Jumala ja totuudentahto

Kommentti catuluxelle Kemppisen päreessä "Lapeenranta ja muuta".

*
Kiitos vain catulux. Osuvia sitaatteja.

Itse yritin tehdä eroa propagandan (taistolaisen esimieheni totuus) ja tieteellisesti tutkitun totuuden välillä. Onko se koskaan täysin mahdollista historiaa koskevissa asioissa?

Sinä kuten eräät muutkin tuovat peliin mukaan omantunnon, joka vaatii meitä olemaan rehellisiä itsellemme ja toisille.

Siksi kaikki pahat teot on selvitettävä, koska muutoin niistä tulee taakka omalletunnollemme. Siksi karvaskin totuus on helpottavampi kuin salatun rikoksen taakka.

Raskolnikov lienee kuuluisin fiktiivinen esimerkki siitä, miten totuuden kertominen vapauttaa omantunnon soimauksilta (vai vapauttiko?).

Omantunnon "ilmaantuminen" on lähinnä kristinuskon perua, mutta eiköhän Sokrateen daimon, joka kehotti häntä olemaan tekemättä tiettyjä asioita, ollut "sisäisenä äänenä" myös eräänlainen, "varhainen" omatunto - toki sokraattisella ironialla sävytettynä - ellei Sokrates sitten kuullut harhoja, kuten on väitetty...

Nietzsche on kirjoittanut "Moraalin alkuperästä" pamfletissaan ja etenkin sen III:ssa esseessä "Askeettisista ihanteista" tästä aiheesta aivan pistämättömästi.

Kristinuskossa lähdetään siitä, että Jumala näkee kaiken, eikä hänelle siis voi valehdella. Jos valehtelemme, omatunto alkaa soimata, koska olemme silloin rikkoneet ei ainoastaan lähimmäisiämme vastaan vaan myös itse Jumalaa vastaan.
(Vain paatuneimmat syntiset ovat vapaita omantunnon soimauksesta, mutta he joutuvatkin ikuiseen kadotukseen!)

Tällainen asetelma on tehokkaampi kuin yksikään laki tai rangaistuksen uhka, koska se vaikuttaa sisäistetysti - yötä päivää, eikä sitä voi koskaan paeta.

Kantin kategorinen imperatiivi pyrkii samaan "tehoon", mutta ilman Jumalaa. Benthamin panoptikon-vankila, jota Foucault käytti sisäistetyn kontrollin metaforana, kuvaa samaa asiaa.

Vangit (ihmiset) on saatava tuntemaan olevansa jatkuvan tarkkailun alaisina, jolloin kontrolli sisäistyy itsekontrolliksi, eikä julmia rangaistuksia tai edes niiden uhkaa enää tarvita.
(Tässä asiassa Islamilla olisi paljon opittavaa.)

Omatunto pitää saada koetukselle, jotta olisimme uskollisia totuudelle, ja mikä sen tehokkaampaa tässä kuin julistaa hallitsijan ja esivallan olevan Jumalan valitsemia. Rikkomalla hallitsijaa ja esivaltaa vastaan, rikomme kaikkivaltiasta Jumalaa vastaan.

Itse asiassa rikomme silloin jopa itseämme vastaan, koska olemme Jumalan omaisuutta, eikä sitä saa tärvätä! (Hmm...aikamoista sadomasokismia tämä kristinusko...)

*
Tieteellisen totuuden vaatimus on monimutkaisempi asia, mutta Nietzschen mukaan tiedemiestäkin motivoi yhä vielä Platonin rakkaus pysyvään ja harmoniseen totuuteen - näkemys, jota juutalaiskristillinen usko sitten täydensi tuomalla mukaan vapaan tahdon, syyllisyyden ja omantunnon käsitteet tekemällä siten totuudentahdosta syvästi henkilökohtaisen asian.

Niinpä jos nyt löydämme Lappeenrannasta joukkohaudan, jota ei pitänyt olla olemassa, mikä merkitsee, että järkyttävistä ja arkaluonteisista tosiasioista on korkeimmalla taholla vaiettu ja siten valehdeltu, koemme henkilökohtaista närkästystä (jumalallisesti velvoittavan) "Totuuden" (selkokielellä: itsemme) puolesta.

Myötätunto, häpeä ja muut tämänkaltaiset tunteet saamme "kylkiäisinä". Olennaista on julkinen valehtelu, jonka siis koemme jopa henkilökohtaisena loukkauksena - ei ainoastaan oikeuksiamme vaan (jumalaa tottelevaa=totuutta tavoittelevaa) persoonaamme kohtaan.

*
PS. Nietzschen mukaan kristinuskon vaatimus omantunnon rehellisyydestä kääntyi lopulta sitä itseään vastaan. Tällä hän viitannee aikansa teologian tieteellistymiseen ja filosofisoitumiseen (mm. David Strauss).

Kristinusko tulee lopulta kumonneeksi itsensä, koska se havaitsee oman perustansa (Jumalan) illuusioksi.
Entä mitä sitten jää jäljelle, kun Jumala Totuutta motivoivana ja velvoittavana "tahtona" on kumoutunut?

Ei mitään, mutta Nietzschen (ja Schopenhauerin) mukaan ihminen tahtoo mieluummin ei mitään kuin on tahtomatta.

Näin pitkällehän me emme kuitenkaan vielä ole ajautuneet länsimaisen totuuden- ja tiedontahdon pirstotumisen tiellä - vai?