November 16, 2008

Kuollut äiti-kompleksi: koetun hyvän ja tyydytyksen täydellinen katoaminen

(Kielimafia kauhistelee ja tekee linkki- ym. lisäyksiään iltakahvin vaikutuksesta klo: 19.15)

Kirjoitettu kommentiksi anonyymille kiintoisaan kommenttipätkäänsä päreessäni Mytologian, fiktion ja fantasian kuolemattomat hirviöt.
*
anonymous kirjoitti:
'Andre Greenin mukaan äiti, jos se on elävä kuollut, palaa aina uudelleen ja uusine hirviön päineen.'
*
Se oli osuva ja heuristinen huomio. Osui nimittäin esimerkinomaisesti juuri siihen, mihin halusinkin viitata päreelläni.

André Greenin 'kuollut äiti-kompleksi' niin sanotun negatiivisen hallusinaation eräänä ilmentymänä.

'..Kuollut äiti [Greenin tunnetuin artikkeli], joka käsittelee 'kuollut äiti-kompleksia tai kuolleen äidin hautakammiota potilaan mielessä, kuten Green sitä osuvasti luonnehtii.

Se on rakentunut lapsen mielen struktuureihin ja nousee analysoitavaksi rakkauteen kykenemättömän aikuisen analyysissa. Green katsoo samalla tavalla rakkaussuhdetta.

Ei rakkauden kaihtaminen ole separaatioahdistuksen eikä kastraation pelkoa vaan kolmiosuhteen [peruskolmio: äiti, isä, lapsi, joka toistuu monin tavoin elämässä] sietämättömyys ja pelko sitä, että jakamisen mahdottomuus johtaa kaiken jo koetun tyydytyksen ja hyvän täydelliseen katoamiseen (sitaati s. 288).
*
Kiintoisa oletus ja ajatus. Ja niin kovin satuttava sekä koskettava. Elävän kuolleen äidin haamu 'inkarnoitumassa' jokaikisen rakastetun naisen hahmossa ja tuhoamassa kyvyn ja mahdollisuuden kokea rakkautta toisessa.

Kaamea tilanne - kaamea hirviö - zombie.

Kuole jo lopullisesti äiti! Enhän minä sinua koskaan edes rakastanut! Päinvastoin pelkäsin ja jopa vihasin.

PAINAJAISUNI

Näin viime yönä - ehkä ensimmäisen kerran elämässäni - painajaisen kaltaista unta, jossa seurasin ikäänkuin sivusta - sekä konkreettisena mutta ei-nähtynä todistajana että unen näkijänä/'kertojana' - kun sarjamurhaaja - NAINEN - tappoi uhreiksi valikoimiaan miehiä ilmeisesti joko kuristamalla, tukehduttamalla, myrkyllä tvs:lla jossain vanhassa englantilaisessa kartanossa.

Aioin paljastaa naisen jossain vaiheessa samalla kun pelkäsin koko ajan itse joutuvani varomattomuuksissani hänen uhrikseen. Toisin sanoen - pelkäsin naisen huomaavan, että kykenin seuraamaan hänen toimintaansa alusta lähes loppuun asti.

Itse asiassa kävi jotenkin niin, että lopulta uni sekoitti sekä uhrien että murhaajan sukupuolen keskenään. Unen nainen tappoi miehiä ja unen mies/het naista/sia.

Lopputulos oli yhtä lailla kammottavan paranoidi jos ei kauheampi.

Toistan, etten muista koskaan aiemmin nähneeni tällaista murha-painajaista, enkä yleensäkään ole nähnyt elämässäni kovin paljon painajaisia.

Ahdistavien unieni sisältö noudattaa yleensä samaa kaavaa: olen mahdollisesti tapaamassa joitain - usein aiemmin henkilökohtaisesti minulle tuntemattomia ihmisiä, olen käymässä jossakin tai menossa jonnekin paikkaan, jonka sijainnin tiedän ja jopa näen unen alussa selvästi, mutta jota lähestyessä tai josta palattaessa kadotan määränpään ja eksyn lopulta täysin.

