March 10, 2007

"Miesfeministin tarina"... joka voisi olla totta...

Kirjoitettu kommentiksi Terho Pursiaisen päiväkirjan päreeseen "Miehinen feminismi".
(Tekstiä editoitu hieman klo: 21.15)

*
RR

Hyvä, tiivis analyysi, mutta turhan ympäripyöreä. Jaa niin. Vaalit ovat tulossa...

Jos mennään vielä syvemmälle, havaitaan, että mies ja nainen taistelevat keskenään ihan samassa mielessä ja samoista syistä kuin rodut ja heimotkin.

Tarpeemme itsetunnon pönkittämiseen on rajaton - sukupuolesta riippumatta. Eikä mikään rakkaus kanna pitkälle, jos toisella osapuolella on paitsi tarve myös mahdollisuudet (oikeudet) pompottaa toista lähes nöyryytykseen asti oman kunniansa/siveytensä nimissä.

Jos patriarkaatti alisti/alistaa naisen, matriarkaatti/feminismi alistaa miehen.

Siinä miehisen feminismin paradoksi, jota sopisi käsitellä ilman eufemismeja tai lähes mystifioivia abstrahointeja.

Feminismi ei tee kenestäkään enkeliä...ei naisesta eikä miehestä. Hyvin usein asia on juuri päinvastoin.

Konfliktiteoriat sopivat feminisminkin analyysin vähintäin yhtä hyvin kuin sopimusteoriat.

*
Terho Pursiainen

Hyvä Rauno Räsänen.

Et perustellut konfliktiteoriaasi mitenkään, esitit sen vain väitteenäsi. Näin ollen et todistanut muuta kuin sen, että olemme eri mieltä.

Minun kanssani saa olla eri mieltä niin tästä asiasta kuin kaikista muistakin asioista.
Kiitos keskustelupanoksesta.

*
RR

"Et perustellut konfliktiteoriaasi mitenkään, esitit sen vain väitteenäsi."

Näinpä tein - mutta tietoisena siitä, mitä tein. Halusin tuohon yleiseen konfliktiteoriaan kuitenkin kiteyttää jotain sellaista, mikä pyritään usein kieltämään feminismikeskusteluissa sekä "mies- että naisfeministien" taholta.

Väitän siis, että jaotellessasi todella mallikkaasti miesten suhtautumisen naisen asemaan ja identiteetin vapautumiseen kahteen eri linjaan, joista toinen oli lähinnä taloustiedettä ja toinen eksistentiaalisen ulottuvuuden huomioivaa, et kuitenkaan halunnut? pohtia tarkemmin niitä miehen psykologiseen, sosiaaliseen että sukupuoliseen itsetuntoon liittyviä ongelmia, joita syntyy tilanteissa, joissa miehen asema "perheen päänä" (mikäli tämä ainakin äärifeministien mielestävä irvokas termi sallitaan) muuttuu ratkaisevasti, mitä tulee siihen roolimalliin, jota häneltä ymmärtääkseni yhä vielä vaaditaan naisten taholta, vaikka naiset itse ovatkin jo aikaa (30-40 vuotta) sitten vapautuneet siitä roolimallista, jossa tuo heidän mieheltä vaatimansa "perheen päänä" oleminen vielä toimi relevanttina rooli-identiteettinä miehelle parisuhteessa ja ylipäätään perheessä.

Miehen siis tulisi yhä edelleen olla perheen pää (mitä ihmettä tämä sitten kulloinkin lopulta merkitsee) tilanteessa, jossa hän ei kuitenkaan enää ole sellaisessa juridisessa vastuussa perheestään kuten vielä 100 vuotta sitten.
("Voimanaisten" - kuten Minna Canthin perhe - on tietysti aina asia erikseen).

Nykyinen "miesfeministi" ei "perheen päänä" omista vaimoaan, lapsiaan tai ylipäätään perhettään (tuskinpa edes perheeseen omiin nimiinsä ostamaansa koiraakaan).
Kun tältä uudelta miesfeministiseltä perheen päältä sitten vaaditaan kuitenkin kaikkea sitä samaa henkistä vastuullisuutta ja sitoutumista kuin 100 vuotta sitten eläneeltä patriarkaaliselta perheen päältäkin, hän joutuu ymmälleen.

