Vallankumous ei odota liian pitkään - ei ainakaan juhannuksena

Vasemmiston juhannusvosu vilkuilee jo kärsimättömästi ympärilleen. ‘Missä se toveri oikein viipyy? Vallankumous myöhästyy kohta lopullisesti.’

*

http://hbl.fi/nyheter/2012-08-05/ilska-ar-ett-bra-politiskt-verktyg

http://fi.wikipedia.org/wiki/Li_Andersson

Luonnostelua vallankumouksen legitimaatiosta, sen mahdottomuudesta ja tarpeettomuudesta

‘Sattuneesta syystä’ 17.8 keskeneräiseksi jäänyt pärekommentti anonyymin kommenttiin päreessäni Poliittinen legitimaatio ja anarkistinen valhe. 

*

Zizekin perustelut ovat täysin paikallaan, mutta ongelman ydin ei ole perusteluissa vaan siinä, miten ymmärrämme legitimaation prosessina, joka antaa valtuudet poliittiseen toimintaan/muutokseen. Perusteluista ja evidenssistä, vaikka ne toki ovat välttämättömiä, ei kuitenkaan/tietenkään vielä itsessään seuraa toiminnan aktuaalistumista.

. 

Ensisijaisesti tarvitaan - ei niinkään edes päätöstä poliittisena ohjelmana vaan ‘se’, joka tuon päätöksen lopulta tekee ja ottaa vastuulleen. Mutta tarvitseeko tuo ‘se’ päätökseensä lopulta edes valtuutusta vai voiko hän toimia suvereenisti? Tulemme näin kysyessämme ‘vaarallisen’ lähelle nuoren Carl Schmittin poliittista ajattelua, jonka ytimestä löytyy absoluuttinen monarkki tai yksinvaltias.

*

Habermasin legitimaatiopohdintojen lähtökohtana ovat olleet sekä Schmittin monarkista yksinvaltiutta preferoiva desisionismi että Hannah Arendtin merkillinen anarkia-utopia, jossa politiikka näyttäisi toteutuvan ideaalilla tavalla ‘optimaalisen’ kansalaisvapauden funktiona [yhteiskunnassa, jossa kansalaisoikeudet eivät ole ristiriidassa ihmisoikeuksien kanssa]: rauhallisesti ja järkevästi keskustellen, ilman valtion sensuurivaltaa, ilman pakottavaa valtiokoneistoa. - - Schmitt ja Arendt lienevät kaksi poliittisen legitimaatioteorian ääripäätä: Schmitt ‘palaa’ monarkiaan: ’yksinvaltiuteen’, Arendt ‘hyppää’ utooppiseen anarko-marxismiin: ‘paratiisiin’.

*

Siinä missä rationaalinen ajattelu Kantin mukaan mahdollistuu tietyn transsendentaalis-universaalin peruslogiikan puitteissa [‘ajattelu’, joka ei jäsenny tämän logiikan ‘sisäpuolelle’ on väistämättä käsitteellisesti epämääräisten affektien kaaosta], siinä myös politiikka on poliittista [yhteisten asioiden hoitoa] vasta silloin, kun poliittisen toiminnan ja etenkin poliittisen muutoksen legitimaatiosta on päästy periaatteelliseen yhteisymmärrykseen [konsensukseen tai vähintäänkin kompromissiin].

. 

Legitimaation toinen nimi on näin ollen oikeudenmukaisuus, ja sen vuoksi esim. Machiavellin Ruhtinaan politiikka voidaan aivan hyvin tulkita myös rikollisuudeksi, koska Ruhtinas ei viime kädessä piittaa muusta kuin omasta edustaan. Ruhtinaan puolesta on kuitenkin heti sanottava, että hänen on Machiavellin mukaan otettava aina huomioon ‘valtion’ etu [‘yleinen’ etu], vaikka hän tekeekin sen vain valtansa säilyttämisen ja turvaamisen vuoksi.

. 

Mutta voidaanko Ruhtinaalla sanoa olevan nimenomaan legitimaatio poliittisesti itsekkääseen toimintaansa, jos/kun hän samaistaa valtion ja oman etunsa? Tähän ei olekaan ihan helppo vastata.

. 

Pointti on siinä, että jos tarkoituksena on muuttaa systeemiä perusteellisesti, tuota muutosta on lähes mahdoton legitimoida systeemin sisällä, demokraattisen enemmistöpäätösproseduurin sisällä. Perustuslakien muutokset vaativat muistaakseni Suomessa 5/6 enemmistöä eduskunnassa eikä sellaista enemmistöä tästä maasta ole koskaan löytynyt eikä tule koskaan löytymään, mikäli äänestettäisiin esim. omistusoikeuden rajoittamisesta kohtuuden periaatteella [tietoisen naivi esimerkki].

. 

Niinpä jos muutosta peruslakeihin halutaan, sitä ei voi saada systeemin legitimaatioproseduurin ehdoilla. Hitlerkin lopulta kirjaimellisesti kaappasi vallan säädättämällä parlamentaarisen proseduurin ‘ohi’ yksipuolisia sensuuri- ym. lakeja, jotka estivät poliittisen opposition toiminnan. Parlamentaarisesta eli mahdollisimman demokraattisesta legitimaatiosta ei siis ole ‘Ruhtinaalle’ viime kädessä kuin haittaa.

. 

Ruhtinas toki tarvitsee ja haluaa toiminnalleen poliittista legitimaatiota, mutta hän ei hanki [eikä voi hankkia tai saada] sitä demokraattisen systeemin puitteissa. Niinpä hän turvautuu [hänen pakko turvautua] populismiin ja poliittisen pelin ehkä kaikkein kaksinaismoralistisimpiin muotoihin: tekopyhyys, lahjonta ja valehtelu ‘legitimoivat’ hänen valtansa.

. 

Toisin sanoen – ainakin viime kädessä [jopa valistuneen yksinvaltiuden suurin eli Fredrik Suuri mukaan lukien] Ruhtinaan toiminnan poliittinen legitimaatio on aina jonkinlainen ‘keisarin uudet vaatteet’. Hänellä saattaa olla kansan tuki, mutta hän ei voi testauttaa sitä ainakaan demokraattisin keinoin – kansanäänestyksellä.

. 

Mielestäni ei ole vaikea päätellä, että kommunistinen vallankumous on loogisesti aivan samantyyppisessä legitimaatiokriisissä kuin Ruhtinaankin valta, riippumatta siitä onko vallankumousajatusten takana enemmistö tai vähemmistö kansasta [senkin vuoksi, että on erittäin hankalaa osoittaa/määritellä/’rekrytoida’ enemmistö vallankumoustilanteessa]. - - Ongelman ydin löytyy systeemin kumoamisen mahdottomuudesta systeemin itsensä ehdoilla. Jos systeemiä ei voi muuttaa systeemin ehdoilla, se on kumottava väkivaltaisesti, mikäli tarkoituksena on saada aikaan todella radikaali rakenteellinen muutos.

. 

Vallankumous ei voi saada legitimaatiotaan laillisuusperiaatteesta vaan rikollisen toiminnan anarkistisesta oikeuttamisesta, minkä jälkeen muodostettavan uuden systeemin poliittinen proseduuri ratifioi uuden laillisuusperiaatteen ja siten myös uuden legitimaatioproseduurin, jotka puolestaan on laittomasti kumottava, jotta systeemin perustaa voidaan muuttaa. 

. 

Ruhtinaan [ja/tai kapitalisti-plutokraatin] tilanne on kuitenkin jopa ymmärrettävämpi ja ‘helpompi’ kuin kommunistien, koska kommunistit eivät halua yhteiskuntaa, joka perustuu edustukselliselle demokratialle, koska jo vaalipopulismi ja edustuksellisuus itsessään ovat eriarvoisuutta synnyttäviä instituutiota. Ruhtinas voi säilyttää valtansa näennäisdemokraattisilla vaaleilla, kun taas anarko-kommunistit nimittävät ja erottavat johtajiaan likipitäen huutoäänestyksellä.

. 

