July 23, 2013

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa - [?]

On lapsi syntynyt maailmaan [tiedätte, kyllä kehen viitataan].
.
Kommenttipäre.
.
Ironmistress kirjoitti päreessään 'Kruununperillinen on syntynyt, eläköön monarkia': ‘Miksi jotkut "sosiaaliset konstruktiot" nyt vain osoittautuvat ajan saatossa kestävämmiksi - ja ennenkaikkea toimivammiksi - kuin toiset? Syy on kahtalainen. Toinen on ihmisluonne ja toinen on kulttuurievoluutio. Toisin kuin tärähtäneistö väittää, ihmisluonto on biologian sanelema, ja inhimillisessä aikaskaalassa muuttumaton ja pysyvä eikä sitä voida muuttaa laein, säädöksin tai aivopesun keinoin. Ja kulttuurievoluutio puolestaan on lahjomaton mittari. Se karsii toimimattomat konstruktiot toimivien joukosta. Monarkia on osoittautunut aivan uskomattoman toimivaksi, ja siinä, missä säätyvalta on muuttunut lopulta meritokratiaksi, monarkia on saanut uusia ulottuvuuksia.’
. 
1
Monarkia kuten paaviuskin on nykyaikana läpeensä kaupallistettua viihdettä massoille ja viihteen tarkoitushan on pitää massojen mielenkiinto kuluttamisessa ja poliittisesti turvallisissa asioissa, jotta massat eivät ryhtyisi protestoimaan vallanpitäjiä eli pääomaparlamentarismin [kapitalistisen konsulttidemokratian] luomia ja ylläpitämiä yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan [ainakaan liian voimakkaasti, jolloin vallanpitäjä joutuisi turvautumaan armeijan apuun, mikä on jo vakava oire/merkki poliittista systeemiä ylläpitävän legitimaatiopohjan murenemisesta].
, 
Näin on tietysti mutatis mutandis aina ollut ja tulee ehkä aina myös olemaan: esimodernina aikoina jumalallisen legitimaation vaatimuksesta, nykyään onnellisuuden eli nautinnon imperatiivin nimissä, ylikuluttamisen pakkona: jos et ylikuluta, sinun ei pidä sosiaaliturvaakaan nauttiman [tekno-kapitalismi (ja siten koko ekosfäärin kohtalo) roikkuu ylikuluttamisen (muka) takaaman jatkuvan kasvun löysässä hirressä].
. 
Toisin sanoen. Monarkia ja paavius ovat sekä esimodernin feodalismin että vielä modernin konservatiivisen porvarillisuudenkin omaksuman ja ylläpitämän valtametafysiikan loismaisia jäänteitä, jotka toimivat yhtä aikaa sekä kansan ja kansakunnan symbolisina identiteetteinä että todellisten vallanpitäjien käsikassaroina, olipa sitten kyseessä liberaalinen tai konservatiivinen hallinto. Liberaalinen hallinto tarvitsee monarkiaa samasta syystä kuin konservatiivinenkin: kohdistamaan massojen mielenkiinnon yhteiskuntapoliittisesti epäoleellisiin asioihin.
. 
Koska ihmiset eivät tajua omaa kollektiivista parastaan kuin lapsellisina projektioina [ja/tai tyrannia tottelevana tuhoavana massana], heitä on helppo indoktrinoida. Pahinta kuitenkin on se, että vaikka ihmiset edes hämärästi ymmärtäisivätkin kaiken tämän spektaakkeli-turhuuden taustalla vaikuttavat repressiiviset ja riistävät intentiot, he eivät kestä elämää ilman sitä, koska elämä kaikessa triviaalisuudessaan ja tarkoituksettomuudessaan on hirvittävä, kaikki perspektiivit ‘dekonstruoiva’, tosiasia, jota sietääkseen ihminen turvautuu ahdistuksessaan lohduttaviin ja viihdyttäviin illuusioihin, joita kaikki symboliset identiteetit lopulta ovat, aina Jumalasta paaviuteen, monarkiaan ja nationalismiin.
.
Se, että nämä symboliset identiteetit rakenteistavat sekä yksilöllistä että yhteisöllistä elämäämme, ei siis ole niiden ainoa eikä välttämättä edes tärkein reason for being, vaan kyse on perimmältään metafyysisen annihiloitumisen tunteen [‘tyhjyyden kauhun’] torjumisesta.