Uni päättyy monesti siihen, että tajuan ajautuvani entistä syvemmälle ja kauemmas harhaan - joko esim. suolle tai umpikujaan, jonka lähestyminen lisää ahdistumista liikaa. Klaustrofobinen tunne lisääntyy jatkuvasti.

Tässä vaiheessa ikäänkuin päätän herääväni, koska tiedostan, että kaikki tämä on 'vain' unta, eikä minun tarvitse kestää sitä enempää, jos en halua.

Jotenkin näin kävi tänään myös ko. naismurhaaja-unen suhteen, joskin kuten mainitsin lopussa henkilöitten roolit sekoittuivat merkillisesti toisiinsa.

Pohtia sopii, olinko muuttumassa ehkä murhatuksi tulevan (sitä juuri pelkäsin) miehen roolista itse tuon naisen murhaajaksi, mikä vaikutti ajoittain perverssin houkuttelevalta mahdollisuudelta, koska pystyin seuraamaan murhaajan toimia.

Uni kuitenkin loppui osittain kai senkin vuoksi, koska pari muuta, ohikulkevaa ihmistä tuli unessa liian lähelle tappamistilannetta, joka silti aina jäi minulle epäselväksi: en nähnyt mitä tappamisen hetkellä tapahtui.

Tajusin vain, että murha oli jo ohi, ja että nainen houkutteli jälleen uutta uhria tiettyyn huoneeseen. Uhri oli aina joku niistä henkilöistä, joka oli uhannut päästä paljastamaan murhan paikan, tekijän ja tavan.
Ilmeisenä voi kuitenkin pitää, että olisin lopulta itse päätynyt murhatuksi, ja että uni läheni koko ajan tuota pistettä tai loppuhuipennusta (umpikujaa), kunnes ikäänkuin hajosi ja nainen tavallaan muuntui tai transformoitui murhaajasta murhaamisen kohteeksi.
*
Sitaatti on kirjasta Psykoanalyysin isät ja äidit - teoreettisia näkökulmia (2006)

http://www.answers.com/topic/dead-mother-complex
The Dead Mother: The Work of Andre Green

20 comments:

Homo Garrulus said...

Kauheita stooreja, kamalia sairaiden ihmisten sairaita fantasioita: oletko aivan varma RR (jos olit mielisairaanhoitajana jossain joskus) että olet palautunut hullujen vaikutuksesta? Jospa elämäsi on kuvitteellinen väärällä tavalla ja sinua kiehtoo jotain joka tuo sinulle vähemmän kuolemanpelkoa?

Sinänsä mielenkiintoista: entäs sellainen maailma missä äiti on pedofiili ja lapsi on suojannut häntä loppuun asti - ja se tytär joka joutui äidin pahoinpitelyyn on liittoutunut tämän sairaan äidin mukaan ja molemmat käyvät ankaraa psyykkistä taistelua omien sairaiden mielten kanssa? Asia tulee esiin kun kuollut täti kirjoittaa testamenttiin, että arvoesine luovutetaan sille suojaavalle lapselle (joka on ainoa terve) mutta tämä sairas äiti sen toisen sisaren kanssa ovat jo vieneet arvoesineen koska tiesivät, etteivät haluaisi sitä, että kuollut täti kirjoittaa sen sille mokomalle rehelliselle jonka habitus rupeaa ärsyttämään enemmän kuin sallittua.

