Kommentteja taiteesta ja estetiikasta

Satiirista taidetta

*

The End of Art

 

The basic meaning of the term "art" has changed several times over the centuries, and has continued to evolve during the 20th century as well. Danto describes the history of Art in his own contemporary version of Hegel's dialectical history of art. "Danto is not claiming that no-one is making art anymore; nor is he claiming that no good art is being made any more. But he thinks that a certain history of western art has come to an end, in about the way that Hegel suggested it would."^[5] The "end of art" refers to the beginning of our modern era of art in which art no longer adheres to the constraints of imitation theory but serves a new purpose. Art began with an "era of imitation, followed by an era of ideology, followed by our post-historical era in which, with qualification, anything goes... In our narrative, at first only mimesis [imitation] was art, then several things were art but each tried to extinguish its competitors, and then, finally, it became apparent that there were no stylistic or philosophical constraints. There is no special way works of art have to be. And that is the present and, I should say, the final moment in the master narrative. It is the end of the story"^[6]

*

Kommenttipäre Ironmistressin kommenttiin päreessäni Picasson Hedelmävati ja räkäplänttien elliptinen kirjo.

 

I

1

Edustamasi taidekäsitys, Ironmistress, on eettis-poliittis-uskonnollinen. Tavallaan se ilmentää ‘hyvää totalitarismia’. Tiedät [?!], mitä hyvän taiteen tulee sisällöllisesti olla. Ideologinen hybriksesi ja esteettinen objektivismisi on samaa tyyppiä kuin Platonilla, paavilla, natseilla ja kommunisteilla. Pakotat taiteen tiettyyn ideologis-ilmaisulliseen muottiin. 

 

Vastareaktio on varma. Yhtä varma kuin natsismin, fasismin ja kommunismin vastustajien vastareaktio. Jumalat, diktaattorit ja entiset pakottaviksi koetut ihanteet revitään jalustoiltaan myös taiteessa. That’s life ja taide on elämää eikä vain kuollutta muotoa. Mentaliteettini taiteen suhteen on pitkälti subjektivistis-schopenhauerilainen, ei niinkään objektivistis-platonilainen [niin paljon kuin Platonia arvostankin].

 

2

Mitään itsestään selvää kauneutta ei ole. Mitkään klassiset, objektiiviset kriteerit eivät simbsalabim tee aistittavasta kaunista. Matematiikan kauneus on numeraalisen funktion täydellisyyttä, mutta siitä puuttuu suoraan ja välittömään aistikokemukseen [aisthetis] perustuva henki, liha ja tunne. Edellisen päreeni kommentti [tämän päreen osa II] analysoi osaltaan tätä ongelmaa [matemaattisen partituurin lukeminen virtuaalisena audio-simulointina eli mielikuvallisen äänen tuottamisena]. 

 

Koska taiteelle ja taideteokselle ei ole olemassa esteettisen elämyksen ‘takaavia’, periaatteessa jokaiseen taideteokseen päteviä objektiivisia muotokriteereitä, mitään erityistä esteettistä objektiakaan ei tietysti voi olla olemassa [silti Platonin käsitys taiteesta on erittäin opettavainen].

 

Toisaalta ei ole empiirisesti osoitettavissa, että esteettiseen kokemukseen vaadittaisiin jokin tietty, erityinen mutta samalla kaikille yhteinen esteettinen asenne. Esteettinen elämys kyllä koetaan todelliseksi tai ainakin erityiseksi, mutta mahdollistaako sen juuri tietty esteettiseksi nimitetty asenne? 

 

Kantin esteettiselle asenteelle asettamat tunnusmerkit ‘pyyteettömyys, käsitteettömyys, kontemplatiivisuus’ voidaan helposti kyseenalaistaa G. E Mooren common sense-realistisella, avoimella kysymyksen asettelulla. Minkälaisessa mielentilassa olette, kun koette mielihyvää taideteoksesta [minkälaisesta tahansa]? Miten asennoidutte silloin, kun koette esteettisen elämyksen? 

 

Vastauksien kirjosta [empiirisestä aineistosta] ei saada kootuksi yhtenäistä kategoriataulukkoa ja vastaukset ovat yleensä myös ristiriidassa niitten empiiristen tutkimusasetelmien kanssa, joilla yritetään todistaa tietyn psykologisen mielentilan ja esteettisen asenteen välttämätön yhteys. Voidaankin perustellusti väittää, että Kantin kriteerit pätevät pikemminkin taidekeskusteluun kuin itse taiteen kokemistapahtumaan.

 

Wittgensteinilaisittain [kun W. ei enää ‘vaiennut’ siitä, mistä ei voinut puhua] esteettisessä asenteessa on kyse kielenkäyttöön ja kielellisiin instituutioihin sisältyvästä pelistä eikä jostain aidosta ja erityisestä asennelähtökohdasta tai edes kokemuksesta.