. 
2
Ihmisluonto ja biologinen kulttuurievoluutio historiallisen selittämisen metodina ja ‘metanarratiivina’ on yhtä objektiivinen lähtökohta kuin Taru sormusten herrasta on luotettavasti dokumentoitua historiaa. Tällainen ‘evoluutio-metafysiikka’ eli mekanistis-determinististä maailmankatsomusta edustavan historia-diletantin harjoittama fantasiointi, on omahyväisen ja pelokkaan konservatiivisen porvarin ‘toiveajattelua’ [tosin kuka tahansa ihminen ajautuu omassa erityisessä sisäryhmässään pelokkaan ‘pikkukonservatiivin’ rooliin]. Se on lähtökohdiltaan yhtä aikaa anakronistista ja myyttistä, alkuhypoteesinaan ja lopputulemanaan ravintoketjuun perustuva eloonjäämissysteemi: eräänlainen evoluution suuri kastijärjestelmä. Tällaista ajattelutapaa voisi kutsua vaikkapa ‘panteistiseksi rasismiksi’.
.
Mutta sen, jonka maailmankuvalliset ja jopa maailmankatsomukselliset lähtökohdat ovat pääasiallisesti luonnontieteessä ja erityisesti evoluutiobiologiassa, pitäisi aina olettaa myös ihmislajin tuhoutumisen todennäköisyys tulevaisuuden päätepisteenä. Niinpä sosiaalidarwinismin kanssa flirttailevat konservatiivit ovat lokaalissa ja partikulaarisessa hegemonian tavoittelussaan ‘vain’ lyhyen tähtäimen pragmaatikkoja [tosin ymmärrettävistä syistä]. Todellinen filosofi ajattelee kuitenkin ikuisuutta silmälläpitäen; ei uskoen utopiaan ja ilmestykseen vaan ‘silleen jättäen’ [vrt. rationalistimystikko Mestari Eckhard, V:n näytöksen Hamlet, 1950-luvun Heidegger]. Maailma ja jopa toiset ihmiset pitäisi jättää rauhaan [maailma ei ansaitse eikä sitä paitsi edes tarvitse vihaamme tai rakkauttamme ja ihmistä voi enintään vain sääliä].
.
3
Itse luen kaikkein mieluimmin aatehistoriaa, mutta en pelkästään ja yksinomaan evoluutiobiologian, kosmologian tai teismin vaan eräänlaisen ‘filosofisen mielisairaanhoidon’ lähtökohdista. Yritän puoliväkisin [ilmeisesti turhaan] pitää kiinni humanistis-liberaalista elämänasenteesta. Silti maailma ei näyttäydy minulle loppujen lopuksi muuna kuin globaalina ‘hullujenhuoneena’.
. 
Filosofi on minun katsannossani yhtä aikaa sekä ‘suvereeni’ [yksinvaltias hallitsijatuomari] että ‘homo sacer’ [uhri, alamainen] omassa persoonassaan [autonominen subjekti kantilaisessa mielessä]. Hänen sisäisen vapautensa ja liberalisminsa perimmäinen tae on keskustelijanakin olla lähinnä tarkkailija, joka lopulta häipyy lavalta päätään pudistellen: hulluja nuo kapitalistisen teknokratian hallinnoimat ‘homo consumerit’ [ja ekologisesti itsetuhoisia, sillä he onnistuvat esim. uudella kemian teollisuudellaan lisäämään syöpien ja autismin määrää moninkertaisesti aiempiin vuosisatoihin verrattuna, ilmastonmuutoksesta nyt puhumattakaan: teknologia ja ahneus tuhoaa heidät sukupuuttoon].
. 
Siinä missä Ivan Karamazov ei kieltänyt Jumalaa, mutta palautti tälle pääsylipun taivaaseen, filosofi ei kiellä elämää mutta palauttaa sille ‘pääsylippunsa’ yrittämättä edustaa yhtään mitään ‘oikeaa’ tässä mielettömyyksien maailmankaikkeudessa, joka ei pennin vertaa piittaa ihmisestä yksilöistä nyt puhumattakaan. Näin ollen filosofi haistattaa pitkät myös ‘evoluutiohistorialle’ – siten myös Hegelille ja Marxille. Utopioiden, uskon ja pelastuksen aika on ohi. Jäljelle jää fantasia, viihde ja onnellisuus [hedonistisena nautintona].
 
