October 22, 2006

John Fogerty live at You Tube

(Täydennystä klo: 11.30)

Kuten perinteiseen "kaavaan" kuuluu, Nietzschen jälkeen esitellään Fogertya. YouTube:sta löytyy nykyään aivan uskomaton määrä musavideoita - sekä huonolaatuisia että hyviä, kuten - hyvistä puheenollen - nämä valitut Fogertyn neljä biisiä.

Aion esitellä jatkossa muitakin kuin Fogertya, jottei musiikkimakuani pidettäisi aivan yksipuolisena. Sitä se ei mielestäni ole.

Kiinnittäkää huomiota seuraavissa videoissa kahteen asiaan. Ensinnäkin - Fogertyn ääneen, joka vielä 60:nä on uskomattoman hieno (Have you ever seen the rain?).
Toinen asia on Fogertyn kitaransoitto, joka tulee esiin 1997 live-esityksissä.

Kuka rockin kitaristeista osaa käyttää niin tyylikkäästi Rickenbacker-feedbackia kuin J.C biisissä I put Spell on you? Kysyn vaan. Kyseessä ei nimittäin ole helppo kikka.
(I put Spell on you oli/on Creedence Clearwater Revival- yhtyeen ensimmäisen LP:n ensimmäinen kappale.)

*
Mutta mikä tärkeintä: John Fogerty svengaa aivan hillittömästi (Blueboy, The Midnight Special).

The Midnight Special on myös yhteiskunnallinen kannanotto, joka viittaa Johnin arvostukseen blues-kulttuuria kohtaan.
Johnin alkoholisti-isä jätti perheensä (viisi poikaa!), kun tämä (3/5:stä) oli kahdeksan-vuotias.
Ei ihme, että kyseinen Willy and the Poor Boys- albumille päätynyt (Midnight Special) biisi heijastelee tuntoja, joita San Franciscolainen (Berkeley), tavallaan isättömäksi jäänyt, poika fantasioi omalle kohdalleen musiikillisesti niin suuresti arvostamassaan Louisianassa ja New Orleansissa.

*
John Fogerty - I put A Spell On You
05:02
Album : premonition (4/22) Filmed in front of a live audience at Warner Bros. Studios, Stage 15, December 12th & 13th, 1997

John Fogerty - Blueboy
04:12
Album : premonition (17/22) Filmed in front of a live audience at Warner Bros. Studios, Stage 15, December 12th & 13th, 1997

The Midnight Special - John Fogerty
04:19
John Fogerty performing Leadbelly's Midnight Special at Radio City Music Hall from the film Lightning In A Bottle (2004)

John Fogerty "Have You Ever Seen The Rain?" Live
02:36
John Fogerty "Have You Ever Seen The Rain?" Live at the Wiltern Theatre in Los Angeles in September, 2005. From "The Long Road Home - In Concert" DVD released in June, 2006

*
www.nrk.no/musikk/4568184.html.

12 comments:

A-K.H said...

En pidä itseäni musiikillisesti ihan demarina, joten ihmettelen vain Kemppisen ja Rasasen erityistietämystä. Etappisika taitaa kuulua Raunon kanssa samaan rinkiin.

Komposti said...

Kauniisti ikääntynyt, ajatella hän on jo 61. Ääni vaikuttaa hieman heikolta, mutta charmi on tallella. Paras on kuitenkin Bad Moon rising.

Mitäs tykkäät Bonnie Tylerin versiosta Have you ever seen the rain:stä?

http://www.youtube.com/watch?v=2l-cBSbvssw

Kun taa tässä konserrtiversiossa;
http://www.youtube.com/watch?v=hNbPUxj_V2A

Tylerin ääni kuulostaa aika pahalta.

Rauno Rasanen said...

Bonnie Tyler, Rod Stewart ja Bryan Adams ovat kähisijöitä, Fogerty sen sijaan osaa laulaa.

Mitä Fogertyn ääneen tulee, niin ei se mikään heikko ole. Päinvastoin. Se vain kuulostaa ikäänkuin "kaatuvan" koko ajan, muttei kuitenkaan kaadu.

