September 22, 2012

Tunteet, tietoisuus, aivot ja emergenssi

Mihin tajunta sijoittuu ajassa ja avaruudessa – jos mihinkään, kysyy Wittgenstein.
*
Kaksi sitaattia Timo Airaksisen kirjasta Ihmiskoneen tulevaisuus.
 
 
1
Piikone emergenssin kynsissä
[....]
1800-luvun loppupuolella Friedrich Engels pohti emergenssin merkitystä ja kuvaili sitä puhumalla määrän muuttumisesta laaduksi – ajatus, jonka G. W.F. Hegelin luonnonfilosofia tunsi. Kun materian alueen monimutkaisuus kasvaa, siihen syntyy jotakin uutta, sellaista, mitä siinä ei ennen ole ollut. Kun piirtää kuvaa paperille, viivat ja pisteet eivät ensin muodosta mitään järkevää kokonaisuutta, mutta jossain vaiheessa paperille alkaa ilmestyä kuva, vaikkapa koiran pää. Tämä on emergenssiä eli ilmaantumista, tässä tapauksessa hahmon ja kuvan ilmaantumista. Vastaava tapahtuu toisinpäin, kun kuvasta poistetaan viivoja ja pisteitä. Jossakin vaiheessa koiran pää häviää paperilta. Kun katsotaan kokonaisuutta on mahdollista sanoa, että kuvassa on koiran pää, vaikka koiran pää ei näy missään yksityiskohdissa. Jos kuvan pisteet ja viivat jäljennetään osina joukolle paperisivuja ja sivut pannaan nippuun, ei voi sanoa, että nipussa olisi kuva koiran päästä. Mutta kun viivat ja pisteet asetetaan sopivaan järjestykseen, koiran pää ilmestyy näkyviin. Koiran pää on olemassa viivojen ja pisteiden kokonaisuuden järjestyksessä, mutta ei itse osasissa. Samoin voi ajatella, että tunteet ovat ihmisen aivoissa sen osasten järjestyksessä, mutta eivät sen osasissa. 
 
Aivojen monimutkainen laskenta tuottaa emergentin ilmiön, tunteet. Tunteet ovat olemassa. Ne ikään kuin lepäävät materian ja sen ominaisuuksien päällä, mutta eivät itse ole luonteeltaan materiaalisia – eivätkä henkisiä. Toisin sanoen, sellaiset henkiset ominaisuudet kuin tunteet eivät ole henkeä. Tämä ei ole paradoksi, sillä koemme tunteet henkisiksi ominaisuuksiksi siinä mielessä, että ne kuuluvat subjektiiviseen kokemukseemme. Mutta kokemus on olemassa erään monimutkaisen järjestelmän [koettuna] tuotteena, joka ei ole olemassa ilman tuota materiaa. Henkeä ei ole. Jos aine häviää, tunteet katoavat; jos tunne katoaa, aine jää. Tunteet ilman ainetta ovat kuin Lewis Carrollin Irvikissa [Cheshire Cat], joka irvistellessään alkoi vähitellen kadota. Lopuksi jäi näkyviin irvistys, kun katti katosi.
 
Tällaiset esimerkit todistavat vain vähän. Emergenssin käsitteen tyhjyyttä on helppo arvostella. Ajatuksena on, että on mahdollista ymmärtää tunteiden syntyä – samoin kuin irvistyksen – turvautumatta henkimaailmaan tai aineellisuuteen. Molemmat strategiat ovat yhtä hassuja kuin yleisiäkin. Ilmeisesti tunteet eivät ole sen enempää henkeä kuin harhaakaan aineen maailmassa. [.....], s. 48-49
 
2
Minä olen kyborgi
[.....]
Andy Clark argumentoi suurin piirtein seuraavasti. Ihminen on välineitä ja tekniikkaa käyttävä biokone, jossa ei ole mitään osia tai toimintoja, joita tulevaisuuden tiede ei pystyisi periaatteessa selittämään. Kun biokone käyttää tekniikkaa, ja hän/se tekee niin koko ajan, tekniikka on osa minuutta. Tässä kohdassa ajatuksen virtaa tarvitaan filosofian apua, ja sitä on pyydetty nimenomaan Ludwig Wittgensteinilta. Hänen myöhäisfilosofiansa katkelmalliset ja arvoitukselliset pohdintansa mielen liikkeistä ja ajattelun sijoittamisesta aikaan ja paikkaan ovat verrattoman hyödyllisiä. 
 
Wittgensteinin ajattelun mukainen kysymys kuuluu: kun kirjoitat kirjettä kynällä paperille, joka on edessäsi pöydän päällä, missä ajatuksesi silloin on? Tavanomainen vastaus kuuluu, että ajatus on aivoissa. Tällaisen vastauksen taustalla on näkemys siitä, että aivotoiminta on välttämätöntä ajatuksen synnylle ja olemassaololle, ja siksi ajatuksen täytyy sijaita aivoissa. Asia on näin, jos aivotoiminta ja ajattelu samaistetaan, jolloin ajattelu on aivotoimintaa. Olen edellä hylännyt tällaisen identiteettiteoreettisen kannan. Aivotoiminta tuottaa ajattelun omana emergenttinä ominaisuutenaan, kuten Engels opettaa. Silloin menetetään kytkentä aivojen ja ajatuksen sijaintipaikan välillä. Ajattelua ei enää tarvitse sijoittaa biokoneen aivo-osaan. Ajattelu on tajunnassa, mutta missä on tajunta? Se ei sijoitu ainakaan aivoihin. Mihin tajunta sijoittuu ajassa ja avaruudessa?
 
Jos kirjeen kirjoittajan ajatus sijoittuu ylipäänsä johonkin, se sijoittuu kynän kärkeen paperille. Samalla tavalla käy, kun naputtelen tätä tekstiä sylimikron näppäimillä. Ajatteluni on sormieni päissä ja näppäimistöllä. Vaikka tämä tuntuisi kuinka oudolta, ajatuksen sijoittaminen aivoihin on vähintään yhtä outoa. Tätä Wittgensteinin oivallusta minikyborgin kannattaja pystyy käyttämään hyväkseen. Hänen mukaansa ihmisen ajattelu ei sijoitu avaruuteen, vaikka se sijoittuu aikaan. Wittgenstein kirjoittaa seuraavasti:
 
‘Tuoli ajattelee itsekseen: [...] Missä? Jossakin osassaan? Vai ruumiinsa ulkopuolella, ympärillään olevassa ilmassa. Vai ei kerta kaikkiaan missään? [...] Mutta miten sitten on ihmisen laita: Missä hän puhuu itselleen? Mistä johtuu, että tämä kysymys näyttää olevan mieltä vailla, eikä mikään paikanmääritys ole tarpeen, paitsi se, että juuri tämä ihminen puhuu itselleen?’ [Filosofisia tutkimuksia & 361].
[.....], s.67-68
*

No comments: