Mikä tai kuka on demokraattisen järjestelmän todellinen ‘L/legislateur’? Eduskunta? Anonyymi enemmistö? Markkinavoimat? Joku muu?

Rousseau: Tutkielma ihmisten välisen eriarvoisuuden alkuperästä ja perusteista.

.

Sitaatti osassa II [Yhteinen hyvä] on Markku Mäen artikkelista Rousseau ja poliittinen yhteisö kirjasta Filosofian näkökulmia yhteisöllisyyteen [Kotkavirta & Laitinen (toim.)].

.
I

1

Nietzsche ei voinut sietää Rousseauta ja silti hänen yli-ihmisensä muistuttaa ellei peräti plagioi [haha] Rousseaun legislateuria, joka tosin on erottamattomasti ja kaikella karismallaan sitoutunut yhteisöönsä, kun taas Nietzschen yli-ihminen palvoo kai lopulta vain itseään ja ikuisuutta jossain yksinäisessä ylhäisyydessään - niin akateemisen älyn kuin massojen imitaatiovietinkin tavoittamattomissa. 
.
Nietzschen yli-ihminen on outo yhdistelmä vastakkaisia ja ristiriitaisia mentaliteetteja. Askeettinen Dionysos-Bacchus, erakkomainen huumehippi-oraakkeli, ehkä jopa hulluksi tullut Savonarola tai arvoituksellisia aforismeja sekä aikalaisia kiusaavia maksiimeja pylväänsä päästä kirjoittamaan hurahtanut Simeon Styliitta. En voi olla hymyilemättä näille hybridi-tyypeille. 
.
Nietzsche on vakavimmillaan paitsi häikäisevä, sietämätön ja ahdistava myös koominen - sekä tahallisesti että tahattomasti. Mikä ei tarkoita, etteikö häntä ainakin yhden kerran elämässään pitäisi ottaa kuoleman vakavasti [joillekin jopa yksi kerta nietzscheläistä nihilismiä on kuitenkin liikaa, mitä en tosin lainkaan ihmettele].

2

Päreen lyhyestä tekstisitaatista voi jo päätellä, miten ohittamattomalla tavalla Rousseau on vaikuttanut mannermaisen poliittisen filosofian kehittymiseen etenkin sen poliittisen vallan legitimiteetti-käsitysten suhteen [Kant, Hegel, Marx, anti-rousseaulainen Schmitt, Habermas jne.]. Rousseau asetti modernin poliittisen legitimiteetin ongelman sitoutumatta Hobbesin filosofisesta antropologiastaan [ihminen on paha, luonnontila on kaikkien sotaa kaikkia vastaan] johtamaan sopimuskäytäntöön, jossa valta [tietyt vapausoikeudet ~ kuin itsepuolustukseen varattu ja käytetty ase] luovutetaan [fiktiivisellä] sopimuksella suvereenille päättäjälle, kun taas Rousseaulla valta on yleistahdon, yhteisen hyvän ja legislateurin keskinäisen vuorovaikutuksen aktuaalista eli suoraa ja välitöntä ilmentymää – konkreettista luottamusta.

. 
Niinpä esim. habermasilainen kommunikaatio-konsensus on liian muodollinen, riittämätön ja ‘tehoton’ malli Rousseaun intentioiden toteuttamiseksi. Mutta Habermasin intersubjektiivisen 'desisionismin' tarkoituksena on tietysti ehdottomasti välttää se, minkä Rousseaun ja toisaalta hobbesilaisen desisionisti-konservatiivi Carl Schmittin teorisoinnit osaltaan mahdollistivat ja legitimoivat: Rousseau Ranskan terroristisen vallankumouksen ja Napoleonin, Schmitt natsismin ja Hitlerin.

.

Valitettavasti Rousseaun [joka kyseenalaista kyllä piti ihmisluontoa perimmältään hyvänä ja vasta yhteiskunnallisten instituutioiden (etenkin rahan) korruptoimana] poliittinen ‘paluu luontoon’ eli yleistahdon, yhteisen hyvän ja legislateurin yhdistelmä ei koskaan ole toteutunut yhtä rauhanomaisesti kuin englantilaisessa perinteessä omaksuttu hobbesilainen [deontologinen] liberalismi.
.
Miksi? Onhan mannermaisessa politiikan filosofiassa vaadittu monipuolue-tasa-arvo sekä perustavampaa että yhteisöllisempää kuin liberaali angloamerikkalainen perinne, joka ei vieläkään vaikuta täysin irtautuneen sääty-yhteiskunnan, kolonialismin ja jopa rasismin perinnöstä – [eriarvoisuus on tietysti ‘luonnollista’ seurausta jo pelkästään taloudellisesta liberalismista].

