Onko Kafka sittenkin lopullinen ja 'oikea' totuus Calvinistä ja äärimonergismista?
*
Kommentti Ironmistressille hänen päreessään Päivän
sarkasmi.
*
Rauno, voi[n] olla [‘Suomen aggressiivisin
buddhalainen’], mutta vielä pateettisempaa on olla ateisti ja ihquttaa
islamia.
*
*
Tarkoitettiinko tässä minua? No ainakaan minä en ole
uskovaista näyttelevä buddhalainen kulttuurirasisti. En teeskentele uskovani,
jos en usko [mitä usko sitten perimmältään onkaan, en tiedä]. Silti en koskaan
ole kieltänyt [päinvastoin], etteikö uskonnolla voisi olla myös vahva
positiivinen merkitys yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Sitäpaitsi teologiset
ongelmat ovat olleet filosofisesti tärkeitä ajatteluni kehkeytymisen kannalta
[PS 1].
Jos tässä nyt minua tarkoitettiin, niin en todellakaan
ihquta islamia. Kiellän sinua enää jauhamasta blogissasi tuota vääristeltyä
shittiä minun islam-hypetyksestäni. Suhtaudun islamiin kriittisesti, mutta en
kulttuurirasistisesti niinkuin sinä.
Mutta ainakaan ääri-Islam [tai välttämättä edes koko
islam] ei ole ‘oikean’ monergistisen kristinuskon tavoin armon ja rakkauden
uskonto vaan kunnian ja vallan teologiaa [PS. 2; PS. 3].
Kunniaa ja valtaa edustaa, IM, myös sinun harhaoppinen
buddhalaisuutesi. En ymmärrä, miten ylipäätään kehtaat väittää olevasi
buddhalainen militaristisine ‘si vis pacem, para
bellum’-aatteinesi. Mitä tekemistä Clausewitzilla ja Machiavellilla on
buddhalaisuuden kanssa? Haloo!
*
PS 1
Filosofiani päälinjat ovat tiivistettynä: a) ontologinen
antirealismi ~ tietoisuutta ja maailmaa ei voi erottaa toisistaan ilman
‘tieteellistä’ väkivaltaa, b) terveen järjen tieto-oppi ~ välitöntä ja
luonnollista tietoa voi olla vain tuttuuden kautta; kaikki muu tieto
tieteellis-teoreettisesti konstruoitua, c) minimalistinen velvollisuusetiikka ~
‘olkaa kilttejä toisillenne, muuten voitte tehdä, mitä haluatte’; mitään
sisällöllisesti absoluuttista [esim. kristinusko] tai muodollisesti universaalia [Kant]
etiikkaa ei ole, mutta silti ihmisillä on luontainen moraalitaju, jonka
ymmärtäminen vaatii kuitenkin kasvatusta ja ehkä muutakin
harjoitusta.
*
PS. 2
1
Kunnian ja vallan teologiaa löytyy myös eräistä
kristinuskon harhaoppisiksi luokiteltavista dogmi-tulkinnoista: etenkin lakimies
Calvinin loogisesti tarkka mutta seurauksiltaan kafkamainen oppi [juristi
teologina on pahimmillaan katastrofi teologian kannalta], joka pysyy kasassa vain pelagiolaisuuden avulla [kyseessä on kristillisen teologian moraalinen romahdus ja pohjanoteeraus].
Voin ymmärtää [samalla tuomiten] statuksen
tavoittelun pelastusopillisen hyväksyttävyyden [jonka alkuperäinen
predestinaatio-oppi tekee mahdottomaksi] psyykkiseksi selviytymisstrategiaksi,
jonka tarkoitus estää hulluksi tuleminen ja mahdollistaa hyvä elämä loogisesti
johdonmukaisessa mutta ihmisen psykologisen kesto- ja sietokyvyn suhteen
mahdottomaksi rakennetussa uskon järjestelmässä.
Miten voisikaan noudattaa oppia, joka tuomitsee kaikki
jo etukäteen. Kyseessähän on eettinen helvetti jo maan päällä pelkästään
predestinaation vuoksi. Koska ennaltamäärääminen tuhoaa kaikki moraaliset
insentiivit, on moraalisen laissez fairen välttämiseksi opittava valehtelemaan
itselleen ja muille, että hyvät teot johtavat pelastukseen todennäköisemmin kuin
pahat.
Väite on paitsi induktiivinen yleistys eikä
deduktiivisesti tosi/mahdollinen [koska predestinaatio-oppi] myös teologinen
kaksoisstandardi, jota siis pidän katastrofina kristinuskon kannalta. Ei
kuitenkaan mikään ihme, että tällainen suuntaus menestyy etenkin
angloamerikkalaisessa kapitalismissa, joka on kiiltävien narratiivien ja
spektaakkeleiden draama ja kuin kirjoitettu milttonfriidmaneille, jotka
sisimmältään paljastuvat aina Othellon Jagon kaltaisiksi saatanoiksi.
