‘Jos murtovaras havaitsee talon omistajan olevan tappamassa jotakuta, onko hänellä moraalinen velvollisuus olla puuttumatta asiaan sen vuoksi, että hän on luvatta toisen asunnossa?’

Although Williams's disdain for reductionism could make him appear a moral relativist, he argued in Ethics and the Limits of Philosophy that ethical concepts could be "thick" or "thin". The former—such as courageous or cruel—are about real features of the world, and disputes about them can be resolved objectively.

*

He rejected scientism, and scientific or evolutionary reductionism, calling "morally unimaginative" reductionists "the people I really do dislike." For Williams, complexity was irreducible, beautiful, and meaningful.

*

Thank you, Bernard, you're one of the few analytical philosophers that I like./RR 

.

Päresitaatti on loppuosa Veikko Launiksen johdannolla varustetusta Bernard Williamsin artikkelista Relativismin ristiriitainen versio kirjasta Etiikan lukemisto.

.

Bernard Williams 

.

Artikkelissaan ‘Relativismin ristiriitainen versio’ [1972] englantilainen Bernard Williams ottaa tehtäväkseen puhdistaa oman aikansa metaetiikan vaikutusvaltaisena pitämästään ‘relativismista, antropologien harhaopista, mahdollisesti mielettömimmästä moraalifilosofiassa esitetystä näkemyksestä.’ Williamsin mukaan eettisen relativismin keskeinen sekaannus kätkeytyy sen yritykseen loihtia kokemusta edeltävä ei-relatiivinen käyttäytymistä ohjaava periaate siitä tosiasiasta, että yhteiskunnilla on erilaisia asenteita ja arvoja, jotka filosofisessa katsannossa näyttävät yhteen sovittamattomilta. Sekaannuksessa on toisin sanoen kyse deskripitiivisen [vallitsevia moraalisia asenteita ja käytäntöjä kuvailevan] ja jossain määrin myös metaeettisen [moraalikäsitysten ja moraaliarvostelmien pätevyyden perustelemiseen keskittyvän] relativismin sekoittamisesta normatiiviseen [moraaliarvostelmiin kantaa ottavaan] relativismiin. Williamsin arvostelun kohteena ovat erityisesti William Graham Sumnerin [1840-1910] kaltaiset vuosisadan alun moraaliantropologit, jotka tapasivat esittää relativismia tukevien empiiristen löydöstensä pohjalta pitkälle meneviä normatiivisia johtopäätöksiä.

.

Williamsin ‘vulgaarirelativismiin’ kohdistamaa kritiikkiä voidaan pitää pysyvänä filosofisena saavutuksena. Myöhemmissä kirjoituksissaan hän on arvostellut suorasanaisesti muitakin eettisen relativismin tulkintoja. Williamsin omaa metaeettistä näkemystä ei kuitenkaan ole helppoa paikallistaa metaetiikan laajassa kentässä – hän muun muassa sanoutuu [John] Mackien tavoin irti kaikenlaisesta metafyysisestä moraaliobjektivismista.

[.....]

.

Relativismin ristiriitainen versio

[....]

Relativismin keskeinen sekaannus on sen yritys loihtia a priori ei-relatiivinen periaate, joka voisi määrittää yhteiskuntien keskinäisiä suhteita, siitä tosiasiasta, että yhteiskunnalla on erilaisia asenteita ja arvoja. Tämä on mahdotonta. Jos aiomme sanoa yhteiskuntien välillä olevan perimmäisiä moraaliristiriitoja, meidän täytyy sisällyttää yhteiskuntien toisia moraalisia ajattelumalleja kohtaan omaksumat asenteet niiden asioiden joukkoon, joista yhteiskunnat voivat olla eri mieltä. On kuitenkin myös niin, että moraalissa on luontaisesti piirteitä, jotka tekevät vaikeaksi katsoa moraalin liittyvän ainoastaan johonkin ryhmään. Kaikista moraalijärjestelmistä löytyvä yleistettävyyden ajatus, joka vaikkakin heimomoraalissa kattaa ehkä vain saman heimon jäsenet, kasvaa vähitellen kattamaan henkilöt yleensä. Epämuodollisemmin ilmaistuna moraalin ja sen yhteiskunnallisen roolin kannalta on olennaista [kuten aikaisemmin huomautettiin], että tietynlaiset reaktiot ja vaikuttimet on vahvasti sisäistetty, ja ne eivät saa kadota vain sen takia, että kohdataan toisen yhteiskunnan jäseniä. Aivan kuten de gustibus non disputandum [makuasioista ei voi kiistellä/rr] ei ole moraaliin soveltuva periaate, sitä ei myöskään ole ‘maassa maan tavalla’, joka on korkeintaan etikettisääntö.

.

