July 10, 2006

Zinedinen valinta

Kommentti jalkapallon MM-kisojen loppuottelusta Italia- Ranska, jonka Italia voitti rangaistuspotkukilpailussa 5-3.

(Alkuperäinen, lyhyempi versio on kirjoitettu Sediksen Italia-päreeseen, muokatumman taas pistin Plaza.fi:n kommentaattori Lauri Hollolle. Siihenkin olen tehnyt pieniä lisäyksiä tähän.)

*
Minä tekisin siitä Zidanelle ilmeisen törkeästi veetuilleesta italiaanosta (Materazzi vai mikä makarooni-klovni se nyt oli) jauhelihapizzaa.

Punainen kortti oli tietenkin aivan oikein Zidanelle (pelikieltoja ei tarvita - ura loppui muutenkin tähän), mutta nuo makaroonimaan berlusconit, joille urheilupetokset ovat yhtä tuttua arkipäivää kuin elekielinen pelleily, pitäisi panna jäähylle ja pitemmäksi aikaa.

Tarkoitan tietenkin lähinnä Juventusta.

Mitään moralismeja tässä ei tarvita. Vetäisit itse turpaan (jos uskaltaisit), mikäli joku alkaisi julkisella paikalla vinoilla arimmasta ja intiimeimmästä asiasta elämässäsi.

Materazzille olisi ilman muuta pitänyt nostaa keltainen kortti epäurheilijamaisesta kielenkäytöstä! Mutta todisteet puuttuivat - taas kerran. Toki niitä olisi ollut liki mahdoton edes osoittaa.
Mutta jos näytät tuomarille keskisormea, lennät heti ulos. Vastapuolen pelaajan niskaan voit sen sijaan heittää vaikka likasangollisen verbaalipaskaa, ja saat siitä yleensä jopa taputuksia selkään. Olet kova poika stressaamaan vastustajaa. Hienoa!

Italiaanon kommentit Zidanelle olivat siis mitä ilmeisimmin täysin harkittuja hävyttömyyksiä, eli vielä kerran: pelaaja saa päästää toiselle pelaajalle suustaan näköjään ihan mitä vain ilman, että siitä seuraisi minkäänlaisia sanktiota.

Mutta jos minulta kysytään, niin juuri Materazzi nolasi lopullisesti Italian tällä hetkellä muutenkin kyseenalaisen jalkapallomaineen - olkoonkin, että Cannavaro on ilman muuta kisojen paras pelaaja - suoranainen ihmemies puolustajaksi.

Siltikään Italia ei pelitapahtumiin nähden ollut parempi joukkue, ja rankkarikilpailua en ole koskaan arvostanut voittajan selville saamiseksi. Enkä aina jotain yhden maalin voittomarginaaliakaan.

Tasaiset pelit ratkaistaan hyvin pitkälle onnella ja tuomarien päätöksillä. Tämä nähtiin monesti näissäkin kisoissa.

Syvällisiin analyyseihin perustuvat ennusteet menivät asiantuntijoilta tälläkin kertaa niin monta kertaa täysin metsään, että en tiedä nauraisinko vai säälisinkö.

Jalkapallo on minulle kuitenkin edelleen rakas laji. Ja Zinedine Zidane on tämän lajin suurimpia legendoja mm. Pelen, Beckenbauerin ja Maradonan ohella.

Zizoun valinta tökätä Materazzia päällä rintaan oli tosi ruma temppu, mutta samalla se oli viesti siitä, että henkilökohtaisesta kunniastaan kiinni pitävän on joskus pakko vastata verbaalisiin sikamaisuuksiin tavalla, joka osoittaa, miten vakavaan ja epäurheilijamaiseen suunsoittamiseen toinen pelaaja voi alentua.

Zidane kantaa valinnastaan raskaan vastuun ja jälkipuheet, mutta toivon, että tuo valinta opetti meille jotain siitä, mitä olen edellä yrittänyt tuoda esiin eli, että kentällä myös pelaaja on omaan kunniaansa liittyviä oikeuksia omaava ihminen eikä pahimmillaan pelkkä sylkykuppi!

11 comments:

Suojakänni said...