Nyt on syytä muistaa, että nuori Fogerty treenasi itselleen "toisen äänen" eli raspikurkun ja käytti sitä todella tehokkaasti.
Se toinen ääni on tuo sama, mikä hänellä nyt on ollut jo pari vuosikymmentä.
(Tsekkaa CCR:n live-konsertti, niin voit verrata nykyisiin live-äänityksiin.)

Ihmisen lauluääni muuttuu vuosien myötä ja sellainen asia kuin tupakanpoltto vaikuttaa tähän. Fogerty veti CCR aikoinaan röökiä, mistä oli tiettyjä "etuja" äänen raspiuden suhteen.

-70-80-luvun vaihteessa hän lopetti röökaamisen, ja laulu muovautui sen jälkeen puhtaaksi tenoriksi lopullisesti.

Siinä on samalla merkillinen sävy, johon viittasin termillä "kaatuminen". Ikäänkuin ääni koko ajan sortuisi, vaikkei Fogertyllä itsellään olekaan vaikeuksia laulaa.
Tämä ominaisuus tekeekin hänen äänestään ja laulustaan täysin ainutlaatuisen.

PS. Myönnän kyllä ihan avoimesti, että esim. alkuperäinen versio "I put spell on you"-kappaleesta on laulullisesti vaikuttavampi kuin tämä, mikä tässä on.
Mutta onko se parempi, on sitten toinen juttu.

Johnin ääni - kuten perustelin - on vuosien myötä muuttunut toisentyyppiseksi.
Mutta periaatteessa se on nyt treenatumpi kuin koskaan ennen.

Ikä alkaa varmasti jo tässä vaiheessa vaikuttaa, joskin toistaiseksi yllättävän vähän.

PPS. "Bad Moon Rising" EI ole paras, jos minulta kysytään. Eikä ole varmaan Fogertyn itsensäkään mielestä, vaikka ihmiset sitä suuresti rakastavatkin.

Kaikkein suosituin CCR-biisi ainakin Creedence on-line-sivuilla on "Have you ever seen the rain?", mitä aluksi ihmettelin, mutta äkkiä ymmärsin, että se on helppo, kaunis ja syvästi sensitiivinen kappale, jota jokainen osaa nuotiopiirissä hoilata muutaman oluen jälkeen syvästi liikuttuneessa tilassa.

Itse heittäisin kehiin vaikka biisit "Green river tai Up around the bend", mutta paras on cover-biisi, 11-minuuttinen "I heard it through the grapevine".

Rauno Rasanen said...

Myös cover-biisi "The night time is the right time" on aivan lyömätön sekä laulun että kitaran osalta.

Anonymous said...

No joo, eipä noista CCR:stä voi sanoa mikä on paras. Riippuu kulloisestakin omasta tunnelmasta mikä tuntuu parhaalta. Olenpa aina pitänyt Bonnie Tylerin tulkinnasta tuosta, Have you ever seen the rain:stä. Ikäänkuin Bonniella olisi enemmän tunnetta mukana. Bonnie on kova mimmmi vieläkin. Kähisijöitä? :)

Minusta tässä klipsissä http://www.youtube.com/watch?v=SCQ6XmsJ8tE John vaikuttaa hauraalta ja heikolta. Toki hyvältä kuulostaa tuossakin.

Kiitti linkeistä kuitenkin!

t. Komposti

Leonoora said...

Juu u. Nostalgia lumosi minut, kuten eilen kun luukutin Santaanan
kahta Cd:tä täysillä.

Rauno Rasanen said...

Kas kummaa Komposti. Valitsin tuon linkkisi biisin juuri sen vuoksi, että Fogertyn äänenkäyttö häikäisi minut.
(Pistä voluumi täysille, niin ehkä asia selvenee??)

Meillä täytyy nyt olla aivan erilainen suhde jopa Fogertyn persoonaan.
Ei näin suuria mielipide-eroja selitetä pelkästään äänenkäyttöön liittyviin makutottumuksiin vedoten tai kuuloaistin "erilaisuuden?!" pohjalta.