Kyse ei myöskään ole ainoastaan toimimisesta maan tavalla vaan myös maan tavan sietämisestä. Tässä yhteydessä olisi latteaa huomauttaa, että laajempaa elämänkokemusta hankkinut henkilö voi oikeutetusti alkaa pitää jotakin epätavallista käytöstä kohtaan omaksumaansa asennetta nurkkakuntaisena ja yrittää muuttaa sitä tai jättää sen omaan arvoonsa. Voidaan tehdä monia tärkeitä erotteluja sen suhteen, minkälaiset ajatussisällöt soveltuvat kyseiseen prosessiin sen eri tapauksissa. Joskus henkilö lakkaa kokonaan pitämästä asiaa moraalisena, kun taas toisinaan hän voi ymmärtää, että se, mikä ulkomailla näytti samalta kuin jokin sellainen, mitä hän kotimaassaan paheksuisi, itse asiassa olikin moraalisesti merkittävällä tavalla hyvin erilainen asia. [Mahdollisesti – vaikka tätä on vaikea uskoa – oli olemassa lähetyssaarnaajia, jotka näkivät moniavioisten yhteiskuntien samassa turmeltuneisuuden valossa kuin he näkivät kotimaansa nukkavierut kaksinnaijat.]. Jos väitettäisiin, että nämä sopeutuvat asenteet ovat ainoat oikeat, ja että esimerkiksi epäinhimilliseltä näyttäviä ja tuntuvia käytäntöjä kohdatessa on olemassa apriori hyväksymisen vaatimus, kyseessä olisi tietynlaisen niin psykologisesti kuin moraalisestikin epäuskottavan moraalikäsityksen hyväksyminen. Cortezin mukana Meksikoon matkanneen Bernal de Diazin kiehtova kirja kuvaa miesten tuntemuksia, kun he sattumalta löysivät uhritemppeleitä. Tämä moraalisesti kelvoton rosvojoukko todella kauhistui atsteekkien käytäntöjä. Olisi ollut mieletöntä pitää tätä reaktiota nurkkakuntaisena ja omahyväisenä. Pikemminkin se osoitti jotain sellaista, mitä heidän käyttäytymisensä ei osoittanut, nimittäin että he pitivät intiaaneja pikemminkin ihmisinä kuin villieläiminä.

.

On kohtuullista painottaa tämänkaltaista tapausta ja varsinaisia yhteenottoja yleensä. ‘Jokaisella yhteiskunnalla on omat sääntönsä’ voi joskus olla hyödyllinen – vaikkakin hieman sekava – sosiaalitutkimuksen ohje. Sosiaalitutkimuksen ohjeena se on myös kivuton. Mutta mitä loppujen lopuksi pitäisi tehdä, kun kohdataan ihmisuhrausta? Kysymys ei ehkä ole todellinen monillekaan meistä, Cortezille se oli todellinen. ‘Se ei kuulu heille’ voidaan sanoa: ‘heillä ei joka tapauksessa ollut oikeutta olla siellä’. Ehkäpä oli niin – vaikka tämä itsessään on jälleen kerran ei-relatiivinen moraaliarvostelma. Mutta vaikka heillä ei ollut oikeutta olla siellä, mitä siitä seuraisi, on todellinen moraalikysymys. Jos murtovaras havaitsee talon omistajan olevan tappamassa jotakuta, onko hänellä moraalinen velvollisuus olla puuttumatta asiaan sen vuoksi, että hän on luvatta toisen asunnossa?

.

Yllä sanotulla en pyri kieltämään sitä ilmeistä tosiasiaa, että monissa tällaisissa tapauksissa on puututtu toisten yhteiskuntien toimintaan ilman oikeutusta. On puututtu ilman ymmärrystä ja usein suuremmalla määrällä raakuutta kuin se raakuus, mikä haluttiin estää. Tarkoitukseni on ainoastaan sanoa, että moraalin itsensä luonteesta ei voi seurata, ettei minkään yhteiskunnan koskaan pitäisi puuttua toisen yhteiskunnan toimintaan tai että yhden yhteiskunnan jäsenten pitäisi, mikäli he ovat rationaalisia, hyväksyä toisen yhteiskunnan käytännöt. Näiden johtopäätösten tekeminen on vulgaarille relativismille niin luonteenomaista [ja ristiriitaista].

*

http://www.gaudeamus.fi/?p=2685

http://en.wikipedia.org/wiki/Bernard_Williams

http://fi.wikipedia.org/wiki/Bernard_Williams_%28filosofi%29

http://plato.stanford.edu/entries/williams-bernard/

http://www.guardian.co.uk/news/2003/jun/13/guardianobituaries.obituaries

http://www.economist.com/node/1875125

http://www.amazon.com/Morality-An-Introduction-Ethics-Canto/dp/0521457297

http://www.amazon.com/Moral-Luck-Bernard-Williams/dp/0521286913

http://www.amazon.com/Ethics-Limits-Philosophy-Bernard-Williams/dp/067426858X

http://www.cambridge.org/gb/knowledge/isbn/item1161893/?site_locale=en_GB