Kommentti ruukinmatruunalle ja idalle päreessäni "Rasismiefekti".
(LIITE 19.5)
Alan jo yllättyä itsekin. Olenko todella saamassa Slavoj Zizekin kautta 'välineet', joilla umpikujaan ajatunut nietzscheläinen nihilismini voisi saada 'teologisesti relevantit kasvot'?
*
RR kirjoitti kommentissaan
"tarkoituksenanihan on nimenomaan saada aikaan kontrolloimaton reaktio islamofobiansa rationalisoineissa monokulturalisteissa!"
*
matruuna
Kiitos. Sinä teit sen, 'minkä halusinkin'.
Jokaisella on taas mahdollisuus nähdä, miten johdonmukaisesti kommenttisi ilmaisee oman rasismi luonteen ja syvyyden. Se on suorastaan verraton perustelu sille.
Minulle ei nimittäin nouse islamista lainkaan noin synkkiä fiiliksiä kuin sinulle - huolimatta siitä (myönnän kyllä edelleen), että olemme tietyistä islamia koskevista 'empiirisiksi tosiasioiksi kutsutuista ennakkoluulojen muodoista' samaa mieltä.
Minulle ei niistä siis kuitenkaan 'seuraa' samanalaisia ('tosiasia-'?) affekteja kuin sinulle.
Onkin selvää, että paradigmoissa, joilla kumpikin ymmärrämme, tulkitsemme ja selitämme rasismin perusteita, ei vaikuttaisi olevan juuri mitään yhteistä.
*
Eräs paradigmojemme erilaisuutta ilmentävä piirre löytyy siitä, että minä en pidä Humen giljotiinia enää muuna kuin loogisena välineenä, jonka 'käytön' ehtona on, että väitelauseet kyetään jakamaan 'sopivan' pieniin osiin - ei siis liian yleisiin eikä liian atomisoituihin.
Tästä seuraa implikaatio, jonka mukaan giljotiinia voi käyttää pätevästi vain etukäteen tietyillä semanttisilla kriteereillä 'toimivissa' lauseissa ('syntakteissa').
Muissa tapauksissa giljotiini ei kykene ottamaan huomioon esim. joko lauseitten praktis-ideologisia implikaatioita tai niiden spesifistä käyttöä esim. fysiikassa.
Humen giljotiini edustaa tiettyä tapaa ymmärtää maailma: siten se muuttuu välineestä päämääräksi ja ilmentää aina tiettyä ontologiaa.
Tässä ei sinällään ole mitään kummallista ja 'pahaa', koska ontologiaa me emme voi välttää - ei edes Hume.
Näin ollen onkin olennaista ymmärtää alla olevaan contradictio-määritelmään (toistan sen eri tavoin tässä tekstissä) sisältyvän implikaation vaheellisuus, jonka mukaan metodi sellaisenaan voisi toimia ontologiana (kyllä se voikin, mutta ei sillä tavoin kuin empiristi olettaa).
Koko luonnotieteellinen maailma ilmeisesti elää tässä ennakko-oletuksessa, jonka se siis olettaessaan pyrkii samanaikaisesti kieltämään, koska väittää etsivänsä jotain 'ratkaisua' olemisen ja elämisen ongelmaan - ikäänkuin ratkaisu olisi 'löydettävissä', ikäänkuin ratkaisu olisi ponnistelujemme positiivinen tulos? Ikäänkuin theosis, jumaloitumisen mahdollisuus olisi totta teknologisena konkretisaationa?
Mutta mikään metodi ei ole vailla sitä määräävää ontologiaa, jota se tietoisesti tai tietämättään noudattaa. Jokainen menetelmä sisältää aina jo ontologisen valinnan.
'Pyyhkiessään pois horisontista' ontologisten oletusten sinne 'maalaamat kuvat', luonnontieteellisen skeptisismin metodi ei edes voi löytää muuta kuin tyhjyyden, egoismin ja kadotuksen.
Vielä kerran: miksi se sitten ylipäätään enää etsii mitään? Ikäänkuin voisi löytää jotain? Onko sittenkin niin, että luonnontieteen metodi perustuukin mitä fundamentalistisimpaan uskoon oman metodinsa ontologisesta 'hyödyllisyydestä', ikäänkuin messiaaniseen uskoon pelastuksesta, jonka tämä metodi vielä joskus meille tuo tullessaan? Uskoon Täydelliseen jumalaan Koneena, jonka osiksi me olemme joskus muuttuva ja siten saavuttava ikuisen elämän?
Näin se täytyy olla. Muutoin en voi ymmärtää ihmisten (etenkin insinöörien) liki naivia innostusta teknologian perään.
