Linkola, perisynti ja aatehistoria

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen Linkola jumalana.

*
Linkolan ajattelu on "pakanallis-mytologis-tieteellinen" sovellutus perisyntiopista.

Luonto on Jumala, ihminen on rikkonut Jumalaa vastaan - siis langennut, eikä näytä millään konstilla kykenevän palauttamaan maapallolle Linkolan olettamaa paratiisillista "alkutilaa", jolloin kaikki oli vielä hyvin, eli ihminen toimi Luonnon/Jumalan tahdon piirissä eikä ollut ryhtynyt käyttämään hyvän ja pahan tiedon puun omenasta saamaansa jumalallista kykyä luoda itse oma biosfäärinsä.

Ihminen ei kuitenkaan ole Jumala eikä näin ollen kykene luomaan kuin epätäydellisen maailman, joka tuhoaa lopulta kaiken elollisen - myös ihmisen itsensä.

Kristinusko kehitti keskiplatonistisen ja stoalaisen metafysiikan vaikutuksesta opin, jonka mukaan ihmisen ja Jumalan välille tarvitaan välittäjä ja vapahtaja - Kristus, koska ihminen ei itse kykene pääsemään takaisin Jumalan luon.

Linkolalla tällaista välittäjää ei ole - ellemme pidä juuri häntä itseään "äärinaturalistisen ja tummanvihreän gnostilaisuuden" profeettana.

Hänellä kun on gnostilaisten profeettojen tavoin hallussaan "salainen tieto" siitä, mitä Luonto/Jumala lopulta on.

Mutta kuten niin monesti aiemmin - tällaiset "luontoprofeetat" ajautuvat merkillisessä "pasifismissaan" lähes aina pikemminkin häikäilemättömään totalitarismiin kuin luonnonrakkauden inspiroimaan rauhan ja rakkauden demokratiaan, josta he ovat ajattelunsa virikkeet alunperin omaksuneet.

Toisaalta se on luonnollista, sillä luontohan ei toimi moraalikoodien puitteissa, vaikka saattaisimmekin havaita esimerkiksi linnuilla lajin kannalta altruistista käyttäytymistä.

Siinä ei kuitenkaan ole kyse moraalista vaan täysin vaistonvaraisesta toiminnasta, koska moraalinen toiminta - sellaisena kuin minä sen kantilaisesti ymmärrän - perustuu aina oletuksiin tahdon vapaudesta eli autonomisesta järjestä ja moraalisäännön universalisoitavuudesta.

Jos toinen (tai kumpikaan) näistä ehdoista/edellytyksistä ei toteudu, puhutaan jotain muusta kuin moraalista.

Näin ollen Linkolan opetukset - niin oikeaan osuvia kuin ne biologisesti varmaan ovatkin - voidaan sijoittaa myös tiettyyn aatehistorialliseen jatkumoon: luontomystiikkaan, jonka symboleiksi on kautta aikain nostettu "Blut und Boden" - ("Veri ja Maa" (maaperä, mantu).