Teoreettista häirintää

Kommentteja mikasipuran päreestä Vasat (27.4).

RR
Onpa hellyttävä kuva. Onneksi et 'syönyt' näitä vasoja...Ihminen häiritsee kaikkea luontoa - jopa hyväntahtoisuudellaan...

mika kirjoitti
Minäkin olen luontoa ja vasat häiritsivät minua. Onneksi eliöt ovat sopeutuneet elämään ympäristössään - siihen kuuluu myös häirintä. En ollut moksiskaan. Yhteisöekologiassa likimain teorian aseman saanut keskimääräisen häirinnän teoria ennustaa samansuuntaista hyvin suuressa mittakaavassa. Eliöyhteisö ei kehity monimuotoiseksi jos sitä häiritään yhtä mittaa (se palaa tai se ajetaan ruohonleikkurilla kerran viikossa), mutta ei myöskään jos se ei kohtaa lainkaan häiriöitä.

RR

No joo - ihan totta varmaankin puhut (ilmeisesti olet osa luontoa ;). Keskimääräisen häirinnän teoria implikoi siis ikäänkuin homeostaasin periaatteen?

Eko- tai eliöyhteisön monimuotoisuus tosin ei ole niinkään staasi vaan agon. Ylipäätään monimuotoisuus ideaalina on ongelmallinen hahmottaa, koska kyseessä on jatkuvan muutoksen tila, mutta jos ravintoketjusta on tehtävissä ikäänkuin kanoisoitu hierarkia (idealisoitu 'arvojärjestys'), niin sitä sitten kai voisi kutsua systeemin sisällä vallitsevaksi tasapainoksi.

Kuitenkin ekoyhteisön ajatellaan itsessään olevan systeemi, jonka ulkopuolella ei ole mitään muuta systeemiä, joka rajaisi sitä biologisesti kuten solu rajaa solun sisäisiä toimintoja (vai miten biologi tämän ongelman asettaa, hahmottaa ja ymmärtää?).

Mutta jos ekosysteemin kaikessa monimuotoisuudessaan ja empiirisessä rajaamattomuudessaan ajatellaan kuitenkin olevan 'systeemien systeemi', niin miten on mahdollista tarkastella sitä systeeminä ylipäätään?

Jos siis esimerkiksi keskinäisen härinnän teorialla ei ole mitään metareferenssiä, josta käsin se 'rakentuu', niin voiko sitä todellakaan sellaisenaan kutsua teoriaksi, koska teoriat ovat argumentatiivisesti aina sidottuja johonkin metarakenteeseen, 'katsojan perspektiiviin', josta ne nähdään - olipa tämä perspektiivi sitten eksplisiittisesti oletettu tai ei.

Toisin sanoen - jos metarakennetta ei oleteta, niin tämä ei tarkoita, että sen pakottavuutta ajattelua konstituoivana edellytyksenä voisi päästä pakoon - panemalla ikäänkuin päänsä 'empirian pensaaseen'.

Tiedän kyllä, että nyt minua syytetään Kantin transsendentaalisten ehtojen sotkemisesta 'puhtaaseen' empiiriseen tutkimukseen, mutta katsokoot syyttäjät vain omaa sormeaan - siellä se ongelma piilee - empirian loputtomuuden ohella...

Muun muassa Bertrand Russellin tyyppiteoreettiset pohdinnat olivat tämän saman teeman variaatioita. Ne eivät tietenkään ole kovin oleellisia itse empiirisen tutkimuksen kannalta, mutta teorian ja teorianmuodostuksen pätevyyden kannalta kyseessä on täysin ohittamaton ongelma.