Huh. Näitä stooreja, stooreja ja stooreja. Niitä voi jossitella loppuun asti ja silmätikuksi joutuminen luo sadismista oikeutettua harrastusta ja lopulta kivet heitetään Lucianeidin päälle koska hän ärsyttää silmineen. Hiton ämmä, varmasti sairas, huusivat kun perään heittivät. Kivettäkää, kivettäkää. Ja pedofilit pääsevät entistä helpommalla, samoin liukkaat kierot. Ovat mielikielin sillä palvelevat roistoja - roistot omistavat jo pankeista enemmän kuin 80%. Ohjaa valintoja oikeasta ja väärästä.

Tyydytyksestä ei voi puhua - on liian groteskia koska toinen puoli todellisuutta kamppailee olemassaolon oikeutuksen osalta ja miljoonat ihmiset häpeävät, koska eivät tajunneet, että palvelevat silmät ummessa nimenomaan roistoja.
Mutta maapallon tilanne on hyvä mittari: siinäpä on miettimistä.
Statistics long enough. Muuta ei pidä miettiä jos miettii mikä on oikea ja mikä väärä: voi fuulata parisataa vuotta, ei enää.

Ei enää. No more.

Rauno Rasanen said...

HG

En ymmärrä sinua nyt, jos toisaalta en ole ymmärtänyt sinua aiemminkaan, enkä ilmeisesti tule koskaan ymmärtämäänkään.

Joten se siitä. En siis myöskään - kohteliaan joskin sietämättömyyteen asti rehellisenä ihmisenä - pyydä sinua ymmärtämään minua.

Jatkakaamme siten yksinpuheluitamme kukin tahoillamme.

Ainut mahdollisuus edes yrittää tajuta sinua, saattaa olla (näin olen kokenut) keskustella kanssasi puhelimitse (ehkä myös face to face) pitäen erittäin tiiviisti kiinni niistä punaisista langoista, joista oletan saavani keskusteluun perimmäistä järkeä ja sisäistä koherenssia.

Mutta blogissa se ei onnistu ja kännykkäpuhelut tulevat turhan kalliiksi. Kaikki muu lienee sitten lähinnä 'hukkaan heitettyä aikaa' meidän osaltamme...

Sitäpaitsi keskusteluittemme eräänä rajoituksena voinee pitää myös hyvin tietämääsi ilmeistä tosiasiaa, etten ole kiinnostunut juuri pätkääkään business-maailman psykologiasta ja pedagogiikasta, koska olen näkevinäni niissä porukoissa - kuten kai sinäkin - pelkän eettisesti korruptoituneen lauman saalistajia, jotka viis veisaavat muusta kuin rahasta, vallasta ja pinnallisesta julkisuudesta.

Lienemme siis samoilla linjoilla yleisesti ottaen, mutta siltikään en saa - ilman todella suuria psykkisiä ja älyllisiä ponnisteluja - tolkkua kirjoittamiisi ja sanomisiisi.

Miten ne kytkeytyvät esimerkiksi nyt tähän päreeseen, joka linkittää unessa yhteen rakkaudettomuuden, koston, murhan ja koetun tyhjyyden, jonka fundamentaali pettymys vanhempien suhteen ylipäätään aikaansaa myöhemmissä ihmissuhteissa.

Mutta vielä kerran: jatkakaamme monologia.

Sen verran on vielä mahdollista ilmaista itseään, vaikka yhteinen kieli tai kommunikaatiota yhdistävä perusta puuttuisi - olisi kadoksissa tai jotain sen kaltaista.

PS.

Tämän(kään) päreen uneen (tekstin, joka on totta eikä keksitty juttu, vaikkakin hyvin harvinainen minulle, kuten kirjoitin) ei pääse käsiksi lähestymällä sitä pelkästään induktiivisen logiikan, siis empiiristen esimerkkien kautta, koska niitä riittää jokaisella lukemattomasti.

Pitää ottaa joku toinen, induktiivisesti yleistävämpi - mutta EI LIIAN 'SUBJEKTIIVISESTI YLEISTÄVÄ' - perspektiivi tai sitten ikäänkuin aksiomaattinen genre-lähestymistapa: tyyppiluokitus - kuten 'unkuri-meri' tekee, vaikken tiedäkään, oliko hänen viimeisin - 'jo muinainen edison'- päreensä epäsuora reaktio tähän minun päreeseeni vai siitä täysin riippumaton kirjoitus.

