November 15, 2008

Keskiviivan toisella puolen, ajaen yötä vastaan, tulijoiden kaistalla taas

(Kielimafia pohtii jälleen kielikuvieni ja patetiani relevanttiutta iltakahvillaan. Siinähän pohtii. Kello on nyt 18.15.)

Jos suruni olisi rakkautta, yksinäisyyteni iloa, elävää yhteyttä etsivä imitaationi todellisuutta. Jos tietämättömyyden pimeyteen hajoavan tyhjän ja sokean katseeni väsynyt harhailu suurinta uskoa ja ihaninta toivoa. Enkö juuri silloin olisi maailman rikkain ja onnellisin mies: varma, antelias, vailla katkeruutta ja sääliä?

Mutta miten tämä intuition vastainen ajatus voisi toteutua ilman biokemiallisten tai psyykkis-fantastisten huumausaineitten vaikutusta: - siis ilman haaveita ja illuusioita - ilman kristinuskon Jumalaa, ilman poliittis-ideologista Utopiaa (myös jatkuvan kasvun utopiaa), ilman petollista, latistuvaa tai muuten vain ohimenevää rakkautta toiseen ihmiseen?

Miten voi ihminen rakastaa tyhjyyttä, epävarmuutta ja ikuista paluuta kuin siihen sisältyisi samalla lopullinen pelastus ikuisesta Kadotuksesta?

Kykenisinkö ajattelemaan itseäni kuin Camus Sisyfosta: olla ensimäinen ja viimeinen - samalla maailman kaikkein onnellisin ihminen - vailla uskoa, toivoa ja rakkautta - eksistentiaalisen umpikujan ja mystisen pimeyden pilvessä elävä kuollut, jolle elämä ja todellisuus palaavat ikuisesti, toistuvat loputtomiin - toisin sanoen: ovat yksi ja sama.

Ja vielä enemmän: vain silloin olisin onnellinen, koska muuta kuin Sisyfoksen onnellisuus ei edes voi olla olemassa. Kaikki muu on väliaikaista harhaa.

Tämä merkitsee, ettei tee eroa elämän ja kuoleman välille. On opittava rakastamaan kuolemaa - tilaa, jossa kaikki muutos on loppu, jossa kaikki toistuu samanaikaisesti ja ikuisesti, jossa orgaaninen elämä on pelkkä poikkeus kuoleman eli epäorgaanisen vallitsevuudesta.

Kuten tässä Eppu Normaalin laulussa kaikki, mitä minulle tapahtuisi, on silloin jatkuvaa paluuta alkuun - siihen ykseyden ja erillisyyden yhteiseen hahmottomuuteen, mistä olen alunperin lähtenyt vieraantumaan kohti Principium Individuationis-periaatetta, joka teki minut ihmiseksi - tuoksi todellisuuden harhoista nerokkaimmaksi, traagisimmaksi ja turhimmaksi - Sisyfokseksi - jonka piti ja yhä pitäisi olla onnellinen.

Öistä asfalttitietä mä nuolen
keskiviivan toisella puolen
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat....vastaan

Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun
*
http://www.youtube.com/watch?v=t4YAKjoac60
Eppu Normaali: Kun valot tulevat vastaan
*
Öistä asfalttitieltä mä nuolen
keskiviivan toisella puolen
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

Musta tie jossa valot kiiltelee
esirippua temppelin viiltelee
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

Koskettaa pimeän lasta kun
luopuu ainoastaan
mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat....vastaan

Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun

Yöstä yöhön tää näytelmä toistuu
päivä nousee, näyttelijä poistuu
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
ajaen yötä vastaan
tulijoiden kaistalla taas

Koskettaa pimeän lasta kun
luopuu ainoastaan
mä tunnen elämän vasta kun
valot tulevat....vastaan

Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun
Äiti pääsenkö takaisin syliisi sun
pörröttäisitkö isä taas hiuksia mun
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Individuation
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/sisyphos-camus-ja-absurdin-lsnolon.html
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Myth_of_Sisyphus
www.automotiveblogger.net/tips-for-night-driving/.

4 comments:

Anonymous said...

olet taas oikeassa
en koskaan ole ajatellut sisyfosta onnelliseksi!

sapiiri said...

missa suoritit siviilipalveluksesi

Anonymous said...

Ihana kuva!

don let it (be) said...

täydellisilläkin on ongelma