Sinkku ei ole siveä muttei uskotonkaan..?

Kirjoitettu kommentiksi Ikkunaiineksen juttuun "Seitsemäs kuolemansynti: siveys".

*
Enpä ota minäkään mitään tolkkua Iineksen kommentista. Ylipäätään tämä käänteinen syntiprojekti on kummallinen kuten jo olen pari kertaa todennut.

Uskottomuus, huoruus, prostituutio ja pornotähteily ovat tarkkaan ottaen kaikki eri asioita.

Uskottomuus on siveyden konkreettisin vastakohta. Muut kuuluvat parisuhteen kuuliaisuuden ulkopuolelle, joten niitä tulee arvioida ennemminkin liiketoiminnan muotoina.

Mutta voiko väittää, että irtosuhteita kokeileva nuori sinkkunainen on jollekin uskoton?

Epäilemättä voi, jos sattuu vaikka seksisuhteen kautta rakastumaan häneen. (Panuhan tätä asiaa on niin intohimoisesti kuvaillut).

Kuten kirjoitin äskettäin "julkimotar" Miss Liekin blogissa, että jos ennen miehet olivat saalistajia (naisteniskijöitä), niin nyt varsinkin nuoret naiset - nuo Panun "löpaktiga tjejer" ovat muuttuneet saalistajiksi.
Se on demografisesti ja psykososiaalisesti ennennäkemätön tilanne, joka ilmentää naisten vapautumista enemmän kuin moni muu ilmiö.

Yritän pohtia, milloin uskottomuutta voi pitää moraalisesti tuomittavana, eli milloin seksuaalinen vapaus muuttuu jonkilaiseksi "irtosuhdehuoruudeksi", josta on toki vielä matkaa ammattimaiseen prostituutioon.

Pornotähti sen sijaan on kaupallistanut itsensä niin tyystin, että häneen ei voi soveltaa uskottomuus-huoruus-prostituutio-jatkumoa, vaikka epäilemättä häneenkin voidaan yhdistää ne kaikki, mikäli on sitä mieltä, että pornon libertiinisyys on epäsiveellistä.

Mutta ei - porno on nykyään aikuisviihdettä. Kas kummaa - siitä tuli heti moraalisesti hyväksyttyä, kun sensuuri poistettiin, vaikka ihan sitä samaa "touhua" aikuisviihteilijä tekee kuin se aiempi pornotähtikin.

Tulee mieleen käyty keskustelu esim. jääkiekon väkivaltaisuudesta. Jotkut ovat sitä mieltä, että säännöt ja tuomarit pitävät huolen siitä, ettei peli ole perimmäiseltä luonteeltaan väkivaltaista.

Herää kysymys, miten jotkut säännöt voivat tehdä pelistä ei-väkivaltaisen, jos siellä lentää hampaat tantereelle yhtä lailla kuin nakkikiparikahakoissa? Miten mailan- tai nyrkinisku yhtäkkiä muuttuu katsojien mielestä pelin kannalta "hyväksyttäväksi väkivallaksi", jos se annetaan jääkiekkokaukalossa eikä sen ulkopuolella?

Ei mitenkään, sillä peli, jonka luonne on kamppailua eli perimmältään väkivaltaa, on ja pysyy sellaisena, kirjoitettiinpa säännöt sitten minkälaiseksi tahansa.

Samalla tavoin porno on pornoa eli joittenkin mielestä moraalisesti tuomittavaa, vaikka siitä tulikin laillisesti sallittu business eli aikuisviihdettä.

Ihmisten perimmäisiin affekteihin liittyvät asiat pysyvät joka tapauksessa aina samoina, vaikka lainsäädäntö ja nimitykset muuttuisivatkin.

On totinen tosi, että jotkut teot/aktit ja niiden seuraukset kiihottavat ihmisten mieliä tavalla, jota voi nimittää yleisesti ottaenkin pornografiaksi. Tällaisia ovat juuri väkivalta, seksin avoin näyttäminen - lopulta kuolleen ihmisen kuvaaminen.

Lapsen syntymää en tosin minäkään osaa pitää pornografiana, vaikka tapahtuma muistuttaakin miltei teurastamon arkea, mutta on itsessään niin positiivinen/luonnollinen/"ei-pakotettu" asia, ettei sitä voi sijoittaa kategoriaan, jossa näytetään julkisesti sellaisia toimintoja/tiloja, joiden tarkoitus on tuottaa ihmisen järjen kontrolloimattomissa olevaa kiihotusta pelkän rahastuksen toimiessa motiivina.

Huomatkaa kuitenkin, miten vaikeaa on tehdä tämä erottelu siveä contra uskoton-huorahtava-prostituoitu-porno-/aikuisviihdetähti, koska siveys voi perustua joko käsitykseen universaalista hyveellisyydestä tai parisuhteen kirjoitettuihin (avioliitto) tai kirjoittamattomiin (irtosuhteet jopa! avoliittoon saakka) sääntöihin - TAI sitten molempiin.

Kun siveydestä puhutaan pitäisi olla tarkka näitten käsitteiden käytössä.

Yritän ilmaista tämän kömpelön luonnosmaisen kommenttini olennaisimman asian toisin sanoin.

