Unta, näytelmää vai totta? - kahtia jakautuneen minuuden ongelma

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen juttuun "Yksikamariset aivot".

*
Kumpi "minä" on perustavampaa laatua oleva tai "oikea" minä?
Se joka a) tarkkailee itseään eli "havaitsija" vai se jota tämä b) tarkkailija tarkkailee itsessään eli "havaittu"?

Analysoidaan hieman tätä erottelua fenomenologisesti.

1) Näyttelijä "vain" näyttelee jotain rooliminää. Itse hän kuitenkin tietää näyttelevänsä ja olevansa "oma itsensä".

2) Transvestiitti (mies) yrittää olla - eli sekä näyttelee että kokee avoimesti ja vilpittömästi olevansa nainen vaikka onkin sukupuolielimiltään ja/tai kromosomeiltaan ainakin suurimmaksi osaksi mies. Naista hänestä ei kuitenkaan tule ennenkuin saa kohdun.

3) Skitsofreenikko ei näyttele ketään, mutta häneltä on mitä ilmeisimmin mennyt sekaisin tarkkaileva (havaitseva) ja tarkkailtava (havaittu) minä.

Skitsofreenin minuus on siis "epäkoherentisti epäkoherentti", eli hän ei pysty realiteettitajuaan menettämättä ottamaan itseensä etäisyyttä kuten näyttelijä ja transvestiitti vaan on kuin "tennispallo", jota hänen minuutensa kaksi eri instanssia "pallottelee" kentän toiselta puolelta toiselle hänen itsensä voimatta vaikuttaa asiaan.

Mitä sitten merkitsee minuuden "koherentti epäkoherenssi"?

Introspektiivisesti ajatellen ihminen on havaitsevan ja havaitun erillisyytenä yhtä aikaa sekä "minä että toinen".

Se/hän, joka pystyy järkensä koherenssin säilyttäen "jakamaan" itsensä tietoisesti havaitsijaan ja havaittuun (epäkoherenssi), missä tilassa havaitsijaa pidetään minuutena ja havaittua toiseutena, siirtyy ilmeisesti jollekin "mystiselle" metatasolle, josta hän kykenee kaikkivaltiaan olennon tavoin tarkkailemaan paitsi itseään myös koko maailmaa...

*
Arkipäiväisesti, ns. terveen järjen maailmassa me emme tee tällaisia erotteluja vaan tietoisuutemme pystyy ikäänkuin automaattisesti "sukkuloimaan" havaitsevan ja havaitun/havaittavan minän "kamareissa" ilman suurempia ongelmia.

Silti on perusteltua väittää, että tällainen common sense-tietoisuus on itselleen lähinnä havaitseva minä, joka ei pyri tietoiseen itsereflektioon, mikä merkitsisi ja vaatisi minuuden jakoa "kahteen kamariin", jolloin havaitsijan minuudesta tulee itselleen myös havaittava/havaittu minuus.

"Arkiminuuden vallassa" eläjälle esitetyn kaltainen introspektio on kuitenkin jotain varsin poikkeavaa, koska se vaatii häntä jatkuvasti "testaamaan" omaa havaittuna olemistaan, eikä kukaan, joka jatkuvasti tarkkailee itseään pysty keskittymään muuhun toimintaan täysipainoisesti.

Tilanne on samantyyppinen kuin unessa, jossa tiedämme näkevämme unta mutta jonka kulkuun emme kuitenkaan kykene vaikuttamaan kuin ehkä hyvin vähäisessä määrin.

Koherentin epäkoherenssin tilassa oleva minuus/identiteetti sen sijaan on ikäänkuin unessa elävä mutta silti tuohon uneen ja sen tapahtumien kulkuun vaikuttamaan kykenevä "olio".

Ilmeisesti Kafka yritti Gregor Samsan hahmossa murtaa kaksikamarisen minuuden välillä olevan rajan tai näitä minuuksia erottavan "oven/seinän", mutta ei pystynytkään vaikuttamaan uneensa vaan muuttui hyönteiseksi...

*
PS. William Blake kirjoitti Taivaan ja Helvetin avioliitossa: "If the doors of perception were cleansed every thing would appear to man as it is: infinite."

Tästä sitaatista otti Jim Morrison nimen yhtyeelleen "The Doors".

*
Koherenssi – Wikipedia
Coherence - Wikipedia, the free encyclopedia
William Blake - Wikipedia, the free encyclopedia