July 28, 2011

Gunslinger

Undead Gunslinger
*
[K-mafian lisäys kohtaan III, 1 - klo: 11.30]

I
1
Mitä alla olevaan Hesarin juttuun tulee, niin sen käsittelemässä aselakiasiassa komppaan Erkki Tuomiojaa, vaikka myönnänkin, ettei minulla[kaan] ole tarpeeksi asiantuntemusta asiassa - kuinka voisikaan olla - enhän siedä aseita. Kuka siis tarvitsee käsiaseen ja miksi? Elämmekö todella jo niin väkivaltaisessa yhteiskunnassa, että siinä pitää varautua puolustamaan itseään aseellisesti, koska laki ei pysty enää valvomaan rikollisuutta?

Olen kuitenkin sitä mieltä, että Jussi Halla-aho ja aseharrastajat ylipäätään ovat ihmisiä, jotka hankkivat aseluvan myös muista kuin poliisinammatin vuoksi tai pelkästään 'neutraalilla' harrastusmieltymyksellä perusteltavissa olevista syistä. Itse sen sijaan pidän ampumisharrastusta omituisena uhoramboiluna, joka viestii pikemminkin harrastajan oman luonteen mahdollisista ongelmista kuin pelkästään jostain kiva-ajanviete-mieltymyksestä.

Poliisitoimeen ja metsästykseen tarvittavan ampumisharjoittelun toki ymmärrän, mutta en välttämättä kilpatarkkuusammuntaa. Tältä osin aseharrastuksen ja kilpa-ammuntakisat voisi minun puolestani kieltää lopullisesti vaikka tänään.

Kun konservatiivit niin mieluusti ovat tiettyjä vapauksia rajoittamassa, niin menkööt nyt itseensä ja rajoittakoot omaa pyssynheilutteluaan. Mutta eiväthän he sitä tee, koska oma maailmankuva on pohjimmiltaan niin helvetin militaristinen ja paranoidi, että se yksinkertaisesti vaatii pyssyn viimeiseksi turvakseen. Kas kun eivät vaadi saada pitää asetta mukana myös töissä sekä työ- kauppa- ja kotimaan lomareissuilla.

Kuvitelkaa Jussi Halla-aho pitämässä kätevää pikku revolveria kainalotaskussaan eduskunnan täysistunnoissa ja hallintovaliokunnan kokouksissa. Siinäpä meillä aito ja luotettava sheriffi!

2
Minun tosin sopii tässä yhteydessä muistaa, että jopa maltillinen liberaali-demokraatti John Fogerty kysyi 2007 Revival-levyllään, että tarvitaanko me tosiaan pyssysankari [gunslinger - ei siis sheriffi] pitämään yllä kuria ja järjestystä täällä ennen niin mukavassa ja rauhallisessa paikassa, jossa ihmiset olivat säädyllisiä ja työteliäitä?

John ei ehkä tarkoittanut nimenomaan asuinpaikkaansa Los Angelesia, koska se kaupunki ei koskaan ole ollut säädyllinen, kunniallinen ja rauhallinen - jopa poliisi voi olla täysin korruptoitunut - [ks. L. A Confidential].

Joka tapauksessa John ja vaimo Julie muuttivat [about 1997] lähinnä kouluikään tulevien lastensa turvallisuuden takia Los Angelesista Julien kotiosavaltioon Indianaan pelkästään sen vuoksi, että Los Angeles oli niin levotonta ja väkivaltaista aluetta. Mutta monista käytännön syistä johtuen ja osaltaan varmaankin siksi, että L. A on Johnin 'työpaikka' [eli länsirannikon musiikillinen keskus, jonne lentäenkin on monen tunnin matka Indianasta], Fogertyt palasivat melko nopeasti takaisin L.A:iin, joskin nyt ilmeisesti rauhallisemmalle asuinalueelle kuin aikaisemmin.
*
Kirjoittaessaan laulun Gunslinger Johnilla oli jo kymmenien vuosien kokemus San Franciscossa ja etenkin Los Angelesissa tapahtuneesta muutoksesta - levottomampaan suuntaan. - - Muistettakoon myös CCR-ajoilta, että Cosmos Factoryn Run through the jungle-biisin idea puolestaan lähti Johnin lukemasta artikkelista, jonka mukaan yksityisillä amerikkalaisilla oli 1970 arvioitu olevan hallussaan [kotona] yhteensä 200 miljoonaa asetta - [laulussa lauletaan: two hundred millon guns are loaded, Satan cries: take aim].
*
Mutta jos me tarvitsemme Gunslingeriä järjestyksenvalvojaksi ja 'liideriksi' ['pyssymies' on Johnilta vakava mutta mielestäni samalla myös ironinen sanavalinta], niin emmehän me silloin itse tarvitsisi aseita - vai? Sheriffi ja hänen apulaisensa hoitavat homman meidän puolestamme[?]

Päinvastaisessa tapauksessa me sen sijaan emme tarvitsisi enää poliiseja tai sheriffejä lainkaan vaan selvittäisimme uhkaavat väkivaltatilanteet omin avuin, mikä merkitsee, että meistä jokaisesta tulee gunslingereitä.

Tällaisessa sovellutuksessa yhdistyisivät varsin kätevällä tavalla sekä amerikkalainen liberalismi että sen konservatiivinen arvo-objektivismi: jokainen huolehtii itse omien 'konservatiivisten' arvojensa toteutumisesta ja turvaamisesta....
........
Onpa karmea tulevaisuudennäkymä. Mutta kuten alussa sanoin - minulta puuttuu tässä asiassa sellaista asiantuntemusta, jota Halla-aholta varmaankin löytyy.

