Kuvan hirviö: Lernaean Hydra, a mythological many-headed serpent. Ks. kuvan linkki, jossa käydään läpi antiikin kreikkalaisen mytologian viisi kuuluisinta hirviötä.Kirjoitettu iineksen vastauskommentiin päreessään "Syyspäiväkirja 10. sivu".
iines kirjoitti:
Tuo on mielenkiintoista, mitä sanot rakkaimpansa tappamisesta. Siitäkin tarininoinnissa varmaan on kyse. Lohikäärmeeltä kaula katki, tai ne kaikki seitsemän, niin on kuivilla.
*
RR
Seitsenpäisen hirviön tappamisen ongelmana lienee kuitenkin syvimmiltään se, että tällaiset, mytologioista tutut hirviöt kasvattavat monesti uuden pään entisen tultua katkaistuksi, mikä tarkoittaa, että emme katko silloin pelkästään todellista, todella olemassaolevan, reaalisen hirviön päätä vaan samalla myös omissa fantasioissamme piilevien hirviöiden yhä uudestaan sikiäviä päitä.
Siinä eräs lähtökohta psykoanalyysin pohdinnoille oireen katoamattomasta ja/tai sen jatkuvasti muuttuvasta luonteesta - toisin sanoen aina uudestaan syntyvästä hahmosta.
Kirjoittajan, kirjailijan ongelma on siten omituisen kaksinainen fiktion suhteen. Hän voi tappaa hirviön - jopa kaikki sen seitsemän päätä, mutta ehkä hän ei vielä silloinkaan tule tappaneeksi itse hirviötä, joka yhä kasvattaa lonkeronsa kummittelemaan ja uhkaamaan mieltämämme, mielikuvitustamme ja psyykkistä tasapainoamme.
Tässä mielessä myös kirjoittajan työ on tavallaan Sisyfoksen työtä: - luulleessaan saavuttaneensa lopputuloksen ja mielenrauhan, hän ennenpitkää kohtaakin uuden, ehkä vielä entistä kauheamman hirviön päineen.
Tällaisista fantasioista jo varhaiset mytologiat ovat siis kertoneet. Ja nyt kun emme enää usko, että sellaisia hirviöitä on olemassa oikeasti, koska olemme kyenneet tappamaan niitä aika joukon sekä tutkimaan ja määrittämään, mitä ne todella mahtavat olla, niin yhä silti nämä mytologian hirviöt sisältävät viestin ja sanoman - meistä itsestämme.
Usein puhutaan perkeleestä, paholaisesta ja hänen apureistaan - siis paheitten mielikuvituksellisista hahmoista, jotka uhkaavat meitä. (Yhtä lailla hyveille kehkeytyy fantasioissamme vastaavia joskin miellyttäviä hahmoja. Katoamattomia ja monin tavoin muuttuvia ja uusiutuvia nekin.)
Mutta niin kauan kuin nuo hirviöt ovat fantasioittemme - etenkin pelkojemme, paheellisuuksiemme tai vastaavien epämiellyttäviksi luokittelemiemme psyykkisen näyttämömme olioiden tai ominaisuuksien mielikuvituksellisia personifikaatioita, niin kauan ne myös kasvattavat katkaistujen päidensä tilalle uusia, mielikuvituksellisempia päitä, jotka yleensä heijastelevat oman aikakautemme mielikuvia pahuuden ja pelkojemme luonteesta.
Kirjailija voi vain kuvata tämän tilanteen ja siinä ilmenevän psyykkisen prosessin, mutta selvää toki on, että se, mikä on syntynyt vietin, fantasian ja fiktion voimasta, ei ole koskaan tapettavissa lopullisesti.
Paradoksaalinen syy tuohon hirviön kuolemattomuuteen on sen fiktioluonne, sillä juuri fiktio ilmentää sisäisen todellisuutemme - energeettisen halun ja vietin todellisuuden olemassaoloa.
Muulla tavalla kuin fiktiona se ei edes voisi olla olemassa tai pikemminkin tulla tietoisuuteen. Vielä kerran - juuri fiktiivisen fantasialuonteensa vuoksi sisäisen todellisuutemme hirviö tai viettelys ei koskaan ole täysin poistettavissa.
iines kirjoitti:
Tuo on mielenkiintoista, mitä sanot rakkaimpansa tappamisesta. Siitäkin tarininoinnissa varmaan on kyse. Lohikäärmeeltä kaula katki, tai ne kaikki seitsemän, niin on kuivilla.
*
RR
Seitsenpäisen hirviön tappamisen ongelmana lienee kuitenkin syvimmiltään se, että tällaiset, mytologioista tutut hirviöt kasvattavat monesti uuden pään entisen tultua katkaistuksi, mikä tarkoittaa, että emme katko silloin pelkästään todellista, todella olemassaolevan, reaalisen hirviön päätä vaan samalla myös omissa fantasioissamme piilevien hirviöiden yhä uudestaan sikiäviä päitä.
Siinä eräs lähtökohta psykoanalyysin pohdinnoille oireen katoamattomasta ja/tai sen jatkuvasti muuttuvasta luonteesta - toisin sanoen aina uudestaan syntyvästä hahmosta.
Kirjoittajan, kirjailijan ongelma on siten omituisen kaksinainen fiktion suhteen. Hän voi tappaa hirviön - jopa kaikki sen seitsemän päätä, mutta ehkä hän ei vielä silloinkaan tule tappaneeksi itse hirviötä, joka yhä kasvattaa lonkeronsa kummittelemaan ja uhkaamaan mieltämämme, mielikuvitustamme ja psyykkistä tasapainoamme.