.

Tämä lienee sen suuruusluokan kulttuurifilosofis-antropologinen ongelma, ettei sen ratkaisija ansaitse ainoastaan Nobelin palkintoa vaan hänet voidaan siirtää hetimiten suoraan jumalten joukkoon. Sanottakoon nyt ohjeeksi, että Habermas ei tätä kunniaa tule saamaan, sillä mikään pelkästään muodollinen proseduuri [erotuksena legislateuriin] ei pysty takaamaan vahvan yhteisöllisen arvomaailman toteutumista, koska edustuksellinen menetelmä- ja päätösproseduuri toimii nykyään vain, jos siihen ‘syötetyt’ poliittis-eettiset arvot teknologisoidaan insentiivi-intresseiksi, jotka eivät häiritse vaan edistävät markkinavoimien vapaata ‘arvonmuodostus-darwinismia’. 

.

Mutta eikö tällainen käytäntö suosi tai jopa jatkuvasta [ja melko turhauttavasta] arvokeskustelusta piittaamatta/huolimatta ikään kuin vaieten pakota meidät noudattamaan juuri tiettyä arvomaailmaa? Sellaista, joka muovaa kansalaisista pelkkiä taloussubjekteja? 
.
Tarvitsemme siis yhä Rousseaun legislateuria tai mieluummin ehkä useampia sellaisia, jottemme muuttuisi lopullisesti kapitalismin casino-pelureitten pelinappuloiksi. Tarvitsemme toisin sanoen yhteisöllisesti sitoutuneempia lainlaatijoita kuin, mitä ovat finanssimeklarit [pankkiiri-juristit] pörssikursseineen ja johdannaisineen. 

.

Entä löytyykö meiltä tarpeeksi yhteistä voimaa ja tahtoa syöstä Raha-Kuningas vallasta? Vai onko itse poliittinen kukistamisen [vallankumouksen] ajatus [Zizek, Badiou] hyödytön ellei peräti vahingollinen [työ]väen vapautumisen kannalta, kuten anarkisti-libertaristit [Negri, Deleuze] väittävät? 
.
Jos vasemmisto ei pääse yksimielisyyteen perustavasta linjaerosta eli kiistasta 'desisionistisen' poliittisen vallan tavoittelun ja anarko-libertaristis-kommunitaarisen elämäntapa-aktivismin [joka on käytännössä yhtä tehotonta/munatonta poliittisesti kuin se on teoreettisesti subjektitonta] välillä, niin sillä ei luultavasti ole enää aatteellis-poliittista tulevaisuutta lainkaan - ei edes demari-konsensus-konformismissa, jota oikeiston taholta pilkataankin nykyään vasemmistolais-poliittisen tahdon keinotekoisesta hypettämisestä - [vrt. Kimmo Sasin pyyntö ['osoittakaa tahtotila'] Jutta Urpilaiselle koskien tämän vaatimusta 'veroparatiisiyritysten' boikotoinnista kuntien hankinnoissa ~ laadullisten kilpailukriteerien vaatimus, joka on tietysti myrkkyä etenkin Sasin kaltaiselle fakki-uusliberaali-monetaristille].
.
Eduskunnan päätösvallan ongelma kiteytyy oikeastaan siihen, kenellä lopulta on lakien todellinen ‘tulkinta- kontrolli- ja epäsuorasti jopa toimeenpanovalta’. Onko se pankeilla ja niiden palkkaamilla juristeilla sekä lobbausverkostoilla vai kansalaisyhteiskunnan kontrolli-instituutioilla eli riippumattomalla ja itsenäisellä medialla [onko sellaista enää?] sekä kansalaisten omaehtoisella toiminnalla ja kriittisellä mielipiteellä?
.
Kysykää vastausta Björn Wahlroosilta. Hän sanoo, että valta on valitettavasti enemmistöllä. Hahhah. - - Hmm. - - Mutta hitto soikoon - Nallehan on oikeassa. Tosin hänen  perspektiivinsä on hieman toinen kuin monella muulla. Aarresaarelta kun näkee aivan toisenlaisen yhteiskunnan kuin Jakomäestä.

.

II

[....]

Yhteinen hyvä

.

