On lapsi syntynyt
maailmaan [tiedätte, kyllä kehen viitataan].
.
Kommenttipäre.
.
Ironmistress kirjoitti päreessään 'Kruununperillinen on syntynyt, eläköön monarkia':
‘Miksi jotkut "sosiaaliset konstruktiot" nyt vain osoittautuvat ajan
saatossa kestävämmiksi - ja ennenkaikkea toimivammiksi - kuin toiset? Syy on
kahtalainen. Toinen on ihmisluonne ja toinen on kulttuurievoluutio. Toisin kuin
tärähtäneistö väittää, ihmisluonto on biologian sanelema, ja inhimillisessä
aikaskaalassa muuttumaton ja pysyvä eikä sitä voida muuttaa laein, säädöksin tai
aivopesun keinoin. Ja kulttuurievoluutio puolestaan on lahjomaton mittari. Se
karsii toimimattomat konstruktiot toimivien joukosta. Monarkia on osoittautunut
aivan uskomattoman toimivaksi, ja siinä, missä säätyvalta on muuttunut lopulta
meritokratiaksi, monarkia on saanut uusia ulottuvuuksia.’
.
1
Monarkia kuten paaviuskin on nykyaikana läpeensä
kaupallistettua viihdettä massoille ja viihteen tarkoitushan on pitää massojen
mielenkiinto kuluttamisessa ja poliittisesti turvallisissa asioissa, jotta
massat eivät ryhtyisi protestoimaan vallanpitäjiä eli pääomaparlamentarismin
[kapitalistisen konsulttidemokratian] luomia ja ylläpitämiä yhteiskunnallisia
epäkohtia vastaan [ainakaan liian voimakkaasti, jolloin vallanpitäjä joutuisi
turvautumaan armeijan apuun, mikä on jo vakava oire/merkki poliittista systeemiä
ylläpitävän legitimaatiopohjan murenemisesta].
,
Näin on tietysti mutatis mutandis aina ollut ja tulee
ehkä aina myös olemaan: esimodernina aikoina jumalallisen legitimaation
vaatimuksesta, nykyään onnellisuuden eli nautinnon imperatiivin nimissä,
ylikuluttamisen pakkona: jos et ylikuluta, sinun ei pidä sosiaaliturvaakaan
nauttiman [tekno-kapitalismi (ja siten koko ekosfäärin kohtalo)
roikkuu ylikuluttamisen (muka) takaaman jatkuvan kasvun löysässä
hirressä].
.
Toisin sanoen. Monarkia ja paavius ovat sekä esimodernin
feodalismin että vielä modernin konservatiivisen porvarillisuudenkin omaksuman
ja ylläpitämän valtametafysiikan loismaisia jäänteitä, jotka toimivat yhtä aikaa
sekä kansan ja kansakunnan symbolisina identiteetteinä että todellisten
vallanpitäjien käsikassaroina, olipa sitten kyseessä liberaalinen tai
konservatiivinen hallinto. Liberaalinen hallinto tarvitsee monarkiaa samasta
syystä kuin konservatiivinenkin: kohdistamaan massojen mielenkiinnon
yhteiskuntapoliittisesti epäoleellisiin asioihin.
.
Koska ihmiset eivät tajua omaa kollektiivista parastaan
kuin lapsellisina projektioina [ja/tai tyrannia tottelevana tuhoavana massana],
heitä on helppo indoktrinoida. Pahinta kuitenkin on se, että vaikka ihmiset edes
hämärästi ymmärtäisivätkin kaiken tämän spektaakkeli-turhuuden taustalla
vaikuttavat repressiiviset ja riistävät intentiot, he eivät kestä elämää ilman
sitä, koska elämä kaikessa triviaalisuudessaan ja tarkoituksettomuudessaan on
hirvittävä, kaikki perspektiivit ‘dekonstruoiva’, tosiasia, jota sietääkseen
ihminen turvautuu ahdistuksessaan lohduttaviin ja viihdyttäviin illuusioihin,
joita kaikki symboliset identiteetit lopulta ovat, aina Jumalasta paaviuteen,
monarkiaan ja nationalismiin.
.
Se, että nämä symboliset identiteetit rakenteistavat
sekä yksilöllistä että yhteisöllistä elämäämme, ei siis ole niiden ainoa eikä
välttämättä edes tärkein reason for being, vaan kyse on perimmältään
metafyysisen annihiloitumisen tunteen [‘tyhjyyden kauhun’] torjumisesta.
.
2
Ihmisluonto ja biologinen kulttuurievoluutio
historiallisen selittämisen metodina ja ‘metanarratiivina’ on yhtä objektiivinen
lähtökohta kuin Taru sormusten herrasta on luotettavasti dokumentoitua
historiaa. Tällainen ‘evoluutio-metafysiikka’ eli mekanistis-determinististä
maailmankatsomusta edustavan historia-diletantin harjoittama fantasiointi, on
omahyväisen ja pelokkaan konservatiivisen porvarin ‘toiveajattelua’ [tosin kuka
tahansa ihminen ajautuu omassa erityisessä sisäryhmässään pelokkaan
‘pikkukonservatiivin’ rooliin]. Se on lähtökohdiltaan yhtä aikaa anakronistista
ja myyttistä, alkuhypoteesinaan ja lopputulemanaan ravintoketjuun perustuva
eloonjäämissysteemi: eräänlainen evoluution suuri kastijärjestelmä. Tällaista
ajattelutapaa voisi kutsua vaikkapa ‘panteistiseksi rasismiksi’.