Lapsenuskoni horjui eilen pahasti, ja nämä sanat ovat balsamia aiheutuneisiin ruhjeisiin.

kafkaesque said...

kiitos rauno. zidane on herrasmiespelaaja ja säilyy mielessäni sellaisena. oletko muuten lukenut nick hornbyn hornankattilan? se on "pakollista luettavaa jokaiselle, joka on joskus välittänyt jonkun urheilujoukkueen nousuista ja laskuista enemmän kuin on ollut mielekästä ja inhimillisesti tarpeellista"...

Juha K. Korento said...

”Zizoun valinta tökätä Materazzia päällä rintaan oli tosi ruma temppu, mutta samalla se oli viesti siitä, että henkilökohtaisesta kunniastaan kiinni pitävän on joskus pakko vastata verbaalisiin sikamaisuuksiin tavalla, joka osoittaa, miten vakavaan ja epäurheilijamaiseen suunsoittamiseen toinen pelaaja voi alentua.”

Ääh, Ranskafanin selittelyä :) Teko ei nimenomaan ollut mikään valinta, vaan täydellinen musta hetki, harkitsematon teko, virhe, jota Zidane katui varmasti jo sekunteja sen jälkeen. Suunsoitto on pahasta, Materazzi on varmasti sanonut jotain aivan törkeätä Zidanelle, mutta riuhtaisunomainen päällä rintaan puskeminen on aivan eri luokan temppu. Käsittämätöntä idioottimaisuutta huikean loistavalta pelaajalta jäähyväisottelussaan. Vuosisadan urheilumoka, toistaiseksi. Teko, joka lähetti Zidanen tavallisten suuruuksien seuraksi sen sijaan, että hän olisi päässyt Maradonan seuraksi todellisten suuruuksien Hall of Fameen. Siellä Maradona on tällä hetkellä vielä yksin, ilman Peléä.

Etappisika said...

Mitä mitä mitä!!

Kyllä son niin jotta Edson Arantes etc. on siellä nokkamiesten hallissa melko yksinään, Diego Armando notkuu kokapöllyssään ihan eri osastolla, vain La mano de Dios ehkä seuranaan kuunnellen Piazzollan haitaria...

Oli miten oli mutta näin on.

Juha K. Korento said...

No mut miten se kokapölly liittyy siihen, että Maradona oli omana aikanaan aivan suvereeni pelaaja? Vai syytätkö häntä kiellettyjen aineiden käytöstä? Senkin e-sika! Pelén loistaessa jalkapallo oli eri laji kuin 80-luvun lopussa. Sehän oli mustavalkostakin sillon!

Rauno Rasanen said...

Korennolle.

Minä en ole Ranska-fani vaan Zidane-fani, ja sekin minusta tuli lopullisesti vasta myöhään eilen illalla, kun oivalsin, mistä Zidane-Materazzi-fiaskossa todella oli kysymys.

Zidanen maineeseen suurena jalkapalloilijana tämä episodi ei vaikuta, vaikka myönnän kyllä Korento, että on mahtanut Zizoua jälkeenpäin kaduttaa ja raskaasti...

Suosikkijoukkueitani ovat muuten aina olleet Brasilia ja Argentiina.
Muistan elävästi 1970 loppuottelun Brasilia-Italia. Siihen aikaan pelasin vielä itsekin jalkapalloa.

Italian operetti-näyttelijöiden joukossa on toki loistavia pelaajia, mutta Materazzi osoitti olevansa myös keskenkasvuinen juntti, jolle tulee käymään pelikentällä vielä paljon kehnommin kuin eilen, sillä jos turpa ei pysy kiinni,se turpoaa.

Hän on nimittäin nyt taatusti merkitty mies vähän samaan tapaan kuin "filmitähtenäkin" taidokas Christian Ronaldo mutta kohtalokkaammin.

Zidane ei sentään vetänyt turpaan...

Rauno Rasanen said...

Vielä sen verran, että jos jollain on kanttia vähätellä Peleä, niin hän ei tunne jalkapallohistoriaa kuin vuodesta 1974 eteenpäin.