Hän nimittäin havaitsee, että nykyään laki jättää miehelle vain pelkän vastuun, kuten se teki tietysti jo joskus kauan sitten, mutta nyt tuo vastuu ei enää perustukaan samanlaisiin lakisääteisiin, omistusoikeudellisiin ja moraalisiin oikeuksiin, jotka silloin aikoinaan toimivat miehisen hyveen toteuttamisen velvoitteina aviopuolison ominaisuudessa.

Mies kokee olevansa perheen pää vailla "valtakuntaa", jota hallita, siten myös vailla identiteettiä, jota tietty miehinen hyveellisyys voisi ja jota sen pitäisi ilmentää.

Hänen vaimonsa ei ole hänen vaimonsa vaan täysin vapaa menemään ja tulemaan, samoin hänen lapsensa.
Kun mies patriarkaalisena aikana "omisti" vaimonsa ja lapsensa hänellä myös oli vankkumattoman selkeä taju identiteetistään ja niistä hyveistä, joita hänen piti käytännössä toteuttaa ja noudattaa, jotta olisi savuttanut arvostusta ja kunniaa hyvin huolehditusta "omaisuudestaan".

Samalla hän varsin hyvin tiesi, että mikäli hän ei toiminut tuon "perheen päältä" vaaditun hyveellisyyden puitteissa, hän menetti luottamuksen paitsi yhteisön lopulta myös tuomioistuimen silmissä.

Mutta nykyään - kun miestä kutsutaan perheen pääksi - isännäksi - se ei merkitse muuta kuin pelkkää terminologista jäännettä, jonka alkuperäinen semantiikka on aikaa sitten hävinnyt ja unohtunut.

Mies ei ole isäntä eikä perheen pää kuin naisten kielenkäytössä. Silti he vaativat mieheltä yhä samanlaista hyveellistä sitoutumista perheeseensä ja siitä huolehtimiseen kuin kauan sitten, vaikkei mies enää kykene edes tunnistamaan itseään - identiteettiään - sellaisessa roolissa, koska sen edellytykset ovat kadonneet.

Niinpä nainen on todellisuudessa nyt muuttunut perheen pääksi, ja se, että hän edelleen vaatii mieheltä sitoutumista, vastuita ja velvollisuuksia perhettä kohtaan, on ainakin kärjistetysti todettuna varsin irovokas vaade.

Vaikka tämä on vain yksi syy siihen, että avioliitto-instituutio rakoilee pahasti, niin se on kuitenkin hyvin tärkeä muutoselementti, jonka merkitystä harvemmin tullaan ajatelleeksi.

Kun mies alkaa väistämättä tajuta oman perhe-identiteettinsä muuttumisen ja sen, että jäljelle on silti jäänyt yhä tuo sama klisheemäinen perheen pää-vaatimus ja liturgia - nyt vain vailla todellista sisältöä - tiedostuu hänelle ainakin jollain tasolla pari- ja perhesuhteen siteitten onttous, teennäisyys ja jopa epäoikeudenmukaisuus, mikä ei varmasti kannusta häntä jatkamaan "näyttämöllä", jossa hänelle oli luvattu konkreettinen, hyveellisen isännän rooli, mutta joka todellisuudessa osoittautui pellen rooliksi - pellen, jolta kyllä lain nimissä vaaditaan rahat perheen huoltamiseen, mutta jolla ei ollut enää mitään sanan- tai mitään muutakaan valtaa perheeseen, jossa kukaan ei ollut hänen "omaisuuttaan" edes vertauskuvallisessa mielessä.

Niinpä hän viimein otti ja lähti, koska ymmärsi, että itsekunnioituksensa - siis aidon ja todellisen eli kirjaimellisesti tilanteen saneleman, relevantin itsekunnioituksen säilyttääkseen hänen oli pakko lähteä.

