November 15, 2008

Konfliktin tällä puolen




(Kielimafian kanssa keskustellaan intensiivisesti auktoriteettiongelmasta - klo:21.05)
Kirjoitettu kommentiksi mm. sapiirille edellisessä päreessäni Keskiviivan toisella puolen, ajaen yötä vastaan, tulijoiden kaistalla taas.
*
sapiiri kirjoitti:
'missa suoritit siviilipalveluksesi'

RR
Olen totaalikieltäytyjä syistä, jotka johtuivat niin sanotusta 'hulluudestastani'.

Mutta tästä diagnoosista ja tilanteesta on aikaa jo noin 30-vuotta. Hulluus ei kuitenkaan liene hellittänyt...
*
Silti olen jo lähes 10 vuotta ollut sitä mieltä, että jos olisin nyt 25:n ikäinen, niin luultavasti menisin suorittamaan asepalveluksen vapaaehtoisesti - tällä järjellä ja elämänkokemuksella.

Ottaisin ns. havainnoivana osallistujana selvää siitä, mikä paikka armeija oikein on - kaikessa idioottimaisuudessaan ja/tai opettavaisuudessaan, mitä ryhmissä toimimiseen tulee.
Tosin monet armeijan käyneet väittävät, ettei ko. paikassa opi kunnolla muuta kuin lintsaamaan. Tämä oli myös nuorempien veljieni mielipide.
*
Oma - peräti viikon kestänyt asepalveluni sai minut aikoinaan entistä enemmän vihaamaan ainakin kaikkia sotilasauktoriteetteja. Mutta nyt siis katselen tilannetta hieman toisin.

Paradoksaalista vain, että olen vielä vähemmän idealisti nyt kuin olin silloin. Toisaalta vallan ja organisoinnin psykologia on kiinnostanut aina.
*
Vallankumousta (utooppis-käsitteellinen projekti, joka ei tietysti milloinkaan voi toteutua kirjaimellisesti) eivät tee suinkaan kiltit kommuunieläjät, joita kyllä arvostan yksittäisinä elämäntapaintiaaneina, joiden sosiaalinen omatunto sykkii syvästi joskin voimattomasti rakenteellisen väkivallan voimia vastaan.

Syvältä vaikuttavan vallankumouksen manifestoimiseen uskaltautuvat vasta ne, jotka ovat sen puolesta valmiita uhraamaan sekä oman että muiden hengen: - siis esimerkiksi kaikki isänmaallis-konservatiiviset nationalisti-öykkärit tai terrorismia preferoivat anarkisti-fundamentalistit.

Psykologisesti nämä kaksi näennäisesti vastakkaista linjaa toimivat saman motivaatiodynamiikan pohjalta, vaikka ovat valmiita tuomitsemaan toistensa aatteellis-ideologiset periaatteet koska tahansa sijoittamalla ne hyvä/paha-akselille.

Mutta 3 miljardia köyhyysrajalla tai sen alapuolella elävää ihmistä riittää todisteeksi siitä, että kaiken maailman Nenäpäivät ovat yhtä 'nenättömiä' projekteja maailman epäoikeudenmukaisuutta vastaan kuin mikä tahansa demokratiaksi naamioitunut plutokraattis-monetaristinen projekti, jonka lähtökohtaa ei milloinkaan sanota ääneen.

Toisin sanoen: vain murto-osa maailman väestöstä voi saavuttaa länsimaisella asteikolla siedettävän elintason: loput yritetään pitää hiljaa hyväntekeväisyydellä, aseilla ja talouspoliittisilla pakotteilla.

Todellinen, rakenteellisen muutoksen läpivientiyritys tai sen estäminen (nämä kaksi täydentävät toisiaan eli ovat yhtäaikaisesti ikäänkuin toistensa edellytyksiä ja seurauksia) on siis väistämättä aina väkivaltainen projekti - sekä konservatiivisen säilyttämisen että fundamentaalis-anarkistisen destruktionkin kategorioissa.
*
Edellinen ei tarkoita, että konfliktiin tulisi muka tietoisesti aina pyrkiä. Sehän on vallitseva olotila jo muutenkin. Sitäpaitsi kukaan ei nimenomaisesti halua konfliktia, mutta kaikki sen toteutumista ovat ainakin epäsuorasti edesauttamassa.

Conflict on kaiken alku (ja ehkä myös loppu). Polemos pater panton: sota on kaiken isä, kirjoitti jo Herakleitos.

Tehdäkseni ongelman vielä vaikeammaksi ja merkillisemmäksi, painotan, että pahin asia maailmassa on 'huono sota', jota ei ole koskaan kyetty lopettamaan ja sovittelemaan kunnolla, kun taas paras asia maailmassa sen sijaan on 'hyvä sota', jonka rauhaneuvottelut on hoidettu todella hyvin.

