Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen kommentiin päreessään "Kirjasensuurini".
*
Kemppinen kirjoitti kommentissaan:
'Karamazov on minulle yksi kolmesta tai viidestä kaikkein hurjimmasta kirjasta.
Kun luin sen viimeksi, useita vuosia sitten, vaimoni pyysi, että jättäisin toistaiseksi Dostojevskin rauhaan.
Lukiessani olin vuoroon isä, vuoroon Ivan, joskus Smerdjakov, mutta en koskaan Aljosha.'
RR
Tietysti etenkin Ivan teki minuun henkeäsalpaavan vaikutuksen, mutta näin jälkeen päin ihmetyttää yhä edelleen, miten rajusti Dmitrin ja Grusjenkan öinen 'troikka-ajo' kolahti kaiken ja kaikesta 'irtiottavassa' vapaudessaan sekä maailmoja syleilevässä intohimossaan.
Muistan sen tunteen kuin eilisen päivän. Sellaiset elämykset painuvat sieluun kuin syvimmät tatuoinnit ihoon.
Dostojevskin 'pahat ihmiset' ovat pahuudessaan kirjallisuuden historian 'uskottavimpia' hahmoja.
Ovatko asiat taas jotenkin niin merkillisen paradoksaalisesti, että vain hurskas, nöyrä ortodoksi (mitä Tolstoi ei ollut, kertoi luostarin igumeni, joka tapasi kumpaakin kirjailijaa) pystyy kirjoittamaan suoraan ja 'syvään' niin helvetillisistä (ukko Karamazov, Riivaajien Stavrogin ja Kirillov - miksei myös Kellariloukon mies) tai niin merkillisistä luonteista kuin Idiootti eli ruhtinas Myskin, tuo 'jurodivyi', houkka?
Nietzsche toivoi 1888 'Epäjumalten hämärässä' ja 'Antikristuksessa', että Dostojevski, joka oli ainut, jolta hänellä oli mitään opittavaa ihmisen psykologiasta, olisi elänyt Jeesuksen läheisyydessä - jotta olisi tietysti voinut kuvata meille oman lahjomattoman huomiokykynsä 'pensselillä' hieman eri perspektiivistä nähdyn ja koetun Jeesuksen kuin, minkä evankeliumit tarjosivat.
Nietzschehän ei arvostanut Uutta Testamenttia läheskään niin korkealle kuin VT:n. VT:ssä kun ihmiset tekivät jopa syntiä, eli käyttäytyivät ylipäätään kuten ihmiset käyttäytyvät joka puolella maailmaa.
Luulenpa että Dostojevski itse taisi joskus toivoa aivan samaa...tosin hän saattoi mielestään ja ainakin mielessään olla jo tavannutkin Jeesuksen kaltaisia. Aljosha tosin kaikessa sympaattisuudessaan on hiukan liian 'pliisu' ja klisheinen - ei siis vakuuttava. Isä Zosima sen sijaan ilmentää paikka paikoin sellaista karismaa, että hän kohoaa hetkeksi - mutta vain hetkeksi - päähenkilöjen rinnalle.
Smerdjakov taitaa olla koko henkilöpaletin kaikkein yllättävin, kaikkein vastenmielisin (vaikka ukko Karamazovia on todella vaikea 'voittaa' tässä lajissa) ja samalla - uskomatonta kyllä - jopa myös vilpitöntä sääliä herättävä hahmo.
Luettuani Karamazovit kaksi kertaa nuoruudessani en ole sen jälkeen 'uskaltanut' kajota kyseiseen kirjaan.
Luen paraikaa Thomas Mannin Tohtori Faustusta uusiksi. Eka kerta oli about 25 vuotta sitten.
Ei ole helppo kirja sekään. Ihmisen päänsisäisestä elämästä on vaikea tehdä toimivaa eli todella hyvätasoista saippuasarjaa (1982).
*
Mannin Buddenbrookeista olikin luonnolliseti paljon jo helpompaa tehdä 11-osainen tv-sarja, jossa katsojan mielenkiintoa ylläpitää lyypekkiläisen kauppiassuvun historia 1830-luvulta 1870-luvun lopulle.
Vuoden 1848 kapinavuosi (mm. Dresden, jossa Wagner lymysi samoissa barrikaadeissa sosialisti-anarkisti Nikolai Bakunin kanssa ja pelastui erittäin täpärästi melko varmalta kuolemanrangaistukselta päästessään livahtamaan ulos Dresdenistä) sekä 1870 Preussin- Ranskan sota, joka yhdisti Preussin ja sinetöi Bismarckin ehdottoman poliittisen vallan.
Toisaalta myös 1873 alkanut taloudellinen lama vei osaltaan Boddenbrookien suvun taloudellisen tilan ja tilanteen lähes romahduksen partaalle - myös ihmissuhteiden alueella.
Paljon romaanihenkilöitä, erilaisia luonteita ja dramaattisia kohtauksia. Schopenhauer ja Wagner taustalla eräänlaisina filosofis-esteettisinä johtomotiiveina - ikäänkun koko romaanin kulkua tematisoivana kontrapunktina.