Narrina voi elää hetken aikaa, mutta kun havaitsee, että tuo narrimaisuus onkin lopulta juuri se feministien propagoima miesidentiteetti, johon "edistyksellinen" naisliike on ollut miehiä ajamassa ja indoktrinoimassa jo vuosikymmenien ajan - valinta on lopultakin helppo; - ei tietenkään psykologisella tasolla, koska miehilläkin on kiintymyksen tunteet, mutta rationaalisesti vaihtoehdot on tässä tapauksessa arvioitu nopeasti, ja silloin on järkevintä lähteä ennenkuin oma sielu turhautuu niin paljon, ettei se kykene enää edes näyttelemään ymmärtävänsä - empatiasta nyt puhumattakaan - jatkuvasti oikuttelevan, jatkuvasti valittavan, jatkuvasti jotain uutta vaativan ja räpättävän naisen/vaimon mielenliikkeitä, ja jonka rauhoittamiseksi tarvitaan valitettavan usein jopa sellaisia "toimenpiteitä", jotka varomattomasti sovellettuina tietävät "perheen päälle" mahdollisesti ½ -1 vuoden "rauhoitus- ja identiteetinkokoamisaikaa" sen kuuluisan leivättömän pöydän ääressä.

*
Tämä tarina voi eräitten mielestä kuulostaa keksityltä - siis fiktiolta ja fantasialta, mutta aivan perustellusti se voisi olla myös totta! Ja luultavasti onkin...

11 comments:

a-kh said...

Varas vie rahat ja lompakon, nainen vie senkin, mi piilossa on.

Anonymous said...

rauno kirjoitti: "jos patriarkaatti alisti/alistaa naisen, matriarkaatti/feminismi alistaa miehen." tähän adressiin saattaisin pistää nimeni, sen verran vaikeaa miehen ja naisen on ylittää tietyt ego- ja reviirikuviot käytännössä. esitelmä- ja kurssihumanismissa se vielä sujuu; ollaan avoimia ja suvaitsevaisia jne - mutta tosielämässä on käynnissä säälimätön prosessi: kumpikin sukupuoli haluaa että juuri hänen elimensä on se joka viime kädessä viittoo suunnan. telaketjuuntunut feminismi näkee miehen osana ongelmaa naisen ollessa luonnollisesti osa ratkaisua. samaisen hard core - feminismin mielestä yhteiskunta on normittanut naisen aseman ja kehystänyt sen ydinperheen muotoon, tuohon alistamisen ja naissukupuolirasismin perusyksikköön.

itse näkisin, että vihollinen ei ole niinkään sukupuolessa kuin ihmisen yleisessä vastaanottamattomuudessa, ideologisessa ehdollistumisessa, torjutussa vihassa ja liian monisanaisessa maailmanparannuksessa. kaiken banaalin, profundon ja vulgaarin mukana lipsuvat allikkoon niin miehet kuin naisetkin.

tälle sukupuolittuneelle lajille tekisi hyvää oppia vetämään mielessään sellaisia yhteyksiä , joita eivät aiemmin ole huomanneet yhdistää. olisi hyvä oppia lukemaan partituuria rivien, lauseiden, sanojen ja kirjainten välistä. ja muistaa se, että riippumatta siitä oliko alussa naisen sana vai miehen talousarvio, vai molempien möhläys, niin ennen näitä kaikkia oli luultavasti sittenkin se .....yhteys....?

itsekin olen ollut joskus kirkasotsaisessa nuoruudessa sellainen agressiivinen feministi, kohtumystikko ja kanssarikollinen. ja muistan hyvin sen, kuinka mullistavaa oli, kun vihdoin annoin mielipideviholliselleni tilaisuuden rikastuttaa ja hedelmöittää käsitystäni niin kutsutusta tasa-arvosta. olikin suuri ilo havaita tulkintoja, jotka poikkesivat omistani, niistä uomiutuneista. tuo kokemus repi hajalle rajoittuneen näkemykseni ja silppusi pysyvästi entisen todellisuuteni. sama tuntemus on liittynyt aina myöhemminkin tilanteeseen, jossa pääsen osalliseksi eri tavoin ajattelevan ihmisen energioista; sellaisesta viriää luovuus, rakkaus ja sopusointu, ja kaikki muukin osuu sydämeen.

Anonymous said...