Franz Kafka oli paljon rehellisempi ja syvällisempi
'monergisti' [sui generis] kuin angloamerikkalaisen tekopyhyyden isä Jean Calvin ikinä.
*
2
Pelastusopillisiin ratkaisuihin on tietysti ei pakko
vaan pikemminkin järkevää ja luonnollista jättää synergististä ‘pelivaraa’,
koska ihmisluonto pyrkii aina eteenpäin, parempaan ja täydellisempään, mutta
se, joka haluaa tehdä pelastuksesta pelkästään pelagiolaisen ‘eliittikisan’ ei
ole ymmärtänyt ainakaan kristinuskon perustasta juuri mitään.
Pelagiolaisuus ei
ole kristinuskoa. Kukaan ei kristinuskossa voi itse pelastaa
itseään.
Sanonpa nyt suoraan, että kalvinismin ongelmaa vasten
tarkasteltuna buddhalaisuuden ‘myötätunto-oppi’ haiskahtaa minusta joskus
elitistiseltä ja jopa egoistiselta, koska omaa karmaansahan se buddhalainen
yrittää parantaa olemalla myötätuntoinen toisia ihmisiä kohtaan. Höh. Sanokoon
sitten suoraan, että autan sinua, koska häivytän sillä pahaa karmaani.
Sinulla on väliä vain välineenä minun
pelastusprojektissani.
Tämä oli minulta ilkeästi ja provosoivasti sanottu,
mutta haluan näin korostaa, että myös buddhalaisuuden vaikein ongelma löytyy vilpittömän ja pyyteettömän
motivaation harmaalta alueelta. Miten voin olla vilpittömästi myötätuntoinen
lähimmäistäni [jota en ole velvoitettu enkä motivoitunut auttamaan] kohtaan, jos
olen ajamassa vain omaa pelastustani? Vastaus. En mitenkään.
Augustinuksen ja Lutherin pessimismi, mitä tulee ihmisen kykyyn toimia pyyteettömästi tai edes altruistisesti ja tästä pessimismistä nouseva pelagiolaisuuden kritiikki puree
ainakin osittain myös buddhalaisuuteen.
Mutta - buddhalainen on suhteessa Akuun ja Maraan oikeammassa sen suhteen, ettei hän kuvittelekaan, että voisimme olla täysin pyyteettömiä. Jokainen kulkee vain oman tiensä [mestarinsa opastuksella] yrittäen saavuttaa epäitsekkään asenteen ihmisiin. Ja hän saattaa pikku hiljaa myös päästä yhä lähemmäs tavoitettaan, jos vain vakaasti yrittää.
Mutta - buddhalainen on suhteessa Akuun ja Maraan oikeammassa sen suhteen, ettei hän kuvittelekaan, että voisimme olla täysin pyyteettömiä. Jokainen kulkee vain oman tiensä [mestarinsa opastuksella] yrittäen saavuttaa epäitsekkään asenteen ihmisiin. Ja hän saattaa pikku hiljaa myös päästä yhä lähemmäs tavoitettaan, jos vain vakaasti yrittää.
Siinä sitä on tekemistä jokaisella. Ironmistressillä ehkä eniten ; \].
*
PS. 3
Joku [esim. Finnsanity] sanoo välittömästi, että
armon ja rakkauden ‘uusissa vaatteissa’ myös kristillinen kirkko edustaa vallan
ja kunnian teologiaa. Pitää paikkansa, mutta haluan tässä korostaa etenkin
alkuperäisen kristillisyyden teologiaa ja etiikkaa [Paavalia, joka tosin oli
väistämättä rakentamassa kristinuskoa myös instituutiona], en kristinuskon
instituutiorakennetta ja suhdetta yhteiskunnalliseen valtaan, joka on kunniakas
mutta surullinen ja verinen kertomus.
Lukekaa Dostojevskin Suurinkvisiittori – lukekaa tai
ajatelkaa sitä säännöllisesti uudelleen, niin – jos ette välttämättä täysin
ymmärräkään sen ideaa, niin ainakin muistatte silloin, miten vaikea ongelma
Jeesus oli paitsi juutalaisille myös itse kristilliselle kirkolle – ja miten
vaikea ongelma Jeesuksen vapaus ja lähimmäisenrakkaus lopulta on kaikille yhteiskunnille ja eettisille
ajatusjärjestelmille.