 

Tällainen päättely johtaa kuitenkin taiteen institutionalismiteoriaan [etenkin Dickie, joka on saanut vahvoja vaikutteita Danton hegeliläisittäin julistamasta ‘taiteen lopusta’ [ks. alun motto] ja Humen esteettisen asiantuntijuuden korostuksesta itsenäisen esteettisen kokemuksen (Kant) sijaan], mikä merkitsee, ettemme voi arvioida taidetta kokijasta emmekä edes taideteoksesta itsestään käsin vaan pelkästään taideinstituution sisällä tapahtuvana kommunikaationa. 

 

Taiteesta tulee tällä tavoin välineellisen nautinnon lähde, jonka arvoa arvioidaan enemmän tai vähemmän mielihyvää tuottavana tuotteena/hyödykkeenä. Taidehuutokaupoissa myytävistä maalauksista tosin maksetaan huomattavasti suurempia summia, kuin minkä määrän yhteiskunta maksaa antaakseen taiteilijalle edes mahdollisuuden tehdä taidetta.

 

Äärimmäisyyteen asti viedyn instituutioteorian mukaan [jolloin markkinavoimista tulee taiteenkin perimmäinen ‘diskurssi-kriteeri’] lienee kuitenkin aivan sama, missä taidetta arvioidaan, koska tuo arvio perustuu aina viime kädessä taiteen välineelliseen arvoon [status-arvo, jonka määrää hinta ja muoti-arvo, jonka määrittää suosio].

 

Hyvästi siis lopullisesti suuri taide ja ‘itsenäinen’ taide, jolla olisi taideinstituutiosta, taideteoriasta ja rahasta riippumatonta esteettistä arvoa. Jopa esteettinen asenne ja elämys ovat enää pelkkiä viinipullon kyljessä lukevia laatumääreitä: vilpoisa, nykivä mutta rauhoittava, 12,35 €. 

 

Taide on kuollut, eläköön suosio ja status, eläköön kertakäyttöviihde ja kulutustavara, eläköön ökykallis eliittitaide sijoituskohteena. Ylipäätään - eläköön taide kaupan fetissoituna välineenä, jota pitää keksiä aina lisää ja/tai jonka hinta nousee ja laskee pörssikurssien mukaan. - - Jokohan Lascaux’n luolahärät ovat menneet pörssiin - - ?

 

3

Paskapurkki voi kaikessa kuvottavuudessaan olla hyvin erikoisella tavalla vaikuttava taide-esine [vrt. eräät Hieronymos Boschin ja Goyan taulut], mutta okei - - olen horjunut ‘mieleltäni’ tässä asiassa ennenkin, mikä todistakoon, että jossain tulee minullekin vastaan raja [sekä psykologinen että moraalinen], jossa ‘taide’teos vastenmielisyydessään ja rivoudessaan on muuttumassa saastaksi, joka pitää tuomita – - [a propo tässä kohtaa muistutan pyhän/saastaisen (koskematon, jonka kosketus voi tappaa tai parantaa) kaksoisroolista animistisissa uskonnoissa (vaikuttaa vahvasti myös monoteismissa)].

 

Mutta tätähän teoksen tekijä juuri haluaakin. Huomiota pitää saada vaikka sitten tuomion muodossa [huomio nimittäin merkitsee aina myös enemmän vaikutusmahdollisuuksia ja siten rahaa]. Tekijä testaa moraalisten, esteettisten ja psykologisten mieltymyksiemme laatua ja määrää. Mutta pitäisikö hänet tuomita vain sen vuoksi, että hän haluaa saada meidät pohtimaan taiteen ongelmaa uudesta näkökulmasta?

.....

Paskapurkki ja ihmisnahkalamppu eivät kuitenkaan ole taideteoksia vaan provokatorista saastaa ja patologisen mielen aikaansaannoksia. Joissain menee raja, joka toimii kriteerinä [subjektiivisesti yksittäisen taideteoksen suhteen, ‘objektiivis-jälkiviisaasti’ perustelujen suhteen] ja erottaa taideteoksen saastasta. Enempää en mene sanomaan, koska olen jo nyt ristiriidassa itseni kanssa [taiteen absoluuttinen vapaus].

.....

Olen, Ironmistress, vakaasti eri mieltä [mikä ei tarkoita, että sinä olisit totaalisti väärässä, koska näissäkin asioissa kokonaisuuden hahmottamiseen tarvitaan väistämättä useita perspektiivejä] mitä tulee esteettiseen objektivismiisi, mutta silti olen ‘kauhukseni’ samaa mieltä eräitten tradition arvostukseen liittyvien kommenttiesi kanssa. 

 

Sillä – jos arvostaa tiettyjä traditioita, on samalla myös väistämättä ottanut tietyn eettisen kannan [negatiivisen] suhteessa ainakin ultraliberaaliin modernismiin. Silti en koe olevani konservatiivi. En ole committed ja sitoutunut minkäänlaiseen maailmankatsomukseen. En edes humanismiin. - - Olen vapaa ‘jostakin en mihinkään’, mikä merkitsee synonyymiä loogiselle umpikujalle. God help me.

 

II

Kommentti päreessäni Meitä ei enää huijata. Tähän versioon on lisätty luku 4.

 

1
‘Avaa kaikille saman kokemuksen’ objektiivisesti eli muodollisesti, muttei tietenkään voi subjektiivisesti merkitä samaa kokemusta jokaiselle.