Ihmetellen esitänkin kysymyksen: miten ‘huutoäänestys-yhteiskunnassa’ eli mahdollisimman suorassa demokratiassa on mahdollista legitimoida ja päättää poliittisesti yhtään mitään pitkäjänteisellä ja luotettavalla tavalla? [Kyseessä voivat olla vain joko erittäin pienet ihmisyhteisöt tai (in ironice) valtavat täysin vaistonvaraisesti toimivat eläinlaumat, jossa kaikki sujuu tietysti itsestään: vrt. laumaäly].

*

Vallan kolmijaon eli lakia säätävän vallan [parlamentti], tuomiovallan [oikeuslaitos] ja toimeenpanevan vallan [poliisi, armeija] on oltava mahdollisimman riippumattomia toisistaan – ei ainoastaan muodollisesti vaan niin suuressa määrin kuin mahdollista myös ‘sisällöllisesti’ [eli vapaita henkilökohtaisista lojaaliuspakoista esim. poliittisesti]. Muussa tapauksessa minkäänlainen aito demokratia ei voi toteutua minkäänlaisessa valtiosääntösysteemissä kuin farssina [vaatimus on oikeastaan ylivoimainen (kuten ‘autenttisen’ poliittisen legitimaation ja episteemisesti täysin justifioidun tietokin mahdollisuus), joten edes parlamentaarinen demokratia ei välty ainakin ajoittain ajautumasta oikeudenmukaisuusperiaatteidensa pohjalta näytellyksi farssiksi].

. 

Mikä takaa sen, että anarkistinen kommunismi pystyy pitämään erillään nämä vallan kolme perusfunktiota? Mikä takaa sen, ettei kommunismi aina ajaudu keskitettyyn, autoritaariseen valtiomalliin, jossa valta on valtaa pitävän rikoskoplan ja/tai öykkärimäisen eliitin hallussa [meritokratia ei ole olennaista, kun puhutaan vallasta; esim. Stalin ja Hitler eivät olleet nerokkaita ihmisiä lopulta muussa kuin populismissa ja valehtelemisessa]?

*

Legitimaatio merkitsee ideaalisesti tulkittuna sitä, että valta pystyy tiettyihin oikeudenmukaisuusvaatimuksiin vedoten kuitenkin viime kädessä [ikään kuin loogisen hypyn kautta] oikeuttamaan itse itsensä oikeudenmukaisuutena samassa mielessä kuin oikea johtopäätös seuraa premisseistä, mutta ei ole täysin palautettavissa niihin eli johtopäätös [kuten legitimaatiokaan] ei sisälly suoraan premisseihin [oikeusvaatimusperusteluihin], jolloin kyseessä olisi kehäpäättely.

. 

Näin vahvan episteemisen kriteerin vallitessa legitimaatio ei kuitenkaan voi koskaan toteutua absoluuttisesti yhtä vähän kuin meillä voi olla täysin varmaa tiedollisesti oikeutettua tietoa. Ei nimittäin ole olemassa [ainakaan ihmisen rationaalisessa kieli- ja ymmärryssysteemissä] sellaista laadullista premissiä/perustelua, joka ikään kuin takaisi [vrt. Plantingan ‘warrant’ Jumalan episteemisen todistamisen varmistavana kumoamattomana kumoajana] tai antaisi tiedolle siltä puuttuva ‘varmuusosan’ ilman, että tieto samalla muuttuisi triviaaliksi [huom. premissi-evidenssin määrä ei muutu laaduksi kuin fysikaalisissa prosesseissa (mitä tieto ja legitimaatio eivät ole) tai loogisena hyppynä ja/tai virhepäätelmänä].

. 

E=mc2 on triviaa, koska se on täydellistä fysikaalista [ei-normatiivista] tietoa. Siitä ei kuitenkaan/tietenkään [contra epikurolaiset ja utilitaristit] seuraa eikä voi seurata normatiivisesti yhtään mitään, koska normatiivisuus on vain inhimillisen rationaalisen ajattelun ominaisuus, joka kuitenkin pyrkii matemaattisluonnontieteellisen kalkyylimallin mukaisen eksaktiuden antamaan varmuuteen. Sellainen varmuus/‘varmuus’ on kuitenkin mahdollista vain esim. muurahaisille ja mehiläisille tai teknisille informaatiojärjestelmille [ennen puhuttiin koneista], mutta ei itseään ja havaintojaan kielelliskäsitteellisesti reflektoimaan kykenevälle representaatiolle tietoisuutena.

. 

Ajaudumme siis rationaalisessa päättelyssä väistämättä skeptisismiin niin tiedon kuin legitimaationkin suhteen, eikä episteemistä skeptisismiä ole mahdollista kumota loogisesti [epämääräiseen loogiseen aksiomaattisuuteen perustuva matematiikka on jälleen oma lukunsa]. Emootioihin, uskomuksiin, tilastoihin/mittauksiin ja common senseen vedoten/luottaen on tietenkin mahdollista olettaa tietävänsä jotain varmasti, mutta tällöin kyse ei ole tiedollisesta vaan enintäänkin tieteellisestä varmuudesta.

. 

Niinpä vallankumouskin voi toki olla varma legitimaatiostaan, mutta vallitsevan [oikeutus]systeemin sisällä se ei voi itseään oikeuttaa. Mikäli näin tapahtuu, kyseessä ei ole enää vallankumous vaan joko a] lakisääteinen reformi tai b] valtiopetos [joka tietysti vallankumouksellisten mielestä toteuttaa vaaditun oikeudenmukaisuusperiaatteen].

*

Zizek ei lähde mukaan edellä esitettyyn spekulointiin ja aivan ymmärrettävistä syistä, koska eihän siinä itse asiassa päädytty yhtään mihinkään tai enintäänkin on vain toistettu itsestään selvä tosiasia, jonka mukaan omelettia ei voi tehdä rikkomatta munia.

......

.

....edustuksellinen demokratia, suora demokratia, anarkismi, vahva valtio.....

. 

[jatkuu jos on jatkuakseen]

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/08/poliittinen-legitimaatio-ja.html

'Kapitalismi tuhoutuu omaan mahdottomuutensa. Meillä on muutama vuosi aikaa tajuta tämä ja alkaa ajatella maailma uusiksi.'

Tere Vadénin uusin kirja Heidegger, Zizek ja vallankumous pohtii oikeistolaisen ja vasemmistolaisen vallankumouksen eroja ja yhtymäkohtia.
*
Tämä päre on lisäys tai jatkoa eiliseen päreeseeni Zizekin minimalistisesta subjektista, jossa siteerasin Tere Vadénin huhtikuussa ilmestynyttä kirjaa, jonka voinee aiheensa filosofis-poliittisen kriisitematiikan vuoksi sijoittaa luontevasti filosofisen Hot-10 listan kärkipäähän.

1
On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin vallankumous. Miksi näin, vaikka vallankumouksen jalo tarkoitus on olosuhteiden muuttaminen paremmaksi. Näin olemmekin heti vallan ongelman ytimessä. - 'Jos sana valta pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se on rahan, omistuksen tai omaisuuden valta, mikä on se ongelma', Tere Vadén summaa Aamu-tv:n sohvalla. Hänen mukaansa on tosiasia, ettei demokratia toteudu, vaan valta on niiden käsissä, joilla rahatkin ovat. Vadénin mielestä vallankumouksellinen teko on sellainen, joka tehdään omissa nimissään ja omalla vastuullaan eikä sitä tehdä esimerkiksi puolueen tai jonkun teorian tai ideologian nimissä.

2
[Aamulehti.fi./25.4]

Demokratia ja markkinatalous. Näiden kahden erottamattoman voittoon piti historian loppua. Tamperelainen professori, filosofi Tere Vadén on toista mieltä. Hänen mukaansa kapitalismille ja demokratialle tulee avioero.

– Ei sen näkemisessä tarvita suurta filosofista ajattelua, Vaden huomauttaa yliopiston alakuppilassa.

– Tyly empiria riittää. Puolet Euroopan nuorista miehistä on työttömänä ja talouskasvu ohitse. Euroopasta on tullut tuhojuna.

Kysymys kuulukin: millainen vallankumous on edessä?

– Vasemmistolainen vallankumous on hukannut mahdollisuutensa asettumalla talouskasvun taakse. Äärioikeisto taas käyttää vanhaa hyvää konstia eli ulkoista vihollista. Se toimii aina, tietää Vadén.

– Nyt ei kysytä tuleeko Eurooppaan äärioikeistolainen hallitus, vaan kuinka monta niitä tulee. Unkari, Kreikka, Italia, Espanja ja Ranska ovat ensimmäisten joukossa.

Vadénin mielestä myös Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik voidaan nähdä yhtenä väläyksenä Euroopan äärioikeistolaisesta tulevaisuudesta.

Vadén on perehtynyt vallankumouksen vaiheisiin uudessa kirjassaan Heidegger, Žižek ja vallankumous.

– Molemmat pitivät vallankumousta välttämättömänä. Heidegger oli oikeistovallankumouksellinen ja Žižek on vasemmistovallankumouksellinen. Heitä on erittäin opettavaista tutkia yhdessä.

Entä millaisen vallankumouksen Tere Vadén haluaa?

– Kunnollisen vallankumouksen. Sellaisen, joka pystyy estämään luonnon tuhoutumisen kapitalismin raaka-aineeksi.

Vadén puhuu kaksijalkaisesta vallankumouksesta, joka tulee hiipimällä, alhaalta päin.

Puolueista ei ole apua.

– Vasemmistoliitto tekee aivan idioottimaisia asioita. Sen ei olisi missään tapauksessa pitänyt lähteä hallitukseen ottamaan turpiin kokoomukselta, siinä ei ole järjen häivää. Puolustustaktiikan aika on armotta ohitse, huokaa Vadén.

– Ikävä kyllä vihreistäkään ei ole ympäristövallankumoukseen. Heistä on tullut teknologiauskovaisia, sisäsiistejä cityvihreitä.

Kokoomus, demarit ja kepulaiset eivät Vadénin mielestä puhu enää edes suomea.

– En voi käsittää näitä nuoria ihmisiä, Urpilaista, Kataista, Kiviniemeä. He ovat kasvaneet Pohjanmaalla tai Savossa, jossa puhutaan elävää suomea. Mutta kun he avaavat suunsa, sieltä tulee ulos Saksan keskuspankin kantoja. Aivan järkyttävää.

Kieli ei ole mikään pikku juttu; se pitää koossa ihmisen, kulttuurin, elinkeinon, elämän.

– Kun suomalainen sanoo metsä, äiti tai kuolema, sisällä on jo käsitys maailmasta ja siitä mitä ihminen on. Kieli on hirmuisen hienoviritteinen tunnekokemus, sitä ei saa ottaa pois ihmiseltä.

– Huomaan sen itse työssäni. Jos yritän väsätä filosofiaa englanniksi, siitä ei mitenkään tule niin tarkkaa ja syvällistä kuin haluaisin.

Mistä se kaksijalkainen vallankumous alkaa? Paitsi kielestä?

– Läheltä. Metsästä. Ei ole olemassa talousjärjestelmää, vain viljelmiä, ruokaa, taloja, työkaluja, tehtaita, toimistoja ja tekijöitä, muistuttaa Vadén.

Hän kertoo ehdottaneensa keskustalle uutta ohjelmaa – hajautetaan energiatuotanto.

– Perustetaan jokaiseen niemeen ja notkelmaan hakevoimala tai vesivoimala tai biokaasulaitos tai tuulivoimala. Jos kepu lähtisi ajamaan tätä, se saisi Suomessa poliittisen hegemonian 80 vuodeksi. Energiantuotannon hajauttaminen olisi hyvin isänmaallista ja pelastaisi maaseudun.

– Samalla katkaistaisiin öljyriippuvuus Venäjästä. Se on meille iso uhka, aivan varmasti Venäjä alkaa käyttää kiristysruuvia – ehkä jo käyttääkin. Sitä paitsi: öljyrahat Venäjällä eivät mene kivoille tyypeille.

Entä yliopisto? Tuleeko sieltä vielä vallankumouksellisia?

– Kyllä ja ei, sanoo Tampereen yliopistosta helmikuussa Aalto-yliopistoon siirtynyt Vadén, 43.

– On paljon niitä, joita kiinnostaa vain nopea valmistuminen ja ura. Mutta on paljon niitäkin, jotka ovat jo käyneet vapaaehtoistyössä Bangladeshissa tai Intiassa. Heille ei voi opettaa mitään, he tietävät jo kaiken.

Miten Suomen käy?

– Kapitalismi tuhoutuu omaan mahdottomuutensa. Meillä on muutama vuosi aikaa tajuta tämä ja alkaa ajatella maailma uusiksi.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/05/minimalistinen-subjekti.html
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194739800100/artikkeli/puheenaihe%20eurooppa%20kiitaa%20kohti%20tuhoa.html
http://nuvatsia.terevaden.net/2012/03/27/heidegger-zizek-ja-vallankumous/
http://yle.fi/uutiset/vappu_on_vallankumouksen_aikaa/6076496
http://bambuser.com/v/2544893

Kommentti 3

Alkaako vallankumous täältä - - jos se nyt ylipäätään pääsee riitaisien argumentti-jaarittelujen vuoksi koskaan edes alkamaan? Tarvitaako jälleen Leniniä?
*
Mitä on tehtävä? [Lenin-setä]
*
Kirjoitettu kommentiksi Sammalkielen kommenttiin päreessäni Kommentti 2. - Päretän tämänkin tekstin, koska en halua pilkkoa sitä osiin kommenttilootassa, vaikkei ko. sillisalaatti välttämättä kunnon päreen kriteerejä täytäkään [mutta enhän minä ole sellaisista kriteereistä aiemminkaan piitannut].

I
1
Kirjoitin tekstiluonnoksen aika äkkipikaisesti, spontaanisti ja siten myös yksipuolisesti. Kommenttisi toisen kerran luettuani huomaan olevani pitkälti samaa mieltä ainakin siitä, mitä tulee teoriaan innoituksen lähteenä, joskin kyseessä on pikemminkin psykologinen itsestäänselvyys kuin nimenomaan Marxin teoriaan 'myötäsyntyisesti' sisältyvä ja/tai sen synnyttämä 'teoreettinen tahtotila'.

Teorian ja käytännön välinen ongelma ei nimittäin ratkea noin vain odottelemalla oikeita olosuhteita oikeaa teoriaa samalla päntätessä. Leninin kysymys on aina paikallaan.

Mutta menköön nyt. Ehdin jo viilata tekstin julkaisukuntoon, joten en viitsisi enää hyllyttää sitä. Ota tämä siis polemiikkina ja provokaationa. Hernettä on turha vetää nenään. Siihen voi jopa tukehtua. Jää vallankumous tekemättä.

2
'Mutta kun olosuhteet ovat kypsät, niin silloin luultavasti löytyy myös tahtoa.'

Missä ja milloin se vallankumous oikein tapahtuu, arvoisa dogmaatikko? Kerro päivä, niin tulen palvelutaksilla paikalle kannustamaan. En tosin voi viipyä kauaa materiaalis-dialektisen habitukseni rajoituksista johtuen, joten hoitakaa homma mahdolisimman nopeasti.

Mitä? Olenko kuulevinani pelkkää opiskelijapoikien todellisuudelle vierasta teorisointia?. - - Tehkää se vallankumous oikeasti, älkääkä vain spekuloiko sillä ja ottako jatkuvasti turpaanne Goldman Sachs'eilta.

Luulenpa vain, että tosipaikan tullen menee vanhempien autolla ajavalle opiskelijapojalle pupu pöksyyn, kun pitäisi ottaa kovat otteet käyttöön.

Yhä kärjistäen sanottuna tuntuu siltä kuin tässä paettaisiin sitoutumista käytännön vastarintaan hyppäämällä Ison Teorian ja sen Suuren Kehittäjän tieteellis-metafyysiseen syliin, kuten niin monet kaltaisesi intellektuaalista 'jumalaa' etsivät nuoret älyköt aina ennenkin ovat tehneet.

Ikäänkuin teoria itsessään saisi vielä aikaan muuta kuin päättymättömän, turhauttavan, tylsistyttävän ja realiteeteista vieraantuvan argumentti-saivartelukierteen - [no - voihan teoria toki innostaa ja antaa toivoa tai jopa uskoa paremmasta, kuten tuli jo myönnettyä - [ks. PS.]

3
Minullekin kävi aikoinaan hieman samalla tavalla - - ei tosin Marxin [joskin Marx on aina läsnä] eikä edes Freudin [joka myös on edelleen läsnä] vaan [kuten tiedetään] Nietzschen suhteen.

Nietzsche kuitenkin murskasi luottamukseni nimenomaan filosofis-ihmistieteellisiin [yhteiskuntatieteet ja humanismi] teorioihin, mikä johti niin pahaan älyllis-moraaliseen ja ideologis-filosofiseen umpikujaan, etten voinut välttyä ajautumasta skeptisismiin ja jopa nihilismiin.

Mutta umpikujassa tai helvetissäkin voi näemmä elää 'kuin peto kuoleva, joka rotkonsa rauhaan hiipii' ;\]. Pikkuporvarillista? Joopa joo ja seli seli.

4
70-luvun alun taistolaisia tuttujani [anteeksi, että toistan yhä/jälleen itseäni] Kotkassa pidin fundamentalistisina dogmaatikkoina, vaikka 'salaa' arvostinkin sitä, että he ylipäätään kokoontuivat yhteen ja toimivat - [kuten arvostan Sammalkieli sinunkin Marx-aktiivisuuttasi - mutta vain 'salaa'].

Minun mielestäni stallarit kuitenkin höpisivät omia ulkoa opeteltuja kommunistisia mantrojaan ymmärtämättä niiden sisällöstä paljoakaan - kuten sinä SK, joka et esim. ymmärrä [lyön vaikka vetoa tästä ;\], mitä 'voiton suhdeluvun laskutendenssi' todella tarkoittaa [ymmärtääkö lopulta kukaan vai pelkästään uskoo, koska Marxia ei kunnon kommunisti voi vakavasti kritisoida]?

Annan toisen esimerkin taistolaisuuden psykologiasta.

Espoon työpaikkani pomo [70-luvun puolivälissä] oli jättänyt teologian gradunsa kesken, 'kääntynyt' vankkumattomaksi taistolaiseksi [hänellä oli jopa venäjänkielisiä Stalinin 'kirjoittamia' teoksia] ja alkanut opiskella sosiaalipolitiikkaa sekä sosiaalipsykologiaa.

Kerran epämuodollisessa aamupalaverissamme kahvin, pullan ja puurolautasen äärellä hän sanoi minulle pohtiessamme Pinochet'n fasistista Chileä ja Portugalin vasemmistolaista neilikkavallankumousta, että Kyllä totuus tulee kuitenkin vielä voittamaan [kaikkia koskeva universaali marxilainen Totuus].

Kysyin häneltä välittömästi: Kenen totuus? Tämän kuultuaan Kaitsu poltti pärensä ja raivostui niin, että nuori [no joo - 3-4 vuotta minua vanhempi] keittäjämme Riitta vallan säikähti [ja kyllä minäkin hämmästyin aika lailla].

Kaitsu ei kuitenkaan ollut pitkävihainen tai mikään paska jätkä [mitä nyt vähän fanaattinen saarnamies] ja pyysikin myöhemmin päivällä anteeksi pimahtamistaan.

Että sellaisia ovat nämä uskovaiset. En kuulu heidän porukoihinsa, mutta olen heistä 'antropologisesti' kiinnostunut ja huolestunut ;\]. Mieluummin kuitenkin keskustelen vaikka älykkään porvarin kuin umpifanaattisen kommunistin kanssa. Olkoon se sitten liiallista vihollisen kanssa veljeilyä tai ei.

5
Mitä minun pikkuporvarillisuuteeni tulee, niin taidat itse olla pikkuporvarillisempi kuin minä. Esimerkkinä ruuhkamaksujen vastustamisesi. Sinulla on siinä oma pikkuporvarillinen auto-lehmä ojassa. Ajelet about kymmenen kilometrin matkan Pukinmäestä ydinkeskustaan yliopistolle omalla yksityisautolla, etkä käytä julkisia kulkuneuvoja, kuten kunnon vasemmistolaisen tulisi [olenko oikeassa?]. - Eliitti-proletaari. Mrrr.

Sitäpaitsi leimojen lätkiminen on maailman helpoin ja yleisin harrastus [vrt. ruukinmatruuna], johon en itse tietenkään lankea.

6
Mitä eksistentialismin lamaannuttavuuteen tulee, niin lienet jossain määrin oikeassa, mutta tiedostan kyllä tilanteen. Teen sen voittamiseksi, minkä voin ja kykenen. Enempään en pysty, mutta nuoleskelemaankaan en ryhdy - olipa sitten kyseessä Marx ja kaikkitietävä nuorten marxilais-kukkojen foorumi.

7
Muistuu by the way mieleeni, että ostin Vallilassa asuessani [80-luvun puoliväli] juuri suomennetun [Jyväskylän Yo:n liepeillä] Sartren 'Dialektisen järjen kritiikin' [kirja on sittemmin kadonnut], mutta en ymmärtänyt siitä paljoakaan.

Puuttui konteksti, johon sijoittaa ne ajatukset. Nyt se konteksti [teoria ja maailma] luultavasti löytyy. Olisi varmaankin syytä yrittää lukea kirja kunnolla uudelleen, mutta se taitaa olla melkoinen harvinaisuus tällä hetkellä.

PS.
Zizekin voi sanoa olevan [myös positiivisessa mielessä] elävä ruumiillistuma teorian ja käytännön jos ei dilemmasta niin ristiriidasta ja paradoksista.

En tajua, mitä se mies todella viime kädessä ajattelee ja tarkoittaa, joten minun on itse ajateltava, yritettävä ymmärtää ja tulkita hänen käsittelemiään asioita eikä vain opetetava ulkoa joitain tieteellisiksi väitettyjä 'totuuksia' - [Zizek on tavallaan aikamme Sokrates].

Hmm - mutta tiedehän muuttuu. Tietomme maailmasta ei ole tieteellisesti läheskään kaikilta osin samaa kuin se oli esim. Marxin aikana. Vain uskonnolliset dogmit ja fysiikan peruslainalaisuudet eivät muutu lainkaan.

II
http://www.youtube.com/watch?v=TvrLV2Glvwo&feature=related
Kenen joukoissa seisot - Aulikki Oksanen, Kaj Chydenius - - [Omistan tämän vaikuttavan viisun omalle itsekritiikilleni, Marx-teoreetikoille sekä Ruukinmatruunalle - kaikille hieman eri syistä].
*
Ei ystäväni, ei synny rakkaus maailmaan odottaessasi taivaan armoa, vallanpitäjien sääliä. Ei, ystäväni, niin kauan kuin leivästä jää reikä leipojan käteen, jääköön rakkaudesta puhuminen pastorien houreiksi!

Pitäkööt leijonat makeiskorinsa, puolueettomat humanistit korulauseensa! Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin. Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto. Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty.

Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua kannat? Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.

Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua kannat? Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.

Säv. Kaj Chydenius
San. Aulikki Oksanen
*
http://telamies.blogspot.com/2011_03_01_archive.html
http://www.hs.fi/tulosta/1135238406732

Voiko ihminen muuttua 'sisäisesti'?

Kuvan nainen [rinnat paljaina] valoi näihin miehiin uskoa, joka muutti heidät - 'ranskalaisiksi'.
*
'Sekä tämän kommunistisen tietoisuuden suurisuuntaisen tuottamisen että asian itsensä onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että ihmisessä tapahtuu muutos - muutos, joka voi tapahtua vain käytännöllisen liikkeen, vallankumouksen myötä; siispä tämä vallankumous ei ole tarpeen vain siksi, ettei hallitsevaa luokkaa voida muulla tavalla syrjäyttää vaan myös siksi, että sen syrjäyttävä luokka voi vain vallankumouksessa hankkiutua eroon kaikesta aikojen törkyisyydestä ja tulla soveliaaksi perustamaan yhteiskunnan uudelleen.'

Karl Marx: Saksalainen ideologia

[Lainaus on Niin &Näin viimeisimmästä numerosta]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://www.sivistys.net/nakokulmat/tieteen_sana/vastarintaliike.html

Vallankumouksellinen subjekti etsii itseään

Kuvassa vallankumouksellinen subjekti tekemässä useita järkeviä asioita intuition vastaisesti.
*
Motto: Koordinaatistoa ylläpitävä systeemi on muutettava, ei pelkästään systeemin koordinaatteja.

1
Hissien ovensulkemisnapeista kertova mainio huomio/havainto kuvaa Slavoj Zizekin psyko-ideologista liberaali-demokraattisen kapitalismin kritiikkiä paradigmaattisimmillaan. Zizekiltä toki löytyy lukematon määrä vastaavan tyyppisiä esimerkkejä, joilla petkutamme itseämme illusoris-fantastisesti ja joskus jopa täysin tietoisesti, mitä tulee kykyymme ja mahdollisuuksiimme vaikuttaa omaan ja muiden elämään.

Zizek loves to correct viewpoints when precisely the opposite is considered correct. He calls this counterintuitive observation. His favorite thought form is the paradox. Using his psychoanalytical skills, he attempts to demonstrate how liberal democracy manipulates people.

One of his famous everyday observations on this subject relates to the buttons used to close the door in elevators. He has discovered that they are placebos. The doors don’t close a second faster when one presses the button, but they don’t have to. It’s sufficient that the person pressing the button has the illusion that he is able to influence something. The political illusion machine that calls itself Western democracy functions in exactly the same way, says Zizek.

2
Ihminen kykenee pettämään itseään (ja muita) uskottelemalla lähes fantasianomaisesti asioiden olevan juuri tietyllä, määrätyllä tolalla ja siten hänen hallittavissaan tai muuttuvan juuri tiettyyn suuntaan. Akuutein ilmaus lähes maagisesta vetoamisesta positiivisiin fantasioihin ovat jälleen kerran kyselyt ihmisten suhtautumisesta eli uskosta ja luottamuksesta taloudellisen nousun toteutumiseen lähitulevaisuudessa. Ikäänkuin me voisimme saada pelkän uskon/fantasian voimalla aikaan tämän välttämättömän ihmeen ja ikäänkuin taloudellinen nousu ei johtaisi yhä uudestaan yhä pahempaan romahdukseen finanssimarkinoilla.

Näin on siksi, että uskomme ei muuta itse systeemin perustaa vaan elvyttää pelkästään sen toimintaehtoja sekä -funktioita hetken aikaa. Joka tapauksessa kapitalistinen talous törmää paradoksaalisesti aina omiin sisäisiin esteisiinsä, joita ohittaessaan sen produktiivisuus toteutuu ja joita ilman tuo produktiivisuus katoaisi (ks. luvun 6 Zizek-essee).

Sama fantasia-kaava pätee Zizekin mukaan myös hyväntekeväisyyteen maailman köyhyyden lievittämisessä. Hyväntekeväisyys, pyrkiessään lieventämään ihmisten sairautta hätää, ylläpitää kapitalistisen finanssiriiston alunperin aiheuttamaa köyhyyttä (luonnonkatastrofit ovat oma lukunsa, mutta niihin reagoiminen ei). Kun ostamme reilun kaupan kahvia ostamme viime kädessä kaupallistettua, kapitalistisen 'hyvän omantunnon' pelagiolaista etiikkaa.

Vaihtoehto, jonka Zizek meille jättää, tuntuu kuitenkin samassa mielessä liian kyyniseltä ja siten mahdottomalta hyväksyä kuin Pentti Linkolan ekofasismi. Me emme kykene säälimättömän johdonmukaiseen mutta kokonaisuuden kannalta (ja siksi myös yksittäisiä ihmisiä lopulta in the long run parhaiten auttavaan) 'järkevään misantropiaan' - olettaen siis, että me tiedämme varmasti, mkä on se konkreettinen makromuutos, joka oikeudenmukaisemman maailman toteutumiseksi tarvitaan alunperin teoreettisesti ja sittemmin käytännössä.

Zizek kuitenkin itse myöntää, ettei mitään uutta tyydyttävää teoreettista sovellutusta/ratkaisua ole kommunismin romahtamisen jälkeisen poliittisen vasemmiston piirissä toistaiseksi esitetty (Zizek kritisoi niin Negriä, Laclau'ta ja Mouffe'a kuin osittain myös Badiou'ta).

Itse asiassa marxilainen (ja ei-marxilainen) vasemmisto on nyt täysin hajallaan ja suuri osa siitä myöntynyt tai jopa sulautunut markkinatalouden strategisiin ehtoihin - esim. Blairin/Giddensin labourilainen kolmas linja, myös Habermas ja 'harkitsevan keskustelun politiikka' (deliberatiivinen demokratia) ovat pikemminkin markkinamedian sätkynukkeja kuin aktiivisen ja itsenäisen poliittisen tahdon muodostusta.

3
http://www.youtube.com/watch?v=hpAMbpQ8J7g
(Zizekin puhetta jäljentävä/selventävä liikkuva animaatio-piirros teksteineen on, kuten David Harveyn tapauksessa, erinomaisen toimiva ratkaisu, jota seuraamalla myös Zizekin ajatuksia sekä perusteluja on tavanomaista helpompi seurata).

First as tragedy, then as farce. - Hyväntekeväisyys ei ole enää vain tiettyjen ihmisten hyveellisyyden erityispiirre vaan siitä on tullut myös osa kapitalistista taloutta. Hyväntekeväisyydellä ostamme itsellemme hyvää omaatuntoa (etiikkaa) mutta ylläpidämme samalla kapitalismin toimiakseen tarvitsemaa ja siten sen suurelta osin aiheuttamia ongelmia (köyhyys, sairaudet), johon annamme apua.

Luonnononnettomuudet ovat tietysti ihmisestä ja hänen systeemeistään riippumattomia ilmiöitä, mutta niihin reagoiminen hyväntekeväisyydellä tuudittaa meidät hyvän omantunnon fantasiaan, jossa kuvittelemme tehneemme jotain, mikä pienentää hyvinvoivan lännen ja kehitysmaiden epäsuhtaa, vaikka tilanne on todellisuudessa juuri päinvastoin!

Lahjoitamme spekulantti George Sorosin tavoin osan/puolet siitä, minkä aamupäivällä riistimme, takaisin iltapäivällä - ikäänkuin tämä käytäntö olisi muka muutakin (siis jotain yhteiskunnallis-eettisesti 'hyvää') kuin pelkästään vallitsevan rikkaat/köyhät epäsuhdan konkreettista ylläpitoa/jatkuvuutta.
*
http://www.youtube.com/watch?v=cvakA-DF6Hc
Edellinen animaatio-tiivistelmä alkuperäisenä, ykstyiskohtaisempana ja laajempana luentoversiona.

4
Zizek on viime vuosien maailmankuuluisuuden ohella saanut niskaansa myös kovaa kritiikkiä ja osittain syystäkin. Häntä on pidetty röyhkeänä ihmisvihaajana/arroganttina misantrooppina, joka, vaikka puhuukin erinomaisen taitavasti ja asiantuntevasti kapitalismin ristiriidoista ja ihmisten ideologisista fantasioista, on lopultakin ajautunut umpikujaan realististen ratkaisuyritysten suhteen, mitä tulee radikaaliin vasemmistolaiseen muutokseen yhteiskunnallisissa valtasuhteissa ja päätöksenteossa (ks. kuitenkin myös luku 6).

Zizek on ainakin ollut melko hyvää pataa (muttei siis suinkaan yksimielinen) Alain Badioun kanssa (paavalilainen teologia poliittisena innovaationa, Totuus heideggerilaisittain Tapahtumana), mutta Anthony Negrin deleuzelaista erojen postmodernia moninaisuutta (multitude) vallankumouksen primus motorina hän pitää lähtökohdissaan mahdottomana.

On kuitenkin syytä miettiä Negrin vastausta Zizekin häneen kohdistamaan kritiikkiin (seuraava luku), jonka mukaan Zizek on kadottanut vallankumouksellisen subjektin ja ilman sitä mikään todellinen vastarinta ei ole mahdollista.

