Sitaatteja Zizekiltä 10 - mitä halua minun pitäisi haluta?

Mikä subjektin käsite on sovitettavissa yhteen reaalisen paradoksaalisen luonteen kanssa? Lacanilaisen subjektin peruspiirre on tietenkin sen vieraantuminen signifioijassa. Heti kun subjekti joutuu radikaalisti ulkoiseen merkitsevään verkostoon, hänet kuoletetaan, paloitellaan ja jaetaan.

Saadakseen käsityksen siitä, mitä lacanilaisella subjektin jakautumiselle tarkoitetaan, täytyy vain muistaa Lewis Carrollin tunnettu paradoksi: ' Olen niin iloinen, etten tykkää parsasta', sanoi pikku tyttö myötämieliselle ystävälleen, 'sillä jos tykkäisn siitä, minun täytyisi syödä sitä - enkä voi sietää sitä!'

Tässä koko lacanilaisen halun refleksiivisyyden ongelma: halu on aina halun halua. Kysymys ei kuulu välittömästi: 'Mitä minun pitäisi haluta?' vaan: 'On olemassa paljon asioita, joita haluan, minulla on paljon haluja, mutta mikä niistä on tarpeeksi arvokas olemaan haluni objekti. Mitä halua minun pitäisi haluta?'

Tämä paradoksi toistuu kirjaimellisesti klassisessa stalinistisessa poliittisessa oikeudenkäynnissä, jossa syytetyn uhrin oletetaan samaan aikaan sekä tunnustavan rakkautensa parsaan (porvaristoon, vastavallankumoukseen) että ilmaisevan inhoavansa omaa toimintaansa siinä määrin, että vaatii itselleen kuolemantuomiota. Tästä syystä stalinistinen uhri on täydellinen esimerkki erosta, joka vallitsee sujet d'énoncén (lausuman subjektin) ja sujet d'énonciationin (lausumisen subjektin) välillä.

Puolueen hänelle esittämä vaatimus on: 'Tällä hetkellä puolue tarvitsee oikeudenkäyntiä lujittaakseen vallankumouksen edistymistä, joten ole hyvä kommunisti ja tee viimeinen palvelus puolueelle tunnustamalla.'

Kysymyksessä on subjektin jakautuminen puhtaimmillaan: ainoa tapa, jolla syytetty voi vahvistaa olevansa hyvä kommunisti lausuman subjektin tasolla, on tunnustaa ja määritellä itsensä petturiksi lausumisen subjektin tasolla.

Ernesto Laclau oli ehkä oikeassa huomauttaessaan kerran (yksityiskeskustelussa), että stalinismi ei ole ainoastaan lingvistinen ilmiö, vaan että itse kieli on stalinistinen ilmiö.

Slavoj Zizek: Ideologian ylevä objekti, 239-240, alaluvusta Toinen hegeliläinen vitsi.