July 8, 2006

Tarvitaanko jo punaista korttia?

Kommentti JM:lle. (Lisäys klo: 16.30)

*
Olisin tietysti voinut esittää saman argumentin täysin neutraalilla tyylillä, mutta sellainen kirjoittaminen on tylsää, varsinkin kun olen vakuuttunut siitä, että emme voi välttää ad hominem-tyyppisiä perusteluita eli sekoitamme kaikessa päättelyssämme keskenään oman tomintamme/ajattelumme motiivit sekä noita tekojamme/ajatuksiamme oikeuttavat argumentit...

*
Toisin sanoen - "Motiiveilla tarkoitetaan niitä vaikutteita, jotka syvimmältään saavat meidät toimimaan. Argumentit taas ovat niitä perusteita, joilla oikeutamme tekomme ja joilla yritämme saada muut hyväksymään tavoitteemme. Politiikassa motiivit ja argumentit sekoitetaan koko ajan."
("Historian kuolema ja kulttuurien taistelu" - Seikko Eskola, 2006)

Oletan, että esim. Tommipommi tai ANDROGYYNIHULLUMIES eivät motiivien ja argumenttien erottelemattomuutta hyväksy.
Hegel sen sijaan perusti koko filosofiansa muodollisesti siihen, että psykologiaa ei logiikassa voi välttää. Hengen fenomenologian ("ilmenemisen") ytimessä vaikuttavat ristiriita ja dialektiikka.

Frege ja Russell yrittivät contra Hegel kehittää muodollisesti pätevän (atomistis-analyyttisen ja ei-psykologisen) eli ristiriidattoman logiikan, mutta kumpikaan ei onnistunut täydellisesti. Eikä siinä onnistu kukaan - kuten Gödel(kin) osaltaan osoitti.

Riistiriidaton systeemi on aina sekä epätäydellinen että suljettu. Avoimet, täydelliset systeemit taas sisältävät induktiivisella väistämättömyydellä ristiriidan. Ihminen on avoin systeemi.

*
"Pakinani" esitteli nimenomaan liioittelun avulla höystetyn väittämän. Miksi nyt kavahdat sitä, vaikka kehut Tommipommia juuri liioittelevan argumentaatiostrategian käytöstä?

Ai että jossain menee tietty raja liioittelun ja henkilökohtaisuuksien välillä? No mutta joka tapauksessa - kirjoitin rehellisesti sen, mitä ajattelin.

Älä siis mene niin usein lymyämään oman "epäsyvällisyytesi tai tyhmyytesi" (joka ei ilmeisesti ole sama asia kuin tietämättömyys?) taakse ikäänkuin sen mainostaminen jotenkin vapauttaisi sinut vastuusta omien ja muitten tekstien tulkinnan suhteen - eli kääntäen: tekisi sinusta muka objektiivisemman, koska et ymmärrä asiaa.

Ikäänkuin "tyhmyys" (josta en ole sinua itse asiassa syyttänyt kertaakaan - sinähän teet sen itse) tekisi sinut yhtä aikaa syyntakeettomaksi ja "profeetalliseksi".

Edellinen kuulostanee hieman oudolta, mutta kaksoissokset ovat usein todella outoja.

Tyhmyyden ylistystä on ainakin kahta lajia - 1) sokraattista (ironista totuudettomuutta: emme tiedä mitään), 2) erasmuslaista (pedagogista tekopyhyyden pilkkaa).
Kolmanneksi voisin lisätä jonkilaisen alentuvuuden, jonka edustaja toteaa: "anteeksi, että olen itse olemassa, mutta mielestäni te olette rääväsuu..."

Voit valita, mihin luokkaan katson sinun kuuluvan.

Ei minun "päästöni" kuitenkaan ollut mitään henkilökohtaista ilkeilyä, vaikka Tommi sellaiseen näyttäisi vihjaavan. Jos pyrkisin runttaamaan jonkun johdonmukaisesti henkilökohtaisella tasolla, serauksena olisi kai käräjätupareissu. Nyt ollaan kaukana sellaisesta.

Joka tapauksessa Blogistania on eräänlainen pelikenttä, ja täällä kilpaillaan yhtä lailla kuin muillakin pelikentillä. Sijoitus listoilla ei kuitenkaan vielä määrittele blogia kuin yhden kriteerin puitteissa.

