Sitaatteja Zizekiltä 9 - vapaus valita oikein.

...] jugoslavialainen opiskelija kutsuttiin yleiseen asepalvelukseen. [...] Jokaisen uuden sotilaan täytyy juhlallisesti vannoa olevansa valmis palvelemaan maataan ja puolustamaan sitä, vaikka se merkitsisi hänen hänen henkensä menetystä ja niin edelleen - tavanomaista isänmaallista höpinää.
Julkisen tilaisuuden jälkeen nuori mies yksinkertaisesti kieltäytyi allekirjoittamasta sanoen, että vala on riippuvainen valinnanvapaudesta, että kyse on vapaasta päätöksenteosta, ja että vapaudessaan valita hän ei halunnut allekirjoittaa valaa.
Hän kuitenkin lisäsi heti, että mikäli joku läsnäolevista upseereista oli valmis antamaan hänelle muodollisen valan allekirjoittamiskäskyn, hän oli tietenkin valmis allekirjoittamaan sen.

Hämmentyneet upseerit selittivät hänelle, että koska vala oli riippuvainen hänen vapaasta päätöksestään (voimakeinoin hankittu vala on arvoton), he eivät voisi antaa hänelle sellaista käskyä, mutta että toisaalta, jos hän edelleen kieltäytyisi allekirjoittamasta, häntä syytettäisiin velvollisuutensa laiminlyömisestä ja hänet tuomittaisiin vankilaan.

On tarpeetonta lisätä, että juuri näin kävikin, joskin ennen vankilaan menoaan opiskelija onnistui saamaan sotaoikeudelta paradoksaalisen päätöksen: muodollisen asiakirjan, joka velvoitti hänet allekirjoittamaan vapaaehtoisen valan.

Subjektin suhteessa siihen yhteisöön, johon hän kuuluu, on aina tällainen choix forcén paradoksaalinen piste. Tässä pisteessä yhteisö sanoo subjektille: sinulla on vapaus valita sillä ehdolla, että valitset oikein. Sinulla on vapaus joko allekirjoittaa tai olla allekirjoittamatta vala sillä ehdolla, että valitset oikein, toisin sanoen allekirjoitat sen. Jos valitset väärin, menetät vapautesi valita.

Ei ole myöskään mitenkään sattumanvaraista, että tämä paradoksi nousee esiin subjektin ja sen yhteisön, johon hän kuuluu, välisen suhteen tasolla. Pakotetun valinnan tilanne koostuu siitä tosiasiasta, että subjektin on valittava vapaasti se yhteisö, johon hän jo valinnastaan riippumatta kuuluu.

Hänen täytyy valita se, mitä hänelle on annettu.

Ajatuksen ydin on, että hän ei itse asiassa koskaan ole tilanteessa, jossa voisi valita. Häntä kohdellaan ikäänkuin hän olisi jo valinnut. Tämän lisäksi, ja vastoin sitä ensivaikutelmaa, että tällainen pakotettu valinta on ansa, jolla totalitaarinen valtio pyydystää subjektinsa, meidän täytyy painottaa, että tässä tilanteessa ei ole mitään 'totalitaarista'.
Subjekti, joka luulee pystyvänsä välttämään tämän paradoksin ja todella valitsemaan vapaasti, on psykoottinen subjekti, subjekti, joka pitää yllä tietynlaista etäisyyttä symboliseen järjestykseen, ja joka ei ole todella osa merkitysverkostoa.

'Totalitaarinen' subjekti on lähempänä tätä psykoottista positiota. Tästä on todisteena 'vihollisen' asema totalitaarisessa diskurssissa (juutalaisen fasismissa ja petturin stalinismissa). Tämä vihollinen on nimenomaan subjekti, jonka oletetaan tehneen vapaan valinnan ja valinneen vapaudessaan väärän puolen.

Tämä on myös rakkauden perusparadoksi, ei ainoastaan isänmaanrakkauden, vaan myös naista ja miestä kohtaan tunnetun rakkauden. Jos minua käsketään rakastamaan jotain naista, on ilmeistä, että tämä ei toimi. Rakkauden pitää olla tavallaan vapaata. Mutta toisaalta, jos etenen ikäänkuin voisin valita vapaasti, jos alan katsella ympärilleni ja sanon itselleni, 'valitaanpa nyt nainen, johon tulen rakastumaan', on selvää, ettei myöskään tämä toimi, ettei se ole 'todellista rakkautta'.
Rakkauden paradoksi on, että se on vapaa valinta, mutta valinta, joka ei koskaan tapahdu nykyhetkessä - se on aina jo tehty. Tietyllä hetkellä voin vain todeta jälkikäteen, että valitsin jo.

Slavoj Zizez: Ideologian ylevä objekti, s. 227-229, alaluvusta Vapauden pakotettu valinta