Ainakin sen näkökulma sopii oivallisesti kyseiseen aiheeseen jopa niin, että siitä voisi jatkaa eteenpäin.

Mikä meitä kauhussa kiinnostaa ja jopa kiihottaa? Mitä kauhun fantasiat paljastavat psyykestämme.

Slavoj Zizek näihin jo osaltaan vastaili televisiostakin tulleessa kolmiosaisessa The Pervert's Guide to Cinema sarjassaan - kuka sen sitten näkikin - kokonaan tai osittain.

Itse olen siis viitannut hyvin yleisellä tasolla Andre Greenin 'kuollut äiti-kompleksiin' ja sen aiheuttamaan 'tunnekuolemaan' myöhemmissä ihmissuhteissa.

bm said...

vaikka en loytanytkaan vuodelta 1978 totaalikieltayjista rasasta niin taidat kylla
olla t oivoton

Homo Garrulus said...

Minunkin tekee vain mieli sanoa sinulle (koska sinun ns. koherenttius on sitä, ettet tunne maailmaa ja siksi sinun koherenttius on sitä mitä olet lukenut: pitää seurata kirjojen diskurssia koska et omaa oikeaa diskurssia, joka olisi syntynyt reaalielämässä. Näin koen. Minä siis väitän, että minun koherentti ajatteluni on siksi juuri kirkas koska olen elänyt tätä maailmaa (mistä sinä et ole yhtään kiinnostunut) ja koska sitä olen elänyt ja nähnyt miten manipulointi tapahtuu lähinnä ns. hienoissa piireissä ja parempien ihmisten kautta suoraan alaspäin köyhiin päin automaattisella vähättelyllä jossa kielipelin lähtökohta on niin väärä kuin olla voi mutta sille ei saa mitään sanoa koska se on ikäänkuin kaikkien ryhmien mielestä wrong, wrong, wrong kohrenttius!

Tästä syystä on vaikea jutella ihmisten kanssa, joiden oma keksitty maailma vaatisi sen, että pysyy sen antamissa puitteissa. Mutta kun en osaa koska olen liian rehellinen ja liian paljon konstruoinut maailmaani. Mm se, että pankit ovat tänä päivänä lännessä lähinnä 2% omistuksen vallassa (todella pieni ryhmä monimiljonääriä/biljonääriä omistavat jo lähes kaiken sen rahan mikä kiertää) niin keinot ovat sitä mukaa ja nyt on myös kirkon panokset käytetty loppuun ja kirkko on menossa huomiotalouden paaluihin. Pian maksamme Jumalalle esiintymispalkkioita.

Maailma on siis mennyt omaan ääripäähän ja sen kun tajuaa tajuaa aika paljon muutakin. Mutta sanominen tuntuu olevan todella suuri juttu koska tavallinen romantikko (zizek, sinä, iines jne) eivät ole valmiita hyväksymään tosiasiat, että suurin osa rikkaista ovat tänä päivänä mukana pelissä, joka poissulkee niin paljon älyä ja tietoa vain sen takia, että he yrittävät yllåpitää heikentynyttä älyään/hoksottimiaan sillä, että piilottavat tietoa.

Minua ei huvita puhua kaiken maailman asioista ellei tämä ole tullut selväksi. On ihan sama, kuin se, että jotkut jatkoivat tanssimista vaikka Titanicin ruumassa oli jo vettä. Jatkoivat vain tanssia: sinä jatkaisit vain tätä diibadaabaa (anteeksi, en vähättele aiheitasi: olet suunnattoman osaava ja vedät loistavia kokonaisuuksia, lähteitä jne esille) ellei minunlaiset bitchit tulisi ja sanoisi jotain muuta.