Jos minulle nyt näytetään keltaista korttia, niin se lienee jo vähintäin viides sellainen. Tällä kentällä ei nimittäin anneta punaisia kortteja, ellei joku nyt sitten anna sellaista itse itselleen eli lopeta blogiaan vapaaehtoisesti.

Mutta näyttäähän tuo Seppo Lehtokin huseeraavan jatkuvasti Blogistaniassa, vaikka hänen kielenkäyttönsä esim. Suomen presidenttiä kohtaan on törkeää.

*
Lisäys

Mutta jos ei Seppo Lehto enkä minä tule saamaan hymypoika-patsasta, niin ei sitä taida saada Kari Uotikaan. Uotilla saattaa kuitenkin olla enemmän paitsi omallatunnollaan myös hampaankolossa yhteiskunnan suhteen kuin meillä muilla (No...Lehdosta en tiedä).
Juristi Uoti teki kuitenkin vankilassa ollessaan jopa väitöskirjan (*).

Volvo Markkanen puolestaan opiskeli aikoinaan vankilassa sekä kieliä että kemiaa. Kummatkin herrat "hyötyivät" opinnoistaan.

(*) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin - lainkäyttäjä oikeuden tekijänä. Helsinki 2004 - linkki väitöskirjan sivuille.

4 comments:

Anonymous said...

Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä.

Rauno Rasanen said...

Mutta sehän on hävitetty jo kaksi kertaa!?

Timo said...

Olin miettinyt hieman samoja teemoja, ja ryhdyin blogissani tuumasta toimeen. Tuntuu siltä, että alan olla pohdinnoissani aika lailla ytimessä, mutta mitä syvemmälle uppoaa, sitä pelottavampia ovat paukahdukset aluksen rungossa...

Rikosilmoitus Sylvain Kiprestä ymv:sta said...

Toki Seppo Lehdolla on jtkn hampaankoloissa vaikka käyttääkin hammaslankaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti:) mutta se ei auta miehittäjä-Ryssän ja kansakuntamme pikkupirujen suhteen:/

Ohessa näytteeksi:

Thursday, July 06, 2006
Instrum Justitialle ilmoitus aiheettomasta perintäyrityksestänne. Onko kyseessä tahallinen ilkivalta ja häirintä Bonnierin / Instrum Justitian osalta?

Instrum Justitialle http://www.intrum.com/ Intrum Justitia AB (publ), SE-105 24 Stockholm Sweden. Tfn: +46 8 546 10 200 Fax: +46 8 546 10 211 ilmoitus aiheettomasta perintäyrityksestänne 6.7.2006 Tampere

to: ryhma30@intrum.com, ossi.kaario@tampere.poliisi.fi

Viite: Väitetty asiakkuutemme 6967762/30 ja 6967857/30

( Bonniersin lähettämässä liitetiedosto-osiota käy ilmi että kyse nimissäni lähetetyistä lehti- ymv:sta tilauksista, joita en ole tehnyt )

To: Instrum Justica, Ossi Kaario Tampereen poliisi, eri tiedotusvälineet

Sain matkalta tultuani jälleen aiheettoman perintäkirjeenne, vaikka olen asiasta tehnyt rikosilmoituksen Tampereen poliisille ja Bonniersilta oheisen liitetiedoston mukaisen vahvistuksen että asia on siirretty poliisille.

Joten kysyn joudunko käynnistämään lakimiehen avustamana oikeustoimet laittomista perintäyrityksistä Bonniersia ja Instrum Justitiaa vastaan, jollei tästä aiheettomasta perintäyrityksestä tule virallista pahoittelua ja perintätoimien lopettamista?

Mielestäni ko. perintäyrityksillä aiheutetaan aiheetonta mielipahaa minulle ja sitä kautta minulle syntyy vahingonkorvausvaatimus ko. perijöitä kohtaan. Olenko oikeassa?

Vastaustanne odottaen

Seppo Lehto
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere

e-mail: seppo_lehto@yahoo.com

PS: Ohessa http://www.rikosilmoitus.blogspot.com/ blogin kautta lähetetty julkinen viesti Instrum Justican perinnälle ja tiedotusvälineille:

To: Instrum Justica
( instrum30@instrum.com )

Viite: Väitetty asiakkuutemme 6967762/30
Joten jos oikeustoimiin ryhdytään, niin kyllä se olen minä asianomistajana, ettekä te
Lukekaa blogin sanoma ja olkaa yhteydessä poliisiin.

