Mihin tajunta
sijoittuu ajassa ja avaruudessa – jos mihinkään, kysyy
Wittgenstein.
*
Kaksi sitaattia Timo Airaksisen kirjasta
Ihmiskoneen tulevaisuus.
1
Piikone emergenssin
kynsissä
[....]
1800-luvun loppupuolella Friedrich Engels pohti
emergenssin merkitystä ja kuvaili sitä puhumalla määrän muuttumisesta laaduksi –
ajatus, jonka G. W.F. Hegelin luonnonfilosofia tunsi. Kun materian alueen
monimutkaisuus kasvaa, siihen syntyy jotakin uutta, sellaista, mitä siinä ei
ennen ole ollut. Kun piirtää kuvaa paperille, viivat ja pisteet eivät ensin
muodosta mitään järkevää kokonaisuutta, mutta jossain vaiheessa paperille alkaa
ilmestyä kuva, vaikkapa koiran pää. Tämä on emergenssiä eli ilmaantumista, tässä
tapauksessa hahmon ja kuvan ilmaantumista. Vastaava tapahtuu toisinpäin, kun
kuvasta poistetaan viivoja ja pisteitä. Jossakin vaiheessa koiran pää häviää
paperilta. Kun katsotaan kokonaisuutta on mahdollista sanoa, että kuvassa on
koiran pää, vaikka koiran pää ei näy missään yksityiskohdissa. Jos kuvan pisteet
ja viivat jäljennetään osina joukolle paperisivuja ja sivut pannaan nippuun, ei
voi sanoa, että nipussa olisi kuva koiran päästä. Mutta kun viivat ja pisteet
asetetaan sopivaan järjestykseen, koiran pää ilmestyy näkyviin. Koiran pää on
olemassa viivojen ja pisteiden kokonaisuuden järjestyksessä, mutta ei itse
osasissa. Samoin voi ajatella, että tunteet ovat ihmisen aivoissa sen osasten
järjestyksessä, mutta eivät sen osasissa.
Aivojen monimutkainen laskenta tuottaa emergentin
ilmiön, tunteet. Tunteet ovat olemassa. Ne ikään kuin lepäävät materian ja sen
ominaisuuksien päällä, mutta eivät itse ole luonteeltaan materiaalisia – eivätkä
henkisiä. Toisin sanoen, sellaiset henkiset ominaisuudet kuin tunteet eivät ole
henkeä. Tämä ei ole paradoksi, sillä koemme tunteet henkisiksi ominaisuuksiksi
siinä mielessä, että ne kuuluvat subjektiiviseen kokemukseemme. Mutta kokemus on
olemassa erään monimutkaisen järjestelmän [koettuna] tuotteena, joka ei ole
olemassa ilman tuota materiaa. Henkeä ei ole. Jos aine häviää, tunteet katoavat;
jos tunne katoaa, aine jää. Tunteet ilman ainetta ovat kuin Lewis Carrollin
Irvikissa [Cheshire Cat], joka irvistellessään alkoi vähitellen kadota.
Lopuksi jäi näkyviin irvistys, kun katti katosi.
Tällaiset esimerkit todistavat vain vähän.
Emergenssin käsitteen tyhjyyttä on helppo arvostella. Ajatuksena on, että on
mahdollista ymmärtää tunteiden syntyä – samoin kuin irvistyksen – turvautumatta
henkimaailmaan tai aineellisuuteen. Molemmat strategiat ovat yhtä hassuja kuin
yleisiäkin. Ilmeisesti tunteet eivät ole sen enempää henkeä kuin harhaakaan
aineen maailmassa. [.....], s. 48-49
2
Minä olen
kyborgi
[.....]
Andy Clark argumentoi suurin piirtein
seuraavasti. Ihminen on välineitä ja tekniikkaa käyttävä biokone, jossa ei ole
mitään osia tai toimintoja, joita tulevaisuuden tiede ei pystyisi periaatteessa
selittämään. Kun biokone käyttää tekniikkaa, ja hän/se tekee niin koko ajan,
tekniikka on osa minuutta. Tässä kohdassa ajatuksen virtaa tarvitaan filosofian
apua, ja sitä on pyydetty nimenomaan Ludwig Wittgensteinilta. Hänen
myöhäisfilosofiansa katkelmalliset ja arvoitukselliset pohdintansa mielen
liikkeistä ja ajattelun sijoittamisesta aikaan ja paikkaan ovat verrattoman
hyödyllisiä.
Wittgensteinin ajattelun mukainen kysymys kuuluu:
kun kirjoitat kirjettä kynällä paperille, joka on edessäsi pöydän päällä, missä
ajatuksesi silloin on? Tavanomainen vastaus kuuluu, että ajatus on aivoissa.
Tällaisen vastauksen taustalla on näkemys siitä, että aivotoiminta on
välttämätöntä ajatuksen synnylle ja olemassaololle, ja siksi ajatuksen täytyy
sijaita aivoissa. Asia on näin, jos aivotoiminta ja ajattelu samaistetaan,
jolloin ajattelu on aivotoimintaa. Olen edellä hylännyt tällaisen
identiteettiteoreettisen kannan. Aivotoiminta tuottaa ajattelun omana
emergenttinä ominaisuutenaan, kuten Engels opettaa. Silloin menetetään kytkentä
aivojen ja ajatuksen sijaintipaikan välillä. Ajattelua ei enää tarvitse
sijoittaa biokoneen aivo-osaan. Ajattelu on tajunnassa, mutta missä on tajunta?
Se ei sijoitu ainakaan aivoihin. Mihin tajunta sijoittuu ajassa ja
avaruudessa?
Jos kirjeen kirjoittajan ajatus sijoittuu
ylipäänsä johonkin, se sijoittuu kynän kärkeen paperille. Samalla tavalla käy,
kun naputtelen tätä tekstiä sylimikron näppäimillä. Ajatteluni on sormieni
päissä ja näppäimistöllä. Vaikka tämä tuntuisi kuinka oudolta, ajatuksen
sijoittaminen aivoihin on vähintään yhtä outoa. Tätä Wittgensteinin oivallusta
minikyborgin kannattaja pystyy käyttämään hyväkseen. Hänen mukaansa ihmisen
ajattelu ei sijoitu avaruuteen, vaikka se sijoittuu aikaan. Wittgenstein
kirjoittaa seuraavasti:
‘Tuoli ajattelee itsekseen: [...] Missä? Jossakin osassaan? Vai ruumiinsa
ulkopuolella, ympärillään olevassa ilmassa. Vai ei kerta kaikkiaan missään?
[...] Mutta miten sitten on ihmisen laita: Missä hän puhuu itselleen? Mistä
johtuu, että tämä kysymys näyttää olevan mieltä vailla, eikä mikään
paikanmääritys ole tarpeen, paitsi se, että juuri tämä ihminen puhuu itselleen?’
[Filosofisia tutkimuksia & 361].
[.....], s.67-68
*
No comments:
Post a Comment