October 20, 2006

Nietzsche oppineisuudesta ja teoreettisesta ihmisestä 1872

(Lisäys klo: 10.20)

Tragedian synty on paitsi esikoisteos tavallaan myös (näin jälkikäteen arvioituna) johdanto Nietzschen ajattelun perusteemoihin, vaikka se sivuaakin tematiikaltaan hänen filologisia opintojaan.
Schopenhauerin vaikutus on selvä. Myös silloisen ystävän, Richard Wagnerin, ajatukset ja tämän kanssa käydyt keskustelut sekä Schopenhauerista, kreikkalaisista että musiikista ovat vaikuttaneet ideaan taiteesta ikäänkuin lunastavana voimana.

(Lisäys)
Nietzsche jopa ilmoitti kirjan loppupuolella pitävänsä Wagnerin oopperoita antiikin tragdianäytelmän moderneina versioina.
Wagnerin idea etenkin oopperasta yhtenäistaideteoksena merkitsi antiikin tragedian uutta tulemista - väite, jonka Nietzsche aika karvaasti joutui myöhemmin elämässään kieltämään paitsi sisällöllisesti absurdina myös siksi, että antisemiitti nationalisti, joka teki kompromisseja business-maailman kanssa kaupallisten etujensa turvaamiseksi (Wagner oli patologinen tuhlari), ei kelvannut esikuvaksi.

Nietzschen häikäisevä yliopistoura sai joka tapauksessa melkoisen kolauksen teoksen vuoksi. Siitä odotettiin hänen väitöskirjaansa, mutta tuomittiin filologien piireissä epäakateemiseksi lähdeviitteiden puutteen, rakenteensa, tyylinsä ja ideoittensa ei-tieteellisyyden vuoksi.
Nietzschen tutor ja tukija, Professori Ritschl, joka oli vielä käsikirjoitusluonnoksen luettuaan suostunut sen julkaisemiseen, piti kirjaa "henkevänä lurjusteluna".

Nietzsche itse kirjoitti Tragedian synnyn toisen painoksen (1886) esipuheeseessa, että vaikka tämä "nuoruuden hairahdus" vaikuttikin hänestä nyt anteeksiantamattoman kömpelöltä ja sekavalta, niin se paatos ja henki, jonka vallassa hän käsikirjoitusta aikoinaan teki, oli niin vahva, että ylöskirjoitetut ajatukset "olisi pitänyt pikemminkin laulaa kuin puhua".

Alla oleva sitaatti kertoo aika lailla Nietzschen ajatuksellisista lähtökohdista. Siitä ei kuitenkaan suoraan käy ilmi, että Nietzsche ei halua olla teoreetikko vaan esteetikko - itse asiassa taiteilija, ja sellaisena tietysti muusikko, mitä uraa Nietzsche jopa teini-iässä vielä vakavasti harkitsi - lahjakas pianolla improvioisoija kun oli.

Nietzschellä oli alusta lähtien hyvin ambivalentti - eräänlainen viha-rakkaus-suhde Sokrateehen, minkä jo tämä sitaatti paljastaa ja perustelee.
Nietzsche sekä kritisoi Sokratesta että ihailee tätä. 1876 hän kirjoittaa päiväkirjaansa: Sokrates on äärimmäisen tärkeä. Taistelen hänen kanssaan joka päivä.

Näinä postmodernin aatemaailman kuolinpäivinä olettaisin Nietzschen kuitenkin katselevan kauhistuneena ympärilleen.
Hänen hurjimmat visionsa massayhteiskunnasta ovat toteutuneet enemmän kuin täydellisesti, sillä mitä ovat 1876 Bayreuthin avajaiset, jossa kaupallinen julkisuus ja klassinen kulttuuri ehkä ensimmäistä kertaa tekivät yhteistyösopimuksen suuremmassa mittakaavassa, verrattuna nykyajan menoon?
Pikku puuhastelua, sillä meidän aikanamme kulttuurin ja viihteen rajat ovat hämärtyneet täysin. Vain jotkut snobit kuten Jukka Kemppinen jaksavat ylläpitää "vakavaa" suhdetta korkeakulttuuriin.
(Mutta Kemppinen on poikkeusyksilö jo senkin takia, että hän lukee myös sarjakuvia...)