En välitä jutella kanssasi enää, en edes muuten vaan. Olen samaa mieltä kanssasi; emme puhu samaa kieltä.

Minä en tanssi kun laiva uppoaa - myöhemmin tanssin - mutta en jaksa jaaritella ihmisten kanssa, joiden maailmankuva ja ihmiskuva on niin outo ja suojattu kuten mm sinulla. On ollut hauskaa - kiitos RR - toivotan sinulle uusia hauskoja rysänperiä mihin tallaat ja jotka käyvät sinun luonasi.

Itse olen valmis menemään elämässäni eteenpäin niiden ihmisten kautta ja luona, joiden tekee mieli kannustaa minua. Kritisoida saa mutta ei väittää oudoksi tai etteikö olisi koherentti.

Se on vain siksi, ettet ymmärrä varsinaista asiaa: sellaiset asiat tuntuvat aina epäkoherenteilta! Mutta asiantuntijat sen sijaan kylläkin nappaavat heti.

Nappasivat. Se riittää.

Anonymous said...

no ei..nama suikaleet tai lastut ovat kylla parhaita logistanissa
olkoon etta tanaan aihe on paha

neyvyy said...

hulluthan ovat usein hyvinkin elamaniloista joukkoa, ainakin jos heidan annettaisiin olla

ninni said...

hei sokrates! platon taisi pettya kovasti, kun et saanut poliitikkoja vakuuttuneeksi
ja keksi taydellisyyden

Homo Garrulus said...

Ninni on nyt mies. Ennen tuo pimeän metsän otus vailla koherenssia oli nainen. Mutta mitä voisi sanoa muutakuin se, että se joka elää oppii.

Toiset eivät ilmeisesti silti opi. Miksi eivät? Miksi viettävät aikaa sekoillen ja sekoillen eivätkä opi - ? Kuvittelevat, että heidän Master jolla rahat olisi se, jota kannattaa seurata. Mutta kun se on aikoja sitten dekadenssissa, kunnon rappeutumassa koska jälkeläisten ei ole tarvinnut oppia tuon taivaasta; ei teknistä eikä eettistä aluetta missään muodossa.

No? Kuinka aiot? Ninni siis. Kuinka aiot tulla näkyväksi? Miehenä tai naisena? Lehmän katseella tai hevosen kielellä?

Anonymous said...

Haven't you all noticed that I've been blogging like crazy lately? Psychiatrically speaking, (yes, it's a word, I checked!!) my shrink will say that I must be facing some avoidance issue or some deadmother issue that I'm not dealing with. But whatever.

ninni said...

Taalla on hevoset naisia
lehmat miehia?

Anonymous said...

hei rauno jos otat valokuvan tähdesta joka on satojen valovuosien paassa niin eihan se merkitse etta se tahti olisi yhä elossa?

Rauno Rasanen said...

bm

Minua ei niistä tilastoista löydy, mutta siihen on selvä syy, jota en tosin tässä läpikäy.

Prosessi eteni kuten eteni, kunnes minulle jäi vain kaksi vaihtoehtoa...

Rauno Rasanen said...

bm

(jatkoa edelliseen)

Jos ollaan tarkkoja niiden vaihtoehtojen suhteen, niin oikeastaan jäljelle jäi vain yksi - ainakin minun kannaltani asiaa katsottuna.

Jos olen jonkun asian täysin loppuun asti psyykkisesti päättänyt, en pysty sitä enää kovin helposti emootioissani enkä edes ajatuksissanikaan toiseksi muuttamaan.

Tarvitaan - kuten tässäkin tapauksessa - joskus jopa vuosikausia, jotta olisin valmis hyväksymään sen, että asiat voivat aktuaalisesti/reaalisesti olla toisin kuin ovat - huolimatta siitä, että järkeni hyväksyisi toisen vaihtoehdon jo paljon aiemmin.