Mutta he sekä rakentavat että tuhoavat maailman leikeissään - nuo Herakleitoksen (vrt. Nietzsche, Deleuze) hiekkakakkujaan muovailevat, jumalten tavoin noppaa heittävät lapset (tiedemiehet). Sellainen on ihminen - tahtoen ja tahtomattaan.
*
Joka tapauksessa - vielä kerran: verrattuna Zizekin hegeliläiseen paradoksilogiikkaa hyödyntävään ontologiseen 'myllyyn' Humen giljotiini on rajoittunut ellei peräti alkeellinen päättelyn väline.
Jos Humen nominalismille sukua oleva empiristinen skeptisimi lähentyy metodinsa puitteissa tyhjyyttä reaalisena etsiessään maailmalle pätevää perustaa (tämä pyrkimys on metodistaan johtuen contradictio in adjecto), niin Zizekin 'Lacan-Hegel-sekoitus' lähtee jo alunperin tyhjyydestä=reaalisesta käsin, mikä merkitsee, että reaalisen voi löytää vain fantasioina, oireina ja 'ideologioina' - jälkikäteen.
Reaalinen tyhjyytenä ei ole mitään ilman fantasiaa, oiretta. Se on olemassa vasta 'vieraantumisen kautta'.
Ontologisen päättelyn kannalta tärkeintä tässä kuitenkin on tajuta, että paikka (eli reaalinen ikäänkuin se olisi paikka) edeltää aina loogisesti objekteja, jotka täyttävät sen.
Empiristin ristiriita on (taas kerran) siinä, että vaikka hän muka tietää, ettei löydä (ontologian sulkeistaminen), hän silti etsii - koska uskoo metodinsa kaikkivoipuuteen - yhä kiivaammin (messiaaninen tekno-optimismi).
Zizekin rationalistinen päättely sen sijaan lähtee jo alunperin tyhjyydestä, joka konstituoi kaikkea 'sen jälkeen' ja sitä selittämään rakennettua.
Tyhjyys siis on se, mistä kaikki lähtee ja myös se, mihin kaikki palaa takaisin: eräänlainen apokatastasis, rekapitulaatio eli kaikki pelastuvat-oppi.
IDA
Ainut muutos tai lisäys, jonka teen käyttämääsi sitaattiin on: '...kontrolloimaton ja kontrolloitu reaktio...'
Ei voi mitään, jos ymmärrys ei riitä. Tällaista tapahtuu niin alemman ÄO:n kuin ylemmän ÄO:n piirissä ;)
Eroavuudet ajattelun perustavimmissa rakenteissa eli lähinnä tavassa ymmärtää oleminen, eroavat joskus niin totaalisti, että mitään 'lähentä/y/vää' kommunikaatiota niiden välillä ei voi tapahtua.
Jäljelle jää vain 'antagonistinen tila: 'tyhjän mutta traumaattisen reaalisen oire subjektissa' (oire ilmaisee reaalisen fantasiana aina jälkikäteen) käyttääkseni vapaasti muotoillen Zizekin lacanilaista tapaa määritellä oleminen.
Hyvin lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottuna: jäljelle jää konflikti.
*
Lisäys (keskeneräinen)
Metodis-empiristis-välineellinen projekti on rinnastettavissa (tiettyihin) pelastusopillisiin teemoihin: 1) etenkin 'nominalistinen', tahdonvarainen pelagiolaisuus ja 2) ortodoksisesta, synergistisestä kontekstista irrotettu theosis.
Näistä linjoista voi esittää kaksi muotoa: 1 a) kalvinistinen predestinaatio, jossa vapaat teot/ansiot (= 'naamioitu' pelagiolaisuus) toimivat ir-rationaalisesti/epä-loogisesti (paradoksaalisesti on minulle liian 'hyväksyvä' termi) merkkeinä pelastettujen joukkoon kuulumisesta/ennaltamääräytymisestä, 2 a) pietistinen uudistisyntyminen ja itsepyhitys, jolle taas Nietzschen yli-ihminen ja vallantahto ovat analogisia.
Näiden periaatteiden noudattamisella pyritään saavuttamaan lopullinen messiaanisen odotuksen ja etsimisen tuottama tai niiden kautta 'saatu' rauhantila, mikä ilmaisee tähän malliin sisältyvän syvän itsepetoksen, koska se on lopulta tuomittu aina ajautumaan pelkkiin konflikteihin.
