Ad hominem - totuuden puolesta kultivoitunutta höpöttämistä vastaan

Suomen Kuvalehti 3.8.2012 
* 
Martti Luther ja vittuilun taito: Nettikeskustelun perinteet luotiin jo uskonpuhdistuksen aikana

”Tavallisesti sivistyneet henkilöt päivittelevät kahvipöytäkeskusteluissa, kuinka töykeydet nettikeskustelussa ilmentävät keskustelijoiden tietämättömyyttä”, väittää vapaa toimittaja Kimmo Laakso nettikeskustelua koskevassa kirjoituksessaan.

”On kuitenkin osoitettavissa että negatiivisella keskustelukulttuurilla on sivistyneet perinteet, jotka ovat hämmästyttävän nopeasti painuneet unohduksiin.”

Laakson mukaan nykyisessä nettikeskustelun tasossa ei ole oikeastaan mitään uutta: kärkevä, röyhkeä ja loukkaavakin keskustelutyyli on ollut tuttua jo uskonpuhdistuksen aikaan. Uskonpuhdistaja Martti Lutherin mielestä ”keskustelijoiden oli suositeltavaa suoltaa kuraa toisten niskaan hyvin henkilökohtaisella tasolla - vain näin oli mahdollista houkutella totuus esiin”.

Mitä mieltä olet? Lue kirjoitus ja kommentoi. Osallistuaksesi keskusteluun sinun täytyy rekisteröityä SK.fin käyttäjäksi.

---

Senkin umpipösilöt kakkapäät, jotka niistätte aivonne nuhassa serlaan! Jos olisitte olleet hereillä medialukutaidon ABC-kursseilla, tietäisitte että solvaaminen ja suoranainen vinoilu ovat yhtä vanha ilmiö kuin eurooppalainen sivistys.

Kuten uskonpuhdistaja Martti Luther, joka näki korrektissa kaunopuheisuudessa petoksen siemenen, internetin kyberdemokraatit ajattelevat että toisten haukkuminen on omituisella tavalla rauhoittavaa.

Surfing on the Internet-kirjan kirjoittaja ja aito kyberdemokraatti J.C. Hertz ylisti jo 1990-luvun alussa teknologian tuomaa mahdollisuutta digitaalisen kuran heittoon. Hertzin mukaan ilmiö nimeltä fleimaus, vihamielisen viestin kirjoittaminen viestiketjuun osoitti, ettei teknologian ole onnistunut jauhaa ihmisistä homogeenistä kauravelliä.

Kuten kyberdemokraatit, Martti Lutherkin näki ystävällisessä julkisessa keskustelussa jotain orwellilaisen pelottavaa. Illuusio harmoniasta todellisuudessa toteutuu vain Disneylandissa ja uskonnollisissa traktaateissa.

Myös Martti Luther oli läpeensä kiinnostunut hyvästä julkisesta keskustelusta kinastellessaan aikansa humanistien kanssa uskosta. Hänelle hyvä julkinen keskustelu ei kuitenkaan tarkoittanut, että pelkästään asiat riitelevät. Keskustelijoiden oli suositeltavaa suoltaa kuraa toisten niskaan hyvin henkilökohtaisella tasolla - vain näin oli mahdollista houkutella totuus esiin.

Taustalla oli epäilys. Jos asiat ilmaistaan miellyttävällä kaunopuheisuudella, kyseessä saattaa olla Saatanan juoni. Tästä reformaation herjausvillityksestä on suora linkki Herzin ylistämään herjausgenreen.

Fleimauksen perinteet: aaseja ja huoria

Fleimauksesta tuli osa tietoverkkojen käyttäjien slangia ennen internetiä. Vihamielinen viesti eli flame tunnistettiin jo vuonna 1983 Stanfordin yliopiston tietokoneslangin sanakirjassa.

Monet 1980-luvun amerikkalaista yritysviestintää kartoittaneet tutkimukset panivat merkille kuinka sähköpostin kaltaiset tietokonepohjaiset viestintäfoorumit madalsivat ikävien viestien kirjoituskynnystä - ja lisäsivät fleimausta.