Siinä hieman pohtimista kaikenmaailman aktivisteille - varsinkin sekä sodan- että rauhanlietsojille.
*
Joku sanoo nyt, että paras asia maailmassa on täydellinen rauha, mutta sellainen kaiken ennalleenpalauttaminen/sovitus on tosiaan vähän samaa kuin väittäisi jopa itse Saatanankin (konfliktin personifikaation) pelastuvan viimeisellä tuomiolla (Irenaeus, Origenes).

6 comments:

Arhi Finnsanity said...

Vain konfliktien ruhtinas voikin mainostaa NATOa välittömästi Nobelin rauhanpalkinnonan saamisen jälkeen.

NATO. Konfliktikeskeisen rauhaanpakottamisideologian lehtolapsi. Olkoon konflikteille siunattu Afganistan paineenpurkupalkintosi ja hampaiden teroitusoperaatiosi. Iankaikkisesti.

Anonymous said...

suomella ei tulevaisuudessa kuulemma ole varaa armeijaan vaeston ikaantyessa
jos venajan talouskehitys on hyva ja diktatuurilta valtytaan, tuskin armeijaa tarvitaankaa

Homo Garrulus said...
This comment has been removed by the author.
Rauno Rasanen said...

finnsanity

Kiitti kommentista. Tajusit oivallisesti Martti Ahtisaari-ironiani.

Mutta kyllähän Mara Nobelin ansaitsi - monestakin syystä.

Sitäpaitsi hän todella osaa ja uskaltaa puhua vaikeistakin asioista ääneen ja suoraan - ilman tyhjää retoriikkaa.

Hän siis pystyy etenemään asioissa ihan oikeasti, jos vastapuoli - kuten usein on asianlaita - koostuu pelkistä roistoista, jotka eivät edes pyri sovintoon.

*
Mutta Natosta on tullut kummajainen.

Voin rehellisesti tunnustaa, etten ymmärrä, mitä Natolla nykyään tarkoitetaan.

Missä mielessä se on muka jotain uutta verrattun 20-vuoden takaiseen tilanteeseen, mikäli oletetaan, että Venäjä nostaa jatkuvasti profiiliaan suurvaltapolitiikan joka sektorilla?

Toisin sanoen: missä mielessä Nato on periaatteellisesti nykyään jotain muuta kuin sotilasliitto?

Me olemme jo sitoutuneet EU:hun. Mutta se ei riitä vai? Pitää sitoutua Natoon, koska EU ei anna meille tarpeellisia/riittäviä turvallisuustakuita.

Tämä sopimus ei kuitenkaan saisi sitouttaa meitä liikaa USA:n sotilaallisiin Nato-linjauksiin.

Näkemykseni on ilmeisesti ns. vanhakantainen, mutta miksi asiasta väitellään niin paljon, jos siitä kerran osataan samalla esittää asiantuntijatasolla (mitä minä en edusta) niin varmoja käsityksiä - 'varmoja' mutta toisistaan eriäviä kannaottoja.

Kysymys on talouspoliittis-ideologinen ja ylipäätään täynnään hyvin monenlaisia intressejä.

Entä mihin meillä on eräitten mielestä kiire Naton suhteen? Ahtisaarikin lobbaa Natoa kuin sukulaisiaan...(eiköhän tämä ironia jo kerro jotain ko. lobbaajien intresseistä).

No - tehdään sitten erillissopimus, mutta sen pitää myös olla juuri Suomelle räätälöity.

Venäjää vastaan sitä ei kuitenkaan pidä räätälöidä, koska mikäli me emme pidä hyviä välejä Venäjään, tulemme menettämään talouspoliittisen asemamme sen suhteen, mikäli - kuten näyttää - Veäjällä jatkuu edelleen poliittinen oligarkia, joka pystyy ohjaamaan talouspoliittisia makropäätöksiä paljon enemmän kuin USA:n presidentti omassa maassaan.

Homo Garrulus said...
This comment has been removed by the author.
ninni said...

mita ovat usan sotilaalliset natolinjaukset. rauhanrakentajia..vastapooleja on ollut ja konfliktit lahtevat pienesta

kysymys on sotilaallinien jos siita tulee kysymys
keta vastaan sotisimme rauno
itä puhuu oikeudesta ja lansi ihmisoikeudesta
venajako välittäjäksi no johan on kumma, maailman sisaanpainkaantynein valtio, ainoastaan hullu maa! revi siita

barak on luvannut kastattaa lapsensa iranissa