*
Rationaalis-ontologinen projekti on rinnastettavissa oppeihin Jumalasta ja Jeesuksesta (kolminaisuusoppi, oppi Jeesuksen jumalallisesta ja inhimillisestä luonnosta, inkarnaatio-oppi). Sille tärkeitä aiheita ovat Jumalan olemuksen ja hänen vaikutustensa (ousia-energeia-, filosofisesti: olemus-ilmiö-jaottelu) erottaminen toisistaan sekä kenosis eli Jumalan tyhjentyminen jumalallisista ominaisuuksistaan inkarnaatiossa.
Jumala ilmenee siis vain vaikutuksissaan, ilmenemisissään - 'hänen' olemuksestaan emme tiedä mitään - se on pikemminkin tyhjyyttä, jonka voimme ilmaista vain a) negatiivisesti (mitä Jumala ei ole) ja/tai b) apofaattisesti (Jumala on enemmän kuin sitä tai tätä).
Jumalan tyhjentäessä itsensä jumalallisista ominaisuuksistaan inkarnaatiossa hän siirsi samalla/siten jumalallisen vapautensa ja kaikkivaltiutensa ihmisiin. Jumala ei ole enää mikään mystinen olio, jolta rukoillaan pelastusta vaan Jumalasta tuli - kuten tavallaan Jobin kirjassa - 'ateisti', joka on sitoutunut luomaansa maailmaan niin suuresti että sekularisoituu erottamattomaksi osaksi sitä.
'LIITE' (Kesken - jatkuu...)
I
Mutta - itse asiassa juuri kenosis on todellista monergismia - ei niinkään luterilainen - perinteisesti äärimonergismin paradigmaattisena esimerkkinä pidetty vanhurskauttamisoppi, jossa yksin ihmisen usko ja yksin Jumalan armo pelastavat.
Mitään yhteistyötä ei tässä perinteisessä 'sloganissa/maksiimissa' "luterilaisen pelastuksen" mahdollisuudesta tai toisin ilmaistuna pelastuksen äärimonergistisessa 'opus moderandissa' ihmisen ja jumalan välillä kuitenkaan oleteta tapahtuvaksi, koska Jumalan Kutsu (vrt. Althusserin interpellaatio) muuttuu välittömästi ja radikaalisti jo heti sillä hetkellä, jolloin ihminen vastaa kutsuun ja ilmaisee siten yksilöllisessä uskossaan tuntevansa häntä kutsuvan Jumalan ja sen, että Jumala kutsuu juuri häntä.
Kyse on siis aina ja välittömästi kutsuun vastaamisen performaatiosta, joka väistämättä sisältää sekä aktion (tahdon vapauden=teon) että re-aktion (pelkän mekaanis-mimeettisen liikkeen=uskon) momentin.
Tämän affektiivisen ja intentionaalisuutta etsivän (ei siis vielä intentoivan tai johonkin pyrkivän) momentin looginen luonne aktualisoi vanhurskauttamisoppiin sisältyvän kaksoissidoksen eli sen ytimessä vaikuttavan dialektisen paradoksin, joka ilmenee Kutsuun vastaamaan lähteneelle matkaajallemme siten, että hän - ehkä jo hyvinkin nopeasti huomaa, että silmänkantamattoman suoran valtatien varrelle on tien oikealle ja vasemmalle puolelle pystytetty suhteettoman kookas liikennemerkki, alaspäin osoittava, niin sanottu kärkikolmio, johon on maalattu avoin kämmen harottavine sormineen. Kämmenen alla lukee suurin, selkein kirjaimin: SEIS! Pakollinen pysähtyminen!
Varmaa lienee, että koemme itsemme erittäin hämmentyneiksi tällaisen Käskyn kohdatessamme.
Lähdettyämme juuri äsken matkalle 'kutsuttuina' (kutsu on siis lähtömme primaari - ei-tietoinen eikä siten omassa ratkaisuvallassamme oleva syy vaan 'laukaiseva impulssi', josta välttämättä seuraa liikkeelle lähtö) ja päästyämme jo mukavasti liikkeelle joudummekin melkein heti pysähtymään.
Yllättynyt hämmennyksemme kuitenkin vain lisääntyy, koska edessämme olevaan 'pakollisen pysähtymisen' merkkiin - kuten edellä kuvattiin - on maalattu avoin kämmen ja kirjoitettu käsky Seis!
Mutta mikä ehkä epämukavinta ja jopa sietämätöntä - mitään selitystä pysähtymiseen ei tässä Interpellaatiota/Kutsua seuraavassa 'liikennemerkissä' anneta - puhumattakaan siitä, että löytäisimme merkin alta mitään aikamäärää, jonka verran pysähtymisemme tulee kestää ennenkuin voimme jatkaa matkaa kohti Kutsun - Interpellaation - esittäjää: Jumalaa.
