July 27, 2006

Ilmestyskirja. Huomenna.

Kommentti Kemppisen päreeseen Meitä on monta.

*
Evoluutio hoitaa meidät pois yhtä suurella todennäköisyydellä kuin miljoonat aiemmat lajit - mukaan lukien ne, jotka itse olemme onnistuneet tappamaan sukupuuttoon.

Jatkuvan kasvun ajatus, joka on koodattu "geenin itsekkyyteen", tekee lopulta ihmisestäkin selvää jälkeä. Vain torakat ja muutamat matelijat saattavat lajina elää miljoonia vuosia muuttumatta miksikään.
Tosin niilläkin oli ollut hieman tuuria, joka viimein loppui, kun teollinen vallankumous alkoi toteutua eksponentiaalisella nopeudella 150 vuotta sitten.

Mutta kuten olen kirjoittanut - ei edes lähestyvästä ekokatastrofista ja uusiutumattomien luonnonvarojen yhä nopeutuvasta vähenemisestä voi syyttää vain ja ainoastaan ihmislajia.

Ihmislaji tosiaankin toteuttaa biologiaansa koodattua toimintaohjetta: "lisääntykää ja täyttäkää maa", jota siis voi pitää sekä geenin itsekkyyden että luomiskertomuksen "imperatiivina".

*
Huomataan, etten ole "puhdasoppinen" linkolalainen, koska en pidä ihmistä vastuullisena vaan väitän, että tuhomme on luonnon itsensä "makrosyklisyyteen" kuuluva episodi, eli kohtalomme oli determinoitu jo alkuräjähdyksestä alkaen...

En ole näin ollen myöskään tosissani kiinnostunut luonnonsuojelusta, koska miksi turhaan jarruttaa kehityksen vääjäämätöntä lopputulosta - eihän se lopulta mitään hyödytä.

Jos olisin kiinnostunut, ilmaisisin suuren kauhistukseni Kiinan ja Intian talouskasvun vauhdista maapallon kestokyvyn kannalta, ja sen ekologisesti täysin vastuuttomasta toteuttamisesta etenkin Kiinassa (mm. massiiviset patohankkeet).

Tämä on teknodeterministisen pessimistin ja hieman surumielisen kyynikon asenne, jonka ainoa lohtu - ironista ja paradoksaalista kyllä - on juuri tuo luonnossa ja siten myös ihmisessä vaikuttava pyrkimys laajentaa ja manipuloida elinpiiriään niin kauan, kunnes tapahtuu romahdus, joka johtuu suoraan resurssien loppumisesta ja bio-/ekosfäärin rappeutumisesta.

Yksittäisten lajipopulaatioiden muutoksia tutkiville biologeille tällaiset muutokset ovat paljon pienemmässä mittakaavassa pelkkää arkipäivää, ja myös ihmislaji on kokenut vastaavia esim. tautipandemioitten muodossa.

Mutta kun luonnon resurssit TODELLA alkavat loppua, ja ilmastonmuutos, jota teknologiamme on ollut nopeuttamassa pääsee todella vauhtiin - meitä ei voi enää pelastaa kuin Jumala - periaatteessa ei-kristillisen filosofi Martin Heideggerin hieman ironista ja pateettista toteamusta lainatakseni.

Varmaa siis on, että sodat yhä vain lisääntyvät maailmassa, varsinkin siinä yhteydessä, kun makeasta vedestä ja öljystä alkaa olla huutava pula, kun ilmasto lämpenee ja aiheuttaa meren pinnan nousun sekä muuttaa ratkaisevasti maatalouden harjoittamisen edellytyksiä joka puolella maailmaa.

Eikä näistä ongelmista enää selvitä pelkällä hinnoittelulla.

Taloustieteilijät ovat nykyään linnoittautuneet monetaristisiin norsunluutorneihinsa, eivätkä ota juuri lainkaan huomioon (kuten vielä Adam Smith ja Marx) praktisen filosofian ongelmia - siis (talous-) etiikkaa ja (talous-) ekologiaa.

Heidän norsuutorninsa kuitenkin "räjähtävät ilmaan" kuin bunkkerit nykypäivän Libanonissa, kun taistelu eloonjäämisestä muuttuu lopulta ainoaksi motiiviksemme selvitä maapallolla, jonka onnistuimme "imemään kuiviin" kuin vampyyri uhrinsa.

*
Mad Max elokuvat ovat olleet minulle tulevaisuuden peili - samoin Tarkovskin Stalker.

2 comments:

other said...

kunen tykkää kemppisestä niin en käy katsomassa mutta ajoitus tässä on mauton

Rauno Rasanen said...

Mikä ihmeen ajoitus?