Tutkimukset nostivat esille kaksi asiaa, jotka tuntuivat olevan yhteydessä toisiinsa: hyödyttömän kommunikaation sekä herjanheiton lisääntymisen. Myöhemmin fleimauksesta tuli erityisesti julkinen, loukkaava ja henkilökohtainen viesti, joka kerjää tulla vastatuksi. Sen tarkoitus on toimia sytykkeenä herjaavassa viestiketjussa.

Tavallisesti sivistyneet henkilöt päivittelevät kahvipöytäkeskusteluissa, kuinka töykeydet nettikeskustelussa ilmentävät keskustelijoiden tietämättömyyttä. On kuitenkin osoitettavissa että negatiivisella keskustelukulttuurilla on sivistyneet perinteet, jotka ovat hämmästyttävän nopeasti painuneet unohduksiin.

Lutherin kirjoituksista iso osa oli yksityisiä kirjeitä jotka oli tarkoitettu julkisiksi. Kirjeiden puolijulkinen luonne tuntuu nykynäkökulmasta oudolta. Voisi sanoa, että Lutherin painetut kirjeet ovat sukua sähköpostille: sen lisäksi että niitä painettiin, niitä jaettiin ja välitettiin eteenpäin ystävien kesken. Ensisijaista oli, että niillä pyrittiin vaikuttamaan paitsi varsinaiseen vastaanottajaan, myös suureen yleisöön.

Lutherin kirjeiden julkisuus tuntuu olevan yhteydessä niiden röyhkeään tyyliin. Tuntuu hämmentävältä lukea erästä Lutherin kirjettä vuodelta 1520. Kirje alkaa Kristuksen rauhan toivotuksella.

Hetken päästä vastustajia haukutaan aaseiksi ja huoriksi.

Luther siis postaili aikansa domaineille, kirkon seiniin usein omalla nimellään, usein tavalla jonka nykyinen moderaattori luokittelisi asiattomaksi.

Hän käytti anonyymeista väittelykumppaneistaan oikean nimen sijaan eläinaiheisia haukkumanimiä. Lutherin vastustajat kutsuivat häntä toisinaan apinaksi, ja Lutherin mukaan nämä roikkuivat hänessä kuin sonta rattaissa. Eräässä julkaistussa vastaus on osoitettu: Wittenbergin härälle, toinen Leipzigin pässille. Vastauksessa kiistakumppanilleen Luther puolustaa karkeaa kielenkäyttöään:

”Jos sallisin paksukalloille heidän aikeensa, kirjoittaisivat lopulta pesijättäretkin minua vastaan”.

Kiroilu ja tylyt puheet olivat Lutherin teologian looginen johtopäätös.

Koska Jumala on yhtä aikaa ylhäinen ja alhainen, ihmisten käyttämän kielen tulee heijastella tätä ihmettä. Alatyyliset ilmaukset osoittavat, että ihminen ei ylennä itseään. Koska Jumala on puolueeton, hänet voi löytää hyvyydestä ja kauneudesta kuin myös viemärin kakkapökäleestä.

Olisi kätevää todeta, että Luther oli vain sivistymätön. Mutta Lutherin sivistyneet humanistitoverit, kuten Thomas More tukeutuivat samaan retoriikkaan: ikimuistoisessa kirjeessään Lutherille More kutsui uskomme isää ”parittajaksi”.

Raamattu oli kuin pc

Sanotaan, että painotekniikan osuus meidän uskostamme on iso. Me olemme netissä koska tavallaan Marttikin oli. Lutherin mukaan Raamattu oli kuin pc. Sen tarkoitus oli yhdistää meidät taivaalliseen serveriin langattoman rukousyhteyden avulla ilman vääristäviä välikäsiä. Olennaista oli, että aiheeseen liittyvät uskonväittelyt käytiin julkisessa tilassa (in the public domain) ja usein anonyymisti. Luther otti osaa ahkerasti aikansa nettikeskusteluun, mutta vastusti anonyymiutta.

”Avoin syytös on parempi kuin pisto aidan takaa” hän sanoi vuonna 1520.

Lutherille oli selvää että jumalattomat ovat kristittyjä sivistyneempiä. Siksi hän vastusti antiikin ajatusta rauhallisesta keskustelusta, joka oli hänelle joutavaa kultivoitunutta höpöttämistä. Saman ajatuksen muotoili myös humanisti Erasmus Tyhmyyden ylistyksessään (1511) .