Jo heti tässä kohdassa matkaa seisomme kuin Oidipus Sfinksin edessä. Kuitenkin kaikkein oleellisin ero omamme ja Oidipuksen Sfinksin välillä on se, että meidän 'Sfinksimme' ei kysy meiltä mitään arvoituksia, joiden ratkaiseminen vasta antaisi meille luvan jatkaa matkaamme.
Meidän Sfinksimme on täysin vaiti lukuunottamatta siis tuota pysähtymiskäskyä - ja - vasta nyt maltamme lukea liikennemerkissä alimpana olevaan pikku kilpeen merkityn lisäyksen: tämä tie on yksisuuntainen.
Toisin sanoen: Kutsuun vastaamisen tielle lähdettyään ihmisen a) ei ole enää mahdollista palata takaisin mutta b) hänen ei myöskään ole mahdollista enää edetä eli jatkaa matkaansa pakollisen pysähtymisen merkin kohdalle tultuaan.
Ihmiselle on siten tavallaan julistettu yhtä aikaa sekä lähestymis- että poistumiskielto!
Tällaiseksi minä oletan ja kuvittelen äärimonergistisen aseman/situaation tai position, jossa Jumala jää ihmiselle väistämättä paitsi absurdin kaukaiseksi, mielettömällä tavalla käsittämättömäksi ja tarkoitusperiltään ahdistavaksi.
Äärimonergistinen Jumala kutsuu ihmistä niinkuin Kafkan Linnan herra kutsuu alamaistaan tai samaan tapaan kuin Kafkan oikeusjutun syyttäjä haastaa K:n tuomittavaksi syystä, joita ei koskaan kerrota.
Kun alamainen ja/eli K. etsii anonyymiä herraansa tai kuuntelee anonyymiä syyttäjäänsä, samaan tapaan äärimonergistista vanhurskauttamisoppia julistettavalle ei milloinkaan käy selväksi edes häivähdys omasta statuksestaan Jumalan edessä, puhumattakaan, että edes 'sokea usko' voisi konstituoida Jumalan statuksen ihmiselle edes aavistuksenomaisesti.
(Kesken...jatkuu)
II
Ääärimonergistisessa soteriologiassa äärimmäisen kaikkivaltias, äärimmäisen riippumaton ja ihmisen kannalta ehkä olennaisimmin ja 'kohtalokkaimmin' koettuna: äärimmäisen kaukainen Jumala - uhkaa kuitenkin muuttua 'peruuttamattomaksi olemattomuudeksi', johon suhtaudutaan yleensä kahden, joko vastakkaisiksi tai (uskomatonta kyllä!) toisiaan täydentäviksi käsitetyn paradigman perspektiivistä, vai pitäisikö sanoa zizekiläisittäin: kahden eri parallaksisen näkökulman 'vinkkelistä' :
1) Joko Jumala ikäänkuin raukeaa ja katoaa itseymmärryksestämme, tietoisuudestamme ja kokemuksestamme tyystin jälkeäkään jättämättä=sekulaari agnostisimi/ateismi
2) Jumala mystifioituu tai on ehkä oikeampaa sanoa tässä ja nyt: Jumala reifikoituu eli esineellistyy/'jähmettyy' ikäänkuin pakanalliseksi palvontaesineeksi vielä kerran (tai pikemminkin jälleen kerran) saaden näennäisestä monoteistisesta luonteestaan huolimatta (Jumala ei ole kuvattavissa eikä edes nimettävissä) viimeiseksi ilmiasukseen verhon, kaavun ja/tai muun naamiomaisen 'kulissin', jota voisi nimittää 'väärien'
mystikkojen perverssiksi Idoliksi eli epäjumalaksi.
(Kesken - jatkuu...)
###
Sillä miten kukaan, jota Jumala kutsuu (vrt. Althusserin/Zizekin interpellaatio) 'valtakuntaansa' voi kestää tällaisen Jumalan edessä, joka lähes 'hylkää' ihmisen kieltäessään tältä kutsun jälkeen omaehtoisen valinnanvapauden lähestyä häntä?
Pidän forenssista (pelastuksen ulkoapäin tuomiona julistavaa) vanhurskauttamisoppia edelleen taikauskoisena kristillisyytenä, joka ruokkii totalitarismia, fasismia ja rasismia.