Kriitikot kautta maailman ovat kehuneet 60:n Fogertyn ääntä yllättävän hienoksi viimeisimpien konserttien perusteella.
Tässä ei siis voi olla kyse vain omasta faniudestani ja sen aiheuttamasta kritiikin puutteesta.

Kuten edellä kirjoitin, annan kyllä periksi sen verran, että tietyt CCR-aikaiset versiot ovat vaikuttavampia kuin nykyiset tulkinnat samoista kappaleista, mutta se johtuu siis ennemminkin Johnin äänenmuodostuksen muuttumisesta kuin sen laadullisesta heikkenemisestä.

Tästä ääniasiasta on kyllä keskusteltu, ja eräitten (mutta vain eräitten) mielestä Johnin ääni muuttui raspiuden hävitessä heikommaksi -80-luvun alussa.
Suurin osa kriitikoista joka tapauksessa katsoo, että kyse on siis normaalista äänen muodostuksen muuttumisesta iän myötä, ei sen "rappeutumisesta". Ja tällaisen asian kanssa on vain elettävä - niin laulajan kuin yleisönkin.

Laulaja tietenkin muokkaa ääntään niiden uusien edellytysten pohjalta, joita tuo muutos äänen tuottamisessa antaa.

Toisen hienon laulajan, Jack Brucen, joka on Johnia 2 vuotta vanhempi, ääni on jo voluumiltaan ja kapasiteetiltaan selvästi heikentynyt, mutta siitäkin löytyy yhä se sama alkuperäinen soundi ja karisma, jonka kuulimme Creamin aikaan -66-68).

Kuriositeettina kerrottakoon, että managerit ja kiertueorganisaatio pelkäsi vuonna 1986 hetken ihan tosissaan, että Johnilta menee ääni lopullisesti, mutta eipä mennyt.
Jossain vaiheessa kaiuttimista ei nimittäin kuulunut enää kuin pihinää ylä-äänten kohdalla (Neil Young-"effekti" :).
Ilmeisesti tämä katastrofaalinen uhka saatiin hallintaan alan ammatti-ihmisten avulla.

Ehkä myös henkilökohtaisessa elämässä sattunut yllättävä "onnenpotku" eli uuden ja todella tyydyttävän ihmissuhteen löytyminen 1986 lopulla vaikutti asiaan? Ensimmäinen, lähes 20 vuotta kestänyt avioliitto, oli juuri päättynyt eroon ja Fantasy Records haastoi oikeuteen ties mistä.

Mitä Tyleriin ja Stewartiin tulee, niin hyviä tulkitsijoitahan he ovat - en kiellä.
Bryan Adamsin suosiota en kuitenkaan ole koskaan ymmärtänyt. Se tyyppi ei herätä minussa minkäänlaisia tunteita. Latteaa menoa.

Rauno Rasanen said...

Leonoora

Carlos Santana ja yhtyeensä on eräs niistä suurista nimistä, joita arvostan niin ettei mitään määrää.

CCR:llä ja etenkin John Fogertylla on minulle tietysti aivan erityinen, henkilökohtainen merkitys, mutta Meksikossa syntynyttä san franciscolaista (kuten CCR:n kaverit) Santanaa kuuntelin aikoinaan todella paljon.

Santana on tehnyt kolmisenkymmentä albumia, mutten ole seurannut häntä kovin aktiivisesti enää vuosiin.
Abraxas on ikiklassikko, mutta nelos-LP Caravanserai ehkä kaikkein mielenkiintoisin alkupään tuotannosta.

Vuoden 1999 Supernatural on oivallinen näyttö Santanan muuntautumiskyvystä, mutta kuten kappaleesta Smooth kuulee - kukaan, joka vähänkin tuntee rockia, ei voi olla tunnistamatta tämän miehen kitarointia.
Ja se on merkki suuresta lahjakkuudesta ja karismasta.

Rauno Rasanen said...

