July 4, 2013

Ikuisuus, pysyvä nykyhetki

[....] Filosofin kokemus ikuisuudesta, mikä Platonille oli arrheton [‘sanomaton’] ja Aristoteleelle aneu logou [‘ilman sanaa’] ja mistä myöhemmin käsitteellistyi paradoksaalinen nunc stans [‘pysyvä nykyhetki’], voi esiintyä vain ihmisten toimien ja edesottamusten alueen ja ihmisten moninaisuuden ulkopuolella, kuten tiedämme Platonin luolavertauksesta teoksessa Valtio, jossa filosofi vapauduttuaan häntä muihin ihmisiin sitoneista kahleista, lähtee luolasta täysin yksin, ei kenenkään seurassa eikä kenenkään seuraamana. Poliittisesta näkökulmasta katsottuna ikuisuuden kokemusta voidaan pitää eräänlaisena kuolemana, jos kuolema tarkoittaa samaa kuin kuin ‘lakata olemasta ihmisten keskuudessa’. Ikuisuuden kokemuksen erottaa oikeasta kuolemasta vain se, ettei se ole lopullinen, koska yksikään elävä olento ei voi kestää sitä kovin pitkään. Juuri tämä erottaa keskiaikaisessa ajattelussa vita contemplativan vita activasta [1]. Silti on ratkaisevaa ettei ikuisuuden kokemusta, toisin kuin kuolemattomuuden kokemusta, vastaa mikään aktiviteetti, eikä sitä voi muuttaa miksikään aktiviteetiksi, sillä jopa ihmisen omassa päässä sanojen avulla tapahtuva ajattelu ei selvästikään ole ainoastaan riittämätön tulkitsemaan sitä, vaan myös keskeyttää ja tuhoaa koko ikuisuuden kokemuksen. [....]
.
[1] ‘Voimme pysyä kiinnittyneinä toimeliaaseen elämään, sitä vastoin emme mitenkään jaksa pysyä keskittyneinä kontemplatiiviseen elämään’ [Tuomas Akvinolainen: ‘Summa theologica’].
*
Sitaatti on Hannah Arendt’in kirjasta Vita Activa – ihmisenä olemisen ehdot [s.28].
*

No comments: