Erotiikkaa moottorisahalla, hormoneilla ja soneteilla

Kirjoitettu kommentiksi Mummon kommenttiin päreessään Kaikki intohimon elementit.
*
Kielimafia kehottaa lukemaan mainitusta mummon postauksesta koko kommenttiryppään taustojen hahmottamiseksi. Lisäys PS. ym. 20.11.

Viimeisin korjaus klo: 16.40. Kummallista, että jälkeenpäin saattaa löytää tekstistään mitä töksähtelevimpiä ja väkinäisempiä ilmaisuja, vaikka olisi heti luonnoksen jälkeen muka tarkasti oikolukiessaan hyväksynyt jonkin virkkeen sellaisenaan - joskin ehkä 'pitkin hampain'.

Kts. tällä kertaa päätekstin viimeinen virke/kappale elämän ja teatterin suhteesta. Sisältö ei ole muuttunut, mutta luettavuutta on parannettu rutkasti. Minä pyrin ideaalisimmillani kirjoittamaan sellaista tekstiä, jonka voisi siirtää suoraan näyttämölle lausuttavaksi.
*

Vai että loppuu mirri (mikrossa) poksahtaen eikä käryten. Sitä ei T. S. Eliot tiennyt/RR

*

mummo kirjoitti mm.:
Ramppeli,
sinä puhut nyt puhtaasta pornosta. Erotiikkaa on vilkaisu moottorisahaan päin. Tai vilkaisu suuntaan, jossa on käsi, joka jossain yhteydessä saattaisi pidellä moottorisahaa.
*
RR
Olet oikeassa, mutta itsehän mä tuossa asian ongelmallisuutta pariinkin otteeseen korostin kysymällä, että onks tää 'reifikointi/esineellistäminen' nyt erotiikkaa vai mitä.

Jatketaan käsite-erotteluja. Miten erottaa intohimo erotiikasta? Kuuluuko intohimo yksinomaan erotiikan alueelle, vai tulkitaanko pornon kiihottavuuden vaikutuksesta erittyvä kuola ainakin osittain intohimon - jopa eroottisen intohimon alueeseen kuuluvaksi?

Sillä onhan asia toki niin, että rakkaus sisältää sekä ihanan läheisyyden tunteen, hellyyden, eroottisen symboliikan eleineen, vihjeineen ja konnotaationeen (kuten ihan nappiin korostat) - mutta myös 'raa-an' halun ja himon, jonka päämäärä etenkin miehellä on orgasmi - tämä kun on ejakulaatioon pakonomaisesti pyrkivä panokone - eikä taida muuksi muuttua kuin pikku hiljaa pontenssin heiketessä - eikä aina edes sittenkään - vai?

Silti - erotiikka: eroottinen lumous - on kaiken sukupuolis-seksuaalisen viehättyneisyyden ytimessä.

Ilman eroottista lumousta (puhun nyt miehenä) rakkautta ei ole olemassa. Vain pelkkää konemaista ja pakonomaista kähmintää, josta puuttuu leikki, kiusoittelu - ehkä hieman teatraalinenkin huomaavaisuus, huikentelevaisuus, itseironinen hyperbola ja tuo kuuluisaakin kuuluisampi 'hellä rajuus/raju hellyys' (pakko pistää hymiö tähän), joka tuottaa enemmän mielihyvää/nautintoa kuin kipua tai arvaamattomuuden ja uhkan pelkoa - vaikka olenkin vakaasti sitä mieltä, että molempien sukupuolten yksi aivan olennainen tekijä eroottisen lumon ja viehätyksen ylläpitämisessä sekä kasvattamisessa on tietty toiseen ihmiseen sisältyvä salattu/salainen ja siten koko ajan arvaamattomalla tavalla uusi ja uusiutuva persoonallinen ulottuvuus.

Tämän vuoksi naisten yritys 'kouluttaa' ja siten ikäänkuin 'hallita' miehiä sisältää erotiikan kannalta contradictio in adjecton (= väittämä, johon sisältyvä erillisehto kumoaa koko väitteen/teesin).

Toisin sanoen - pyritään saaamaan partnerista ihminen, jonka reaktiot eivät uhkaa suhteen tasapainoa, vaikka siis aivan selvää on, että juuri toisen persoonallisuuteen sisältyvä hallitsemattomuus, itsenäisyys ja improvisoiva luovuus paitsi pitkälti synnyttää eroottisen kipinän myös ylläpitää sitä pitemmän päälle.

Vai haluaako nainen miehestä pelkästään helpon, tottelevan ja turvallisen 'kodinkoneen', samalla kun mies haluaa naisesta yhtälailla rauhallisen ja ennalta-arvattavan äidinkorvikkeen?

Tämä roolien 'funktionaalinen, homeostaattinen tasapainopyrkimys' on toki aivan olennainen osa kestävää suhdetta, mutta jos se tekee tyhjäksi edellä mainitut eroottisen ulottuvuuden ilmenemismuodot, kyseinen suhde tulee ennenpitkää latistumaan omaan tylsyyteensä ja yllätyksettömän arkipäiväiseen 'business-henkisyyteensä'.