Wagner tiesi, että nietsscheläisyys perustuu liialliseen itsetyydytkseen. Oletko samaa mieltä Suomen johtavana nietzscheläisenä.

- Kun ukkonen lyö

Rauno Rasanen said...

Anonymous

(Huumorintajuttomuus on synnynäinen lahja...)

Yritäs ensin lopettaa se oma itsetyydytyksesi ennenkuin kirjoitat mitään siitä, mitä Wagner - tuo vanha narsistinen juorukello - väitti tietävänsä Nietzscheä vaivanneitten hermostollisten oireitten syystä.

Ilmeisesti Richardia otti niin raskaasti pannuun se, että hänen ehkä kaikkein eniten arvostamansa intellektuelli "oppilaansa" ja "lakeijansa" jätti mestarin ilmoittamatta koskaan mitään selvää syytä vetäytymiseensä - lukuunottamatta vetoamista noihin - ajoittain todella vakaviin ja pitkäkestoisiin hermostollis-fyysisen sairauden oireisiinsa, että hänen piti ilmoittaa Nietzscheä hoitaneelle lääkärille oma kantansa asiasta.

Nyt on kuitenkin syytä muistaa, että masturbaatiota pidettiin vielä 1800-luvun lopulla yleisesti - varsinkin kristillisissä piireissä mutta myös Wagnerin edustamissa "mystis"-antisemitistis-nationalistis-vegetariaanis- jne.-piireissä - paitsi syntinä myös ties mitä "hivutustauteja" aiheuttavana harrastuksena.

Ei ole kuitenkaan aivan selvää, olivatko Wagnerin motiivit pelkästään pahansuopeat vai halusiko hän todella tämän ennakkoluuloisen ja hyvin intiimin paljastuksen tekemällä vilpittömästi auttaa ajoittain hyvin sairasta Nietzscheä, joka oli kuitenkin jo tässä vaiheessa katkaissut ystävyytensä Wagneriin.

Sen verran olen Wagnerin narsistiseen persoonaan elämänkertojen kautta tutustunut, että voisin olettaa taustalta löytyvän vaikka molempia vaikuttimia.

Mutta epäilen silti vahvasti, että ensisijaisesti kyseessä on ollut Wagnerin oma halu levittää juoruja.

Wagner nimittäin oli - kuten alussa mainitsin - varsinainen juoruakka.

Ylipäätään ihmiset olivat hänelle lopulta pelkkiä välineitä, joita hän käytti oman taiteellisen luovuutensa ja suureellisen elämänsä edistämiseksi.

Erään kapellimestarin vaimo näki Wagnerin läpi muutamassa hetkessä ja totesi miehelleen: "tuo itsekäs ja sydämetön, taskukokoinen miehenkuvatus!" (Wagner oli 167cm pitkä).

Mutta Wagnerin ja Nietzschen välinen ystävyys on monimutkainen juttu.
Nietzsche merkitsi Wagnerille enemmän kuin pelkkää omien intressien välinettä ja Wagner taas Nietzschelle aikakauden suurinta neroa, jonka lahjakkuutta ja energiaa hän ihaili loputtomiin.

"Koskaan elämässäni en ole nauranut niin paljon", kirjoitti Nietzsche myöhemmin käynneistään Wagnereilla.

Wagner oli 30 vuotta Nietzscheä vanhempi eli täsmälleen samanikäinen kuin Nietzschen isä - jopa hieman samannäköinen, ja on osoitettu, että nämä herrat olivat kaiken lisäksi äitiensä puolelta kaukaista sukua toisilleen!

Avointa välirikkoa ei koskaan tullut, mutta niin koville Nietzschen vetäytyminen ystävyydestä sekä hänen ajattelunsa samanaikainen täyskäännös eli luopuminen molempien arvostamasta Schopenhauerista ja romantiikan perinnöstä Wagnerille otti, että kun joku oli 1882 maininnut Nietzschen julkaisseen uuden kirjan: Die Fröchliche Wissenschaft (La Gaya Scienza) eli "Iloinen tiede", oli Wagner kävellyt heti ulos salista ja huutanut, että "sen miehen nimeä ei tässä talossa ääneen lausuta..."

Että sellaista masturbaatiota...