Tyhmyys ylistää itseään toteamalla, ettei ole ”väärennös”, ja ilmentää kasvoillaan samaa mitä ajattelee sisimmässään. Erasmuksen väärennös viittaa sivistykseen, jolla kuorrutetaan asian ydin, pihvi.

Keskustelu julkisesta keskustelusta sai alkunsa Martti Lutherista.

Uskonpuhdistus oli ensimmäinen todellinen mediavallankumous, joka perustui kirjapainotaidon madaltuneelle julkaisukynnykselle.

”Koetelkaa kaikki, ja pitäkää se mikä hyvää on” tarkoitti että kukin luki ja tulkitsi sisimmässään sen, mikä oli totta.

Me sanomalehtien ja internetin keskustelupalstojen lukijat olemme saman tehtävän edessä kuin Martti Luther. Meidänkin on muodostettava käsitys totuudesta tykönämme ja yritettävä ottaa samalla huomioon, että olemme vain ihmisiä, jotka voivat erehtyä.

Niin netissä kuin uskonpuhdistuksessakin vallankumouksen muodostamiseen riittää voimakas tunne siitä, että on oikeassa.

Väärinymmärrettyjä viestejä

1950-luvulla brittiläinen systeemiteoreetikko Gregory Bateson näki skitsofrenian olevan seurausta tilanteesta, jossa vastaanottaja ei kykene ratkaisemaan viestin merkitystä sen ristiriitaisuuden vuoksi.

Tietokonevälitteisen viestinnän (CMC) tutkijat ovat soveltaneet tähän tilanteeseen erityistä arvailuteoriaa (second-guess theory).

Fundamentalismin internetissä on väitetty seuraavan tilanteesta, jossa ihmiset joutuvat jatkuvasti arvailemaan sanojen merkityksiä ja päättelemään, mitä lähettäjä ”todella sanoo”.

Verkkokulttuuria tutkineen Ilkka Tuomen mukaan keskustelun toisesta osapuolesta tulee tässä tilanteessa heijastus omista kuvitelmista. Keskustelijan ennakkoluulot saavat vallan. Samalla osapuolet yrittävät ratkaista tykönään viestin sisällön saadakseen kuvan sen ”totuudesta”.

Tuomen mukaan internetin ajan ja paikan ylittävä vuorovaikutus ei lopulta synnytä Benetton-mainoksista tuttua erilaisuuden harmoniaa.

”Internet on synnyttänyt uudelleen keskiajan kylät. Kylän ympärillä oli muurit ja sisällä jokainen tiesi, mitä toiset ajattelevat ja mihin pitää uskoa. Netissä kyläyhteisöt luodaan uudestaan, eikä autiomaahan karkoteta niin kauan kuin jakaa samat arvot”, Tuomi sanoo.

Viestit internetissä ovat Tuomen mukaan ymmärrettäviä, koska vuorovaikutus tapahtuu samaan ryhmään kuuluvien, esimerkiksi suomalaisten välillä. Mutta tämä yhteisymmärrys on aina vaakalaudalla. Viestejä verkossa on helppo ymmärtää väärin, koska normaalit tulkintaa ohjaavat kommunikaation korjausmenetelmät, ilmeet ja eleet puuttuvat.

Omassa internetinkäyttöhistoriassani olen vähitellen tullut tutuksi fleimauksen kanssa. Kuten kuka tahansa aloittelija eli newbie jouduin aluksi hämmennyksen valtaan.

Kirjoitukseni kirvoittavat usein yksinomaan henkilökohtaisia solvauksia. Second-guess teorian mukaisesti olen pakotettu miettimään mitä kirjoittajien päässä liikkuu. Saan kuulla olevani paska kirjoittaja ja olisi parempi, jos jättäisin tekstien rustailun niille, jotka hallitsevat sen paremmin.

Keskustelijoiden kadonneita motiiveja miettiessäni olen ymmärtänyt, että flame wariin eli herjaussotaan osallistuminen on yhtä jännittävää kuin vuoristoradassa ajelu, vatsaa vääntää ja kaarteissa huippaa.

Samalla on jännää suunnitella omaa vastinetta. Sitä varten täytyy vakuuttua, että on oikeassa.

Kuva Lehtikuvan arkisto.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kulttuuri/martti-luther-ja-vittuilun-taito-nettikeskustelun-perinteet-luotiin-jo-uskonpuhdistuksen-aikana