Tässä mielessä myös kirjoittajan työ on tavallaan Sisyfoksen työtä: - luulleessaan saavuttaneensa lopputuloksen ja mielenrauhan, hän ennenpitkää kohtaakin uuden, ehkä vielä entistä kauheamman hirviön päineen.
Tällaisista fantasioista jo varhaiset mytologiat ovat siis kertoneet. Ja nyt kun emme enää usko, että sellaisia hirviöitä on olemassa oikeasti, koska olemme kyenneet tappamaan niitä aika joukon sekä tutkimaan ja määrittämään, mitä ne todella mahtavat olla, niin yhä silti nämä mytologian hirviöt sisältävät viestin ja sanoman - meistä itsestämme.
Usein puhutaan perkeleestä, paholaisesta ja hänen apureistaan - siis paheitten mielikuvituksellisista hahmoista, jotka uhkaavat meitä. (Yhtä lailla hyveille kehkeytyy fantasioissamme vastaavia joskin miellyttäviä hahmoja. Katoamattomia ja monin tavoin muuttuvia ja uusiutuvia nekin.)
Mutta niin kauan kuin nuo hirviöt ovat fantasioittemme - etenkin pelkojemme, paheellisuuksiemme tai vastaavien epämiellyttäviksi luokittelemiemme psyykkisen näyttämömme olioiden tai ominaisuuksien mielikuvituksellisia personifikaatioita, niin kauan ne myös kasvattavat katkaistujen päidensä tilalle uusia, mielikuvituksellisempia päitä, jotka yleensä heijastelevat oman aikakautemme mielikuvia pahuuden ja pelkojemme luonteesta.
Kirjailija voi vain kuvata tämän tilanteen ja siinä ilmenevän psyykkisen prosessin, mutta selvää toki on, että se, mikä on syntynyt vietin, fantasian ja fiktion voimasta, ei ole koskaan tapettavissa lopullisesti.
Paradoksaalinen syy tuohon hirviön kuolemattomuuteen on sen fiktioluonne, sillä juuri fiktio ilmentää sisäisen todellisuutemme - energeettisen halun ja vietin todellisuuden olemassaoloa.
Muulla tavalla kuin fiktiona se ei edes voisi olla olemassa tai pikemminkin tulla tietoisuuteen. Vielä kerran - juuri fiktiivisen fantasialuonteensa vuoksi sisäisen todellisuutemme hirviö tai viettelys ei koskaan ole täysin poistettavissa.
Ja mitä sitkeämmin sen torjumme, sitä varmemmin se palaa - aina uudestaan.
*
Tiivistääkseni ajatukseni toistan vain, että katkoessaan hirviönsä päitä, fantasian kirjoittaja tulee samalla luoneeksi tahtomattaan kasvualustaa uusille hirviöille. Kirjoittaja on siten kuin Sisyfos, jonka elämän mielekkyys ja onni piilee hänen kyvyssään luoda saman toistumisesta aina uusi performanssi - uusi fantasia.
*
www.jazjaz.net/2008/04/top-5-bad-ass-monsters....
http://fi.wikipedia.org/wiki/Minotauros
http://www.sheppardsoftware.com/Europeweb/factfile/Unique-facts-Europe31.htm.
*
Tiivistääkseni ajatukseni toistan vain, että katkoessaan hirviönsä päitä, fantasian kirjoittaja tulee samalla luoneeksi tahtomattaan kasvualustaa uusille hirviöille. Kirjoittaja on siten kuin Sisyfos, jonka elämän mielekkyys ja onni piilee hänen kyvyssään luoda saman toistumisesta aina uusi performanssi - uusi fantasia.
*
www.jazjaz.net/2008/04/top-5-bad-ass-monsters....
http://fi.wikipedia.org/wiki/Minotauros
http://www.sheppardsoftware.com/Europeweb/factfile/Unique-facts-Europe31.htm.
13 comments:
Mina en ole kirjailija mutat silti kuten useimmat vieritan pienta kivea
ja yritan kesyttaa hirviota
eli jumalaa
åsårullavipå kuttingen igen; eestaas. Kutting ei ole pieni kivi vaan tietty tynnyri, jossa perinteisesti viinaa ja sitä käännettiin aikaajoin.
Mutta ämpäriä on pyöritettävä aika ajoin ja sen tietää purjehtijat, joiden tietäminen on maailman parasta (prosesseista). Meri on esikuva.
Myös implisiittisesti tai oikeastaan vain. En merellä käy juuri ikinä ja syksyllä inhoan aallokkoa; ovat suhteettomia.
Andre Greenin mukaan äiti, jos se on elävä kuollut, palaa aina uudelleen ja uusine hirviön päineen.
jaa no se on anonymmous sitten vakavampi, äiti
http://www.youtube.com/watch?v=5PFC_c2yuBM
häntä varten junalla kohti tuntematonta - mutta minä voisin auttaa Coppolaa selventämään miksi filmi ei istu mihinkään (lost in tr.)
-> rakkaus ei ole käsikirjoituksen työseuraus vaan Jumalan toive. Mutta sivistys vie sitä käsikirjoitukseen joka ei rimmaa. Ei sit.
Ei sit.
cutting edge nd loving edge
muuten kylla mentoksella parjaa jos ei o punavalkosia miaranneja
punavalkoisia mairanneja vai miaranneja? meiksens kö hö
öö lot of shit
cut tö krapp tennn
mairanneja!
Whats thi pronblem!?
Problem is not a problem but the human way of seeing it is the problem: the way is UP.
etta paskot ylospain Hope is not blind optimism. Its not ignoring the enormity of the task ahead, or the roadblocks that stand in our path. Its not sitting on the sidelines or shirking from a fight. Hope is that thing inside us that insists, despite all the evidence to the contrary, that something better awaits us if we have the courage to reach for it, and to work for it, and to fight for it.......Sen. Barack Obama
Post a Comment