Kun suhteesta kehkeytyy 'firma', joka toimii niikuinkuin firmat yleensä toimivat: innovaatioiden riskit minimoiden ja pelkästään pragmaattisen toimintamallin puitteissa, tämä asiaintila kuihduttaa lopulta intohimon ja erotiikan, joita rakkaus ehdottomasti tarvitsee pysyäkseen elävänä ja palavana.

Ei rakkaus ole mikään ikuinen tuli, joka palaa loputtomiin, kun se kerran on syttynyt/sytytetty - Platonin korkeimpien ideoiden tapaan - vaan energeettistä ekonomiaa, jota täytyy 'kohentaa', harjoittaa, viljellä, säädellä, ja johon täytyy etenkin 'sijoittaa' omaa halua - mahdollisesti sosiodraaman, roolipelin (ei siis ainoastaan erilaisten asentokokeilujen) muodossa, mikä vakava leikki sitten voisi osaltaan pitää suhteen elävänä ja joskus jopa kuumana.

Mutta toki on niin, että jos suhteen perusta, sen ydin, kipinä tai vastaava eroottis-hormonaalinen lumous ei elämyksellisesti anna enää muuta kuin loputtomiin läpikäytyjä toiminta- ja kokemismalleja - lumouksen ollessa täten laantunut, parterien menetettyä ratkaisevasti kiinnostustaan toistensa persoonalliseen kiehtovuuteen, mikä aluksi teki heidät niin kovin ihaniksi ja korvaamattomiksi toisilleen - silloin lienee enää varsin vähän tehtävissä suhteen pelastamiseksi.

Joskus pitänee vain pystyä myöntämään, että se lähde, josta aikoinaan virtasi raikasta, kirkasta ja ihanan kuulasta vettä, on nyt ehtynyt, ja kiinnostus toista kohtaan jonain itsessään arvokkaana päämääränä, siis itseisarvona!, laimentunut ellei peräti lakannut.

Toisin sanoen - on siis osattava (mieluiten oikeaan aikaan, mikä on todella hankalasti määriteltävissä) luopua toisesta ja luovuttaa yritykset elvyttää tai pitää suhdetta yllä kaiken maailman keinotekoisilla tekohengitys- ynnä muilla laitteilla.

Avoliitonkin suhteen pitäisi osata hyväksyä eräänlainen maltillisen eutanasian periaate. Ei liian aktiivinen (koska yksittäinen, negatiivinen impulssi ei saa tärvätä koko mahdollisesti muutoin varsin positiivista suhdetta) mutta ei myöskään liian passiivinen, jolloin käytännössä jo varmasti kuihtunutta ja kuollutta 'ilmiötä' ei kannata pitää hengissä pelkän muodon vuoksi, sillä tämänkaltainen pidättely voi aiheuttaa ketjureaktioita, joita sävyttää katkeruus, kauna ja viha.

On osattava luopua oikeaan aikaan. On osattava kuolla oikeaan aikaan. Ja lopulta - on osattava nauraa itselleen ja koko elämälle niin kauan kuin se vielä on mahdollista ilman kaiken lamaannuttavaa itseinhoa ja kuvotusta koko elämää kohtaan...
*
Hmm. Mitähän ihmettä tuli nyt kirjoitettua? Tulkitse sinä mummo tämä vuodatus.

Ehkä olen 'vain' tyypillinen miesromantikko - hieman sovinistis-teatraalinen kukkoilija, joka luulee, että parisuhteessa miehen (minun käsitykseni mukaan) pitäisi vetää aina jotain improvisoitua roolia ja siten hauskuuttaa vaimoa, lapsia ja ystäviä - jopa perheen kissaa ja koiraa.

Taidan ensinnäkin pitää parisuhdetta pikemminkin teatterina kuin elämänä ja toisekseen minulla lienee aivan liian suuret luulot itsestäni ja kyvyistäni hurmata ihmisiä?

Onko mottoni tässä avio-/avoliittoasiassakin samankaltainen kuin niin monen muun asian suhteen, mitä elämiseen tulee: ei elämä niin kovin tärkeää ole - teatteri sen sijaan on.

PS.
Mutta erotiikka ilman huumoria ei ole enää erotiikkaa vaan pelkästään hieman jopa säälittävää, tahatonta komiikkaa, jossa eroottisen viettelyn luonne ja olemus on kerta kaikkiaan väärinymmärretty. Sillä tästä elämästä löytyy varsin harvoja yhtä naurettavia asioita kuin yritys iskeä itselleen kumppani tai yritys herättää toisen ihmisen eroottinen mielenkiinto.

Miksemme siis tekisi sitä antaumuksella ja itse tuohon iskemis-performaatioon asianmukaisella teatraalisella 'vakavuudella' suhtautuen. Siis harkitusti koomisina, ironisina, ilkikurisina ja itsemme sekä jopa maineemme ja arvokkuutemme tietoisesti alttiiksi asettaen.

Ja emmekö me juuri tämän asenteen omaksuneina ole silloin nimenomaan - taiteilijoita.
*
http://www.iupress.indiana.edu/catalog/product_info.php?products_id=20078