Seppo Lehto


Note: forwarded message attached. ( Ohessa:

ubject: VS: 14.11.2005 aiemman rikosilmoikseni jatkoksi li säpostitteista avaintiedot yhteydenottojanne varten
Date: Thu, 17 Nov 2005 10:52:09 +0100
From: "TilaajaPalvelu Customer Service"
To: "Seppo Lehto"
CC: ossi.kaario@tampere.poliisi.fi

Plain Text Attachment [ Scan and Save to Computer | Save to Yahoo! Briefcase ]

Hyvä Seppo,

kiitos meilistänne. Ohessa yhteenveto yhteystiedoillanne tehdyistä
tilauksista:

TIETEEN KUVALEHTI
- kirjallinen tilaus tullut meille 28.9.2005. Olemme toimittaneet
yhteensä 2 lehteä, joista on teille lähetetty lasku 3,90EUR (eräpäivä
4.11.2005). Tilaus on nyt peruutettu.

DIGIKUVA-lehti
- kirjallinen tilaus tullut 28.9.2005. Yhteensä 2 lehteä toimitettu
sekä lasku (20,80EUR, eräpäivä 1.12.2005). Tilaus on nyt peruutettu.

KUKOISTUS JA RAPPIO -sarja
- kirjallinen tilaus tullut 28.9.2005. Yhteensä 2 DVD:tä toimitettu
(joista 2. on postituksessa matkalla teille). Jälkimmäisen DVD:n mukana
tulee lasku 27,55EUR (eräpäivä 2.12.2005). Tilaus on nyt peruutettu.

KOTIMIKRO-lehti
- kirjallinen tilaus tullut meille 29.9.2005. 2 lehteä toimitettu sekä
lasku 5,90EUR (eräpäivä 28.11.2005). Tilaus on peruutettu.

CLASH OF WARRIORS -sarja
- kirjallinen tilaus tullut 29.9.2005. Yhteensä 2 DVD:tä toimitettu
(joista 2. on postituksessa matkalla teille). Jälkimmäisen DVD:n mukana
tulee lasku 27,55EUR (eräpäivä 2.12.2005). Tilaus on nyt peruutettu.

Laitan teille tänään postiin kopiot saamistamme kirjallisista
tilauksista. Kaikki saamamme tilaukset on tehty samalla käsialalla. Toimitamme
Ossi Kaariolle Tampereen poliisiin tilauskupongeista originaalit, jos
hän niitä tarvitsee.


Ystävällisin Terveisin

Bonnier Publications Oy
Tilaajapalvelu
Siltasaarenkatu 18-20 A
00530 Helsinki
Puh: 020 7608 560
(arkisin 8.30-12.00 ja 13.00-16.00)
Puh: 020 7608 590
Fax: 020 7608 520
.................................................

-----Alkuperäinen viesti-----
Lähettäjä: Seppo Lehto [mailto:seppo_lehto@yahoo.com]
Lähetetty: 14. marraskuuta 2005 12:07
Vastaanottaja: ossi.kaario@tampere.poliisi.fi
Kopio: TilaajaPalvelu Customer Service
Aihe: 14.11.2005 aiemman rikosilmoikseni jatkoksi lisäpostitteista
avaintiedot yhteydenottojanne varten

Subject: TUTKINTAPYYNTÖ 13.10.2005 POLIISILLE JA
TÄYDENNYSTÄ TURUN HOVIOIKEUTEEN VIHAMIELISESTÄ TOIMINNASTA SEPPO LEHTOA
KOHTAAN

To: ossi.kaario@tampere.poliisi.fi,

TUTKINTAPYYNTÖ 13.10.2005 POLIISILLE JA TÄYDENNYSTÄ TURUN HOVIOIKEUTEEN
VIHAMIELISESTÄ TOIMINNASTA SEPPO LEHTOA KOHTAAN

Seppo Lehto
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere

- Toimitusvaade Turun hovioikeuteen täydennyksenä tästä
tutkintapyynnöstäni ilkivallan tutkinnasta nimissäni

Tässä taannoin 20.6.2005 tarkoitushakuinen syyttäjä Jouko Nurminen
epäili netti-ilkivallasta minua ja väitti ettei kellään muulla ole syytä
esiintyä nimissäni. No, eipä tullut syyttäjälle mieleen se ikivanha
motiivi eli kosto poliittisesta toiminnasta.
Mikä sen hauskempaa kuin lavastaa Seppo Lehdon toimia ja saada Seppo
Lehdolle tuomio tekemättömistä copypaste-asioista netissä.
... Mahtavat ilkivallan tekijät nauraa syyttäjä Jouko Nurmisen ja
tuomari Anja Aulomaan tyhmyyttä? Minua ei naurata, kun olen joutunut tässä
tapauksessa ennakkoasenteellisen oikeusmurhan uhriksi.

