Evoluutioharha

Paratiisi [Jan Brueghel]

 

I

Evojeesus kirjoitti Sammalkielen blogissa: ‘[...] Marxilainen yhteiskunta ei mitä ilmeisimmin ole edes sen verran elinvoimainen ja attraktiivinen että se pärjäisi kulttuurievoluutiossa. Jos se olisi "attraktiivinen" (kaaosteorian mielessä), sellaisia syntyisi spontaanisti monessa paikassa. Jos se taas olisi elinvoimainen, syntyneet Marxilaiset yhteiskunnat pärjäisivät kulttuurievoluutiossa suorastaan loistavasti. Jostakin syystä näin ei kuitenkaan ikinä tapahdu - miksi ei?’

* 

Ihmisen kulttuurievoluutio [muutama tuhat vuotta] ei takaa yhtään mitään sub specie aeternitatis [‘ikuisuutta silmällä pitäen’], joten sen käyttöä ei-triviaalisesti objektiivisena kriteerinä kulttuurien paremmuuden ja huonommuuden vertailulle voi pitää päättelyvirheenä [vrt. induktioharha; tilastollinen ja ekspressiivinen kausaalisuus sekoitetaan toisiinsa], josta haiskahtaa vahvasti oman navan [‘oman’ ajattelujärjestelmän] ympärillä pyörivä ideologisoitu darwinismi.

 

Esittämäni argumentaatio-kritiikki sen sijaan on looginen fakta. Pysyköön siis darwinismikin lestissään, niin sitä voi sietää kohtuullisen hyvin. Ei muuten.

*

Evoluutioteoreettista selitysmallia voi verrata Jumalalla selittämiseen. Kaikki palautuu Lisääntymiseen ja kaikki myös selitetään Lisääntymisellä – jokainen pieraisukin. Tällainen on tuttua jo teologiasta. Jumala kyllä näkee kaiken, koska hän on luonut kaiken jopa etukäteen [lisääntymään]. Uskovainen eli/tai evoluutio-darwinisti siinä sitten todistaa, että pieraisit, koska Jumala/Evoluutio on määrännyt sinut etukäteen pieraisemaan Lisääntymistä silmällä pitäen. Vapautesi on vain harhaa. 

 

Tuollaista väitettä ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä uskoa henkilökohtaisesti, vaikka se muuten todelta näyttäisikin. Kenenkään vapaus tai ainakaan mahdollisuus vapauteen [autonominen järki] ei katoa sinä hetkenä, kun joku valopää-deterministi ‘todistaa’ maailman olevan ennalta määrätty. Itse asiassa se vain lisääntyy, koska onhan loogisesti ajatellen suoranainen ihme, että ‘joku’ pystyy ennalta määrätyssä maailmassa tajuamaan, että ‘kaikki’ on ennalta määrättyä ja tällä tavoin ilmentämään perusteellista säröä kausaalisessa determinismissä [suljetussa kokonaisuudessa] tiedostamalla/representoimalla sen. 

 

Representoiminen ei perspektiivis-antirealistisesta näkökulmasta ole spinozalaista vapautta, jossa substanssin tiedostava subjekti mystis-imaginaarisesti sulautuu [takaisin] substanssiin [alkuperäänsä] vaan kantilaisittain subjektin irtautumista substanssista oman rajatun symbolisen vapautensa ‘transsendentaaliseen’ sfääriin.

 

Determinismin representoiminen siis loogisesti kumoaa ja avaa suljetun totaliteetin. Siirtyessään [miksi – sitä emme tiedä] representaation tasolle totaliteetti ‘kahdentuu’ subjektiksi ja substanssiksi, sillä representaatio kuten mikään mentaalinen sisältö ei kuulu suljettuun kausaaliseen järjestykseen [eikä se myöskään voi sinne enää palata kuin kuolemassa contra Spinoza]. 

 

Descartes ‘ratkaisi’ representaation eli mentaalisuuden ongelman substanssi-dualismilla [mentaalinen – fysikaalinen], Kant empiirisellä konstruktivismilla [ajattelun mahdollisuuden ehdot ~ ymmärryksen muodot], Hegel ‘hengen ja aineen’ dialektiikalla [Aufhebung; vrt. prosessiteologia].

 

II

Mikä/millainen on tietoisuuden ensimmäisen liikkeen/valinnan väistämättä oltava, jotta sitä ylipäätään olisi olemassa - jotta se voisi edes etsiä niin kutsuttua totuutta [eli palata ‘representoituen’ alkuperäänsä, mikä on tietysti mahdotonta]?

 

Ensimmäisen liikkeen ja valinnan on oltava aina väärä. Tieto ei ilmesty maailmaan ilman ensimmäistä erehdystä, joka merkitsee säröä tai halkeamaa siihen kausaalisen tyhjään determinismiin, mikä maailmankaikkeus on. Jos nimittäin valinta olisi oikea, tietoisuus pysyisi identtisenä itsensä eli maailman kanssa. Sitä ei voisi syntyä.