II
Halla-aho aselaista: Kaikki mahdollinen kiusa harrastajille jo tehty

Joonas Laitinen
Helsingin Sanomat, 27.6

Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon (ps) mielestä Suomen aselakia ei pitäisi enää kiristää. Kesäkuussa voimaan astuneessa aselain kiristyksessä on hänen mielestään tehty jo "kaikki mahdollinen aseharrastajien kiusaamiseksi".

"Uudessa hallitusohjelmassa ei ole mainintaa uusista kiristyksistä aselakiin ja toivon, ettei hallitus tule sellaisia esittämään", hän sanoo.

Halla-aho lyttää myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) ehdotuksen, jonka mukaan aseita ei saisi Suomessa säilyttää kotioloissa.

Tuomioja on sanonut Norjan massamurhan jälkeen useasti julkisuudessa, että hänen mielestään sivistysvaltioissa kenelläkään yksityishenkilöllä ei pitäisi olla aseita kotonaan. Hänestä aseita olisi järkevämpää säilyttää esimerkiksi metsästys- ja ampumaseurojen tiloissa.

Halla-ahon mielestä tällaiset puheet "kumpuavat asiantuntemattomuudesta".

"Ampuma- ja metsästysseuroilla ei ole tiloja, joissa aseita voitaisiin säilyttää. Ampumaradoilla säilyttämistä on myös ehdotettu, mutta Suomessa on vain kourallinen sisätiloissa toimivia ampumaratoja, joissa olisi edes teoreettisesti mahdollista säilyttää aseita", Halla-aho sanoo.

Aselaki uudistui kesäkuussa monella tapaa. Eräs uudistuksista on se, että nykyisin käsiaseen hankkimislupa myönnetään vain henkilölle, joka esittää ampuma-asekouluttajan antaman todistuksen kaksi vuotta kestäneestä harrastuksesta.

Halla-ahon mielestä tämä uudistus ei lisää kontrollia vaan heikentää sitä, sillä ampuma-asekouluttajille ei ole juurikaan mahdollisuuksia valvoa sitä, pitävätkö luvanhakijan antamat tiedot paikkansa. Ampumista harrastava Halla-aho kertoo käyneensä ampuma-asekouluttajan kurssin kesän alussa.

"Tämä neljän tunnin tilaisuus oli sisällöllisesti yhtä tyhjän kanssa. Kysymyksiin, jotka liittyvät todistuksen myöntämiseen ei selviä vastauksia saatu."

III
1
http://www.youtube.com/watch?v=yjQ22C7Ycjc
John Fogerty - GUNSLINGER - true soundstage 2008 - [John esittelee biisin: 'It's a song called Gunslinger;  don't let that scare you, it's basically asking the question: can we get some leadership in this country?].
*
Lookin' out across this town
Kinda makes me wonder how
All the things that make us great
Got left so far behind

This used to be a peaceful place
Decent folks hard workin' ways
Now they hide behind locked doors
Afraid to speak their minds

I think we need a gunslinger
Somebody tough to tame this town
I think we need a gunslinger
There'll be justice all around

Someone let the fences go
Wild eyed bunch moved in you know
Shootin' up the streets shoutin' everybody down
Dogs all runnin' loose

Wrecked the papers, closed the school
Tired old judge got roughed up too
No one left to make a stand
They whisper, "What's the use?"

I think we need a gunslinger
Somebody tough to tame this town
I think we need a gunslinger
There'll be justice all around

2
http://www.youtube.com/watch?v=EbI0cMyyw_M
Creedence Clearwater Revival: Run Through The Jungle [1970]
*
Oh thought it was a might mare
Though it come so true
They told me don't go walking slow
The devil's on the loose

Better run through the jungle
Better run through the jungle
Better run through the jungle
Don't look back to see

Thought I heard a rumbling
Calling to my name
Two hundred million guns are loaded
Satan cries take aim

Better run through the jungle
Better run through the jungle
Better run through the jungle
Don't look back to see

Over on the mountain
Thunder magic spoke
Let the people know my wisdom
Fill the land with smoke

Better run through the jungle
Better run through the jungle
Better run through the jungle
Don't look back to see
*
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Halla-aho+aselaista+Kaikki+mahdollinen+kiusa+harrastajille+jo+tehty/1135268099434
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Halla-aho
http://en.wikipedia.org/wiki/Gunfighter
http://en.wikipedia.org/wiki/L.A._Confidential_(film)
http://en.wikipedia.org/wiki/James_Ellroy
http://en.wikipedia.org/wiki/John_Fogerty
http://lifeslittle.tumblr.com/post/868139724/undead-gunslinger

2 comments:

Ironmistress said...

Ongelma on siinä, että kuka tahansa, jolla on metallisorvi, rihlaustuurna ja työstökone, voi tehdä itselleen aseen. Ja tähän kykeneviä sorveja ja työstökoneita saa alle tuhannella eurolla, ja ne mahtuvat kerrostaloyksiöön.

Mielekkäämpää kuin kontrolloida aseita on kontrolloida ammusten saatavuutta. Ammuksia on paljon hankalampaa tehdä kuin aseita, ja Japanissa kontrolloidaan nimenomaan ammuksia.

Rauno Rasanen said...

Ihmiseltä pitää kai poistaa ammuskelu-geeni, jos ei pätevinkään kontrolli tehoa.

Pasifismi on siis mahdollista - geeni-puukon avulla - [?]

*
Tämä on jälleen ikuisuuskysymys, johon ei montaigne-kemppiselläkään liene kuin pragmaattisia ad hoc-vastauksia.

Kannattaa muuten lukea de Montaignen Esseitä. Tulee viisaammaksi. - Itsestäni en kuitenkaan mene takuuseen ;(]. Mutta siihenkin aporiaan löytyy em. ratkaisu: geeni-puukolla ohtaan ja tyhmyys-geeni pottaan ;/\