Mutta mikä on vallankumouksellinen subjekti nykyään, jos hyväksymme perinteisen marxilaisuuden kannalta hereettisen väitteen (Laclau/Mouffe jo 1985), jonka mukaan yhteiskuntaluokilla ei ole enää samanlaista roolia poliittisesti ja teoreettisesti kuin aiemmin: - itse asiassa luokat ovat häviämässä (luokkajako voidaan tietysti tehdä uudelleen hieman eri lähtökohdista/perustein kuin ennen - esim. prekariaatti (pätkätyöläiset) uutena työväen luokkana)?

Zizekille vallankumous joka tapauksessa vaatii toteutuakseen aina jonkinlaisen valtakeskittymän ja -auktoriteetin, mikä ajatus lienee Empiren ja Multituden Negrille, jonka mukaan kapitalismi katoaa muka itsestään, melko vieras. - Zizekin mielestä tällainen periaate on käsittämätön, eikä Negrin vallankumous hänen mukaansa pääse koskaan edes alkuun - -

5
It is now the second day of the conference, and so far Zizek has had to content himself by merely asking the speakers questions. Now, he immediately attacks Negri who, on the previous day, had accused him and Badiou of neglecting the class struggle.

Negri's theory of the "multitude," that is, his concept of a revolutionary subject that sees commonality in the differences among individuals, assumes that late capitalism eliminated itself, and that this alone is the source of a revolutionary situation.

This is far too concrete and pragmatic for Zizek and Badiou. Zizek arms himself with Hegel's concept of totality, with Plato's concept of truth and Heidegger's concept of the event. He argues that to one has to be outside the state to abolish it, but that Negri remains within the system, which is why his "multitude" can never start a revolution.
...
Negri, furrowing his leathery brow, reacts testily. Zizek, he says, has lost the revolutionary subject, but without a revolutionary subject there can be no resistance.
...
Late Saturday evening, just as the US and Ghana World Cup match is in overtime, Zizek calls again. He sounds excited. "Did you watch my clash with Negri today? Unbelievable! What is he talking about! That late capitalism is doing away with itself?"

Zizek says that the revolution can never function without an authority, without control, and that this was already the case during the French Revolution and with the Jacobins.

He pauses. Zizek rarely pauses when he speaks, because it makes him feel self-conscious for an instant.

Finally he says: The thing about the state and revolution reminds him of women. "It's impossible to live with them, but even more impossible without them."

He seems about to talk himself into a rage again, but just as the machine is revving up he suddenly interrupts himself.

"Oh, let's forget about it. I'll see you tomorrow, my friend!"

6
http://www.lacan.com/zizmultitude.htm
Zizekin mestarillinen katsaus etenkin Negrin/Hardtin marxilais-deleuzeläisiin teemoihin, Laclaun ja Mouffe'n käsitykseen politiikan bernsteinilaisesta ja anti-essentialistisesta agon-luonteesta sekä Agamben'in benjaminilais-pessimistiseen 'messianismiin'.

Lopuksi tämä intuitionvastaisen (counterintuitiveness) ajattelun/päättelyn nero esittää veitsenterävän lacanilaisen, itse Marxiin kohdistuvan kritiikin, jonka yhteydessä hän päätyy pitämään Negrin/Hardtin mutta myös näiden filosofisen lähtökohdan, Deleuzen, ajattelua pikemminkin utooppisena fantasiana kuin oikein ymmärrettynä halun, lisäarvon ja kapitalismin analyysina.

Tämä Zizek on todellakin vaarallinen - myös itselleen, sillä hän näkee teorioihin sisältyvät ristiriidat aivan liian hyvin. - [Dialektiikka paljastaa lopulta jopa oman positiivisen ratkaisunsa mahdottomuuden ehdot; - mutta pystyykö se enää tämän jälkeen toimimaan muuten kuin 'halvaantuneena' - tai ikäänkuin dramaturgisesti?].
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=slavoj+zizek&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek
http://www.amazon.com/First-As-Tragedy-Then-Farce/dp/1844674282
http://progressivegeographies.wordpress.com/2010/07/19/zizek-in-der-spiegel/
http://www.spiegel.de/international/zeitgeist/0,1518,705164,00.html
http://www.spiegel.de/international/zeitgeist/0,1518,705164-2,00.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Antonio_Negri

Perussuomalaisten nationalisti-sosialistien marssi

Persut valmistautumassa torjumaan EU:n ja Islamin uhkaa.
*
http://www.youtube.com/watch?v=wTLScFjXZXE&feature=related
*
TIELLÄ TAISTOJEN

Eespäin, eespäin tiellä taistojen rinta rinnan astukaamme, siskot, veikot. Soinin laulu meidän joukkojen, teitä taistoon kutsuen.

Eespäin, eespäin alta sorron työn kaikki uhkan raskaan alle ahdistetut. Meille, meille soipi laulu tää, joita puristaapi turhaan EU-vyö.

Me käymme taisteluun puolesta ihmisoikeuden ja persun kärsineen me viemme onneen sinivalkoiseen. Jo kuivuu kauna katkera, soi suuret huomensävelet. Kun hetki lyö, niin poistuu Burqan yö ja kunniassa on taas oma kansa ja sen työ.

Niin monta, niin monta on tielle uupunut, niin monta, niin monta on taistoissa kaatunut. Vaan lannistaa meitä ei mahti ulkomainen saa. Me rajat rauhan lujan luomme, mi vieraat karkoittaa.

Siis veljiksi tulkaa nyt persut Suomen maan, niin onnemme tiellä käy myös sananjalat kukkimaan. Pois Eurooppa, pois muslimi, pois kaikki outo silloin jää. Onnen orpo persu jo nosta pystyyn pää!

Säv. Hermanni Konno
San. Knut Kangas (päivitykset Rauno Räsänen - viimeksi klo: 15.35)
*
http://timo-soini--rkp-ja-sanna-ukkola.blogspot.com/2009/04/timo-soinille-on-rkpn-ja-sanoma.html

Miksi Venäjän vallankumous muuttui diktatuuriksi? Vastaus: Koska Leniniä, Trotskia ja Stalinia ei murhattu vuosina 1918-22

Kuvassa kynttilöitä. Nyt jokaisen on mahdollista polttaa Lenin.
*
Monien neuvostoissa istuvien sosialistivallankumouksellisten mielestä Lenin astui valtaan laittomasti. Lokakuun vallankumous vei valtakunnan sisällissotaan, sillä monet liberaalit ja monarkistit vastustivat bolsevikkeja (wiki).

Vaikka bolshevikit vuonna 1917 muuttivatkin asenteensa neuvostojen merkityksestä vallatakseen vallan niiden kautta, eivät he todellisuudessa missään vaiheessa ajaneet neuvostojen edustamaan työläisten valtaa (anarkistilinkki).

Kronstadtin matruusien ja työläisten kapinaa maaliskuussa 1921 on pidetty eräänä Venäjän vallankumouksen käännekohtana, ja eräässä mielessä se onkin sellainen. Kronstadt oli Venäjän työväenluokan viimeinen yritys ottaa vallankumous omiin käsiinsä ja pysäyttää leniniläinen totalitarismi (anarkistilinkki).

Kaiken jälkeen on tärkeää muistaa että Venäjän vallankumous todellakin oli työläisten ja talonpoikien suurimpia yrityksiä toteuttaa sosialismia. Vaikka bolshevikkihallinto teki parhaansa tuhotakseen sen, ja pyyhkiäkseen kaikki muistotkin todellisesta sosialismista pois, sellaisena kuin sitä paikoitellen vuosina 1917 ja 1918 päästiin kokeilemaan, on sen perinnössä silti paljon elähdyttävää. Venäjän vallankumous oli kansan suuri yritys ottaa haltuun oma elämänsä (anarkistilinkki).