Garrincan minäkin olin unohtanut, mutta en enää...ja löytyyhän sieltä kaukaa Puskas sekä Di Stefanokin - Pelen ja Maradonan veroiset pelaajat.

Juha K. Korento said...

Tunnen toki jalkapallohistoriaa myös ennen vuotta 1974. Juuri siihen perustuu mielipiteeni Pelén ja Maradonan keskinäisestä paremmuudesta. Minusta Maradona liisi ohikiitävän hetken (joitain vuosia) korkeammalla kuin kukaan toinen jalkapalloilija. Sittemmin hän onkin liitänyt korkeammalla aivan muilla keinoin, mutta se on toinen juttu.

Tuollaiset vertailut ovat toki aina hivenen ontuvia. Pelaajia pitää ennen kaikkea arvioida omassa ajassaan. Vain se on oikeasti kohtuullista. Omassa ajassaan Pelé oli kuningas, sitä en kiistä.

Ajatusleikkinä voi tehdä muunkinlaisia arviointeja. Niissä pitää siekailematta ottaa huomioon myös se, että aika on muovannut Peléstä epätodellisen jumalhahmon. Suuri osa jalkapallofaneista ei edes suostu miettimään, olisiko joku toinen voinunt olla vielä Peléäkin parempi. Minä olen miettinyt. Etkä ole ensimmäinen, joka on kanssani eri mieltä.

Sivumennen sanoen, myös Zidanessa on suuruutta, joka eräällä tavalla ylittää Pelén tai ainakin kilpailee tasaväkisesti. Hänessä on lisäksi atleettinen ulottuvuus, joka lienee dominanssiaseman saavuttamiseksi välttämätön nykyjalkapallossa. Ja joka samalla mahdollistaa eilisen kaltaiset typeryydet: Pelén ja Maradonan kaltaiset rimpulat eivät tuollaisiin puskemiskisailuihin lähteneet mukaan.

Tästä lähtisi helposti toinen luku siitä, miten ylivertaisia kaikki nykypäivän jalkapalloilijat ovat urheilullisesti verrattuna entispäivän tähtiin, ja millä keinoilla tuo urheilullisuus on saavutettu. (Palautumista nopeuttavat ja lihasmassaa kasvattavat aineethan tunnetusti myös lisäävät aggressiivista käyttäytymistä, mikä kenties jonkun mielestä epähienona vihjauksena tässä heitettäköön).

Rauno Rasanen said...

Teet pelaajien arvioimisesta todella hankalan yksinkertaistaessasi sen - 'kehittyneempi aika, toiset "aineet", paremmat miehet' - väittämään.

Annan sulle alkua eräästä ammattifilosofien muutama vuosi sitten pisteyttämästä listasta, jossa filosofeja pantiin "paremmuussjärjestykseen".

1) Aristoteles, 2) Platon, 3 Kant, 4) Nietzsche, 5) Wittgenstein, 6) 6) Hume, 7 Descartes.
Muistaakseni näin se alkoi.

Miksi listan kolmen parhaan joukossa ei ole yhtään filosofia 1900-luvulta?
Siksi, ettei filosofiaa voi arvioida vain omassa ajassaan.

Väitän, että urheiluun pätee sama. Paavo Nurmi, Jesse Ovens, Ferens Puskas tai Pele ovat TODELLA maailman parhaimpia urheilijoita/jalkapalloilijoita myös nykyajan arvostuksin mitattuna.

Täysin verrattavia Maradonaan ja Zidaneen.
Arviointikriteereinä tulee olla pelaajan koko taidollinen skaala ja saavutukset (väistämättä oman aikansa mittapuilla) - ei ainoastaan tietyt fyysiset ominaisuudet.

Et kai väitä, että Paavo Nurmi on huonompi urheilija kuin nykyinen 10000 metrin maailmanennätysmies vain sen takia, että tämä on juossut kyseisen matkan paljon nopeammin kuin Nurmi?

Tai että Pele on huonompi kuin Zidane sen vuoksi, että Zidane on iso atleetti ja Pele pienikokoinen?

Onhan noita pienikokoisia huippunimiä nykyäänkin. (Argentiinan Lionel Messi saattaa olla tuleva supertähti).

