Led Zeppelin - Live at the Royal Albert Hall 1970 (Full Concert)
00:27 We're Gonna Groove (James A. Bethea, Ben E. King)
03:40 I Can't Quit You Baby (Willie Dixon)
10:36 Dazed and Confused (Jimmy Page)
26:09 White Summer (Page)
38:32 What Is and What Should Never Be (Page, Robert Plant)
43:11 How Many More Times (John Bonham, John Paul Jones, Page)
1:03:28 Moby Dick (Bonham, Jones, Page)
1:18:49 Whole Lotta Love (Bonham, Dixon, Jones, Page, Plant)
1:25:13 Communication Breakdown (Bonham, Jones, Page)
1:29:29 C'mon Everybody (Jerry Capehart, Eddie Cochran)
1:32:00 Somethin' Else (Bob Cochran, Sharon Sheeley)
1:34:10 Bring It On Home (Bonham, Dixon, Jones, Page, Plant)
[Kappalehaku ei näytä toimivan bloggerissa, mutta tuubissa kyllä]
00:27 We're Gonna Groove (James A. Bethea, Ben E. King)
03:40 I Can't Quit You Baby (Willie Dixon)
10:36 Dazed and Confused (Jimmy Page)
26:09 White Summer (Page)
38:32 What Is and What Should Never Be (Page, Robert Plant)
43:11 How Many More Times (John Bonham, John Paul Jones, Page)
1:03:28 Moby Dick (Bonham, Jones, Page)
1:18:49 Whole Lotta Love (Bonham, Dixon, Jones, Page, Plant)
1:25:13 Communication Breakdown (Bonham, Jones, Page)
1:29:29 C'mon Everybody (Jerry Capehart, Eddie Cochran)
1:32:00 Somethin' Else (Bob Cochran, Sharon Sheeley)
1:34:10 Bring It On Home (Bonham, Dixon, Jones, Page, Plant)
[Kappalehaku ei näytä toimivan bloggerissa, mutta tuubissa kyllä]
*
Tällaiselta kuulosti vastikään toisen albuminsa julkaissut Led Zeppelin livenä. Bändin [etenkin Jimmy Pagen] alkuperäiset blues-vaikutteet kuuluvat tässä aina plagiointiin asti ilmiselvinä ja vahvoina. Page ja Jones olivat nuoresta iästään huolimatta soittaneet bänditoiminnan ohella ammattimaisesti studiomuusikkoina monilla pop-, rock-, folk-, ym. populaarin musiikin levytyksillä ja niinpä myös pääosin Pagen ideoima Zep-musiikki koostuu bluesin, rockin, popin, folkin [ym.] mutta myös itämaisempien melodiakulkujen ajoittain lähes surrealistisesta sekoittelusta ja improvisaatiosta [esim. Dazed and Confused, White Summer]. - - Tähän varhaiseen very-hard-blues-mutantti-Zeppeliiniin minä kuitenkin alunperin ihastuin, joskin opin sittemmin arvostamaan sen akustisempaakin tuotantoa, josta nyt kuullaan Pagen viimeistään jo The New Yardbirds aikoina hahmottelema White Summer, jota ei ymmärtääkseni ole julkaistu millään alkuperäisellä Zeppelin-levyllä. Kuunnelkaa ja katselkaa Jimmy Pagea, jota Eric Clapton kutsui rock-kitaran Stravinskyksi. Jo kahden tai viimeistään kolmen vuoden kuluttua näistä vuoden 1970-ajoista itse bändiä alettaisiin kutsua [sen ajan] maailman suurimmaksi. Eikä ilman syytä. - - Beatles, Led Zeppelin, Queen. Siinä yksi vankka ehdotus pop-rockin kärkibändi-kolmikoksi kautta aikojen [ei ainoastaan yksittäisten biisien vaan myös musiikillisen monipuolisuuden takia]. CCR ja Rolling Stones kuuluvat tietenkin jo mainittujen kanssa samaan AAA-luokitukseen joskin hieman suppeampaan genreen [CCR on monipuolista alku-roots-rockia ja Rollarit pastissoivaa joskin parhaimmillaan erinomaista rythm&bluesia]. The Who'ta tietenkään unohtamatta. Ja onhan niitä vielä muitakin, mutta tässä yhteydessä joutuu tekemään rajauksia ja valintoja. Tarkennettakoon sen verran, että muutamasta diggaamastani yksittäisestä [loistavasta] biisistä huolimatta en ole varsinainen Queen-tyylin fani, mutta se ei estä minua tunnistamasta ja tunnustamasta Queenin suurta merkitystä rockille.
*
2 comments:
Parhaat levyt tuolta ajalta, joihin lukeutuu muutama alkupään Zeb-LP, olivat tosiaan sellaisia ettei yhtään heikkoa raitaa niiltä löynyt.
Näitä edusti myös Black Sabbath, eka ainakin.
Samaa mieltä ollaan.
Post a Comment