Armo-ton'ta menoa oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa

1
Mitä sosiaaliturvan käyttöön tulee, olen samaa mieltä kanssasi Ironmistress. Sosiaaliturvan kuuluu olla nimenomaan turvaverkko. Mutta sanon tämän aivan eri lähtökohdista ja eri asenteella kuin sinä. Minulle perimmäinen ongelma demokratiassamme ei piile tämän turvaverkon eräille ryhmille mahdollistamassa 'ansaitsemattoman' edun saamisessa (vaikka sekin ilman muuta on todellinen ja kriittinen ongelma) vaan kumpuaa itse turvaverkon oikeuttavasta hyötylaskennallisuus-ajattelusta.

Ymmärrän hyvin, että pitää olla olemassa objektiiviset ja laskennalliset normit (sossun 'köyhyysraja'), joiden mukaan toimeentulotukea myönnetään. Subjektiivisten eli harkinnanvaraisten tukien jakaminen sen sijaan näyttäytyy tässä hyötykalkyyli-yhteiskunnassa perin ambivalenttina, sillä vaikka harkinnanavara perustuukin lakiin, se toteuu nimenomaan sosiaalivirkailijoitten subjektiivisena päätöksenä ja keikkuu siten mielivallan sekä ideologisen asenteellisuuden välillä.

Yhtä kaikki - kukaan ei kuitenkaan halua verovarojaan (omaa? omaisuuttaan) tuhlattavan kaiken maailman laiskottelijoitten ylläpitämiseksi - varsinkin jos nuo laiskottelijat vielä kaiken lisäksi torjuvat meidän liberaalit arvomme.

Minulle perimmäinen ristiriita tässä asiassa ilmenee kuitenkin seuraavasti.

Eikö koko turvaverkkojärjestelmä perustukin lopulta kristillisen lähimmäisenrakkauden kieroutumiseen eli sen pelagiolaiseen vääristymiseen? Kyllä.

Tavallaan vanhan kansan ihmiset olivat aivan oikeassa kokiessaan kunnallisen, siis lakiin kirjoitetun, toimeentuloavun nöyryyttäväksi armopalaksi. Sitä se nimittäin kirjaimellisesti on, koska silloin kyseessä ei ole enää vapaaehtoinen armo hyväntekeväisyytenä (olkoonkin lahjoituksen motiivi miten itsekäs tahansa) vaan laskelmoidun oikeudenmukaisuuden eli yleisen hyödyn toteuttava 'armo'.

Pelagiolaisuus (pelastuksen voi ansaita teoillaan) on tällä tavoin korotettu yhteiskunnalliseksi käytännöksi eli eettiseksi utilitarismiksi (josta on vain askel sosialismiin).

Mutta tällainen tekopyhyys kalvaa pahasti pohjaa annettuun tukeen sisältyvältä oikeus- ja tasa-arvo-aatteelta, koska se tekee tarpeettomaksi itse teon motiivin, joka - tai jonka pitäisi - ilman mitään velvoitetta/käskyä (sillä eihän rakkaus voi olla velvoite) nousee spontaanista sympatiasta eli empatiasta ja säälistä (joka taas on kyseenalaisen ristiriitainen tunne) - siis tuosta (surullisenkin) kuuluisasta lähimmäisenrakkaudesta.

Kun ihmisen arvo, tässä tapauksessa hänen köyhyytensä ja hätänsä määrä, lasketaan rahassa ja arvioidaan se xx:n tai xxx:n euron arvoiseksi, niin onhan tällainen 'lihateknologia' kuvottavaa. Ikäänkuin arvioitaisiin marketin tiskillä lojuvaa sika-nauta-pakettia.

Esitetyn logiikan perusteella (jossa köyhät tasa-arvoistetaan ideologis-yhteiskunnallisesti) voisi juuri perinteistä liberaalia tasa-arvoa kannattavaa vasemmistoa pitää Suomen suurimpana ideologis-vaikutteisten tuotteitten kauppaketjuna - ei suinkaan K- tai S-markettia.

Toisin sanoen - ihmiset ovat turvaverkossa kulutusesineiden asemassa ja heidät arvioidaan pelkästään yhteiskunnallisen hyödyn näkökulmasta (tietysti eri puolueilla on ko. hyödystä omat laskelmansa).

Pidän tällaista ajattelutapaa törkeänä, joskaan järkevää käytännön vaihtoehtoa sille ei taida olla - ellemme sitten palaa kokonaan takaisin hyväntekeväisyyteen. Leipäjonoissa kun ei kysytä kuukauden nettotulojen määrää tai henkilöllisyyspapereita.

Mutta paluu 'aitoihin', ei-lainsäädännöllisiin armopaloihin merkitsisi samalla tiettyjen kerjäämisten muotojen täyttä sallimista. Ja se taas ei Kokoomukselle sovi. - - No mitä saatanaa ne sitten tahtovat! Lähettää köyhät reservaattiin näkemään nälkää niinkuin Gazassa?
...
Ideologisen tasa-arvoistumisen ja muodollisen demokratisoitumisen (kaikilla on oikeus vaatia lisää oikeuksia) ja kaikialle tunkevan markkinatalous-subjektiuden seurauksena ihmiset ovat kuitenkin sisäistäneet sosiaaliturvan kauppatavaraluonteen lähes täysin. Ja kun ihmiset kokevat kaiken olevan mitattavissa rahana/rahassa, he eivät myöskään vanhempiensa tai isovanhempiensa tavoin häpeile käydä sosaaliluukulla kuin kaupassa ikään.

