July 1, 2006

Metafysiikkaa

(Lisäys 1.7)

Kuvassa lehmän Kairos-hetki.

*
Seuraavassa pari kommenttia hanhensulan Metodi, ”kairos” ja small-talk keskimmäiseen käsitteeseen - Kairos.

*
Minulta näyttää puuttuvan se, mitä vanhat kreikkalaiset kuvasivat sanalla ”kairos”.

*
RR

Kairos tarkoittaa teologis-metafyysisesti hetkeä, jolloin "Ikuisuus tunkeutuu aikaan."

Kuten wikipedia sanoo: "In the Eastern Orthodox Church, before the Divine Liturgy begins, the Deacon exclaims to the Priest, "Kairos tou poiesai to Kyrio" ("It is time [kairos] for the Lord to act"), indicating that the time of the Liturgy is an intersection with Eternity."

Ja jokaisen liturgian - ei siis ainoastaan pääsiäisliturgian - ydinsanoma on (tavalla tai toisella) Jeesuksen inkarnaatio/ylösnousemus, jossa kuolema (ajallisuus) voitetaan, eli aika tulee alisteiseksi Ikuiselle (Jumalalle).

Ehkäpä teen tässä hieman yksioikoisen tulkinnan, mitä yksittäisiin liturgioihin tulee, mutta ei sen perusperiaate pielessä ole.

*
"Tarkennetaan" hieman.

Ajallisuus on elämän ja kuoleman ilmaiseva yläkäsite.
Sen vuoksi ajallisuuden alamääreeksi käyvät sekä elämä että kuolema, tai pikemminkin on niin, että toinen sisältää aina toisen, eli toista ole ilman toista.

Ikuisuus/Jumala onkin sitten jotain aivan muuta. Jumalan aika ei ole samaa kuin ihmisen aika - vai pystyisikö esim. Kari Enqvist ymmärtämään ellei peräti laskemaan, mitä merkitsee miljardi ikuisuutta?
(Voi olla, että hän pystyy, mutta minä en sitä ymmärtäisi..?)

Jos nyt joku sanoo, ettei Ikuisuus ole kognitiivisesti mielekäs käsite, niin esittäköön hän minulle todistuksen, mistä kaikki alkoi, ja mihin asti mahdollisesti "aikaa riittää", jottei meidän ole tarvis esittää näin "mielettömiä" kysymyksiä.

Jo Aristoteles kompastui siihen yksinkertaiseen dilemmaan, että kaiken on täytynyt alkaa jostain. Muuten fysikaaliset päättelymme ovat vailla pohjaa.

Mutta siihen, mitä oli ennen alkua ei Aristoteleskaan osannut vastata, ja tähän mysteeriin kristilliset teologit tietysti tarttuivat väittäessään ajan ennen alkua olleen "jumalallista aikaa", ja että Jumala loi maailman näin ollen ex nihilo - tyhjästä - eikä jostain "valmiista aineksesta".

*
Ikuisuus on eräs Immanuel Kantin neljästä antinomiasta. Kant halusi tehdä antinomiset käsitteet ja kysymykset "vaarattomiksi", mutta hän ei ehkä tullut ajatelleeksi, että samalla hän tekisi myös filosofian vaarattomaksi ja triviaaliksi - lähinnä tietoteoreetikkojen "sanaristikoksi".

Antinomia

Antinomia tai paradoksi tarkoittaa yleisemmässä merkityksessä kahta pätevää argumenttia, jotka johtavat ristiriitaisiin johtopäätöksiin.

Teknisemmässä kielenkäytössä "antinomia" viittaa yleensä nimenomaan Immanuel Kantin osoittamiin paradokseihin, joissa on kyse siitä, että tarkastellaan asiaa, joihin järjen käsitteet eivät sovellu.

Sana tunnetaan erityisesti Kantin puhtaan järjen antinomioita koskevasta esityksestä Puhtaan järjen kritiikin dialektiikkaa tutkivassa osassa.

Sana -> dialektiikka viittaa Kantilla sellaisiin järjen luonnostaan puhtaiden ymmärryskäsitteiden pohjalta tekemiin illusorisiin päättelyihin jotka johtavat järjen ristiriitaan itsensä kanssa.

Antinomiat ovat tällaisia järjen ristiriitoja ja syntyvät järjen pohtiessa kosmologisia kysymyksiä.
Kant luettelee neljä antinomiaa. Näistä ensimmäinen koskee maailman ikuisuutta, toinen aineen jakautumista äärettömän pieniin tai pienimpiin osiinsa, kolmas determinismin ja inhimillisen vapauden välistä ristiriitaa, ja neljäs absoluuttisen välttämätöntä oliota (jumalaa).

Kantin mukaan ihminen ajautuu luonnostaan ristiriitoihin pyrkiessään ulottamaan puhtaat ymmärryskäsitteensä koskemaan myös maailmaa sinänsä.
Pääosa perinteistä metafysiikkaa rakentuukin Kantin mukaan dialektiselle päättelylle, ja pääosa spekulatiivista kosmologiaa ajautuu myös antinomiohin.
Osoittamalla rajat, joiden ulkopuolelle järjen ei pidä yrittää soveltaa ymmärryskäsitteitään, Kant halusi tehdä metafysiikan tieteenä mahdolliseksi ja osoittaa, miten antinomiat voidaan tehdä vaarattomaksi.

*
RR (Lisäys)

Aika on minulle subjektiivista, ikuisuus (aikana) objektiivista. Tämän vuoksi asetan ajan/ajallisuuden elämän/kuoleman yläkäsitteeksi.

Aika ei ole pelkkä x:n liike pisteestä a pisteeseen b. Tarvitaan subjekti, joka määrittää ja joka siten myös tulee kokeneeksi tämän liikkeen/siirtymän.

Ikuisuudesta/Jumalasta me voimme tietää jotain vain ajallisuuden kautta, ja koska ikuisuus on kairos-hetkessä tunkeutunut aikaan ja tekee niin - ainakin liturgiassa - jatkuvasti, ei aika jää pelkästään subjektiiviseksi "harhaksi" tai ilmiöksi, joka "tuli vain kadotakseen."

Tietenkään tämä ei ole kosmologien käsitys ajasta, mutta eivät he ko. asiasta tiedä enempää kuin minäkään. Ja jos niin väittävät, he(kin) ovat ryhtyneet tulkitsemaan aikaa kammoksumillaan metafyysisilla oletuksilla.

Ikuisuus on metafyysinen oletus/ajatus, jota voi kuvata vain metaforisesti. Minkä ontologisen statuksen annamme metaforalle, se jää nähtäväksi.
Kristinuskon Ilmoituksessa kairos-hetki tekee metaforasta Ikuisuus elävän, empiirisen faktan - ei pelkkää teoreettista mallia.

*
nudnik.ru/key/37

1 comment:

a-kh said...

EX NIHILO NIHIL = EI SIITÄ NIILOSTA MITÄÄN TULLUTKAAN. Ei minustakaan. Olen kyllä hyväksyttävästi tenttinyt Kantin epistemologian pääperiaatteet ja kiitettävästi ne melkein unohtanut. Hyvä että RR pitää välillä kertauskursseja perusasioista.