Tämä pätee esimerkiksi suhteessani eutanasiaan. Hyväksyn niin sanotun armomurhan rationaalisella mutta en emotionaalisella tasolla, mitä tällaisella kahtiajaolla sitten lopulta tarkoitetaankin.

Tarkoittaa, että pidän aktiivista eutanasiaa edelleen moraalisesti tuomittavana - riippumatta siitä, mitä järkeni sanoo esim. yksittäisten tapausten suhteen eli hyväksyy kuoleman edistämisen = murhan.

Myös moraali on kuin onkin siten perimmältään tunteen - ei järjen asia.

En haluaisi, että näin on, koska arvostan Kantin moraalisfilosofisia pohdintoja suuresti, mutta minkäs ihminen itselleen -tunteilleen - mahtaa.

Jos nyt sanoisin, että olen eri mieltä kuin emootioni ja hyväksyn vain järkeni päätöksen, valehtelisin!

Ja sitä en aio tehdä vaan kysyn Kantilta: miten tämä on mahdollista?

Miten voi avoimuus ja rehellisyys - siis valehtelun välttämäminen - johtaa ratkaisuun, jossa emootiot tunnustetaan määräävämmiksi kuin järki? Eikö tässä pitänyt käydä juuri päinvastoin?

Kant - jokin sinun psykologiassasi eli rationalismin legitimaatiossasi mättää...Olet alistanut emootiot järjen tyranniaan kuin despootti alamaisensa orjuuteen.

ninni said...

You are William Blake! Wow. I'm impressed. Not only are you a self-made artist and poet, but you've suddenly become a very trendy guy to like.
It's not that we doubt that you have all your marbles, it's just that we're not quite sure what you did with them to come up with those terrifying theological visions.
The people of your time were nowhere near as forgiving as that, and all your neighbors thought you were a grade-A nut job. But we love you, so rest happy

nevertity said...

h

Arhi Finnsanity said...

Oletko kuullut käsitettä Musta rinta?

Jo imeväisellä lapsella on niin sanottu "mustan rinnan", puuttuvan tyydytyksen / rinnan aiheuttama viharaivo, rinnan negaatio-paradigma.

Rinta on koko universumin keskus imetettävälle lapselle. Tai tuttipulloa pitelevä käsi. Lapsen halu ja tydytys on kiitos maailmankaikkeudelle.

Raivo vastaan pimeä tyydyttymättömyys, ei-oleminen ilman antavaa rintaa. Puuttuva rinta on muuttunut jumalolentona itsensä kokevan lapsen mielessä tuhoavaksi rinnaksi.

Kaikki, mitä symbiootinen lapsi vihaa, on juuri kaikkivaltaisen tyydytyksen puute, hän vihaa sitä jumalallisella toteutumattoman halun vihalla. Se, mitä hän rakastaa koko olemuksellaan, siitä koko hänen elämänlankansa todella riippuu.

Rinta on imeväiselle joko hyvä tai paha. Kaiken määrittäjä. Lapsi jäsentää rinnan osaksi itseään, autoeroottisuuden universumiksi. Musta rinta on epätyydyttyneen lapsen ehdoton raivo, lapsen täytyy vihata sitä, mitä ei kaipaamalla enää saa.

Rinta on sillä hetkellä kuollut, musta rinta, kun se ei anna elämälle merkitystä ja voimaa.

Fundamentalistit ovat lähes aina ihmisiä, jotka ovat fiksoituneet mustavalkoiseen maailmaan. Nämä ihmiset ovat eläneet kasvatuksessa, jossa tärkeintä on ollut aikuisten tarpeet. Siksi fundamentalisti uskoo Jumalan olevan samankaltainen kuin hänen vanhempansa. Uhkaavia ja vaativia.