 

Mutta jos ensimmäisen valinnan on väistämättä oltava väärä, niin mitä tästä seuraa ‘jatkossa’? Miten on mahdollista tehdä oikea valinta ja palata takaisin alkuperäiseen ‘täydellisyyteen’, josta lähdimme?

 

Ei se olekaan mahdollista vaan pelkkä dialektinen utopia, jonka toteutumisen tosin jo ensimmäisen valinnan ‘pakollinen virhe’ teki mahdottomaksi.

 

Tietoisuuden olemassaolo mahdollistuu ontologisena vieraantumisena, eikä näin ollen mikään looginen tai loogis-empiirisen palapelin pala – miten täydellinen tahansa - voi palauttaa tietoisuutta lähtökohtaansa eli aineen perimmäiseen tyhjyyteen, joka on samalla myös rikkumaton kausaalinen täyteys.

 

Tätä ‘kohtalokasta kaavaa’ kun sovelletaan kaikkeen tietämiseen, niin lopputulema on yleisesti ottaen joskin yksilöllisin varauksin contra Spinoza, contra Hegel ja contra Marx. Ei ole olemassa mitään oikean tiedon avulla saavutettavaa imaginaarista identiteettiä [‘unio mystica’], ei historian päätepistettä eli loppua [‘vapaus’] eikä täydellistä kommunismia ilman valtiota [paratiisimainen luonto]. Nämä kaikki kolme ovat juutalaiskristilliseen mytologiaan perustuvan paratiisi-allegorian muunnelmia.

 

III

Jos kaikki skeptikot [niin typerykset kuin fiksutkin] ovat pikkuporvareita, niin kommunismiin ei taida olla kovin paljon porukkaa tulossa. Kommarit tulevat siis pärjäämään siellä paratiisissaan aika pienellä infrastruktuurilla. Riittää kaljaa kaikille, kun ei tarvitse törsätä julkiseen sektoriin älyttömiä summia kaljarahaa. Eikä tarvitse varastaa ainakaan kapitalistilta, vaikkei se kuulemma mitään varkautta ole, jos riistäjältä varastaa.

 

Mutta varas on aina varas, olipa järjestelmä mikä tahansa [joskin varastaa voi monella tavalla]. Tämän tosiasian poisselittämiseksi eivät auta lukemattomat sivut paikalleen pysähtynyttä ja itseään toistavaa argumentaatiota, joka tekee kategorisen virheen jo alkulähtökohdassaan väittäessään ihmisen vapauden [tietoisuuden] olevan historiallisen determinismin [tai biologisen evoluution] mahdollisesti jopa ennalta määrätty seuraus/päämäärä [PS.].

 

Tällainen vapaus ei kuitenkaan ole muuta kuin orjan illuusio maailmasta, jossa jokainen on vapaa valitsemaan ‘vapauden’, jossa ei tarvita vapautta. Taustalla on vahva mytologinen toive siitä, että kyseinen ‘vapaus’ voisi opastaa ja kohottaa [Aufhebung] meidät puhtaasti vaistonvaraiseen mutta samalla moraalisesti oikeamieliseen paratiisiin [kommunismi tai ihminen koneena], josta olemme nimenomaan tietoisuutemme kehittymisen vuoksi irtirevityt.

 

Vaistonvaraisessa maailmassa ei tarvittu moraalia, koska kristinuskoa, kapitalismia ja sosialismia ei vielä ollut ‘keksitty’ [kommunismissa sen sijaan ei tarvita moraalia]. Mutta tietoisesta vapauden [deterministisestä tai ei] maailmasta ei voi enää päästä paratiisiin ilman oletusta oikeudenmukaisuudesta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Kuitenkin juuri tuo oletus moraalisesta täydellisyydestä [sekä yhteiskunnallisesta että yksilöllisestä] on suurin este paratiisimaisen maailman toteutumiselle [elleivät sitten tyrannia ja anarkia ole paratiiseja].

 

Eläimet ovat tässä suhteessa paljon täydellisempiä kuin yksikään kapitalisti tai kommunisti. Eläimet eivät osaa toivoa parempaa, joten ne eivät osaa myöskään puhua totta eli valehdella. Ehkä minun pitäisikin äänestää seuraavissa vaaleissa Eläintä.

 

PS.

1] Seuraus on [triviaali] kausaalinen tapahtuma [esim. funktio, joka ‘toteutuu’; historia ilman intentioita], 2] päämäärä on [intentoitu] teleologinen pyrkimys [(epä)funktio, joka ‘pyrkii’; historialliset tapahtumat intentioiden rypäsketjuna]. Nämä kaksi kausaaliselitystä sekoitetaan paitsi varomattomasti myös sumeilematta sekä evoluutioteoriassa että marxilaisessa teoriassa tavalla, joka on toiminut natsismin ja kommunismin loogisena perustana evoluution ja historian merkitystä/tarkoitusta tulkitessa. En suosittele.

*

http://sammalkieli.blogspot.fi/2012/08/kristillinen-rakkaus-ja.html

http://creativityandhealing-kalina.blogspot.fi/2012/01/common-thems-in-myhtology-and-religions.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Jan_Brueghel