Inkarnaation jälkeen ei ole mitään Jumalaa, jota ihminen voisi enää palvoa Idolina - mystisenä kuvana (contradictio, sillä mystistä ei voi kuvata eikä edes nimetä), koska inkarnaatiossa Jumala tuli ihmiseksi - lopullisesti ja 'omasta tahdostaan' - toisin sanoen tämä 'omasta tahdostaan' merkitsee kehitystä, joka on Jumalan historian looginen ja väistämätön seuraus, jos pidämme nimenomaan luomista Jumalan sitoutumisena luotuunsa=ihmiseen.
'Siinä missä kaksi teistä on keskustelemassa näistä asioista (Jumala, teologia), siinä minä olen kolmantena teidän kanssanne.'
Eikä minään ihmeenomaisena 'ufo-hahmona' vaan Pyhänä henkenä - innoituksena ja inspiraationa. Jumala ON Pyhä Henki.
(aihe kesken - kirjoitan myöhemmin lisää)
7 comments:
Jokaisella on taas mahdollisuus nähdä, miten johdonmukaisesti kommenttisi ilmaisee oman rasismi luonteen ja syvyyden. Se on suorastaan verraton perustelu sille.
Minulle ei nimittäin nouse islamista lainkaan noin synkkiä fiiliksiä kuin sinulle - huolimatta siitä (myönnän kyllä edelleen), että olemme tietyistä islamia koskevista 'empiirisiksi tosiasioiksi kutsutuista ennakkoluulojen muodoista' samaa mieltä.
Rauno, sinä et ole nainen.
Etkä sinä ole buddhalainen.
Sinulla on paljon vähemmän menetettävänä ja paljon vähemmän pelissä kuin ruukinmatruunalla. Sinä olet kristitty mies, ja islam merkitsee sinulle vain dhimmiksi alistumista, verojen maksua, ja mahdollisesti muslimiksi ryhtymistä. Sinulla on siksi varaa laskea leikkiä islamilla ja olla ottamatta sitä vakavasti.
Ruukinmatruuna on nainen eikä hän kuulu kirjan kansojen uskontoihin. Hänelle annetaan täsmälleen kaksi vaihtoehtoa: kuole tai käänny muslimiksi.
Ja islamistit ovat sekä sanoilla että teoillaan osoittaneet olevansa tosissaan. He ovat vakavissaan ja tarkoittavat, mitä sanovat. He ovat julistautuneet ruukinmatruunan vihollisiksi ja haluavat joko tappaa tai orjuuttaa hänet.
Tässä tilanteessa puheet on pidetty ja neuvottelut ja pyrkimykset yhteisymmärrykseen ja harmoniaan ovat turhia. Nyt on enää jäljellä viholliskuvan muodostaminen, taisteluun varautuminen ja henkinen valmistautuminen siihen, että asiat setvitään fyysisen väkivallan keinoin.
Kyse ei siis ole rasismista eikä vihasta, vaan aivan puhtaasti viholliskuvan muodostamisesta. Siitä, että tunnemme vihollisemme, tiedämme sen vahvuudet, heikkoudet ja toimintatavat, resurssit ja luonteen. Ilman rasismia, ilman vihaa, ilman tunteita. Vihollista ei saa vihata eikä siihen suhtautua fanaattisesti, sillä se sotkee vain ajatukset.
Sinun kannattaa tutustua Vera Izrailitiin (http://izrailit.blogspot.com). Hän on suomalaistunut venäjänjuutalainen, jolla on omat ajatuksena islamista ja sen aiheuttamasta uhasta naisille. Hän on äärimmäisen älykäs ja hän puhuu ja kirjoittaa erinomaista suomea.
Minulle ei niistä siis kuitenkaan 'seuraa' samanalaisia ('tosiasia-'?) affekteja kuin sinulle.
Ei niin, koska sinä et ota islamia vakavasti. Sinä et näe sitä uhkaa, minkä se muodostaa. Sinulle se on vain yksi kuriositeetti, mielenkiintoinen vieras uskonto, toiseuden ilmaus.
Hitler onnistui ja pääsi niin pitkälle, koska kukaan ei ottanut Hitleriä vakavasti ennenkuin oli myöhäistä. Kysymykseen "Miksei Hitlerille tehty mitään silloin kun Saksa oli heikko", vastaus on "Koska kukaan ei edes uneksinut Hitlerin todellla olevann tosissaan eikä häntä otettu vakavasti."
Ja me olemme tekemässä täsmälleen saman virheen islamin kanssa.
matruuna
En ole nainen. Sillä on merkitystä, joskaan en pohdi kyseistä aihetta nyt sen enempää.
En ole buddhalainen, vaikka mieluummin kyllä buddhalainen kuin muslimi (tosin en olisi kovin 'puhdasoppinen bodhisattva'...)
