Eksistentialismi ajattelun "juutalaistumisena"

Kirjoitettu kommentiksi PJ:n päreessä "Lisää kirjoja" käytyyn kommentointiin.

*
Don Jusa

"Moderni teologian ensyklopedia on muuten käännöksenä paikoin hyvin kiusallinen. Lisäksi sen attityydi eräissä keskeisissä modernin ajattelun virtauksissa - ennen muuta eksistentialismin kohdalla - on vastenmielinen."

RR

Jotain tällaista olen ollut itsekin havaitsevinani - sekä käännöksen että attityydin suhteen.

Eksistentialismi (ja Bultman) taitaa olla nykyään jossain määrin "out", jos se nyt koskaan on angloamerikkalaisella kielialueella saavuttanut niin kovin merkittävää suosiota. Tietysti esim. John MacQuarrie on ollut suuri poikkeus.

Nykyteologien eräs pääongelma näyttäisi olevan teologian ja uuden luonnontieteen yhteensovittaminen, ja tämä kannan edustajiin kuuluu myös ensyklopedian toimittaja, molekyylibiologian tohtori McGrath ja kirjoittajista ainakin hiukkasfyysikko Polkinghorne.

Thomas Torrancen vaikutus lienee ollut ilmeinen tämän suuntauksen nousussa. Tärkeä on myös "kriittisen realismin" ehkä merkittävin kehittäjä - ("yhteiskuntatieteen"-) filosofi: Roy Bhaskar.

Olen itse kasvanut ajattelultani alunperin eksistentialismiin, jota pidin ja pidän oikeastaan edelleenkin lähinnä kirjallis-esteettis-symbolistisena suuntauksena.

Symbolistisena siksi, että Husserlin fenomenologia, joka toimii eksistentialismin metodisena perustana Heideggerin hermeneutiikan ohella, on pitkälti uuskantilainen (esim. Cassirer)projekti.

Tosin eksistentialismin juuret löytyvät minun mielestäni jo antiikin kyynikoilta ja skeptikoilta - osittain myös sekä stoalaisilta että epikurolaisilta.

Mutta kyllä minä Jeesuksenkin miellän eksistentialistiksi. Hän on kuin Chaplinin "kulkurihahmo", joka vaeltaa "lainsuojattomana" farisealaista lakiyhteiskuntaa ja saddukeusten poliittis-materialistista opportunismia kritisoiden.

Jeesus on SIVULLINEN, joka kuitenkin on samalla kaiken KESKIPISTE.

Tällaiset ihmiset joutuvat yleensä vainon kohteeksi ja lopulta heidät saatetaan jopa tappaa, koska heidän koetaan uhkaavan yhteiskuntarauhaa kyseenalaistaessaan vallitsevan, tekopyhän ja konventionaalisen moraalin sekä ihmisten kaupallis-materiaalisten pyrkimysten oikeutuksen (jossa toinen ihminen mielletään välineeksi oman onnellisuuden saavuttamiseksi) vetoamalla johonkin näitä suurempaan olemisen merkitykseen tai abstraktiin tarkoitukseen - vaikkapa Ihmisyyteen, Jumaluuteen tai molempiin.

*
Eksistentialismi on jotain aivan muuta kuin tarkkaa lause- ja propositioanalyysia, jos sitä vertaa Russellilta, Moorelta ja Wienin-piiriläisiltä perittyyn analyyttisen filosofian traditioon.

Pascal, Kierkegaard, tietyin varauksin Schopenhauer, Dostojevski ja Nietzsche ovat nykyaikaisen eksistentialismin tärkeimmät lähtökohdat, vaikka suuressa mittakaavassa asiaa tarkastellen voisi väittää, että 1900-luvun eksistentialismi merkitsi itse asiassa saksalaisen idealismin ja romantiikan uutta tulemista.

Sen vain oli suodattanut pois idealismin metodin eli jäykän rationalismin, yltiöpäisen romanttisen paatoksen sekä valistusasajalta ja nationalismista periytyneen optimismin.

Jäljelle jäi lähes nihilistinen sekä melkoisen pessimistinen ja "alaston" kuva ihmisestä, joka muistutti aika lailla Vanhan Testamentin Saarnaajan ja Jobin kirjan "sielunmaisemia".

Oli siis palattu tilanteeseen, joka muistutti sitä uskontojen, arvojen, aatteiden ja systeemien inflaatiota ja "alasajoa", joka vallitsi kristinuskon syntyaikoina.

Suuret filosofiset systeemit olivat kuluttaneet itsensä loppuun. Vain uusplatonismi tulisi vielä kokoamaan yhteen Platonin ja Aristoteleen suurimmat teemat - ideaopin ja aktuaalistuvan muodon (substanssin).

Mutta uusplatonismi oli jo - toisin kuin Platonin ja Aristoteleen metafysiikat - mystiikkaa: siis perimmältään ei-käsitteellinen ja ei-käsitettävissä oleva "Teoria/Käsite".

Kristinuskon ratkaisu oli teoriatasolla periaatteessa hyvin samankaltainen kuin uusplatonismin, mutta sen ytimestä löytyi "Välittäjä", Vapahtaja eli "Ei-käsitettävän" ja ihmisen materiaalisen maailman välisen kuilun yhdistävä jumal-ihminen, kun taas uusplatonismissa "Yhdestä" emanoituneet sielut pystyivät kääntymään takaisin kohti "Yhtä" - jos pystyivät - itsenäisesti.

Uusplatonismi ja kristinusko olivat mystis-uskonnollisia ratkaisuja stoalaisuuden ja epikurolaisuuden edustamaan elämäfilosofiseen, monistiseen materialismiin, joka saattoi toimia mainiosti teoreettisella tasolla, mutta joka lopultakin nihiloi ihmisen kokemuksen olemassaolon merkityksestä ja siten myös hänen "kosmisen" omanarvontunteensa.

Juutalaisessa ja kristillisessä perinteessä tällaista ajattelun ja uskonnollisen kokemuksen umpikujaa ilmensivät ja pyrkivät äärimmäisellä tavalla ratkaisemaan etenkin eskatologiset näyt, joissa aikojen loppua sekä viimeistä tuomiota ennustettiin ja odotettiin kiihkeästi.

*
1900-luvun eksistentialismi (aivan kuten 1800-luvun alun romantiikkakin) vastareaktiona tai protestina teknologian ja järjen ylivaltaan sekä liikakasvuun (hypertrofia) sisältää - kuten sanoin - kuitenkin enemmän vanhatestamentillista kuin hellenististä eetosta.

Eksistentialismia voisikin marxilaisuuden ohella nimittää filosofisen ajattelun "juutalaistumiseksi", kun taas analyyttinen filosofia eri muunnelmineen juontaa juurensa kreikkalaisten rationaalisesta ja "idealistisesta" naturalismista.