Bolshevikkipuolue ja erityisesti Lenin kannattajineen eivät suinkaan olleet historiallisten voimien uhreja, vaan edustivat nimenomaan niitä voimia jotka tukahduttivat Venäjän työläisten ja talonpoikien vallankumouksen ja loivat valtiokapitalistisen diktatuurin (anarkistilinkki).
*
Poleeminen kysymys/ehdotus:

Vallankumous eli kansan spontaanista protestista sekä maanalaisesta ja mielenosoituksellisesta liikehdinnästä/toiminnasta alkaneet pyrkimykset muodostaa itsenäisiä hallinnollisia organisaatioita sortavan järjestelmän (yksinvaltias, tyranni, oligarkinen eliitti jne.) tilalle, eivät yleensä onnistu ilman etujoukkoa - poliittista avangarde'a.

Tämän vuoksi tarvitaan aina joku ideologisesti ehdoton mutta tarvittaessa realistinen Lenin, joku karismaattinen älykkö ja organisaationero: Trotski ja jopa joku poliittisesti ovela, vallanhimoinen maalaispoika: Stalin (Trotskin mielestä Stalin oli 'puolueen huomattavin keskinkertaisuus').

Tarvitaan siis ihmisiä, jotka ovat vihkiytyneet yksinomaan ajamalleen aatteelle, liikkeelle ja vallankumoukselle.

Mutta - kohtalokas kysymys kuuluu: missä vaiheessa ja miten kansan pitäisi kyetä (jos se siihen ylipäätään koskaan kykenee; oli sitten kyseessä kommunismin tai suuribisneksen tyrannia) estämään sellaisen yksipuoluejärjestelmän luominen/syntyminen, jonka esimerkiksi Lenin pyrki toteuttamaan mm. lakkauttamalla aiemmin puolustamansa spontaanit työläisneuvostot, jotka edustivat vallankumouksellista yhteistoimintaa sen ehkä ideaaleimmassa muodossa.

Lenin ei lopulta uskonut spontaanien, alhaalta päin muodostettujen neuvostojen poliittiseen tulevaisuuteen eli niiden kykyyn organisoida vallankumousta, hallinnoida ja ratkaista makrotason yhteiskunnallisia ongelmia. Niinpä bolsevikit kaappasivat vallan itselleen (puolueelle - 'demokraattisen sentralismin' nimissä), jottei maa ajautuisi kaaokseen.

Päätös ei ollut suinkaan yksimielinen vaan pikemminkin Leninin bolsevikkien 'coup d'état' tai vallankaappaus vallankaappauksen sisällä (bolsevikit kirjaimellisesti kaappasivat parlamentin mensevikeiltä vain omaan käyttöönsä).

Esittämäni/olettamani Leninin perustelu on kyllä strategisesti järkeenkäypä, mutta koska bolsevikkien alunperin epävakaa asema vakautui vasta neljä vuotta kestäneen verisen sisällisodan jälkeen (9 miljoonaa kuollutta), syntyi kommunistinen NL ehkä jo tämänkin katastrofin takia pysyvästi vammaisena: olihan huomattava osa NL:n vielä varsin kehittymätöntä teollisuutta (joka oli kuitenkin jo lähtenyt hyvään alkuun) sekä infrastruktuuria vuosina 1917-1922 ajoittain täysin pysähdyksissä.

Leninin kuoltua Trotski, Venäjän vallankumouksen älykkäin (muttei ehkä poliittisesti taitavin) mies epäröi ratkaisevassa tilanteessa, kun kuoleva Lenin tarjosi hänelle NL:n johtajuutta. Sitäpaitsi Trotski haaveili edelleen epäralistisesti/ta maailmanvallankumouksestaan, vaikka siinä tilanteessa pekästään Venäjän tulevaisuuden selvittämisessä olisi luullut olevan jopa liikaakin tehtävää.

Niinpä Stalin kaikki vastustajansa tapattamalla (viimein myös Trotskin) keskitti 1930-luvulla kaiken vallan itselleen ja stabilisoi ('porvarillisti'/Zizek) NL:n kafkamaisten puolueparanoidikkojen hullujenhuoneeksi, jossa Isä Aurinkoinen käsittämättömän hyvin toteutuneella taktikoinnillaan sai lukemattomissa näytösoikeudenkäynneissä jopa viattomat puoluevirkailijat tunnustamaan heitä kohtaan esitetyt syytökset oikeiksi.

(Tuomitut siis tuomitsivat itse itsensä kuolemaan. Tämä spektaakkeli oli törkeän mautonta, makaaberia ilveilyä: uhreilta oli viety viimeisetkin ihmisoikeudet kuin keskitysleirivangeilta. Mutta he siis joutuivat kaiken lisäksi itse osallistumaan omaan häpäisyynsä ja tuomitsemiseensa).
*
Tässä vaiheessa haluan jatkaa kysymy/i/stäni. Jos vallankumoukset ovat aina vaarassa ajautua yksipuolue-diktatuuriseen terrorismiin (esim. Ranskan vallankumouksen jakobiinit: Robespierre) tai tuon kaoottisen terrorismin lopulta hillitsevän ja hallinnoivan, yksinvaltiaaksi julistautuvan miehen vallankaappaukseen (organisatorinen monilahjakkuus ja 'hirviö': Napoleon), niin eikö perimmäinen poliittinen kysymys silloin kuulukin - pitääkseni Venäjän vallankumoustapahtumia edelleen esimerkkitapauksena:

Olisiko työläisneuvostojen ollut mahdollista tajuta se, mihin suuntaan bolsevikkien vallankaappaus lähtee lopulta etenemään? Olisko niiden ollut mahdollista jossain vaiheessa tappaa joko Lenin, Trotski tai Stalin (tai kaikki kolme!), jottei mitään terroristista yksipuolue-diktatuuria olisi koskaan ryhdytty toteuttamaan - kenenkään toimesta?

Kysyn tätä sillä edellytyksellä/ehdolla, ettei Leninin, Trotskin ja Stalinin tappaminen olisi saanut johtaa konservatiivis-sosiaalidemokraattisen mensevikki-politiikan hyväksymiseen, sillä sen seurauksena Venäjältä mitä ilmeisimmin olisi puuttunut tsaarin vallasta syöksemisen jälkeen tärkein asia eli vahva ja uskottava hallinto. - Muussa tapauksessa bolsevikeilta jäljelle jääneen valtatyhjiön olisi luultavasti tavalla tai toisella täyttänyt Euroopassa samaan aikaan nousuaan tehnyt fasismi.
*
Esittämäni 'murha-/tappo-intervention' hetkeä (toteuttamisesta nyt puhumattakaan) ei voi tajuta kuin poliittisesti tarkkavainuinen, tilanteen tiedostava ja ehdottoman rohkea tyyppi.

Mutta löytyykö tällaista 'tyrannin tappajaa' yleensä muualta kuin vallankumouksellisen eliitin itsensä (ei siis kansan eli vallankumouksen subjektin) piiristä, jossa taistellaan vain korkeimmasta vallasta eikä olla kiinnostuneita vallankumouksen ihanteiden toteuttamisesta: vapaan, spontaanin kansalaistoiminnan eli Venäjän tapauksessa työläisneuvostojen päätöksenteon mahdollisuudesta ja poliittisesta uskottavuudesta.

Kysyn tämän kysymyksen totta kai myös ja etenkin Zizekiltä. En nimittäin ole aivan samoilla linjoilla hänen kanssaan, mitä tulee Leninin ja kumppanien ihannointiin, jos kohta luulen ymmärtäväni Zizekin pointin ainakin osittain (emme voi toimia radikaalisti 'likaamatta käsiämme').

Zizek ei sitäpaitsi ole antanut tarpeeksi uskottavaa selitystä hänelle esitettyyn kysymykseen siitä, miten hänen vallankumouksellinen asenteensa poliittisena realismina on erotettavissa uhoilevasta vallankumousromantiikasta - olkoonkin, että todelliset utopiamme voivat olla eläviä vain symboleina/symbolisesti - Platonin idea-Totuutena tai ehkä pikemminkin Kantin praktisen järjen totuutena/välttämättömyytenä (kuten Zizek esim. University Paris VIII:n tammikuun puheessaan sanookin).