Komposti

Tylerin "Have you ever seen the rain"-video oli mielestäni visuaalisesti "kökkö", kappaleen uusi sovitus mauton, mutta Tylerin ääni ihan hyvä.

Siinä live-pätkässä Bonnie olis kyllä saanut sylkee liiat räät kurkustaan ennen lavalle tuloa.
"Korahtelu" ei minun mielestäni ole ainakaan hyvää laulua..:)

Rauno Rasanen said...

Komposti

Todettakoon asia nyt vielä kerran seuraavasti.

Kritisoimatta Bonnie Tylerin ääntä, väitän silti, että hänen tulkintansa tästä biisistä on todellakin "kellarista", jossa osa videotakin lienee kuvattu.

Se ei kerta kaikkiaan tavoita Fogertyn äänellistä herkkyyttä missään kohtaa.
Tämä on erittäin sensitiivinen kappale eikä mikään "räkää pursuava" diskorymy.
Asiaan kuuluvalla herkkyydellä se myös pitää laulaa.
Tämän biisin aikana "kuuluu" itkeä!:).

Kerron yhden syyn miksi.

Syksyllä 1970 CCR äänitti kuudetta albumiaan Pendulum, joka oli viimeinen nelimiehisenä kokoonpanona tehty.
Tom Fogerty erosi 1971 alussa.

Fantasy alkoi vasta! tuohon aikaan eli liian myöhään satsata täysillä bändin markkinointiin.
CCR:stä tehtiin nyt myös jonkinlaista esittelykirjaa - "Inside Creedence".

Siteeraan pätkän Hank Bordowitzin CCR-historiikista "Bad Moon Rising", joka pätkä kuvaa "Have you ever seen"-biisin vaikutusta esittelykirjan tekijään John Hallowelliin.
Voimme siten paremmin ymmärtää kappaleen tarkoitusta ja tehoa.

"Hallowell was not a great image maker, and appeared to have just the vaguest idea what rock was about. His frame of reference seemed closer to Peggy Lee than to Jerry Lee (Lewis tietenkin).
...
"He was around for like two weeks", recalled Bob Fogerty (Johnin nuorin veli).

"At the time we were recording,'Have you ever seen the rain'", John recalled, "Hallowell was there.
He was a sensitive guy. He knew. As we were playing in the studio, he came up to me after with tears in his eyes. He'd figured it out."

"Have you ever seen the rain" nimittäin kertoo CCR:n hajoamisesta - asia, jota John epäili bändin muiden jäsenten edes tajunneen tuosta kappaleesta, mutta olettaa tämän Hallowellin oivaltaneen, mistä todella oli kysymys.

Komposti said...

Erittäin intohimoista ja perusteellista! Minua suorastaan nauratti, mutta ystävällismielisesti!

Sanokoot kriitikot Fogertyn esityksestä mitä sanovat, mutta noin minä hänen esityksensä koin kuten aiemmassa viestissäni kerroin. On vain niin, että suosikkini Have you ever seen the rain:stä on Bonnie Tylerin tulkinta. Myönnän, että tuo videonsa on kökkö, mutta Tylerin tulkinta on siinä parhaimmillaan äänellisesti, siinä on tunnetta tai hänen äänensä on sellainen, että kuulija saa siitä vaikutelman syvällisyydestä vaikka kenties se on oikeasti hyvinkin pinnallinen.

Voipa sanoa, että on kiittäminen Tyleriä, että ikinä löysin CCR:n uudelleen. Olin kyllästymiseen asti kuunnellut Cotton fieldsiä ja ajattelin, että kiitos ei enempää heitä. Kunnes löysin heidän muita kappaleitaan ja pidinkin kuulemastani.

Santana tietenkin myös ja mikä parasta kaikki ovat vielä hengissä ja voivat hyvin!

Rauno Rasanen said...

Komposti

Niin pitääkin naurattaa. Itseänikin hiukan hymyillytti, kun pääsin taas paatoksella hehkuttamaan Fogertyn puolesta.

Onhan se aina jotenkin huvittavaa pitää ja palvoa maallisia "jumalia".