Entä Maradona? En kiellä, etteikö hän olisi paras, mutta sen kiellän, että hän olisi sitä täysin yksiselitteisesti ja yksimielisesti.

Esim. Garrincaa, Peleä, Beckenbaueria ja Zidanea voi täysin perustellusti pitää vähintäin yhtä hyvänä ellei parempana kuin häntä.

Suurena Maradona-fanina valintasi on siis väistämättä puolueellinen.

Juha K. Korento said...

”Miksi listan kolmen parhaan joukossa ei ole yhtään filosofia 1900-luvulta? Siksi, ettei filosofiaa voi arvioida vain omassa ajassaan. Väitän, että urheiluun pätee sama.”

Minä väitän, että ei päde.

Jalkapallossa ei filosofian tavoin ole mahdollisuutta piilevään viisauteen, joko putkahtaisi esille vaikkapa vasta urheilijan kuoltua. On vain konkreettisella tasolla selkeästi rajattu pelikenttä ja pelaajat. Jos joku pelaaja on taidoiltaan ja mieleltään ylivertainen, sitä eivät jälkipolvet voi häneltä viedä pois. Sen sijaan jos hän on keskinkertainen, mistään ei tule mahtia, joka jälkikäteen paljastaisikin, että hän on ollut väärinymmärretty nero. Tämä ei ole mahdollista jalkapallossa urheilun suoran ja raa'an kilpailuasetelman vuoksi.

Toisin on filosofiassa (tai tieteessä laajemmin): Ajattele Kopernikuksen löydöksiä muinaisessa Fromborkissa, jossa hän toimi kirkonmiehenä (en malta olla kertomatta, että olen sinne pyhiinvaeltanut, ja koskettanut keskiaikaisen kirkon vieressä Kopernikuksen patsasta syksyisen tähtitaivaan alla vähintään liikuttuneena).

Mitä Kopernikus oli aikalaisilleen? Ei todellakaan palvottu nero, vaan täydellinen hylkiö, joka erotettiin kirkosta. Vasta jälkipolvet todella ymmmärsivät hänen suuruutensa. Sama pätee hyvin moniin filosofeihin ja myös Darwiniin, jonka oppien arvo käsitettiin todella vasta, kun DNA löydettiin paljon Darwinin kuoleman jälkeen.

Tällainen ei ole mahdollista jalkapallossa. Filosofiassa se on jopa tyypillistä.

”Et kai väitä, että Paavo Nurmi on huonompi urheilija kuin nykyinen 10000 metrin maailmanennätysmies vain sen takia, että tämä on juossut kyseisen matkan paljon nopeammin kuin Nurmi?

Tai että Pele on huonompi kuin Zidane sen vuoksi, että Zidane on iso atleetti ja Pele pienikokoinen?”

En väitä. Jalkapalloilijan ylivertaisuutta voidaan mitata todellisuudessa vain hänen omana aikanaan. Kaikki muu vertailu on, kuten sanoin aiemmin, aina vähän ontuvaa.

Kuinka ylivertainen hän on AIKALAISIINSA nähden? Ja kaikkein oleellisinta: Kuinka vaikeista asemista hän kykenee omalla johtajuudellaan nostamaan maajoukkueensa tai seurajoukkueensa menestykseen.

Maradona, tarpeetonta kai sanoa, oli tuossa suhteessa mieletön pelaaja. Parempi kuin muut, mielestäni. Ei pelkästään maalintekijänä. Ei pelkästään pelintekijänä. Ei.

Vaan sateentekijänä.

Kyltymätön menestyksenhalu, sietämätön ego, huikeat taidot - nuo ominaisuudet löytyvät monelta. Mutta harvassa ovat ne, jotka noilla ominaisuuksillaan ovat pystyneet nostamaan kokonaisen joukkueen hurmokseen. Ottelusta toiseen. Tai useampana kautena, kuten Maradona teki Napolissa.

En toki millään muotoa väheksy Peléä, enkä muitakaan mainitsemiasi huippuja. Ja totta helvetissä valintani on subjkektiivinen :)

Rauno Rasanen said...

Okei. Uskotaan sitten, että asia on noin.