Ja kun minut on nyt saatu ärsytettyä kirjoittamaan tästä asiasta, niin en malta olla lopettamatta luullakseni varsin todenperäiseen olettamukseen, jonka mukaan Nietzsche olisi ollut rakastunut - paitsi itse Wagneriin myös Wagnerin silloiseen, toiseen - Nietzscheä vain 7 vuotta vanhempaan vaimoon Cosimaan (Franz Lisztin tytär).

Kun Nietzsche ensimmäisen kerran kävi Wagnereilla hän oli 24-vuotias ja Cosima 31.

Tiedetään, että Nietzsche - aina kutsuttuna ja tervetulleena - kävi 3 vuoden aikana 25 kertaa Wagnereilla (häntä pyydettiin käymään jopa useammin, mutta pitihän hänen toki hoitaa professuurinsa ja käydä äitäänkin katsomassa jossain välissä!) ja vietti heillä usein monia päiviä, ja kun Cosima synnytti Wagnerille kolmannen lapsen - pojan - Nietzsche sattui silloinkin olemaan vierailulla.

Jotenkin en siis ihmettele tippaakaan, jos jo lapsena pappis-isänsä menettänyt, viiden jotakuinkin hurskaan naisen säntillisyyteen, kohteliaisuuteen ja suoranaiseen siveyteen kasvattama huippulahjakas nuori mies on kokenut vapaamielisillä Wagnereilla hieman enemmänkin kuin pelkkiä kiitollisuuden tunteita - varsinkin Cosimaa kohtaan.

Vähemmästäkin tunnekuohusta saa petivaatteensa sotkettua...mutta ei kai nyt sentään helvetillistä migreeniä...

Anonymous said...

.

a-kh said...

Rakentava kommentti asian vierestä

Kafkaesquen ilmaisu on niin nautittavan tyylikästä, että kommentti täytyy lukea toiseen kertaan päästäkseen itse asiaan, johon en nyt kuitenkaan ota kantaa.
On hyvä, että on blogi, jossa näistäkin asioista voi puhua myös sivistyneesti ja kiihkoilematta tai vain sivistyneesti kiihkoilemalla. Onnistuu se takin napittaminen Raunoltakin, jos sattuu sille päälle, ja yleensä sattuu, jos ei satu provosoimaan tai provosoitumaan.
Tämä on tuhansien blogien joukossa vain yksi, mutta niitä tuhansia en kaipaa.

Anonymous said...

.

Rauno Rasanen said...

Kiitos vain kaikille kommentaattoreille. Te olette niinkuin sanotaan "piste i:n päällä" ;~).

kafkaesque

Olen kanssasi näköjään samoilla linjoilla.
Meiltä tosin puuttuu tuo Terho Pursiaisen kaipaama analyyttinen perustelu asian tiimoilta.

Jaa-a. Pitäiskö tosiaan ryhtyä vääntämään Pursiaiselle käsitteellisestä rautalangasta perusteluja siitä, että mies ja nainen ovat molemmat egoisteja - ihan niinkuin ihminen yleensäkin?

En ryhdy - sitä nimenomaan tällä kertaa ja tässä tapauksessa vieroksun ja vissistä syystä - vaan kysyn häneltä nietzscheläisittäin ad hominem:

"Entäs ne sinun neljä avioliittoasi - mitä ne mahdollisesti todistavat miehen ja naisen välisestä suhteesta?"

Rauno Rasanen said...

Käykääpä Terho Pursiaisen palstalla.
Menin sinne viemään "konfliktin sanomaa" ;).

Ja jos asutte Uudellamaalla, niin äänestäkää Terhoa, jotta saadaan edes yksi viisas mies eduskuntaan...nyt kun Ode Soininvaarakin vetäytyi kirjoittamaan maailmanhistoriaan jäävää tulevaisuusutopiaansa.

(Kyseessä ei ole "trolli". Ode saattaa jopa tehdä sen).

Anonymous said...

..mutta siihen mennessä kun terho pääsee käytäntöön
saattaa olla myöhöistä__?

Rauno Rasanen said...

kunn on johtaja

Erittäin hyvä pointti. Toivotaan kuitenkin, että ei ole (liian myöhäistä).