Pilkkaa tehden mutta silti vilpittömästi Nietzsche antoi
Jeesukselle korkeimman arvonimen, jolla hän jotain ihmistä saattoi nimittää:
‘vapaa henki’.
*
6 comments:
Termi "kulttuurirasismi" on oksimoroni.
Kulttuuri ei ole rotu ja eri kulttuurit voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen kaikille kulttuureille yhteisten objektiivisten mittareiden kautta. Ja sellaisia kulttuureita, jotka a) ovat aggressiivisia ja pyrkivät maailmanvalloitukseen ja b) tuottavat mittaamattoman määrän kärsimystä (väkivalta, lasten sukuelinten silpominen, naisten institutionaalinen sorto ja alistaminen, legitimoitu orjuus, viha ja pyhä sota toisuskoisia kohtaan jne) saa kritisoida ja saa myös nuivia.
Kuten todettu: islam on käynyt pyhää sotaansa buddhalaisuutta vastaan 1100 vuoden ajan ja käy sitä yhä. Ja kuka tässä omaa tappamistaan alkaa tumput suorina vartoomaan? Jos islam luopuu pyhän sodan käsitteestä (joka sattumoisin on yksi sen peruspilari) ja lakkaa murhaamasta buddhalaisia, niin sen jälkeen ruukinmatruuna on valmis luopumaan viholliskuvastaan. Ei sitä ennen. Kristinusko ei ole ruukinmatruunan vihollinen, kuten ei myöskään hindulaisuus, harekrishnalaisuus, taolaisuus, judaismi, wicca, falun gong tai uus- tai vanhapakanuus.
Suvaitsevaisuus sellaista instanssia kohtaan, joka aikoo murhata sinut ja julistaa sinulle suureen ääneen kuolemaa, ei ole suvaitsevaisuutta eikä se ole avomielisyyttä. Se on naiivia typeryyttä.
Et yksinkertaisesti tunne vihollistasi. Et tiedä, mihin se pyrkii. Et tiedä, mikä sen modus operandi on etkä tunne sen tavoitteita. Siksi suhtautumisesi islamiin on hyvin naiivi ja hyväuskoinen.
Mitä taas Calviniin tulee, niin hän tuomitsi jyrkästi pelagiolaisuuden. "Menestyksen teologia" on syntynyt kauan Calvinin kuoleman jälkeen ja se on ensisijaisesti yhdysvaltalainen, ei hollantilainen tahi sveitsiläinen, oppi. Mutta kukaan ei voi kiistää kalvinismin valtavaa yhteiskunnallista menestystä. Calvinin ihmiskuva on pohjimmiltaan oikea. Silti tuo Pelagiuksen kysymys miksi elää ylipäänsä hyveellisesti lainkaan jos emme omilla teoillamme mitenkään voisi vaikuttaa pelastukseemme? jäytää siellä takana koko ajan.
Predestinaatio-oppi on todellakin ihmisen itsensä kannalta suunnilleen samaa kuin arpapeli. Hänelle on aivan sama kuin jos Jumala heittäisi noppaa ihmisen kohtalosta. Ja se johtaa väistämättä joko hirvittävään ahdistukseen ja sieluntuskaan - tai sitten sanoinkuvaamattomaan tekopyhyyteen. Ja sen seuraus on englantilainen cant, tekopyhyys, Egon Friedellin sanoin.
Ongelma on siinä, että predestinaatio-opin pohja löytyy Roomalaiskirjeestä ja sen 9. luvusta. Ja pahaksi onneksi Paavali oli fariseus, ja juuri fariseukset ovat kirjoittaneet Talmudin. Luther osasi hepreaa ja tunsi Talmudin, kun taas Calvin ei. Calvin teki oman oppinsa latinankielisen Versio Vulgatan pohjalta lainkaan tutkimatta judaismia, kun taas Lutherin oppi pohjaa alkukieliseen tekstiin sekä varsin syvään Talmudin tuntemukseen. Siksi Lutherin tulkinta on enemmän lakimiesmäinen (hän oli juristi, ja suurin osa nykyään kierrossa olevista lakimiesvitseistä on Lutherilta peräisin) ja tarkastelee asioita kokonaisuuksina, kun taas Calvinin tulkinta on, paitsi sola scriptura, myös ipse dixit.
Pelastusopillisiin ratkaisuihin on tietysti ei pakko vaan pikemminkin järkevää ja luonnollista jättää synergististä ‘pelivaraa’, koska ihmisluonto pyrkii aina eteenpäin, parempaan ja täydellisempään, mutta se, joka haluaa tehdä pelastuksesta pelkästään pelagiolaisen ‘eliittikisan’ ei ole ymmärtänyt ainakaan kristinuskon perustasta juuri mitään.
Ruukinmatruuna ei olekaan kristitty.