2
Partituuri ei ole kokemuksellisesti [eikä ontologisesti eli olemisessaan] sama asia kuin konserttiesitys. Ei edes säveltäjälle itselleen. Jos pelkkä nuottien lukeminen [sävelten välisten suhteitten matemaattinen tarkastelu] riittäisi antamaan mahdollisimman tyydyttävän musiikillisen kokemuksen, niin miksi me silloin vaivautuisimme käymään konserteissa tai ylipäätään kuuntelisimme musiikkia? Eihän tarvittaisi muuta kuin vilkaisu partituuriin ja ah miten täydellisen musiikillis-esteettisen kokonaiselämyksen koemmekaan!

Mutta vaikka musiikillisen performaation kokeminen suoraan partituurissa/sta onkin mahdollista ‘bach-mozart-beethoveneille’, niin tuo virtuaalinen ‘lukukokemus’ ei koskaan voi olla täysin sama kuin partituurin sisältämän aineiston kuuleminen tai paremminkin kuunteleminen konsertissa.

Nuotinluku vaatii näköaistia, mutta partituurin kokonaiskauneus ei sisälly eikä perustu näköaistiin vaan nuottien eli kirjoitettujen ‘ääni-merkkien’ symbolifunktioon, jonka sisältö aktualisoituu [fenomenologinen taso] viimeistään konsertissa. Partituurin kirjoittaminen ja lukeminen on virtuaalinen ajatus-prosessi, jossa nuottien symboloima äänimaailma simuloituu säveltäjän/nuotinlukijan tajunnalliseksi kokemukseksi [partituuri ‘soi’ lukijansa päässä].

Soittimen reaalisen äänen aistiminen ja hahmottaminen [kuunteleminen] sen sijaan tapahtuu suoraan tai ainakin ensisijaisesti kuuloaistin ja vasta toissijaisesti ajattelun ja kuvittelun avulla. Kumpaakin [aisteja sekä ajattelua] tietysti tarvitaan, jotta esteettinen elämys [kauneuden (ja rumuuden) kokeminen] mahdollistuisi.

Säveltäminen on mahdollista pelkästään partituuria kirjoittamalla [‘matemaattisesti’], mutta yleensä säveltäjällä on käytössään soitin, jonka avulla hän ‘tarkistaa’, toimiiko hänen [‘päässä soiva’] virtuaalinen äänisimulaationsa myös fenomenologisessa eikä vain ‘matemaattisessa’ todellisuudessa.

3
Aistiva ja ajatteleva kokemisen akti eroavat ontologisesti toisistaan eikä tätä eroa voi poistaa loogisesti eikä empiirisesti kuin ymmärtämällä väärin ihmisen tiedostamiskyvyn perimmäiset ehdot ja edellytykset. Joka näin tekee, on joko idiootti tai koomikko. Tai lukumystikko.

 

4

Dikotomiaa aistivan ja ajattelevan välillä ei tule kuitenkaan ymmärtää liian jäykästi, koska tietoisuutemme on niin erottamattomasti kietoutunut ulkoiseen maailmaan, että sen tutkiminen empiirisesti yrittämällä löytää aivoista ‘kognitio-moduuleja’, jotka mahdollistavat tai ainakin ilmaisevat tietoisuuden kehittymisen ja olemassaolon, on jo nyt osoittautumassa yhtä turhaksi kuin yritys aineen sisäisen rakenteen empiirisen verifioinnin loppuun viemiseksi. Matemaattisesti voimme tietysti jatkaa todistelujamme vaikka miten pitkälle, mutta ‘oikea’ filosofi tajuaa ilman matematiikkaa ja empiirisiä kokeitakin, että todellisuus ja tietoisuus ovat sama asia.

 

Tietoisuudesta puhuttaessa voidaan käsitteellisellä tasolla tehdä relevantteja erotteluja, kunhan pidetään mielessä, että ne tosiaan ovat käsitteellisiä eivätkä puhu todellisuudesta suoraan vaan dialektisesti. Varmaa tietoa voi olla vain loogisesti rajoitetussa ja rajatussa kielipelissä. Korostan: ‘varmaa tietoa’, mikä ei ole sama kuin empiirisesti tosi, sillä mikään ei voi olla pelkästään ja yksinomaan empiirisesti totta. Ei yhtään mikään. Ei edes tämä tietokone. Vasta [käytännöllinen] järki sanoo minulle, että edessäni olevalla ‘materiaalilla’ voi tehdä hyödylliseksi koettavia asioita ja että tämä materiaali on sillä tavalla olemassa. Muussa tapauksessa se olisi pelkkä romukasa, jonka koen yhtä vieraaksi kuin kokee ufo, joka ei tunne maan asukkaiden neljään ulottuvuuteen jämähtänyttä tekniikkaa.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/meita-ei-huijata-enaa.html

http://en.wikipedia.org/wiki/George_Dickie

http://en.wikipedia.org/wiki/Arthur_Danto

http://www.olx.com.sg/on-line-art-exhibition-feline-satire-iid-193693899

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/08/picasson-hedelmavati-ja-rakaplanttien.html