Vaadin tämän e-mail-rikosilmoituksen liitettäväksi Jouko Nurmisen ja
Anja Aulomaan puolesta ko. 20.6.2005 oikeudenkäynnistä, missä minulle
tekaistiin 3 kk ehdollista ja siitä Pauli Kiviharjun tekemään valitukseen
Turun hovioikeuteen. Ko. ilkivaltamotiivin todisteeksi tämä
tutkintapyyntöni, mikä osoittaa että pahaa tahtoa esiintyä Seppo Lehdon nimissä on
monilla sektoreilla.

Tampereen poliisille ja ko. tilauksia lähettäneille e-maileihinsa (
siltäosin kuin oli paketeissa tai laskuissa )

Seppo Lehto
Penttilänkatu 12D15
33820 Tampere

Poliisille asianomistajakuulusteluun perättömistä rikosilmoituksista
minua kohtaan 17.10.05

Ilmoitan lisäksi tekisin samalla rikosilmoituksen nimissäni tehdyistä
tilauksista, jotka vaadin mitätöitäviksi ja peruutettaviksi.

Minulla on tietyt epäilyt nimissäni esiintyneistä, joten
tutkintapyynnön yhteydessä asiasta tarkemmin.

Ohessa lista nimissäni tehdystä ilkivallasta ja
asiakirjaväärennöksistä:

1) Minun on ilmoitettu Irene Jepchirchir-nimisen neekeritytön kummiksi
ilman lupaani, posti siitä tuli vk:lla 40 World Visionista.
Kumminumerokseni on esitetty 81884 ja 10.10 Aleksis Kiven päivänä minun on
odotettu maksavan 35 EUR kummiudestani. Ei onnistu.

2) Viime viikolla 5.10.05 tarkistin HS:sta ettei ole lahjatilaus ja
lakkautin HS:n tulon. Lakkauttivat HS:n tulon.

3) Minulle tuli viime viikolla 7-lehti, samoin jonkun muun tilaamana ja
lasku eräpäivä 14.10.05 16.90

4) Samoin tuli OHO-lehti ja lasku 13.90 EUR eräpäivä
12.10.05 ja nyt eilen 12.10.05 jo toinen OHO-lehti

Ilmoitan etten missään tapauksessa ole tilannut mitään juorulehtiä.

5) 10.10.2005 tuli Willow Tree Pressiltä PL 300, 00561 Helsinki

paketti missä on lasku 35.90EUR eräpäivä 21.10.05 ja sisällä
magneettipolvisuoja. Viitenumero: 6308418

Ko. paketissa ei ole e-mail-osoitetta, joten voitteko ottaa yhteyttä
rikoksen takia 09-27270275 ko.
paikkaan?

6) 11.10.05 tuli Maarianhaminasta Naturpostin paketti nimelläni ja
osoitteellani luontaistuotteita ja säilytysastia. Elanovit Omega - 3
kapseleita.

Laskuttaja Naturpost PB305, 22101 Marienhamn (ja vielä pakkoruotsia
lisukkeena).

Laskun eräpäivä 28.10.2005 ja lasku 3.90EUR

7) 12.10.2005 tuli nimelläni
postiennakkotilausilmoitus Pharma Post-nimisestä yrityksestä, jotta
muka noutaisin 28.9.05 tilatun tavaran arvoltaan 56.90EUR

Ilmeistä on että tavaraa ja tilauksia on tulossa lisääkin kun niitä on
nyt pitkin viikkoa jo ropissut.
Toivottavasti ei.

Mutta jos niin pyydän ilmoittamaan yksinkertaisimman tavan eli voinko
tuoda koosteisesti jatkossa poliisille ko. tilaukset ja tavarat ko.
rikosilmoituksen / tutkintapyynnön lisukkeeksi? .. ja te ilmoittelette
ko. yrityksille?