Taiteesta on tullut pornon ja väkivallan jatke - kuvastaahan taide aina omaa aikaansa, tai sitten se on silkkaa absurdismia, jota tietysti voi pitää "taide taiteen itsensä vuoksi"-periaatteen johdonmukaisena päätepisteenä.

En kuitenkaan usko, että Nietzsche nykyisenkään "mediaintellektualismin" aikana viihtyisi akateemisen maailman piiri pieni pyörii-piireissä, koska sieltä harvoin löytää radikaalisti luovaa ajattelua.
Ehkäpä hän olisi - mikäli asuisi Suomessa - linnoittautunut erakoksi Rantasalmen talviasuttavalle kesämökilleen ja tehnyt kesäisin pyhiinvaellusmatkoja Kolille - Suomen Sils Mariaan.
Sanokaa minun sanoneen...

*
Nykyinen maailma on joutunut aleksandriinisen kulttuurin verkkoon ja tuntee ihanteekseen korkeimmilla tiedon kyvyillä varustetun ja tieteen palveluksessa työskentelevän teoreettisen ihmisen, jonka esikuva ja kantaisä on Sokrates.
Koko kasvatuksemme tähtää tähän: muiden ihanteiden on työläs nousta sen rinnalle; niitä tosin suvaitaan, mutta niihin ei pyritä.
Kauhistuttavan kauan on oppinut yksin ollut sivistynyt; jopa runouden on täytynyt kehittyä oppineiden suorittamista jäljittelyistä; loppusoinnun huomattava teho selittää, kuinka runomuotomme ovat syntyneet: keinotekoisesti kokeillen vieraalla, opitulla kielellä.
Kuinka vaikeaa olisi aidon kreikkalaisen ymmärtää nykyaikaista kulttuuri-ihmistä, Faustia, jonka intohimo tietoon ajoi tiedekunnasta toiseen ja sai antautumaan noituudelle ja pirulle. Mutta kun vertaamme Faustia Sokrateehen, ymmärrämme, että nykyajan ihminen alkaa aavistaa tiedon rajat ja kaipaa autiolta tiedon mereltä rannikolle... ei-teoreettinen ihminen on nykyaikaisesta ihmisestä jotain uskomatonta ja hämmästyttävää; niin oudon olennon tajuamiseksi ja suvaitsemiseksi tarvittiin erään Goethen viisaus...

Tragedian synty (1872)

Friedrich Nietzsche

Friedrich Nietzsche – Wikipedia
The Birth of Tragedy

6 comments:

kafkaesque said...

loistava visio: Nietzsche erakkona Rantasalmella talviasuttavassa kesämökissään - kaukana virallis-ahdistetuista kuristussysteemeistä. Hän ei ole jäänyt vangiksi intelligenssin kiusauksiin eikä pahkasikojen sihdin alle, vaan elää Elämän Päivässä kaikkine monttuineen ja korkealatauksineen. Kirjoittelee etäserkkunsa Pentti Linkolan tavoin muistiinpanojaan, joissa poraa tähän totaalisodan raudoittamaan maailmaan aukkoja: "Suihkussa askarrutti tämä elämän merkitysongelma. Sama meno jatkuu aina vaan. Jeesuksentorjuntamäärärahoja nostetaan. Herkkiä kivääreitä lahjoitetaan kumppaneille. Rahvas tappaa niin tyranninsa kuin myös vapahtajansa. Hurraten se kiljuu johtajalleen, vain ampuakseen kohta kuolinkuulat äsken palvottuun olemukseen. Ehdotin niille että rakastakaa kauimmaistanne kuin itseänne, mutta keskustelu valtiokoneiston kanssa päättyi änkytyksiin. Kyllä on vaikeaa antaa tekohengitystä suoraan suuriin massoihin, joiden henki pihisee toreissaan." Kirjoitukset ilmestyvät rantasalmelaisena pienpainatteena. Joku yksityisajattelija Räsänen yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on. Hän ehdottaa Nietzschelle vuoden D. Quioten arvonimeä, koska päiväkirjan sisältö antaisi hänestä katetta moiselle ajatukselle. Taide- ja kulttuuriliiton kuivat pyhimykset ja happamat munkit sekä muut kulttuurikentän syrjityt olmit eivät puolla tuota arvonimeä. Se meneekin sitten Big Brotherille.