Tästä trendistä sekä konservatiivinen että ääriliberalistinen oikeisto - etenkin Kokoomus puolestaan saa monta sulkaa hattuunsa - tahtomattaan.

Yritän vielä selittää asiaa omalta kannaltani.

2
Minulle ei omaisuudella (ei myöskään aatteilla) ole juuri mitään merkitystä. En arvosta lopulta kuin kirjoja, jos kohta niitäkään. Voisin elää vieläkin vaatimattomammin kuin nyt.

Muistan, kun äitini, jota pidin täysin rahan sokaisemana kapitalistina, sanoi kerran vanhemmilla päivillään yllättävästi, että jos jotain niin omaisuuden hankkimista kannattaa välttää. Siitä kun ei ainakaan hänelle kuulemma ollut seurannut muuta kuin aina vain lisää ongelmia ja huolia.

Hän oli ymmärtänyt sen, mitä vanha sanonta opettaa: kun olet rikas (kun ylipäätään pidät yksin-'omanasi'), niin et sinä omista vaan sinut omistetaan. Ja että omaisuus tekee ihmisestä vielä itsekkäämmän ja tekopyhemmän paskiaisen kuin, mitä hän jo alunperin on (tätä äitini ei tosin ääneen lausunut ;\).

Aabrahamin ja Isakin tarina mielestäni opettaa osaltaan juuri kyseistä viisautta. Jumala käski Aabrahamin totella ja uhrata jopa kaikkein rakkaimpansa, minkä juutalainen mies saattoi omistaa: vanhimman poikansa. Jumala halusi sanoa Abelle, että et sinä mitään omista. Minä, Herra, sinun Jumalasi, omistan. Kaiken. - - Ihminen on pelkkä Jumalan vuokralainen ja renki.

Millään tolkullisuus-aatteella (joka tietysti itsessään on kelpo ohje) tätä faktaa ei voi lieventää. Pikemminkin päinvastoin eli kuten sinun tapauksessasi Matruuna, tolkullisuushan ítse asiassa näyttäisi antavan poliittiset perusteet tiettyjen kansanryhmien elämän indoktrinoivaan kontrolloimiseen.

Minulle tuottaakin vaikeuksia ymmärtää sitä, miksi minun pitäisi asettua tolkullisuuden nimissä ketään 'vastaan' ikäänkuin tuo toinen olisi minun elämäni - siis omaisuuteni (josta on tullut identiteettini tunnusmerkki) uhkaaja.

Olen kuitenkin erityisasemassa, koska en ole päähän potkittu (mutta laiska ja rikollinen?) maahanmuuttaja, joskin myös sen vuoksi, että olen mielestäni riittävän kompetentti ja röyhkeä ilmaistakseni itseäni persoonastani kumpuavan ajattelutavan 'dramaturgialla'.

On silti periaatteellisesti eri asia olla individualismissaan rypevä kyynikko Diogenes (vaikka Diogenesta voikin pitää omistavan/hallitsevan eliitin satiiris-raadollisena omakuvana, kuten Hegel hyvin oivalsi) kuin maailmaan sitoutunut kapitalistinen tosikko-moralisti, joka osapäivätoimisesti yrittää rauhoittaa huoliaan ja ahdistustaan sekoittamalla päätään jollain subjektiivisuuden 'poistavalla' itämaisella (huume-)fatalismilla - tyhjyyden meditoinnilla, joka/mikä antaa hetkellisesti luvan unohtaa ihmisen tahdon eli subjektiivisten valintojen tuskallisesti herättämät paradoksaaliset ongelmat.

Kapitalismin jälkeiset: - - Turvahippeily ilman huumeita (kuten tietysti ehkä kaikki länsimaiset 'mysteeri-egoismit' tai länsimaihin assimiloidut 'fataali-animismit') on pelkkää todellisuuspakoa, vaikka sitä voi toki monesti pitää myös aidon henkisen hädän oikeutettuna kanavointiyrityksenä.
*
Usko, toivo ja rakkaus eivät perimmältään (muuttumatta vastakohdikseen) ole kauppatavaraa. Mutta kapitalismi väistämättä tekee niistä sitä. - - Miksi siis valitat olemassaolon ja ihmisten paskamaisuutta sekä pahuutta Ironmistress? Sillä juuri oma poliittis-elämänkatsomuksellinen, kapitalistinen pragmatismisihan tässä on läpeensä mätä, ja buddhalaisuus, jolla yrität tuota mätää kuivattaa, vain koteloi sen pysyväksi ja kalvavaksi paiseeksi sielussasi.
*
http://www.stmarysgodmanchester.org/prayer-leaflet-page.php
http://www.iloverubberstamps.com/catalogpage3.html