Zizek toki myöntää, että Venäjän vallankumous meni lopulta täysin pieleen, mutta silti se avasi työläisille juuri alkuvaiheessaan aivan uudenlaisen vapauden ja oma-aloitteisen organisoitumisen näkymän, jota ei koskaan aiemmin historiassa ollut koettu.

Zizekin mukaan tämä kesken jäänyt yritys pitää toistaa (yhä uudestaan), koska muuten me emme pysty edistämään sitä kollektiivista vapautta, toimintaa ja yhteishenkeä, jonka vasta jokainen vallankumous on mahdollistanut.

Mikään asteittainen, määrällinen edistyminen ei vielä takaa laadullista muutosta (oikeudenmukaisuuden ja vastuullisen vapauden toteutumista), jonka vallankumouksellinen ajattelu ja toiminta nostaa esiin - ei ainakaan systeemissä, jonka 'raison d'etre' ('reason for being') on laillistettu riisto/RR.

Tällaisessa (makro-)systeemissä suuryrityksillä on lupa käyttää ekologisesti ja sosiaalisesti mitä häikälemättömimpiä ja välinpitämättömimpiä keinoja (viis siitä, mitä kansainväliset sopmukset määräävät: ne ovat täynnä porsaanreikiä, eikä niitä voi kontrolloida) pyrkiessään maksimoimaan voittojaan rajoittamattomasti/rajattomasti.

Edellä esitetty lienee yksi vallankumousajattelijoiden tärkeimpiä ja terävimpiä mottoja. Minulle(kin) se riittää päteväksi syyksi 'sijaita vasemmiston poterossa', kuten Tuomas Nevanlinna itsensä poliittisesti määrittelee.
***
Lihavoiduista linkeistä löytyy kaksi hieman eri tavoin painotettua näkemystä Leninin/bolsevikkien roolista/linjasta Venäjän vallankumouksessa ja sen aikana. Kapinatyöläisen (anarkismi.net) ja Sosialistiliiton (Murros) näkemyserot henkilöityvät Leninissä, jota kommunisteja lähellä olevan Murros arvostaa paljon enemmän (tosin myöntäen, että Lenin teki virheitä: mm. juuri muuttaessaan kantaansa neuvostojen suhteen) kuin anarkistinen Kapinatyöläinen, jonka mielestä Lenin oli jo alunperinkin 'yx styranki'/rr.

http://www.anarkismi.net/kapis/22venaja.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kapinaty%C3%B6l%C3%A4inen
http://www.murros.net/index.php?option=com_content&task=view&id=456&Itemid=28
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistiliitto
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lokakuun_vallankumous

http://gearcrave.com/2008-07-15/lenin-candlestick-figurines/

Konfliktin tällä puolen

(Kielimafian kanssa keskustellaan intensiivisesti auktoriteettiongelmasta - klo:21.05)

Kirjoitettu kommentiksi mm. sapiirille edellisessä päreessäni Keskiviivan toisella puolen, ajaen yötä vastaan, tulijoiden kaistalla taas.

*
sapiiri kirjoitti:
'missa suoritit siviilipalveluksesi'

RR
Olen totaalikieltäytyjä syistä, jotka johtuivat niin sanotusta 'hulluudestastani'.

Mutta tästä diagnoosista ja tilanteesta on aikaa jo noin 30-vuotta. Hulluus ei kuitenkaan liene hellittänyt...
*
Silti olen jo lähes 10 vuotta ollut sitä mieltä, että jos olisin nyt 25:n ikäinen, niin luultavasti menisin suorittamaan asepalveluksen vapaaehtoisesti - tällä järjellä ja elämänkokemuksella.

Ottaisin ns. havainnoivana osallistujana selvää siitä, mikä paikka armeija oikein on - kaikessa idioottimaisuudessaan ja/tai opettavaisuudessaan, mitä ryhmissä toimimiseen tulee.
Tosin monet armeijan käyneet väittävät, ettei ko. paikassa opi kunnolla muuta kuin lintsaamaan. Tämä oli myös nuorempien veljieni mielipide.
*
Oma - peräti viikon kestänyt asepalveluni sai minut aikoinaan entistä enemmän vihaamaan ainakin kaikkia sotilasauktoriteetteja. Mutta nyt siis katselen tilannetta hieman toisin.

Paradoksaalista vain, että olen vielä vähemmän idealisti nyt kuin olin silloin. Toisaalta vallan ja organisoinnin psykologia on kiinnostanut aina.
*
Vallankumousta (utooppis-käsitteellinen projekti, joka ei tietysti milloinkaan voi toteutua kirjaimellisesti) eivät tee suinkaan kiltit kommuunieläjät, joita kyllä arvostan yksittäisinä elämäntapaintiaaneina, joiden sosiaalinen omatunto sykkii syvästi joskin voimattomasti rakenteellisen väkivallan voimia vastaan.

Syvältä vaikuttavan vallankumouksen manifestoimiseen uskaltautuvat vasta ne, jotka ovat sen puolesta valmiita uhraamaan sekä oman että muiden hengen: - siis esimerkiksi kaikki isänmaallis-konservatiiviset nationalisti-öykkärit tai terrorismia preferoivat anarkisti-fundamentalistit.

Psykologisesti nämä kaksi näennäisesti vastakkaista linjaa toimivat saman motivaatiodynamiikan pohjalta, vaikka ovat valmiita tuomitsemaan toistensa aatteellis-ideologiset periaatteet koska tahansa sijoittamalla ne hyvä/paha-akselille.

Mutta 3 miljardia köyhyysrajalla tai sen alapuolella elävää ihmistä riittää todisteeksi siitä, että kaiken maailman Nenäpäivät ovat yhtä 'nenättömiä' projekteja maailman epäoikeudenmukaisuutta vastaan kuin mikä tahansa demokratiaksi naamioitunut plutokraattis-monetaristinen projekti, jonka lähtökohtaa ei milloinkaan sanota ääneen.

Toisin sanoen: vain murto-osa maailman väestöstä voi saavuttaa länsimaisella asteikolla siedettävän elintason: loput yritetään pitää hiljaa hyväntekeväisyydellä, aseilla ja talouspoliittisilla pakotteilla.

Todellinen, rakenteellisen muutoksen läpivientiyritys tai sen estäminen (nämä kaksi täydentävät toisiaan eli ovat yhtäaikaisesti ikäänkuin toistensa edellytyksiä ja seurauksia) on siis väistämättä aina väkivaltainen projekti - sekä konservatiivisen säilyttämisen että fundamentaalis-anarkistisen destruktionkin kategorioissa.
*
Edellinen ei tarkoita, että konfliktiin tulisi muka tietoisesti aina pyrkiä. Sehän on vallitseva olotila jo muutenkin. Sitäpaitsi kukaan ei nimenomaisesti halua konfliktia, mutta kaikki sen toteutumista ovat ainakin epäsuorasti edesauttamassa.

Conflict on kaiken alku (ja ehkä myös loppu). Polemos pater panton: sota on kaiken isä, kirjoitti jo Herakleitos.

Tehdäkseni ongelman vielä vaikeammaksi ja merkillisemmäksi, painotan, että pahin asia maailmassa on 'huono sota', jota ei ole koskaan kyetty lopettamaan ja sovittelemaan kunnolla, kun taas paras asia maailmassa sen sijaan on 'hyvä sota', jonka rauhaneuvottelut on hoidettu todella hyvin.

Siinä hieman pohtimista kaikenmaailman aktivisteille - varsinkin sekä sodan- että rauhanlietsojille.
*
Joku sanoo nyt, että paras asia maailmassa on täydellinen rauha, mutta sellainen kaiken ennalleenpalauttaminen/sovitus on tosiaan vähän samaa kuin väittäisi jopa itse Saatanankin (konfliktin personifikaation) pelastuvan viimeisellä tuomiolla (Irenaeus, Origenes).

Sillä jos jotain tässä maailmassa voi väittää pysyväksi, niin se on pahe/synti.

Olkoon siis Martti Ahtisaari idolimme.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/World_in_Conflict
newresolutionmediation.blogspot.com/2008/02/g....
plaza.fi/edome/uutiset/world-in-conflict-naks....
no/go/graphic/causual_pathway_of_conflict_over_resources

http://www.newadvent.org/cathen/08130b.htm