Lues muuten (jos et jo ole) entisen nunnan ja nykyisen - luultavasti agnostikko ja 'free-lancemonoteistiksi' itseään kutsuvan Karen Armstrongin paksu mutta luettava, viime vuonna suomennettu kirja 'Jumalan historia'.
Siitä saa mielenkiintoisia tietoja sekä näkymiä tietysti myös islamin historiaan - sekä sen taustoihin, kultillis-ortopraksisiin, poliittisiin, filosofisiin, mystisiin että poliittisiin ilmenemismuotoihin Muhammadista aina 1900-luvulle asti - alkuperäinen englanninkielinen teos julkaistiin 1993.
Armstrong on kirjoittanut islamista myös yksittäisiä historiallisia katsauksia, ja joutunut tietenkin? vähintään yhden islamilaisen tutkijan hampaisiin, vaikka Jumalan historian perusteella hänen asenteensa - huom! naisena - ei kumma kyllä ole systemaattisen islam-kielteinen, vaikka hän kritiikkiä silloin tällöin kohdistaakin juuri tarkoitushakuisiin politiittisten tulkintojen sotkemisiin alkuperäisen Koraanin tekstien kanssa.
Naisen aseman heikentyminen teokraattisen poliitiikan (yleensä fundamentalistisen islamilaisen politiikan) hallinnoimissa islamilaisssa valtioissa on tietysti tärkeimpiä kritiikin aiheita (no - kaikkia uskontoja on käytetty poliittisen vallan palvelijoina).
*
Viholliskuvista ja niiden ennakoimisesta: pohdi tätä logiikkaa.
Hitler tunnetusti muodosti viholliskuvansa nopeasti ja myös tiesi ketä vastusti.
Hän vain sattui arvioimaan vihollisensa väärin - ainakin jälkeenpäin arvioiden.
Mutta etukäteenhän me kaikki tiedämme olevamme oikeassa - eikö vain? ;/
Mitä islamiin viholliskuvana tulee, niin sinulle ei jää minun suhteeni muuta mahdollisuutta kuin yrittää indoktrinoida paremmin - tai ainakin 'ovelammin'...
Ja jos olisinkin väärässä, niin hitto soikoon - kuka minut siitä joskus on tuomitsemassa, koska mihinkään tuonpuoleiseen tuomioon en usko - millään muotoa, eikä jälkimaailman tuomio kosketa minua vähääkään.
Toisaalta vaikka minut voitaisiinkin sinun ja muiden kanssafoobikkojesi taholta tuomita jo tässä elämässä, niin teidän pitää ilman muuta tuomita silloin samoista syistä ehkä kymmeniä miljoonia muitakin eurooppalaisia.
Tosin siinä vaiheessa on jo liian myöhäistä, mutta yksi on ainakin varmaa: vain ja ainoastaan tapahtuneen islamin sotilaallisen invaasion (minkä radikaali-Islam kyllä häviää, vaikka pääsisikin uhkaamaan atomipommilla) jälkeen sinä ja samoin ajattelevat voivat täydellä varmuudella todeta: mitä me sanoimme!
Tarkoitan: ainoa täysin varma todistus sinun viholliskuvasi totuudellisuudesta on sen toteutuminen.
Kaikki muu todistelusi on epämääräistä spekulointia niin sanotuilla historiallisilla, uskonnollisilla, poliittisilla ja etenkin tilastollis-utilitaristisilla tosiasioilla.
Mutta myönnän kuitenkin taas kerran erään aiemminkin myöntämäni asian - tosin jälkiviisaasti, koska sehän on varminta viisautta.
Asia liittyy konkreettisesti teemaan, johon sinäkin taas kerran viittaat rinnastamalla sen mainittuun konkreettiseen sotilaalliseen uhkaan islamin taholta.
Vuonna 1938 olisin ilman muuta ollut samaa mieltä kuin suuresti ihailemani Winston Churchill ja yrittänyt estää hyväuskoista ja naivin ylioptimistista pääministeri Neville Chamberlainia tekemästä ainoatakaan myönnytystä Hitlerille enää siinä vaiheessa.
Silloin oli nimittäin luultavasti viimeinen mahdollisuus yrittää sodanjulistuksen uhkalla estää Hitleriä kaappaamasta sopimusteitse alueita - projekti, jonka sinetöi Ribbentrop-sopimus elokuussa 1939.
Jotkut tosin sanovat, että mikään ei olisi voinut enää 1938 estää Hitleriä etenemästä sopimusten rikkomisten kautta (valehtelemalla siis) kohti manittua Saksan-Venäjän hyökkäämättömyyssopimusta, joka oli pelkkä tulevaisuudessa tapahtuvan hyökkäyksen varalta tehty etupiirialueiden jako Saksan ja Venäjän intressien puitteissa.