Jos aikuisella on pakkomielteinen unelma täydellisestä tyydyttymisestä, on se melko varma merkki varhaislapsuuden traumatisoitumisesta. Moniin ihmisiin iskee "villityksenä" koko elämänhallinnan suistava unelma symbioottisesta rakkaudesta.

3- ja 5-kympin villitykset niin miehillä kuin naisilla ovat juuri tätä ikuisen elämän eliksiirin fantasiaa kuolemaa, mustaa rintaa vastaan. Jos joku uusi ihminen onkin minusta yhtäkkiä riippuvainen ja antaa minunkin olla riippuvainen, niin vuosien riippaliitto ja elämä saa jäädä kynnykselle kun taivaasta raotetaan valoa kuolevaisuutensa oivaltaneelle vaeltajalle.

Kuitenkin aikuisen symbiootisessa sekoamisessa kysymys on lähes aina vanhoille traumoille paluusta, hyvityksen mielikuvan kiihottavaa syttymistä. Uusi lupaus täydellisestä rakkaudesta vetää esille hyvin syvälle torjutut traumat mustasta rinnasta, tyydyttymisen ja tuhoutumisen kokemuksen välisestä repivästä jokotai -kokemuksesta.

Yhteisö on usein symbioottisen projision kohteena.

Useimmissa kulttuureissa lapsia traumatisoidaan tahallisesti lasten tarpeita noudattamatta, jotta yksilöstä kasvaisi neuroosiensa tai fobioidensa kautta yhteisöön sitoutuva jäsen.

Arhi Finnsanity said...

PS

video trailer
Fears of the dark

http://www.apple.com/trailers/independent/fearsofthedark/

.

tuugi said...

hohoh ei tytar tahtonut rintaa jättää

Homo Garrulus said...

Kiitos Arhi Finnsanity; minä olen miettinyt sitä, onkohan minulla 50-villitys (en ole villiintynyt mutta onkohan hormoonit silti epäkohdassa jollain lailla). Mietin sitä, miten muut kohtaavat tämän ikävän iän: naisena sitä vaan olisi aina nuori ja haluttava. On siis raskas vaihe tuntea itsensä vähemmän haluttavaksi ja vähemmän upeaksi koska naisena (etenkin miesten valmistamassa alusvaate-pimu-maailmassa) ei jotenkin enää ole sitä mitä joskus oli. Ja se vaihe, kun piti vain kantaa miehen lasta, vain syöttää, vain nukuttaa ja vain kouluttaa, menikin niin nopeasti ja yhtäkkiä sitä on 50. Olisi ollut kivaa saada mennä työelämään jo 35vuotiaana tai edes 45 vuotiaana mitä yritin mutta en saanut mistään tukea tai kannustusta: päinvastoin minua revittiin ja mitätöitiin.

Jos siis kuulostan jotenkin epävireessä tai jopa sarkastisena se johtuu siitä, että aikaa annettiin vaan mennä ja pahansuopeat naapurit/ystävät (ent.ystävät ehkä) eivät siis aikoneetkaan sanoa mitään hyvää vaan olivat noin yleensä pelkästään negatiivisia ja käyttivät vain hyväkseen minun avoimuuttani. Olivat siis tyytyväisiä, ettei nainen pääse työelämään (haukkuivat takanapäin, kuka milläkin paska-tarinalla) ja siinä sitten olin. Nyt kun kirjoitan tästä edelleen ja Iinekselle viimeisen kerran niin aina kääntyy sittenkin minun tappioksi.