Yhteinen hyvä on siis yleisen tahdon kohde ja sellaisenaan ehdottoman yleinen luonteeltaan. Usein jää havaitsematta, että Rousseau pyrkii tarkoin rajoittamaan yhteisen hyvän. Siihen sisältyy jonkinlainen hyvinvoinnin kansalaisprojekti, jossa on välttämättä erityistä tietyille kansakunnille ominaista sisältöä. Sen lisäksi siihen kuuluu asioita, jotka ovat tämän projektin jatkuvuuden kannalta elintärkeitä ja pitävät yllä yleisen tahdon säilymisen edellytyksiä. Näistä kannattaa mainita julkinen kasvatus sekä kohtuullinen varallisuustasa-arvo, jota Rousseau piti antiikin teoreetikkojen tapaan vapauden edellytyksenä [21]. Mutta hän tarkoitti, että muu, hyvin suuri osa kansalaisten arkielämää, jäisi yhteisen hyvän ja yleisen tahdon määräysvallan ulkopuolelle. Tämä on yhtä tärkeää kansalaisen yksityisyyden takia kuin siksi, ettei yleisen tahdon ja lain ehdotonta yleisyyttä vastaan rikottaisi lainsäätäjän puuttumisella yksityisiin ja erityisiin asioihin.

.

Jos ajattelemme sopimusteoreettisin termein, täytyy yhteisellä hyvällä olla jonkinlainen sopimusta edeltävä perusta. Täytyyhän sopijapuolilla olla omat asiaankuuluvat intressinsä, joista jokin osa sopimisessa abstrahoituu yhteiseksi. Kun valtion ‘perustamisesta’ on kysymys, sopimus muuttaa sopimusta edeltävän, suurelta osin kollektiivisen ja tiedostamattoman yhteisen hyvän sopimuksen piiriin kuuluvaksi ja kollektiivisesti tiedostetuksi yhteiseksi hyväksi.

.

Siirtymä tiedostamattomasta tiedostettuun vaatii erityisen myyttisen hahmon, josta Rousseau käyttää termiä ‘legislateur’. Sillä ei ole mitään tekemistä suvereenin kanssa. Legislateur on valtion suhteen samassa asemassa kuin Mooses luvattuun maahan.. Hänen tehtävänään on olla eräänlainen ylihermeneutikko tai –terapeutti, joka kiteyttää yhteisen hyvän tai yhteisen tahdon konstituutioksi, jonka kansa voi sitten eksplisiittisesti omaksua. Hyvä legislateur ymmärtää, että hän on sidottu sopimusta edeltävän yhteisen hyvän ydinsubstanssiin.

.

Solonista, Lykurgoksesta, Numa Pompiliuksesta tai Mooseksesta voidaan käyttää sanaa ‘legislateur’, mutta Rousseaukin ottaa Korsikan konstituutiota luonnostellessaan viitan harteilleen. Jokaisen Legislateurin on täytynyt vedota yliluonnolliseen auktoriteettiin tehdäkseen ymmärrettäväksi ja sitoviksi kansalaisten isänmaalliset velvollisuudet. Tämä kuvastaa sitä, ettei Rousseau käsitä kansalaisuuden voivan milloinkaan rakentua puhtaasti tiedostetuille rationaalisille kvaliteeteille, vaan myös tunteille, intohimoille, isänmaan ja lakien rakastamiselle, perityille uskomuksille ja tavoille sekä kansalaisuskonnolle. Moraalinen hyve ja kansalaishyve pysyvät eri asioina, vaikkakin niillä on yhteisenä vastakohtana paha, ts. egosentrisyys.

.

Rousseaulla legitiimin valtion perusteet, vapaus ja yleinen tahto, ovat rationaaliset. Mutta vaikka hän pitää antiikkiseen tapaan julkista kasvatusta valtion keskeisenä tehtävänä, hän ei aseta poliittisen yhteisön tehtäväksi edetä kohti puhdasta rationaalisten olentojen yhteisöä. Sellaisethan eivät politiikkaa, valtiota ja lakeja tarvitsisikaan.

.

[21] ‘- ettei yksikään kansalainen olisi kyllin rikas ostaakseen toisen, eikä yksikään niin köyhä, että hänen olisi pakko myydä itsensä.’

*

http://en.wikipedia.org/wiki/Jean-Jacques_Rousseau

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Jacques_Rousseau
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dionysos

http://fi.wikipedia.org/wiki/Girolamo_Savonarola

http://fi.wikipedia.org/wiki/Simeon_Styliitta