Mutta olisiko Saksalla ollut kanttia joutua sotaan Englannin ja jopa Ranskan kanssa jo 1938?
*
Mitä päreeni lisäyksiin tulee, niin ne elävät koko ajan, eli täydennyksiä on varmasti odotettavissa sekä tähän päreeseen että myöhemmin.
Peruslähtökohtani on nihilismissä ja ateismissa, joka kuitenkin kaihtaa jyrkästi Dawkinsin, Hitschensin ja Sam Harrisin vulgaarin ateismin lähtökohtia ja perusteluja, jotka kykeytyvät oletukseen, että luonnontieteellinen maailmakatsomus voi toimia sopivin muutoksin myös 'uskonnollisena' vakaumuksena.
Varmaankin voi, mutta silloin kyseessä on eräs fundamentalismin laji.
Pohtikaa tätä väitettä tykönänne.
Valitettavasti sitä ei tosin voi - ellei tyydy alkeelliseen argumentaatioon (joka jo itsessään todistaan väitteeni oikeaksi) - tutustu telogiseen diskurssiin paremmin - ainakin nykyajattelijoitten: filosofi Richard Rortyn (edesmennyt 2007), uskontotieteilijä Rene Girardin, filosofi Gianni Vattimon ja filosofi, kulttuuriteoreetikko Slavoj Zizekin kautta.
Näistä kaikki ovat ateisteja eli eivät usko persoonallisen Jumalan olemassaoloon.
Jopa ateisti Habermas on kääntänyt hieman kelkkaansa uskonnon suhteen aivan viime vuosina.
Hän on julkaisut pienen kirjan keskusteluistaan maallistumisesta paavi Benedictuksen eli Joseph Ratzigerin kanssa (2007) ja korostaa nyt aiempaa enemmän kirkon roolia moraalikysmysten 'konsulttina' jos ei sentään perustana.
Aiemmin Habermas oletti, että arvo- ja moraalikysymyksissä vain kansalaiskeskustelu ja puolueettomilla vaaleilla valitun parlamentin enemmistöpäätökset pystyvät heijastelemaan ja ohjaamaan kansalaisten käymää arvokeskustelua oikeaan suuntaan ja valistuksen hengessä.
Onkohan Habermas nyt tosiaan hyväksynyt kirkon yhdeksi kanslaiskeskustelun varteenotettavaksi osapuoleksi.
Ratzigerhan on muuten huippuoppinut mies, mutta hän edustaakin pitkän linjan katolista perinnettä opillisissa asioissa - todellista WADA-eksperttiä:
Sitaatti Petri Järveläisen viimeisimmästä artikkelista:
'Tarkoitusta varten kehitettiin inkvisitio-niminen salainen poliisi, alun perin asiallisestikin ilmaisten antidopingtoiminkunta. Se lakkautettiin myöhemmin, mutta sen seuraajaksi muodostettiin Uskonopin kongregaatio niminen virasto.
Viraston johdossa toimi 1900-luvun lopun Joseph Ratzinger-niminen saksalainen kardinaali. Nykyisin hänet tunnetaan nimellä Benedictus, sama nimi, jonka Pentti Saarikoski omaksui Nuoruuden päiväkirjoissaan.'
http://petjar.blogspot.com/2008/05/sivistyksen-filosofian-ja.html
Ilmeisesti Rene Girard on kuin onkin katolinen kristitty.
Ranskalaisten ajattelijoiden uskonnollisuus ei kuitenkaan juuri koskaan ole mitään 'tavanomaisen vakaumuksellista' laatua teologisissa tai uskonnonfilosofisissa merkityksissään - ei edes Girardin tapauksessa.
"Toisaalta vaikka minut voitaisiinkin sinun ja muiden kanssafoobikkojesi taholta tuomita jo tässä elämässä, niin teidän pitää ilman muuta tuomita silloin samoista syistä ehkä kymmeniä miljoonia muitakin eurooppalaisia"
Ei tarvitse. Meillä on täysi syy olettaa, että sinussa ja muissa suomalaisissa kansanvihollisissa on ihan tarpeeksi voimaa hoitamaan lapiotyöt Kymijoen kanavatyömaalla ;)
Todellisuudessahan foobikkojen ei tarvitse edes tuomita sinua. Jos olet seurannut päivänpoliittista keskustelua Euroopassa - viimeisenä vaikka tämä hollantilainen satiirikko - niin saattaisit huomata, että sinut tulevatkin tuomitsemaan näiden kirjoitusten vuoksi kerettiläisyydestä ja jumalanpilkasta ihan muut ihmiset.