.
Mutta sen, jonka maailmankuvalliset ja jopa
maailmankatsomukselliset lähtökohdat ovat pääasiallisesti luonnontieteessä ja
erityisesti evoluutiobiologiassa, pitäisi aina olettaa myös ihmislajin
tuhoutumisen todennäköisyys tulevaisuuden päätepisteenä. Niinpä
sosiaalidarwinismin kanssa flirttailevat konservatiivit ovat lokaalissa ja
partikulaarisessa hegemonian tavoittelussaan ‘vain’ lyhyen tähtäimen
pragmaatikkoja [tosin ymmärrettävistä syistä]. Todellinen filosofi ajattelee kuitenkin ikuisuutta silmälläpitäen;
ei uskoen utopiaan ja ilmestykseen vaan ‘silleen jättäen’ [vrt.
rationalistimystikko Mestari Eckhard, V:n näytöksen Hamlet, 1950-luvun
Heidegger]. Maailma ja jopa toiset ihmiset pitäisi jättää rauhaan [maailma ei
ansaitse eikä sitä paitsi edes tarvitse vihaamme tai rakkauttamme ja ihmistä voi
enintään vain sääliä].
.
3
Itse luen kaikkein mieluimmin aatehistoriaa, mutta en
pelkästään ja yksinomaan evoluutiobiologian, kosmologian tai teismin vaan
eräänlaisen ‘filosofisen mielisairaanhoidon’ lähtökohdista. Yritän puoliväkisin
[ilmeisesti turhaan] pitää kiinni humanistis-liberaalista elämänasenteesta.
Silti maailma ei näyttäydy minulle loppujen lopuksi muuna kuin globaalina
‘hullujenhuoneena’.
.
Filosofi on minun katsannossani yhtä aikaa sekä
‘suvereeni’ [yksinvaltias hallitsijatuomari] että ‘homo sacer’ [uhri, alamainen]
omassa persoonassaan [autonominen subjekti kantilaisessa mielessä]. Hänen
sisäisen vapautensa ja liberalisminsa perimmäinen tae on keskustelijanakin olla
lähinnä tarkkailija, joka lopulta häipyy lavalta päätään pudistellen: hulluja
nuo kapitalistisen teknokratian hallinnoimat ‘homo consumerit’ [ja ekologisesti
itsetuhoisia, sillä he onnistuvat esim. uudella kemian teollisuudellaan
lisäämään syöpien ja autismin määrää moninkertaisesti aiempiin vuosisatoihin
verrattuna, ilmastonmuutoksesta nyt puhumattakaan: teknologia ja ahneus tuhoaa
heidät sukupuuttoon].
.
Siinä missä Ivan Karamazov ei kieltänyt Jumalaa, mutta
palautti tälle pääsylipun taivaaseen, filosofi ei kiellä elämää mutta palauttaa
sille ‘pääsylippunsa’ yrittämättä edustaa yhtään mitään ‘oikeaa’ tässä
mielettömyyksien maailmankaikkeudessa, joka ei pennin vertaa piittaa ihmisestä
yksilöistä nyt puhumattakaan. Näin ollen filosofi haistattaa pitkät myös
‘evoluutiohistorialle’ – siten myös Hegelille ja Marxille. Utopioiden, uskon ja
pelastuksen aika on ohi. Jäljelle jää fantasia, viihde ja onnellisuus
[hedonistisena nautintona].
Tätä länsimaisen, viimeisen ihmisen ‘onnea’ ei
kuitenkaan kestä kauaa, koska Aasiasta, Afrikasta ja Etelä-Amerikasta tulvivat
massat alkavat ravinnosta ja makeasta juomavedestä kilpaillessaan tuhoamaan
eurooppalaisten ja amerikkalaisten yhteiskuntien infrastruktuurin perustoja.
Mikään konservatiivinen [tai ylipäätään mikään muukaan] maahanmuuttokritiikki ei
voi lopulta estää näitä uusia ‘kansainvaelluksia’ – eivät edes aseet. Ne ovat se
jumalallinen väkivalta [Walter Benjamin, Giorgio Agamben], joka murskaa
länsimaiden demokratiaksi naamioituneen kapitalistisen hybriksen. Samalla ne
murskaavat alleen myös kaiken muunkin. Globaali
taistelu olemassaolosta on silloin alkanut lopullisesti.
Loppu on kuten alkukin – hirveän metelin jälkeen -
hiljaisuutta.
.
4
Mikä meritokratia? Missä? Ironmistressin ja Valkean
mielikuvituksessa ja toiveajattelussako? Vastaan heille Alex Oxenstiernan
tunnetuin sanoin: An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur
[‘Poikaseni, kunpa tietäisit, miten vähällä järjellä tätä maailmaa
hallitaan’].
*