*
Miten vahva, sitova, uskottava jne. täytyy seurustelevan mutta ei avioliitossa elävän parin suhteen olla, ennenkuin voidaan sanoa, että toinen osapuoli oli uskoton jossain syvästi (muttei juridisesti, koska suhde ei ole "virallinen") paheksuttavassa mielessä?

Väitän, että se on toisaalta itsestään selvää sen uskottomuuden kohteeksi joutuneen kannalta, mutta ei suinkaan monessa muussa mielessä.

Muistettakoon tässä nyt tuo kuuluisa Jean-Paul Sartren ja Simone de Beauvoirin suhde, jossa kumpikin sitoutui "ikuiseen ystävyyteen", mutta ei uskollisuuteen toisiaan kohtaan.

Tässäkin suhteessa mustasukkaisuus kyllä leimahteli - varsinkin Beauvoirin puolelta, vaikkei hän sitä yleensä ääneen sanonutkaan, joskin Simone kyllä järjesti hänkin itselleen irtosuhteita sekä naisten että miesten puolelta.

Olen usein kysynyt itseltäni - mikä on tällainen - muka eksistentiaalista, vapaata situaatiomoraalia ilmentävä - seksi-että ystävyyssuhde?

Jossa siis kaksi ihmistä tekee sopimuksen, ettei heidän tarvitse oikeastaan luvata toisilleen mitään, eli traditionaalisella hyve- seuraus- tai velvollisuusetiikalla ei ole lainkaan tekemistä heidän parisuhteensa kanssa.

Missä mielessä sitä enää voi ylipäätään pitää parisuhteena?

Vastaan - se ei olekaan parisuhde vaan eräänlainen "aikuisviihde"-, ennen siis sanottiin pornosuhde, jossa kumpikaan osapuoli ei ole sitoutunut toisiinsa kuin nautinnollisen roolinsa/työnsä edustajana/näyttelijänä.

Älkää kuitenkaan luulko, että yksioikoisesti ylenkatsoisin Sartren ja Beauvoirin elinikäistä "pornoelokuva-suhdetta", sillä tavallisista pulliaisista heidät erottaa valtaisa luovuus ja älykkyys. Näitä ominaisuuksia ei kovin monelta pornostaralta löydy - Nina Hartley tosin hienona poikkeuksena.

Mutta - jos etenkin seurusteluaan aloittelevien nuorten suhteen ajatellaan perustuvan yhtä vapaalle perustalle kuin em. parin suhde, niin mitään uskottomuutta ei voi tietenkään ilmetä.

Ja jos ilmenee, on jompikumpi osapuoli ymmärtänyt suhteen "väärin". (Jos sen sijaan molemmat ovat mustasukkaisia, niin silloinhan he ovat rakastuneet toisiinsa...!)

Kuitenkin on yleensä niin, että kun ihminen rakastuu, niin se vaatii kumppanilta luottamusta ja uskollisuutta. Ei se sano silloin toiselle, että "ai, sulla on tänään pano sen uuden tyypin kanssa - no tavataan sitten aamulla. Mä yritän pokata mun entisen ellin..."

Mielestäni Sartre ja Beauvoir eivät siis rakastaneet toisiaan - se oli mahdotonta heidän suhteensa ehtojen vuoksi, joskin he kyllä kunnioittivat toisiaan älyllisesti tosi paljon. Mutta kuten vihjasin - Simonelle Jean-Paulin irtosuhteet tuottivat enemmän tuskaa kuin päinvastoin, ja hän myös pyrki huolehtimaan Sartresta tämän kuolemaan saakka.
Eli - ei arkkifeministinen eksistentialistikaan kyennyt irrottamaan tunteitaan ja älyään täydellisesti toisistaan!

*
Siveä ihminen on usein melko omistushaluinen, mitä tulee parisuhteeseen. Uskotonkin voi olla omistushaluinen, mutta hänellä ei oikeastaan ole siihen enää mitään perusteltua oikeutusta.

Niinpä ei jää kuin yksi vaihtoehto, jotta välttäisi parisuhteesta aiheutuvat omantunnon ongelmat: - olla sinkku, ja mikäli ei voi välttää irtosuhteita, on ainakin ehdottomasti yritettävä välttää rakastumista, koska se edellyttää väistämättä kuuliaisuutta, joka puolestaan jo itsessään on siveyttä ja sitä kautta omistus- ja vallanhalua...

*
Ja mitä tulee tapaukseen Jeesus, niin me emme lopultakaan tiedä, mikä se mies oli. Anarkisti, homo, stoalaisuudesta vaikutteita saanut seksiaskeetti, paikalliseen prostituoituun? (Maria Magdaleena) kiintynyt "feministi", nautiskelija eli hyvän ruuan ja viinin ystävä, näkyjä näkevä, persoonallisesti ja moraalisesti epävakaa kansankiihottaja jne.

Kaikki nämä piirteet löytyvät Uuden Testamentin kertomuksista, kunhan samalla muistamme, että ne tapahtuivat ajanlaskumme alun juutalaiseen lakiuskontoon perustuvassa maassa, koska muuten ne eivät käy aina ymmärrettäviksi.

Valitkaa mieleisenne. Jeesuksesta riittää kyllä kaikille. Ja jää vielä vähän ylikin...