Täytyy tulla tänne Raunon blogiin välillä häiriköimään, vaikka noin puolet tekstistä menee ohi eli en niistä ymmärrä mitään. Sillä ei kuitenkaan ole tässä yhteydessä väliä.
Mielestäni Ruukinmatruunan viholliskuva on tässä tilanteessa väärä. Tietysti hänen analyysinsa islamin perusluonteesta on oikea, ja tietysti se tarkoittaa, että islamin eteneminen Euroopassa pitää pysäyttää.
Islam ei oppijärjestelmänä ole yhteensopiva länsimaisten perusarvojen kanssa, ja islamilaisen väestön laajamittaisen läsnäolon mukana tulevat tavat ja asenteet tekevät länsimaisen kantaväestön elämän epämiellyttävämmäksi, kalliimmaksi ja fyysisesti vaarallisemmaksi, kuin se olisi ilman tätä läsnäoloa.
Varsinainen ongelma on, kuten Ida edellisessä viestissä ilmaisi, länsimainen poliittinen ja yhteiskunnallinen eliitti, joka pyrkii kaikin keinoin hoitamaan konfliktin pois päiväjärjestyksestä väärillä keinoilla eli "liennytyksellä". Jos tämäkään ei auta, vaiennetaan kotikutoiset väärien mielipiteiden esittäjät ottamatta lainkaan huomioon sitä, millaisen kuvan tällainen toiminta antaa islamilaiselle vastapuolelle. Liennytys on heikkouden merkki.
Pitkään mukavissa oloissa eläneet, ikääntyneet ja lisääntymisen laiminlyöneet länsieurooppalaiset ovat myös heikoilla, jos konflikti kärjistyy väkivaltaiseksi.
Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta mahdollisia skenaarioita islamisoituvasta Euroopasta voi itse kukin päässään kehitellä ja miettiä, mikä eri vaihtoehdoista on todennäköisin.
Rauno, ongelma ei ollut siinä, että Hitler olisi muodostanut viholliskuvia.
Ongelma oli siinä, että Lännen demokratiat eivät sitä viholliskuvaa muodostaneet. Ennenkuin oli liian myöhäistä. Ranska, Hollanti, Belgia, Tanska, Norja - kaikki yllätettiin housut kintuissa.
Jos inhimillisen konfliktin historiasta pitää jotain oppia, niin se kaikkein tärkein on, että tunne vihollisesi, ja ennenkaikkea opi tuntemaan, milloin hän on tosissaan ja todella aikoo pettää sinut ja iskeä.
Sun Tzu opettaa, että jos vihollinen puhuu rauhasta, neuvotteluista ja sopimuksista, ja samaan aikaan varustautuu, hän aikoo hyökätä. Ja juuri tätä islamistit ovat tekemässä tällä hetkellä!. Me emme oppineet yhtään mitään sen enempää Stalinin käytöksestä 1935-1939 kuin Hitlerinkään käytöksestä tuona samana aikana - voimakas varustautuminen ja samaan aikaan lässytys rauhantahdosta on merkki, että pian alkaa rytisemään.
Kaikessa on toki aina kysymys todennäköisyydestä, ja tottakai ruukinmatruuna toivoo, että tuo viholliskuva ei realisoidu, mutta vanha viisaus on, jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Eli suomeksi anna vihollisellesi signaali vahvuudesta eli että täältä pesee ja tarvittaessa linkoaa, jos alatte riehumaan. Myönnytykset ovat signaali heikkoudesta, jotka saavat vain provosoimaan entistä enemmän.
Nimität ruukinmatruunaa "foobikoksi". Onko sinulla mitään muuta substanssia tuon nimityksen taakse kuin poliittinen korrektius? Ruukinmatruuna katsoo, että hänellä on viholliskuvalleen erittäin hyvät perusteet:
* islam on käynyt pyhää sotaa länsimaita vastaan 1400 vuoden ajan
* islamissa nainen on orjan asemassa
* kaikkialla, missä islam kohtaa jonkun toisen uskonnon, on käynnissä sota tai terrorikampanja
* Koraani kehottaa pyhään sotaan toisuskoisia vastaan
* ruukinmatruuna on muslimeille pakana, eli hänelle on vaihtoehtoina joko kuolema tai pakkokäännytys.
Timeo Danaos, et dona ferentes.
Niin, kyse on siitä, kenellä on kanttia. Chamberlainilla ei ollut kanttia 1938. Paasikivellä oli kanttia 1939. Oli Suomen onni, että silloin viholliskuva oli olemassa.
Post a Comment