Ystävällisesti rikosuhri Seppo Lehto

Tampereella 12.10.2005

PS: Pyydän poliisin edustajia kuittaamaan tämä viesti vastaanotetuksi
ja kirjatuksi, samoin kuin oikeuslaitoksen edustajiakin

Laki sähköisestä asioinnista 2004, minkä käräjäoikeuden tuomari Anja
Aulomaa tosin jätti jo
20.6.2005 sähköisiä todisteita eli
sähköpostitodisteita hylätessään huomioimatta, kun niitä ennen käräjiä
olin e-mailiinsa toimittanut.
Lisätutkintapyyntö: Tässä samalla voisi oikeuskansleri Paavo Nikula
tmv:a vahvistaa toimiko Anja Aulomaa oikein vai ei tuomarintoimessaan?

..........

Lisähuomio: Olen näköjään flunssan uhrina elänyt tätä päivää vielä
keskiviikkoksi 12.10.2005, joten korjasin tähän oikeaksi pvm:ksi
13.10.2005, samoin kuin oheiseen rikosilmoitukseen, mikä pääsi menemään eteenpäin
12.10.2005 päivämäärällä.
...........................................................................
HUOMIO - HUOMIO - HUOMIO:

Ilkivalta on jatkunut 21.10.05 tekemäni
rikosilmoituksen ( kirjattu 24.10.2005 diaarinumerolla
6750/R/16224/05 jäljiltä eli ohessa täydennystä
13.10.2005 rikosilmoitukseeni sen jälkeen saapuneista postitteista.
Kysyisin samalla poliisilta ja ko postitteiden lähettäjiltä miten
menetellä näiden saamieni postitteiden kanssa. Tuonko muovipussilla teille
poliisilaitokselle, vai riittääkö teille ko. asiasta laskutustiedot näin
sähköisesti ja se että en ole ko.
postitteita tilannut?:

Ohessa täydennyksiä, havaitsin pöydälläni jääneen jopa yhden laskun,
mikä jäänyt ottamatta mukaan jo aiemmin:

8) 17.10.2005 tullut lasku KotiMikro kestotilaus 2 ensimmäistä numeroa
5.90EUR laskun eräpäivä 4.11.2005 lehden takalehdessä tilaajapalvelu:
020 7608 571
e-mail: tilaajapalvelu@bp.bonnier.dk
On tullut jo 2-lehtikin yhteislaskua jo 10.20 EUR

9) DigiKuva-lehti + lasku eräpäivä 3.11.2005 summa 4.90EUR + toinen
lehtikin kerkisi saapumaan siinä maininta nr 13/05 Laskutetaan seuraavan
lehden yht.

Viitenumero: 9 29063 20195 10634 ilmeisesti sama
yhteystaho: e-mail: tilaajapalvelu@bp.bonnier.dk

10) Tieteen kuvalehti laskun eräpäivä 4.11.2005 summa 3.90 EUR
Viitenumero: 9 29063 02945 10053

11) Filmisarja Clash of Warriors 1 osa hinta 4.30 EUR eräpäivä
4.11.2005

Viitenumero: 9 29065 41535 10578

12) Kukoistus ja rappio-sarja 1 osa hinta 4.30 EUR eräpäivä 4.11.2005
Viitenumero: 9 29063 31245 10612

13) Näytenumero Askel-lehdestä Uskosta, toivosta ja rakkaudesta
marraskuu 2005

14) Natur-postilta tuli 2 lähetys ilmeisesti niitä Omega-pillereitä, en
ole avannut.

..........................................................

Yhteenveto lähetän poliisille ja postitteita lähettäneille

Lähetän nämä tiedot rikosilmoituksesta Bonniersin asiakaspalveluun ja
saavat / saatte siellä itse poimia ko. tiedot tästä asiasta ja olla
yhteydessä asiaa tutkivaan poliisiin Ossi Kaarioon e-mail:
ossi.kaario@tampere.poliisi.fi ja lähettäkää minulle tietoa mitä teen
näillä postitteilla? Kippaanko roskiin vai pitääkö vielä raahautua
poliisiasemalle / postiin väsäämään "asiakaspalautuksia?"

Päivitetty 14.11.2005 klo 12:01