Pelagiolaisuus ei ole kristinuskoa. Kukaan ei kristinuskossa voi itse pelastaa itseään.
Ei olekaan eikä voikaan, mutta se on Idän dharmisten uskontojen keskeinen perusperiaate. Ihmisen on itse pelastettava itsensä, koska mikään jumala ei sitä tee eikä voikaan tehdä. Kaikki on meidän itsemme käsissä.
Sanonpa nyt suoraan, että kalvinismin ongelmaa vasten tarkasteltuna buddhalaisuuden ‘myötätunto-oppi’ haiskahtaa minusta joskus elitistiseltä ja jopa egoistiselta, koska omaa karmaansahan se buddhalainen yrittää parantaa olemalla myötätuntoinen toisia ihmisiä kohtaan.
Tuo on vain osatotuus. Tuo tulkinta lähtee siitä, että me kaikki olisimme jotenkin toisistamme erillisiä ja riippumattomia olentoja.
Tosiasiallisesti me kaikki olemme yhtä ja samaa substanssia eli meissä kaikissa on sama buddha-dhatu. I am he as you are he and you and me are we are all together, lauloivat Beatlesit aikoinaan,
Höh. Sanokoon sitten suoraan, että autan sinua, koska häivytän sillä pahaa karmaani. Sinulla on väliä vain välineenä minun pelastusprojektissani. Tämä oli minulta ilkeästi ja provosoivasti sanottu,
Tuo on tulkinta, jonka asiasta voisi äkkipäätä tehdä, eikä siitä voi sinua syyttämän, koska et tunne buddhalaisuutta kuin pintapuolisesti. Mutta tuo on kuitenkin vain osatotuus.
Kaiken, minkä teemme toisillemme, teemme myös itsellemme, ja jaettu karma on vain puoli karmaa, ja samalla kuin autamme itseämme omassa pelastusprojektissamme, autamme myös toisiamme. Ja samoin: kaiken, minkä teemme itsellemme, teemme myös toisille, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olemme kaikki yhtä ja samaa suurta substanssia. Ja kaikkein eniten auttavat pienet ja täysin laskelmoimattomat työt, joita teemme aivan huomaamattamme. Laskelmointi ja omanvoitonpyyteisyys eivät kuulu buddhalaisuuteen.
Voisiko ruukinmatruuna auttaa jotakuta muslimia tai olla tälle hyvä? Niin paradoksaalista kuin onkin, niin kyllä. Ruukinmatruunalla on viholliskuvansa joka on realistinen, mutta Suomi ei ole sotaakäyvä valtio ja buddha-dhatu noilla muslimeillakin ja ihmisiä hekin ovat on - vaikka tuo hirvittävä oppi ja pöyristyttävä uskonto orjuuttaa heidät. Jotta muslimit pääsisivät vapaaksi, heidät on ensin vapautettava hirveästä uskonnostaan.
mutta haluan näin korostaa, että myös buddhalaisuuden vaikein ongelma löytyy vilpittömän ja pyyteettömän motivaation harmaalta alueelta. Miten voin olla vilpittömästi myötätuntoinen lähimmäistäni [jota en ole velvoitettu enkä motivoitunut auttamaan] kohtaan, jos olen ajamassa vain omaa pelastustani? Vastaus. En mitenkään.
Tämä on vain puolittainen ongelma. Emme voi ajatella ja ajaa vain omaa pelastustamme ellemme samalla aja ja auta myös toisten. Itsekkäät ja omanvoitonpyyteiset työt ovat karman poispolttamisen kannalta nollan arvoisia. Juuri sen tajuaminen, että olemme yhtä ja samaa substanssia, auttaa ratkomaan tämän ongelman.
Mutta - buddhalainen on suhteessa Akuun ja Maraan oikeammassa sen suhteen, ettei hän kuvittelekaan, että voisimme olla täysin pyyteettömiä. Jokainen kulkee vain oman tiensä [mestarinsa opastuksella] yrittäen saavuttaa epäitsekkään asenteen ihmisiin. Ja hän saattaa pikku hiljaa myös päästä yhä lähemmäs tavoitettaan, jos vain vakaasti yrittää.
Siinä sitä on tekemistä jokaisella. Ironmistressillä ehkä eniten ; \]
Juuri näin.
Onko Kafka sittenkin lopullinen ja 'oikea' totuus Calvinistä ja äärimonergismista?
On.
kafka ei ole vastaus ihmiselle ihmiseltä. teologi on ammatti
kaverin isä oli teologi joka lähti ammatista pois..minä haluaa miettiä sen mahdollisuutta
onko sellaista ammattia olemassa
ehkä paas paras kuitenkin luovuttaisit
Post a Comment