Tällaiset elementit ovat sopivia aineksia tv-elokuvallisella kerronnalle.
*
Sen sijaan Tohtori Faustuksen 'kompositio' on monella tapaa hankala sekä kertoja Zeitblomin tarkoin harkitun, hieman itseironisen mutta myös monitasoisen kertojanroolin vuoksi - toisaalta myös Adrianin musiikkiteoreettis-filosofisiin (lähes numeromaagisiin) analyyseihin liittyvien pohdiskelujen takia (musiikin teorian neuvonantajana on toiminut itse Theodor Adorno).
Tv-sarja ei yllä lähellekään kirjan tasoa. Mutta eihän Karamazoveistakaan ole tehty kirjan veroista elokuvaa. Ei myöskään Anna Kareninasta (jonka Dostojevski mimitti taideteoksi vailla säröäkään) eikä niin monista muista kirjallisuuden klassikoista.
Huipputason romaanit ja elokuvallinen ilmaisu ovat ilmeisesti niin erilaisen ilmaisullisen fantasian 'myllystä' syntyviä/syntyneitä, etteivät parhaimpien romaanien eetos ja paatos luonne- ja tilannekuvauksineen ole ilmaistavissa elokuvakerronnallisesti 'nappiin' kuin ehkä vain hyvällä säkällä.
Hitchcock ja Bergman olivat loistavia käsikirjoittajia - miltei romaanikirjailijoita - mutta aina nimenomaan elokuvallisen liikkeen ehdoilla - siis ei ilman kuvattujen kohtausten leikkauksia, mikä onkin elokuvanteon teknisen toteutuksen ehkä kaikkein luovin prosessi.
*
Jos sinulla Kemppinen on mitä tahansa sanottavaa Tohtori Faustuksesta ja/tai ylipäätään Faustista, niin olispa mukava kuulla.
3 comments:
"[...]sosialisti-anarkisti Nikolai Bakunin [...]" Eikös kyseessä ole kuitenkin Mikhail Bakunin? Vai olenko aivan tietämätön kyseisen herran nimen kirjoitusasuista?
existenz
Olet oikeassa.
Korjasin Bakuninin etunimen Kemppisen kommenttilootaan juuri ennenkuin palasin katsomaan omaa kommenttilaatikkoani ja havaitsin sinun huomatuksesi.
Mulla on/oli tähän juttuun muutakin tarkennettavaa, ja julkaisen täällä myös sen trivian.
Nyt vain kävi niin hassusti, että jouduin sattuneesta syystä sulkemaan koneen ennenkuin ehdin tallentaa tekemäni korjaukset ja tarkennukset, joten saan ko. tekstit käyttööni vasta, kun Tsemppinen ne tänään aikanaan julkaisee.
Harvinainen sattumus. En muista juuri tällä tavoin käyneen kuin kerran aikaisemmin.
Toki muistan noin ylimalkaan, mitä olen kirjoittanut tarkennuksiin, mutten viitsi ryhtyä sitä tekstiä vääntämään toiseen kertaan 'manuaalisesti' ruudulle.
Copy/paste on niin kertakaikkisen paljon helpompaa ja kätevämpää, eikä tässä asiassa ole onneksi mitään kiirettä.
Korjauksia ja tarkennuksia päreeseen.
Pitää olla:
...nöyrä (mitä Tolstoi ei ollut, kertoi luostarin igumeni (johtaja), joka tapasi kumpaakin kirjailijaa)...
Mihail Bakunin - ei Nikolai. Taisi kummitella Buharin sekoittamassa etunimet.
Dresdenin kapina tapahtui toukokuussa 1849.
*
'Hitchcock ja Bergman olivat loistavia käsikirjoittajia - miltei romaanikirjailijoita...'
Tämä väite pätee kirjaimellisesti vain Bergmaniin, joka oli kirjallisesti huippulahjakas muutenkin kuin elokuviensa käsikirjoittajana.
Hitchcock työskenteli ennen ohjaajauraansa nimenomaan käsikirjoittajana mutta hänen suhteensa käsikirjoitukseen ja sen työstämiseen 'virallisen' käsikirjoittajansa kanssa oli aina perin juurin 'elokuvallista'.
Seuraavassa wikipedia-sitaatissa Hitchcock kuvaa tapaansa 'kirjoittaa' elokuvaa kerrassaan osuvasti:
Writing
Hitchcock once commented,
"The writer and I plan out the entire script down to the smallest detail, and when we're finished all that's left to do is to shoot the film.
Actually, it's only when one enters the studio that one enters the area of compromise.
Really, the novelist has the best casting since he doesn't have to cope with the actors and all the rest."
In an interview with Roger Ebert in 1969, Hitchcock further elaborates,
"Once the screenplay is finished, I'd just as soon not make the film at all...I have a strongly visual mind. I visualize a picture right down to the final cuts. I write all this out in the greatest detail in the script, and then I don't look at the script while I'm shooting. I know it off by heart, just as an orchestra conductor needs not look at the score...
When you finish the script, the film is perfect. But in shooting it you lose perhaps 40 per cent of your original conception."
Post a Comment