysyttäessä "velttoilun" syytä.)

PS. Pöhlmanin "Kuka oli Jeesus- Nasaretilainen"kin täytyy mainita.

Hieman vieraaksi Jeesus siinä taisi mulle silti jäädä...sen takia, että hänestä tuli Pöhlmanin tulkinnassa liiankin "tuttu" - jonkinlainen "jokapäivän eettinen heros".

Mutta ajatella Jeesusta eettisesti täydellisenä - jonkinlaisena sankarina tai yli-ihmisenä: se on silkkaa nietzscheläisyyttä, minkä Nietzsche itse Jeesuksen suhteen jyrkästi kielsi.

Pöhlman jopa lainaa jossain kohtaa Nietzscheä, joka nimitti (kieli poskessa) Jeesuksen "iloiseksi vuori- ja niitty- ja järvisaarnaajaksi"...olihan Jeesuksella "hyviä uutisia".

Nietzscheä pitää kuitenkin aina! lukea rivien välistä ("trooppinen" vihje on osa hänen intuitiivista "metodiaan"), sillä ilmiselvästi hän myös ihan "aidosti" kadehti Jeesusta samalla kun sekä aidosti kritisoi että aidosti kunnioitti tätä.

Saihan Jeesus ympärilleen opetuslapsia elinaikanaan, kun taas Nietzsche joutui elämään yleisesti ottaen lähes tuntemattomana, vaikka olikin tietyissä,joskin pienissä piireissä - mm. filologit ja wagneriaanit - melko tunnettu.

*
Don Jusa said...

Rauno Räsänen,

Fenomenologiaa en tunne enkä paljon muutakaan, mutta mitä eksistenssifilosofiaan (erotuksena populääristä eksistentialismista) tulee, kysymys olemisesta itsessään on siinä aivan keskiössä, tahtoo sanoa, että vanha metafysiikka (mitä on olemassa) hylätään ja pöydälle nostetaan iso kissa: mitä oleminen itsessään on, mikä on olemisen mieli?
Tämä meinaa sitä, että teologian ja luonnontieteen välinen vuoropuhelu tuntuu liki tarpeettomalta.

Näiden välien setvimiseen oiva apu tulee natseja Amerikkaan paenneen Max Horkheimerin kynästä, 1947 ilmestynyt Ecplise of Reason, jonka Vastapaino vastikään julkaisi suomeksi, on aivan tolkuttoman hyvä kirja ruotimaan järjen käytön muotoja.
Siinä missä loogiset positivistit ja muut insinöörit ratkovat elämän teknistä rakennetta, siinä aito filosofi kysyy olemassaolon tarkoitusta.
Ja tämä on se Horkheimerin sanoma. Ja liittyy Pepen tämänpäiväiseen blogiin tieteen luonteesta.

*
RR

Kriittinen teoria oli eksistentialismin ohella se toinen filosofia, johon "kasvoin sisälle" ilman skolaarisia valmiuksia, joita olen hankkinut systemaattisemmin vasta 1994 jälkeen.

Kuljettiin Markus Lammenrannan kanssa hieman eri reittejä filosofian ja opiskelun ja elämän alueilla ;-]

Olen edelleen kiinnostunut "Frankfurtin koulukunnasta", ja onhan sen toisen sukupolven edustaja - Jürgen Habermas - eräs maailman vaikutusvaltaisimpia filosofisen sosiologian edustajia, vaikken mä nyt ihan täysin kuittaa hänen epistemologista Nietzsche-kritiikkiään.

Habermas on lopulta formalisti siinä missä sukulaissielunsa analyyttinen moraalifilosofi Rawlskin. Suunnitellaan ja valmistetaan filosofisia "rakennustelineitä", vaikka itse talosta ei ole tietoakaan...

Horkheimerin ja Adornon suhteen mua vähän närästää heidän ilmiselvä porvarillisuutensa kaiken porvarillisuuden kritiikissä.

Tämän lienee Adorno kyllä tiedostanut, mutta silti. Herraskaiset ja närkästyneen kriittiset juutalaisradikaalit rakentamassa omaa ihanneyhteiskuntaansa.

Mikäs siinä. Kun tulis jotain valmistakin, mutta Adorno näyttää päätyvän "ei-identtisen" ajattelun kautta pikemminkin postmoderniin kaaokseen ja nihilismiin kuin mihinkään rakentavaan.

Visio: Habermas suunnittelemassa telineitä, jotta voitaisiin rakentaa talo, jonka Adorno "tuhosi".

Edellistä ei pidä käsittää filosofoinniksi vaan retoriikaksi.

*
Järveläinen

Frankfurtin koulukunnan kannalta on kiinnostavaa, että Paul Tillich oli siellä sosiologian professorina ennen kuin Hitler erotti hänet ensimmäisenä professorina virasta. Se mitä tuli jälkeenpäin, liittyy Tillichin jälkivaikutukseen.

*
RR

Tapaus Tillich on kieltämättä aika erikoinen mitä tähän episodiin tulee.

Mitä tekee ei-juutalainen teologi pitkälti yhteiskuntafilosofiaan, estetiikkaan, filosofiakritiikkiin ja metafilosofiaan keskittyneessä ateistijuutalaisten tiedeyhteisössä?

Asia on minulle arvoitus, mutta kyllä kai siitä Tillich-elämänkertojat jotain tietävät.

Ehkä yksi syy on tosiaankin Tillichin aivan tavaton oppneisuus.

LISÄYKSIÄ

jarvelainen said...
Paul Tillich se vasta kuukävelijä olikin. Suomennoskokoelmassa Rajalla on nimiesseen lisäksi tähän teemaan liittyvä juttu Modernista kaupungista, joka on valaiseva hänen kannaltansa.

Rauno Rasanen said...
"Rajalla".
Sen olen lukenut kaaauan - yli 30 vuotta sitten, enkä muista siitä juuri mitään, jos olen siitä kovin paljon mitään silloin edes ymmärtänytkään.

Mutta että rajalla ollaan aina - ihmisyyden ja jumaluuden, vapauden ja välttämättömyyden, ajallisuuden ja ikuisuuden, lain ja armon jne. rajalla.

"Rajatila" on meidän ainoa "autenttinen" tilamme. Olemme eksistentiaalisesti ikäänkuin ikuisen epävakauden tilassa.

Tämä rajalla oleminen liittyy jotenkin Tillichin "korrespondenssin" ideaan.

Hän kun muistaakseni ajattelee, että essentiasta (Jumalan todellisuuden olemuksesta) vieraantunut eksistenssi (Jumalan todellisuuden olemassaolo) voi uskon ja armon kautta yhtyä uudelleen kadottamaansa essentiaan - tai jotain sellaista.

Muistan, että Pöhlmanilla oli oikein graafinen kaaviosiitä , miten tämä prosessi Tillichillä tapahtuu. Pitäisi ehdottomasti lukea "Rajalla" uudelleen.
Etten jäisi lopullisesti rajan "väärälle" puolelle...