October 31, 2006

Andrei Tarkovskin elokuvia

Tämä postaus/päre on viime vuoden (2005) syyskuun lopulta kyseenalaisesta - jo telakalle siirretystä rinakkaisblogistani RAUNO RÄSÄNEN: Second Coming, jossa satsasin suurimmaksi osaksi kuviin - useimmiten pilailumielessä, mutta nyt ei ollut/ole kyse pilailusta vaan elokuvataiteesta parhaimmillaan.

Kuvapäre sisältää paljon informatiivisia linkkejä mm. Tarkovskista ja hänen elokuvistaan. Myös ikonimaalari Andrei Rublevin töistä löytyy kooste selityksineen.

Olen liittänyt mukaan mm. Ingmar Bergmanin ylistävän arvion ja luonnehdinnan Tarkovskin tavasta tehdä elokuvaa, sillä Bergman on varmaankin kaikkein merkittävin ja ehkä jopa asiantuntevin Tarkovski-fani koko elokuvamaailmassa.

ANDREI TARKOVSKI

(Tarkistin, että kaikki linkit toimivat. Niistä löytyy yllättävääkin kuvamateriaalia.)

5 comments:

Etappisika said...

Hienot linkit Tarkovskiin!

En tiedä mikä siinä on, mutta nämä mitkä T. teki ulkomailla. Italiassa (Nostalghia) ja Ruotsissa (Offret), eivät jotenkin kolahda, tai tuntuvat jotenkin pompööseilta, pakotetuilta...

Venäjällä (N-liitossa) tehdyt sitten ovat toista maata. Kun Rauno tuolla alempana sanoit jotenkin niin Peilistä että se on vaikeaselkoinen tai jotain, niin itse olen aina vaan _katsellut_ Tarkovskin leffoja, se tekee niin hienoa kuvaa että se jo itsessään, visuaalisena kokemuksena, "kantaa" katsojaa - se ei kaikilta tekijöiltä onnistu - ilman että tarvitsisi alkaa miettiä mitä se nyt "haluaa sanoa" tms. Senkin voi sitten tehdä, mutta Tarkovski on minulle ainakin niitä harvoja, joiden elokuvia vaan sananmukaisesti "katsoo", ja se riittää...

Olen ehkä romantikko, eräs viimeisistä...

Rauno Rasanen said...

Juuri näin.

Tarkovskin elokuvat toimivat nimenomaan visuaalisesti kaikkein voimakkaimmin ja "ymmärrettävimin".

Aivan kuten Krzysztof Kieslowskin trilogia "Kolme väriä: Sininen, Valkoinen, Punainen".

Ripsa said...

Jep, Tarkovski ja Kieslowski.

Minä asun Vaasassa, joka on niin valkoinen kaupunki ettei siihen tartu mikään väri. Elokuvateattereista on kaks, kumpikin Warner Bro's vai kuka jenkki se nyt onkaan, omistamia. Ja hinnat sikamaiset.

Onneksi on Elokuvan Ystävät ry, joka hankkii tänne elokuva-arkiston esityksiä. Viime lauantaina oli Andrei Rublev, jonka viimeksi näin Capitolissa vuonna 1972 tai -73. Sitten tietysti telkassa, mutta ei se miltään tuntunut eikä näyttänyt.

Vieläkin tuntuu se 3 t. 5 minuuttia. Myös selässä, koska Adamsin tuolit ovat niin kamalan huonot.

Minä muuten pidin Uhrista. Oikein kovasti, ja erityisesti siitä jatkuvasta udusta. Mutta Stalker on mielestäni silti ylittämätön. Sitä yhdistys ei ole vielä onnistunut hankkimaan.

Ja nyt la on sitten Bergmanin Talven valoa. Saa nähdä mitä siitä ajattelen nyt, olen nähnyt sen vain kerran, Tukholmassa. No on siitä ainakin 40 vuotta.

Ripsa said...

Anteeksi RR, en huomannut että tuossa edellä oli paljon puhetta Tarkovskista, ryntäsin vain puhumaan koko viikon mielessä olleesta Andrei Rublevista.

Stalkerista sen verran että olin ystävättären kanssa katsomassa sitä kun se tuli Suomeen, esitys oli Bio Biossa siinä Perunatorilla.

Meille syntyi leffasta väittely. Ystävätär sanoi että elokuva kertoi minän monista kerroksista. Minä taas sanoin että minusta elokuva oli tavattoman realistinen ja kertoi Neuvostoliiton hajoamisesta ja nimenomaisesti ydinsaasteesta.

Siinä lopussa on Stalker kantamassa tytärtään olkapäillään ja taustalta näkyvät ydinreaktoreiden silhuetit.

Mutta ystävätär on taatusti oikeassa myös. Tiedemies ja kirjailija edustavat ihmisen eri puolia ja tasoja, unta ja valveilla oloa. Sen lisäksi koko Alue on ladattu unilla. Eikä se ole pelkästään painajainen.

Tarkovskilla on aina se musta koira. Vai onko aina? Eikös koira ole mies ja kissa nainen?

Stalkerin olen nähnyt useimmin ja se on mielestäni viime vuosisadan elokuvien ellei ykkönen niin ainakin kakkonen.

En edes keksi juuri nyt minkä asettaisin paremmaksi.

Mies/poika. Mutta aivan samalla tavalla on äiti/tytär. Jos äiti ei hyväksy tytärtään, eikä taas äidinäiti hyväksynyt äitiä, niin siitä se ketjuuntuminen alkaa ja päätyy pahoihin naisjohtajiin.

Olen sitä mieltä että naiset ovat pahempia kuin miehet kun pääsevät päällepäsmäreiksi. En tiedä onko tämä nyt sitten sitä, että naisen pitää olla kymmenen kertaa parempi kuin mies. Miksi hän siinä tapauksessa kostaa sen kanssatyöntekijälleen ja korostaa pomouttaan ad absurdum?

Rauno Rasanen said...

Ripsa

Kiitos mielenkiintoisista kommenteista ja analyyseista.

Stalker on monitasoinen elokuva, eikä siihen varmasti ole vain yhtä tulkintaa.

Jos vertaamme sitä vaikka Titanicin kaltaiseen suurella rahalla tehtyyn, keskinkertaisella juonella vastustettuun, toki hyvin kuvattuun katastrofispektaakkeliin, niin ymmärrämme taas kerran, mikä tekee todella hyvät elokuvat hyviksi ja mikä keskinkertaiset latteiksi.

(Edes loistavat näyttelijät eivät olisi parantaneet Titanicin tasoa.
Di Caprio on minun mielestäni keskinkertaisuus, ja hän sopi oikein hyvin tämäntyyppiseen "action-mättöön.")

Hollywoodin parhaimpina päivinä sentään tehtiin jopa erinomaisia käsikirjoituksia ja löydettiin karismaattisia näyttelijöitä (Bogart, Katherine Hepburn), mutta nykyään nämäkin taidot/kyvyt on siellä jo kadotettu tietokonesimulaation ja -animaation vallatessa elokuvanteon, josta on tullut yksinomaan rahantekoväline.

Tarkovskin (ja Kieslowskin) nerous sen sijaan oli/on hänen taidossaan käyttää hyväkseen elokuvan ominta ominaisuutta - kuvallisen kohtauksellisuuden leikkaamista täysin itsenäiseksi kokonaisuudeksi, jota juoni/käsikirjoitus/dialogi täydentää muttei voi koskaan korvata.

Tällainen - kuvallisen liikkeen ja kohtauksellisuuden autonomisuus tekee elokuvasta aina jotain ainutlaatuista.