Tätä länsimaisen, viimeisen ihmisen ‘onnea’ ei kuitenkaan kestä kauaa, koska Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta tulvivat massat alkavat ravinnosta ja makeasta juomavedestä kilpaillessaan tuhoamaan eurooppalaisten ja amerikkalaisten yhteiskuntien infrastruktuurin perustoja. Mikään konservatiivinen [tai ylipäätään mikään muukaan] maahanmuuttokritiikki ei voi lopulta estää näitä uusia ‘kansainvaelluksia’ – eivät edes aseet. Ne ovat se jumalallinen väkivalta [Walter Benjamin, Giorgio Agamben], joka murskaa länsimaiden demokratiaksi naamioituneen kapitalistisen hybriksen. Samalla ne murskaavat alleen myös kaiken muunkin. Globaali taistelu olemassaolosta on silloin alkanut lopullisesti.
 
Loppu on kuten alkukin – hirveän metelin jälkeen - hiljaisuutta.
.
4
Mikä meritokratia? Missä? Ironmistressin ja Valkean mielikuvituksessa ja toiveajattelussako? Vastaan heille Alex Oxenstiernan tunnetuin sanoin: An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur [‘Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaan’]. 
*

3 comments:

Ironmistress said...

Monarkia kuten paaviuskin on nykyaikana läpeensä kaupallistettua viihdettä massoille ja viihteen tarkoitushan on pitää massojen mielenkiinto kuluttamisessa ja poliittisesti turvallisissa asioissa, jotta massat eivät ryhtyisi protestoimaan vallanpitäjiä eli pääomaparlamentarismin [kapitalistisen konsulttidemokratian] luomia ja ylläpitämiä yhteiskunnallisia epäkohtia vastaan [ainakaan liian voimakkaasti, jolloin vallanpitäjä joutuisi turvautumaan armeijan apuun, mikä on jo vakava oire/merkki poliittista systeemiä ylläpitävän legitimaatiopohjan murenemisesta].

täsmälleen samaa voidaan sanoa presidenteistä. So?

Ihmisluonto ja biologinen kulttuurievoluutio historiallisen selittämisen metodina ja ‘metanarratiivina’ on yhtä objektiivinen lähtökohta kuin Taru sormusten herrasta on luotettavasti dokumentoitua historiaa

Toisin kuin TSH ja muut metanarratiivit, sekä biologinen evoluutio että kulttuurievoluutio ovat falsifioitavissa. Ne siis täyttävät tieteen kriteerit.

Itse luen kaikkein mieluimmin aatehistoriaa, mutta en pelkästään ja yksinomaan evoluutiobiologian, kosmologian tai teismin vaan eräänlaisen ‘filosofisen mielisairaanhoidon’ lähtökohdista. Yritän puoliväkisin [ilmeisesti turhaan] pitää kiinni humanistis-liberaalista

Your choice. Kuinka paljon mielekkäämpää on nähdä maailma sellaisena kuin se on sensijaan että näkee sen siellaisena kuin haluaisi sen olevan?

Mikä meritokratia? Missä? Ironmistressin ja Valkean mielikuvituksessa ja toiveajattelussako?

Maailmaa johdetaan vähällä järjellä ja paljolla tunteella. Siksi politiikkaan lähteminen on ääliön hommaa. Politiikan sirkuksessa se pellen rooli on varattu sille kaikkein vakavamielisimmälle.

Rauno Rasanen said...

‘täsmälleen samaa voidaan sanoa presidenteistä. So?’

Tietenkin. So? Hallitsijoihin kiteytyy aina symbolisia identiteettejä.

‘Toisin kuin TSH ja muut metanarratiivit, sekä biologinen evoluutio että kulttuurievoluutio ovat falsifioitavissa. Ne siis täyttävät tieteen kriteerit.’

Falsifiointi pitääkin tehdä nimenomaan tieteellisen diskurssin ‘sisällä’ [yleisesti sovittujen kriteerien ehdoilla], mutta tästä diskursiivisesta ‘rajoittuneisuudesta’ [tai pikemminkin tuon rajoittuneisuuden väistämättömyydestä, koska emme voi arvioida maailmankaikkeutta sen keskipisteestä käsin, koska sellaista ei empiirisesti ole olemassa, ei ainakaan meille] seuraa loogisella välttämättömyydellä se, että ihmisen tieteellisetkin totuudet ovat ihmisen kumoamattomia erehdyksiä, ei enempää eikä vähempää. Tiede kehittyy aina erehdysten keskellä, koska tiedettä itseään ei voi falsifioida [vrt. totuuden koherenssiteoria, jonka ‘takana’ luuraa Descartes’n Dieu trompeur ]. Vai onko tiede sinulle kuin uskonto, joka kertoo nimenomaan ‘hyvän ja oikean jumalallisen’ totuuden? Mutta mistä sinä sen voit tietää? Koska juuri sitä [kuten sanottu] eivät mitkään tieteen sisäiset kriteerit pysty verifioimaan tai falsifioimaan. - - Sitä paitsi tiede on nykyään teollista toimintaa siinä, missä mikä muukin yritystoiminta: se siis etsii pikemminkin ‘hittituotetta’ kuin tuota niin sanottua totuutta.