A-K.H said...

Kunnia sille, jolle kunnia kuluu, toisaalta. Muistaakseni erään toisen henkilön yhteydessä Etappisika hahmotteli tämän Rantasalmi-vision, mutta ei se mitään: uskovaisten omaisuus on yhteistä ja taide varkautta. Taiteella tarkoitan Raunon taiten tehtyä kirjoitusta.

On jotensakin ilahduttavaa, että RR kirjoittaa: "Näinä postmodernismin aatemaailman kuolinpäivinä..."

Eräässä lisensiaattityön tarkastustilaisuudessa kysyin opinnäytteen tekijältä, mitä hän tarkoittaa postmodernilla, mutta hän ei osannut vastata, kuten ei myöskään osannut määritellä uusvasemmistolaisuutta.

Olen taiteenfilosofian tenttiä varten istunut professori Veikko Rantalan luennoilla. Hänkään ei määritellyt postmodernin käsitettä muuten kuin taiteen ilmentyminä, joskin totesi postmodernin olevan lonnollinen jatke vuosisadanvaihteen abstraktisuudelle ja että sen eräinä tehtävinä on kritisoida modernismia ja instituutioita.

Tätä jatketta on nyt eletty aika pian sata vuotta.

Muistiinpanojeni mukaan taiteena voidaan tarkastella myös erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten yhteiskunnalliset idealogiat ja tieteelliset kontekstit. Lopulta ei ole edes teosta: idea voidaan katsoa muotoa olennaisemmaksi. Päädymme ei-taiteeseen. Kuitenkin taiteen (kuten tieteen) tärkein merkitysperusta on ihminen.

Jälkimodernin leimaa ei ole lyöty vain taiteeseen, vaan yhteiskuntaan yleensä: puhumme postmodernista yhteiskunnasta. Se kuulostaa hienolta, mutta mitä se todellisesti merkitsee? Elämme kaiken aikaa jonkin jälkeistä aikaa. Mahtaneeko ehtiä aika, jolloin puhumme jälkimodernismista imperfektissä emmekä preesensissä.

RR:n jutussa on paljon tuttua. Tulee mieleeni aika, jolloin ahmin hänen kirjoituksiaan, ja Schopenhaurin tekstejä myös, enkä mahda olla ainoa heistä satunnaisesti innostunut, mutta en ole juurikaan systemaattisesti pohdiskellut heidän ajatuksiaan.

Autiolle sarelle lähtisin mieluummin Nietzschen kuin Schopenhauerin kanssa. Sanotaan, että hulluus tarttuu, mutta mitä se haittaisi - autiolla saarella.

A-K.H said...

En siis ahminut Rauskin, vaan Nietzschen juttuja.

Rauno Rasanen said...

Hmm. Olenko jotenkin sekoittanut asioita? Minulla on muistikuva, että olisin myös itse joskus käyttänyt ko. visiota.
Mutta on sitä e-sikakin käyttänyt...

Hassua tää kirjoittaminen. Pohdin kyllä hetken, mistä sain juuri Rantasalmen päähäni. En kuitenkaan heti muistanut, enkä ryhtynyt sitä enempää pohtimaan.
(Erään varsin tutun ladyn - Rantalahti - sukunimi taisi myös kummitella päässä ;).

Mutta mikäs tässä. Käypä visio. Kierrätetään. Sehän on ollut "muotia" kirjallisuudessa ja filosofiassakin jo pitkään...

Copyrighteja kun ei "enää" tunneta.

Anonymous said...

Kiersin tässä näitä blogeja ja törmäsin hyvin harvinaiseen Nietzsche aiheeseen filosofiseen postaukseesi. Minua Nietzsche ja siitä keskustelu kiinnostaa, jos sinulla on mese, niin olisi mielenkiintoista keskustella.
Voit lisätä, holppa88@hotmail.com

Rauno Rasanen said...

Mikähän postaus oli kyseessä?

Mese löytyy, mutten ole oikein sinut sen kanssa vielä.
Uuden tekniikan omaksuminen vie mulla aina oman aikansa.
Onneksi alan asiantuntija-ystäväni hoitaa asennus- ja huoltoasiat koneellani.

Sähköpostini löytyy profiilitiedoista.