Nainen lännessä ja Suomessa ei kyllä saa tukea vaan päinvastoin siat ja sikamaiset urosporukat (joita ehdin kritisoida työtä tehdessäni sillä pitivät minua dorkana koska pidin lasten puolta enkä rahan puolta kun oli kyse koulumarkkinoista. Niiden mielestä minä vaaransin heidän (!) paskarahoja koska he olisivat halunneet myrkyttää lapsia sokerilla kouluissa, pyydystää lapsia kännykällä erilaisiin erikoistuotteisiin nähden ja minä pelkäsin mm huumeita tässä asiassa koska liian moni lapsi on häiriökäyttäytyminen ja valmiiksi sitä mitä Auvisesta sitten saatiin: raivoissa elämän menosta. He siis pohjustivat oikein tätä varten ja kun minä laitoin miten sanotaan suomeksi; oksat poikki heille niin sain tietysti vihamiehiä. Tosi suuria vihamiehiä, koska heille nämä kauheat prosessit oli enemmän arvokkaita kun yksi ämmä (=minä) joka haluaa olla sitä mistä jokainen lehti on pullollaan: vastuullinen. En saanut.

Sitten alkoi herja: herrajestas mitä sontaa, ja siitä voisi haastaa oikeuteen ja olenkin valmis ilmoittamaan poliisille heti kun tulee sikamaisuuksia tai valheita myös sivuteitse esille. Jos se ei auta otan vielä järeämmät suojakeinot eli WHO tai EU:n ihmisoikeusturva. Näin ei siis voi menetellä miten menettelivät - ja onneksi G20 oli saanut viestejä myös Suomesta mitä kaikkea tehdään ns. tietoteknikkan varjolla ja sen kautta (=door openers tuotteet ja sitten vasta varsinaiset sian temput servereillä). Ovat kieroja kuin fan, nämä joiden koko elämä oli ajateltuna tähän. Mutta minä tulin (ja ehkä muita naisia) ja sanoimme mitä olimme mieltä. Hyvä ettei kuollut sillä seurauksella.

Yksikään ei ole kiittänyt. Ei kukaan. Sain sitten myöhemmin kuulla bestikseltäni (ent.) että olen varmasti sairas. Näin - näin siis kliiraavat sen, minkä itse luulin olevan oikea teko.

Nyt on 7 vuotta mennyt. Elämä ei mene paikoilleen ja nyt on vielä 50:nenkin. Mies ei halua ymmärtää, onhan raha teille miehille ilmeisesti aina jotain josta naisille ei puhuta. Mutta minä olen ammattilainen ja inhoan näitä (joiden takia Suomi menetti rutkasti rahaa ja firmoja ulkomaille) joiden virnistykset ovat ikäänkuin tärkeämpiä kuin minun. Miten siis suomalainen ihailee niitä tahoja, joiden takia sitten rahat karkaavat ulkomaille?
Miksi? Miksi kuunnellaan kaikkia joiden naamataulut tuntuvat olevan eettisiä kun eivät ole. Kun pelaavat todella härskiä "huomiotalouspeliä" mutta taustalle jää entistä sairaampi kansa. Rikkinäisenä eivät pian usko enää mihinkään ja samalla tuodaan maahan lisää huoria, lisää huumeita ja lisää kaikenlaista mitä muut Euroopan maat eivät omille nurkille halua.

Shit. Olisivat vähän enemmän tarkkoja ennenkuin leimaavat ajattelevaa. Mutta viidenkympin oireet ovat ehkä liian voimakkaan fiilistelyn syy: ei mitkään piilopahat (kuin Iinesreppana uskoo) eikä mitkään äidinkaipuut (mitä RR ehkä uskoo?).

Minulla on asiat hyvin jos vain saisin tajutakseen miksi lehdissä on yhtä ja tosiasiassa merkitsee aivan muut asiat.

Miksi? Kenen takia tämä falskius?
Miksi minua estetään työnteko? Olenko liian taitava näitten mieleen, ja pelkäävät etteivät saa myydä suurina poikina lisää tuottavaa firmaa ulos Suomesta? Sitäkö? Että oma gloria tippuu kun ei enää voi palvella Masterien ääntä ulkomailta?

ninni said...

ikävä ikä? kuulehan tyttosein ei iassa vikaa, kuumat aallotkin on niini ihania.