‘Your choice. Kuinka paljon mielekkäämpää on nähdä maailma sellaisena kuin se on sensijaan että näkee sen siellaisena kuin haluaisi sen olevan?’

Maailma on sellainen, millaisena sen näkee. Maailma ei siis oikeastaan ole edes olemassa. Vain havainto on, siis rationaalinen havainto, tietenkin. Sanooko ilmenemisen ja olemisen ero mitään?
*
Ajattelin suositella Hannah Arendtin lukemista, mutta anna olla: et sinä ymmärrä Vita Activan kaltaista teosta [joka on ymmärtääkseni valtio-opin eli politiikan tutkimuksen kurssikirja], joten jatka vain entisillä linjoilla ja näe maailma edelleenkin sellaisena kuin se on.
*
https://en.wikipedia.org/wiki/Evil_demon

Ironmistress said...

‘täsmälleen samaa voidaan sanoa presidenteistä. So?’

Tietenkin. So? Hallitsijoihin kiteytyy aina symbolisia identiteettejä.


Tässä monarkialla on paljon vahvempi painoarvo kuin presidentillä.

Falsifiointi pitääkin tehdä nimenomaan tieteellisen diskurssin ‘sisällä’ [yleisesti sovittujen kriteerien ehdoilla], mutta tästä diskursiivisesta ‘rajoittuneisuudesta’ [tai pikemminkin tuon rajoittuneisuuden väistämättömyydestä, koska emme voi arvioida maailmankaikkeutta sen keskipisteestä käsin, koska sellaista ei empiirisesti ole olemassa, ei ainakaan meille] seuraa loogisella välttämättömyydellä se, että ihmisen tieteellisetkin totuudet ovat ihmisen kumoamattomia erehdyksiä, ei enempää eikä vähempää.

Tuo on pelkkää saivartelua.

Reality check: Pyrometallurgiassa liikutaan niin vaarallisten prosessien ja niin korkeiden lämpötilojen kanssa, että siellä ei ole kertakaikkiaan mitään varaa millekään diskurssille tai postmodernille bullshitille. Pyrometallurgiassa luonnonlait otetaan sellaisina kuin ne ovat eikä niitä kyseenalaisteta. Tämä siksi, että vain näin voidaan välttyä todella suuronnettomuudelta.

Täsmälleen sama pätee oikeastaan mihin tahansa muuhunkin, missä luonnontieteillä on näppinsä pelissä. Biologinen evoluutio sekä biologinen ihmisluonto on truismi. Jokainen yritys kiistää niitä johtaa pelkkään katastrofiin.

Tiede kehittyy aina erehdysten keskellä, koska tiedettä itseään ei voi falsifioida [vrt. totuuden koherenssiteoria, jonka ‘takana’ luuraa Descartes’n Dieu trompeur ]. Vai onko tiede sinulle kuin uskonto, joka kertoo nimenomaan ‘hyvän ja oikean jumalallisen’ totuuden?

Ota tiiliskivi käteesi, nosta se vyötäisillesi ja pudota. Jos hetken päästä tunnet kipua varpaissasi, on se osoitus siitä, että gravitaatio on luonnonlaki eikä mikään sosiaalinen konstruktio.

Maailma on sellainen, millaisena sen näkee.

Tuo on subjektivismia, ja helposti kumottavissa. Miksi kissa, nähdessään hiiren, iskee kyntensä hiireen eikä omiin silmiinsä? Siksi, ettei se halua kuolla nälkään rakkaudesta subjektivisteihin.

Sama pätee ilmailuun ja merenkulkuun. Molemmissa tilanne on päällä koko ajan ja vaaroja tulee eteen jatkuvasti. Jos on epäiltävissä, että yhteentörmäyksen vaara on olemassa, sellainen on. Tämän vuoksi sekä ilmailussa että merenkulussa ei kertakaikkiaan ole varaa siihen, että nähdään maailma sellaisena kuin sen halutaan olevan. Se on nähtävä sellaisena kuin se on.

Täsmälleen sama pätee mihin tahansa inhimilliseen toimintaan. Machiavelli on oikeassa jälleen kerran.